Jokohan nyt Kokoomus onnistuu hävittämään Perussuomalaiset?

Tämä on jo kolmas kerta kun kokoomukselle on avautunut tuhannen taalan paikka tuhota uhkaava voima smp/ps. Ensimmäinen tilaisuus oli vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeinen aika kun smp lähti kokoomuslaiseen Holkerin hallitukseen. Tämän seurauksena smp ajautui konkurssiin ja tilalle perustettiin Perussuomalaiset. Vuoden 2015 vaalien jälkeen ps lähti taas seikkailemaan hallitukseen, jossa kokoomus melkein onnistui sen tuhoamaan. Tästäkään ei ps vielä oppinut vaan nyt ollaan taas mukana kok. Orpon hallituksessa ja kyyti on kylmää. Kevään kunta- ja aluevaalit antavat esimakua tästä kyydistä mitä on tulossa seuraavissa eduskuntavaaleissa!
57501
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 57

Vanhimmat

Kaksi sanaa : ei onnistu

Ja äläkä unta näe.

Äänestä

SDP. KOKOOMUS PUTOAA IKKUNASTA KESKUSTA MUUTEN VAAN PELLOLLE

Äänestä

Vaaleista toiseen jytkytetään perussuomalaiset voittoon!

Äänestä
  • Valtakunnallisissa tv-uutisissa sanoivat, että perssuolinkaisilla on ollut vaikeuksia saada ehdokkaita. Mistä se mahtanee johtua?

    Äänestä

  • Persutollojen Jytkyt on Jytkytelty ja kova alamäki on tulossa ja aivan ansaitusti Pettureille .

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Valtakunnallisissa tv-uutisissa sanoivat, että perssuolinkaisilla on ollut vaikeuksia saada ehdokkaita. Mistä se mahtanee johtua?

    Perussuomalaiset saa silti valtavasti ääniä jotka on pätkäytetty äänestyskopissa ja se on Mahtavaa.

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Persutollojen Jytkyt on Jytkytelty ja kova alamäki on tulossa ja aivan ansaitusti Pettureille .

    Kepu, SDP ja Vasemmistoliitto pahimmat petturit.

    Äänestä

  • Miten kävi EU-vaaleissa?

    Äänestä

Perussuomalaiset on ansiokkaasti ajanut suomalaisten myös köyhien asiaa jotta köyhiä voidaan auttaa jatkossakin. Edellisen suolinkais S hallituksen hurlumhei-politiikalla saatiin karmeaa jälkeä.

Äänestä
  • Persu Petturit eioo muutako Juoppolallien pesäke jonka teot on tälle yhteiskunnalle karmeat .Huonoin puolue mitä koskaan ollut on nämä Petturi Persut.!

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Persu Petturit eioo muutako Juoppolallien pesäke jonka teot on tälle yhteiskunnalle karmeat .Huonoin puolue mitä koskaan ollut on nämä Petturi Persut.!

    Perussuomalaisten poliittinen menestys herättää jatkuvaa kateutta vanhoissa rötöspuolueissa kun näitä katkeria avauksia tulee koko ajan.

    PS on ja pysyy vallan kahvassa.

    Äänestä

  • Anonyymi00010 kirjoitti:

    Perussuomalaisten poliittinen menestys herättää jatkuvaa kateutta vanhoissa rötöspuolueissa kun näitä katkeria avauksia tulee koko ajan.

    PS on ja pysyy vallan kahvassa.

    Niin on ja perussuomalaiset ovat hyvässä maineessa maailmalla. Kaksinkertainen Yhdysvaltojen presidentti on aiemmin kehunut Suomea ja suomalaisia, koska meillä on True Finns. Hyvät työt ja osaava politiikka huomataan ja pistetään merkille.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Niin on ja perussuomalaiset ovat hyvässä maineessa maailmalla. Kaksinkertainen Yhdysvaltojen presidentti on aiemmin kehunut Suomea ja suomalaisia, koska meillä on True Finns. Hyvät työt ja osaava politiikka huomataan ja pistetään merkille.

    Trumpin tollohan ei tiennyt koko Suomesta mitään luuli että se on Venäjän alusmaa.,!

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Trumpin tollohan ei tiennyt koko Suomesta mitään luuli että se on Venäjän alusmaa.,!

    Ja se Niuvannimelle kuuluva Puuilon lippis päässä mölisevä järjen jättiläinen sanoi, että Suomessa haravoidaan metsiä.

    Äänestä

Hyvät on merkit - perussuomalaisilla aluevaaleissa vain 18 ehdokasta. Neljä vuotta sitten ehdokkaita oli 70. Hyvin menee mutta menköön!

