Suurimmat verokertymät Suomessa ovat arvonlisävero ja kuntien tulovero
Rikkaat eivät kannattele Suomea, vaikka he korkeita verojaan valittavat
6
81
Vastaukset
- Anonyymi
Isotuloiset uikuttavat taas 900 miljoonan veroalea --->>> niitten
rahojen matka jatkuu veroparatiiseihin. - Anonyymi
Riikkapetterit on sen jo luvannut. Ja 200 miljoona soteleikkauksen,
kun "kaikkia ei ole varaa hoitaa", sanoi Purra ja ei tätä rataa olekaan.
900 miljoonan veroaleen on varaa. - Anonyymi
Niinpä ja kuka niiden suurimpien verokertymien maksamisesta omassa arjessaan eniten kärsii. Aivan oikein, me pienituloiset eläkeläiset. Meillä noihin veroihin menee suuri osa tuloista. Pitäisi olla niin, että elämisen kannalta välttämättömät ostot (ruoka ym.) olisivat verosta vapaat.
- Anonyymi
Puhut asiaa. Esimerkiksi ruuan arvonlisä on karmean korkea. Keski-Euroopassa
se on noin puolet. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Puhut asiaa. Esimerkiksi ruuan arvonlisä on karmean korkea. Keski-Euroopassa
se on noin puolet.valepukki ei osaa laskea eikä tiedä mitään arvon lisä evroista
- Anonyymi
vapukki le kannattelee pskanpostauksia vaikka korkealta ei putoakaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1832294
Oletko ymmärtänyt
Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?1722040Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin
"Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I441983- 1281680
Ikäero suhteessa
Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia661622Liian paljon hylättyjä ääniä
Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus1961529Tiedän kyllä sen
Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen771251Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat
Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P321134Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni801130- 711083