Kiusatun osaan, kun kerran putoaa, niin siihen joutuu helposti aina

Oletteko te huomanneet tämmöistä? Omalla kohdallani huomaan tämän pitävän hyvin paikkansa. Lähti liikenteeseen jo kotioloissa. Omalla isällä lyttäävä ja pilkkaava kasvatustyyli, jossa lapsesta otettiin luulot pois. En tiedä mikä tässä oli ideana, varmaan joku omilta vanhemmilta opittu kasvatusmalli. Mutta opit jo lapsena ottamaan kaiken vastaan hammasta purren ja alistumaan osaasi. Onneton itsetunto rakentui jo tuolloin. Et opi puolustamaan itseäsi ja koet ansaitsevasi kaiken.

Sama homma sitten peruskoulussa. Ala-asteella oli vielä jonkinlaisia kavereita. Yläasteella täysin yksin. Ammattikoulu meni jotenkin. Työpaikoilla pudonnut taas siihen osaan, että tuolle saa tehdä ja sanoa mitä huvittaa. Ei tuota jaksa, vielä pahempaa kuin koulukiusaaminen.

Olen huomannut tämän vaikuttaneen ja vaikuttavan omaan itseeni sillä tavalla, että en kykene luomaan minkäänlaisia sosiaalisia suhteita. Suorastaan pakenen niitä. Vaikka tahtoa olisi, ei kykene henkisesti. Tämä se vasta kaiveleekin vielä vuosien jälkeen. Ei minkäänlaista uskoa itseensä, menee aina sieltä missä aita on matalin. Tavallaan koittaa olla huomaamaton. Miellyttää kaikkia. Välttelee konflikteja. Yrittää peittää kaiken huumorin alle, ottaa erinäisiä rooleja sosiaalisissa tilanteissa, koska oppinut sen, että omana itsenään joutuu kiusatuksi. Mutta tämä saa sinut vaikuttamaan vieläkin oudommalta, koska yrität olla joku muu.

En tiedä, yrittänyt kuntouttaa itseään omatoimisesti, mutta aina sama lopputulos. Työsuhteet päättyvät burn-outteihin jne. Aika paska elämä tämä on ollut.