Äänestä
  • Tuo 18 ehdokasta on koko Kainuun alueen ehdokasmäärä. Kepulla on 73 ehdokasta.

    Äänestä

  • Laatu korvaa määrän.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Laatu korvaa määrän.

    Ps laadukkain ja myös suurin duunaripuolue.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ps laadukkain ja myös suurin duunaripuolue.

    Suurin Juoppojen puolue Persut on ei muuta eikä minkäänlaisia ansioita päinvastoin Pettänyt Suomen kansan.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Laatu korvaa määrän.

    Persuissa viksuimmat ja osaaavimmat tekijämiehet ja - naiset.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Persuissa viksuimmat ja osaaavimmat tekijämiehet ja - naiset.

    Niinpä kun Pistoolilla räiskitään katuun umpipäissään ja samoin riehutaan lentokoneessa että poliisit veivät .PersuJuopn mennessään.Siinä vähäinen määrä näistä fiksuista Persuista.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Niinpä kun Pistoolilla räiskitään katuun umpipäissään ja samoin riehutaan lentokoneessa että poliisit veivät .PersuJuopn mennessään.Siinä vähäinen määrä näistä fiksuista Persuista.

    Molemmat on Suomen kansan valitsemia edustajia arvostetuista siviiliammateista. Get over it. Edellinen pääministeri asemansa vuoksi oli häpeäksi rakkaalle perussuomalaiselle Suomelle ja sen kansainväliselle maineelle.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Molemmat on Suomen kansan valitsemia edustajia arvostetuista siviiliammateista. Get over it. Edellinen pääministeri asemansa vuoksi oli häpeäksi rakkaalle perussuomalaiselle Suomelle ja sen kansainväliselle maineelle.

    Edellinen Pääministeri Marin oli ympäri maailmaa arvostettu ja kehuttu ja siihen ei pysty nämä tyhmät Persujuopot eikä Kokoomuksen porukka koskaan.!

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Edellinen Pääministeri Marin oli ympäri maailmaa arvostettu ja kehuttu ja siihen ei pysty nämä tyhmät Persujuopot eikä Kokoomuksen porukka koskaan.!

    Edellinen pääministeri läträsi viinan kanssa jatkuvasti välillä kontallaankin häpäisi Suomen mainetta. Oli arvostettu ja kehuttu ulkomaiden omissa Seiska-lehdissä.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Laatu korvaa määrän.

    Niin näkyy tekevän, kun porukassa on rikostuomion saaneita. Heh, heh...

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Persuissa viksuimmat ja osaaavimmat tekijämiehet ja - naiset.

    persujen edustajilla eniten rikostuoimioita, todella fiksua porukkaa, jos tarvitaan lentoasemalle mölisijää tai kadulla ammuskelijaa

    Äänestä

  • Kuntavaaleissa 31 ehdokasta.

    Äänestä

Kokoomuksen laariin sataa hallituksen politiikka. Kokoomus on tyytyväinen.

Äänestä

Kirjoitin jo reilun vuosi sitten mikä on kokoomuksen pelin tarkoitus.
Kokoomuksen vuosikymmenien unelmien toteuttamiseen tarvittiin perussuomalaisia takuumiehiksi ja nytb sitä kokoomuksen politiikkaa toteutetaan .
Peli menee niin, että kun kaikki työelämän reformit on saatu lakiin niin kas kummaa Orpo nostaa kädet pystyyn velan taittamisesta ja kaataa kaiken leikkauksien syyt Purran niskaan.
Kokoomus on aina tehnyt tämän saman omille hallitus kumppaneille ja mikään ei estä sitä toistumasta nytkään.
Juuri ennen seuraavia eduskunta vaaleja nähdään Kokoomuksen peli liike joka on erittäin karvas pala Purralle ja persuille.
Nyt näkyvä yksimielisyys murtuu kuin hiekkalinna ja kokoomus marssii voittoon .
Kokoomus ja rkp nauravat verhon takana mitä ylimielinen Purra on heille lahjoina tekemässä.

Äänestä
  • Kokoomus on näitä peliliikkeitä tehnyt ennenkin selviää kun seuraa historiaa. Poikkeuksetta hallituskumppani menettää kannatuksensa, viimeisempänä Sipilän hallitus jolta suli kannatuksesta yli 10%.
    Nyt näyttää Persuille käyvän samoin, koska kunnallisvaaliehdokkaistakin on jäänyt tuhansia pois.
    Kannatuksen tippuessa alkaa tilanne nopeasti pahenemaan, etenkin puolueen johtoa vastaan.
    Ehkä Purraakaan ei enään pidetä kauniina eloveena tyttönä.

    Äänestä

  • Nyt on homma niin ettei asia mene näin. Ja työelämän reformeja tarvitaan. Nyt on tolkkupolitiikan aika ja lusmut saa mitä ansaitsevatkin. Me perussuomalaisten kannattajat olemme tyytyväisiä hallitukseen.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Nyt on homma niin ettei asia mene näin. Ja työelämän reformeja tarvitaan. Nyt on tolkkupolitiikan aika ja lusmut saa mitä ansaitsevatkin. Me perussuomalaisten kannattajat olemme tyytyväisiä hallitukseen.

    Tollot Persut kannattaa tuota rupusakkia vaikka minkäkinlaisia töppäyksiä tehdään ja Trumppia kehutaan vaikka ukko on täys ääliö.

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Tollot Persut kannattaa tuota rupusakkia vaikka minkäkinlaisia töppäyksiä tehdään ja Trumppia kehutaan vaikka ukko on täys ääliö.

    Näin on että ne tolloimmat sukeltaa vaikka kaivoon jos Purra käskee. Kuitenkin niillä joilla vielä lamppu palaa jättää puolueen. Sen tulette näkemään kannatusmittauksissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Näin on että ne tolloimmat sukeltaa vaikka kaivoon jos Purra käskee. Kuitenkin niillä joilla vielä lamppu palaa jättää puolueen. Sen tulette näkemään kannatusmittauksissa.

    Ei meillä tolkun duunareilla ja pienyrittäjillä ole mitään syytä jättää perussuomalaisia. Bensa on halpaa ja parasta on kun kaikenmaailman Sanna ja Lit on ulkona hallituksesta sotkemasta asioita.

    Persut sai Kokoomuksen kanssa aikaan Pohjoismaiden huonoimman työturvan ja samalla mentiin montakymmentä vuotta taaksepäin Suomalaisen työntekijäin turvasta.!

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Nyt on homma niin ettei asia mene näin. Ja työelämän reformeja tarvitaan. Nyt on tolkkupolitiikan aika ja lusmut saa mitä ansaitsevatkin. Me perussuomalaisten kannattajat olemme tyytyväisiä hallitukseen.

    Niitä reformeja voi tarvita vain rikas pääoma joka omistaa 70% kaikesta maassa olevasta varallisuudesta ja pitää kyllä huolen siitä, että rahvas ei pääse nauttimaan tuloksesta vaikka sen heille rikkauksina tekevätkin.
    Sinä et tämän kaikken puolustajana taatusti kuulu siihen joukkoon joka näistä reformeista hyötyy.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Ei meillä tolkun duunareilla ja pienyrittäjillä ole mitään syytä jättää perussuomalaisia. Bensa on halpaa ja parasta on kun kaikenmaailman Sanna ja Lit on ulkona hallituksesta sotkemasta asioita.

    Sehän se on tärkeintä, bensa. Te tollot lankesitte, teitä kustiin silmään tuollaisilla jutuilla ettette huomsisi että juuri teidän etuja supistetaan. Uskomatonta pöljyyttä.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sehän se on tärkeintä, bensa. Te tollot lankesitte, teitä kustiin silmään tuollaisilla jutuilla ettette huomsisi että juuri teidän etuja supistetaan. Uskomatonta pöljyyttä.

    Ei tässä ole mikään huonontunut työläisduunarilla. Päinvastoin. Tyhjät tynnyrit kolisee eniten.

    Sinä et ymmärrä että polttoaineen hinta vaikuttaa kaikkeen. Kumipyörillä ne kulkee. Perussuomalaiset sen ymmärtävät ja sen tähden politiikka vaikuttaa oikein. Sadat tuhannet äänestäjät kiittävät.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sehän se on tärkeintä, bensa. Te tollot lankesitte, teitä kustiin silmään tuollaisilla jutuilla ettette huomsisi että juuri teidän etuja supistetaan. Uskomatonta pöljyyttä.

    Polttoaineiden maailmamarkkina hinnat ovat laskeneet kun korot ja inflaatio on laskenut.
    Dieselin kohdalla on ylitarjontaa, koska on ollut lauha talvi, ja polttoöljyä on säästynyt. Myös bensiinin kulutus on laskenut koska sähköautot lisäänyy.
    Persuilla ei ole mitään tekemistä polttoaine hintojen takia.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Juuri näin. Kiitos.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ei tässä ole mikään huonontunut työläisduunarilla. Päinvastoin. Tyhjät tynnyrit kolisee eniten.

    Ai ei ole huonontunut? Hoitotakuuta lyhennettiin, työttömien suojaosa pois, vuorottelyvapaa pois, eka saikkupv palkattomaksi, ansipsidonnaista leikattiin, arvonlisäveton nosto jne jne. Nämäkö ei koske duunaria? Sallikaa mun nauraaa!

    Äänestä

  • Anonyymi00043 kirjoitti:

    Ai ei ole huonontunut? Hoitotakuuta lyhennettiin, työttömien suojaosa pois, vuorottelyvapaa pois, eka saikkupv palkattomaksi, ansipsidonnaista leikattiin, arvonlisäveton nosto jne jne. Nämäkö ei koske duunaria? Sallikaa mun nauraaa!

    Kiitos Sanna kun nämä jouduttiin tekemään.

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Kiitos Sanna kun nämä jouduttiin tekemään.

    Ettekö te raukat enään muuta keksi. Sanna jätti paljon varakkaamman Suomen mitä se nyt on. Nyt on vain köyhyyttä, työttömyyttä. ja konkursseja.

    Äänestä

  • Anonyymi00045 kirjoitti:

    Ettekö te raukat enään muuta keksi. Sanna jätti paljon varakkaamman Suomen mitä se nyt on. Nyt on vain köyhyyttä, työttömyyttä. ja konkursseja.

    Sannan jäljiltä ne konkurssit, köyhyys ja työttömyys tulee viiveellä. Nyt korjataan se minkä voi.

    Äänestä

  • Anonyymi00046 kirjoitti:

    Sannan jäljiltä ne konkurssit, köyhyys ja työttömyys tulee viiveellä. Nyt korjataan se minkä voi.

    Älä selittele, nämä ovat tämän hallituksen tekosis

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Älä selittele, nämä ovat tämän hallituksen tekosis

    Sanna tuhosi Sipilän jättämän vakaan talouspohjan jakamalla ilmaista rahaa sinne tänne ja ystävilleen, mm. Olaville. https://www.is.fi/viihde/art-2000009197770.html

    Äänestä

  • Anonyymi00047 kirjoitti:

    Älä selittele, nämä ovat tämän hallituksen tekosis

    Sanna tuhosi Suomen talouden alamäkeen.Nyt Purran tehtävä on sopeuttaa taloutta !

    Äänestä

  • Anonyymi00049 kirjoitti:

    Kyllä. Kesällä 2021 Sannan bileiden ollessa kiihkeimmillään muiden maiden talous kääntyi nousuun, mutta Suomen talous laskuun. Faktat ovat selkeät. https://teknologiateollisuus.fi/graafit/bkt-kehitys-suomessa-ruotsissa-ja-tanskassa/

    Lisäys.
    Talvella 20 Sanna aloitti velanoton, vaikka tarvetta ei ollut, mutta kun oli kiva jakaa ilmaista rahaa ja hankkia instaseuraajia veronmaksajien kustannuksella.
    https://teknologiateollisuus.fi/graafit/julkisen-sektorin-velka-suomessa-ja-pohjoismaissa/

    Äänestä

Sanna ajoi Suomen tuhon tielle!

Äänestä
  • Persutollot jauhaa paskaa tämän Äärioikeisto Kaaos hallituksen tekemiset on niin huonoja ettei koskaan ennen ole ollut .Petturi Persut saavat nyt minkä ansaitsevat Pettäjällä on karu loppu.!

    Äänestä

  • Anonyymi00054 kirjoitti:

    Persutollot jauhaa paskaa tämän Äärioikeisto Kaaos hallituksen tekemiset on niin huonoja ettei koskaan ennen ole ollut .Petturi Persut saavat nyt minkä ansaitsevat Pettäjällä on karu loppu.!

    Nykyinen hallitus tekee erinomaista työtä Suomen eteen maailman myllerryksessä. Edellinen keskittyi vain velaksi bilettämiseen. Sanna on surkein ja ylimielisin pääministeri koskaan. Kannattaa muistaa että SDP nousi suurimmaksi puolueeksi 2019 vaaleissa PETTURI lupauksilla vappusatasesta ja kaikella muulla populismilla. Ei kannata uskoa näitä populisteja ja rötösherroja vaan ääni rehellisille Perussuomalaisille.

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Mitä tekee Persut tämän Loisija Purran teot on niin kaameat tietäähän sen kun tyjäntoimittajasta tulee ministeri Kokoomuksen avulla niin kusi ja valys nousee päähän Onneksi tämä Kaaos Hallitus on viimmeinen kerta kun ovat päättämässä Suomen asioista.!

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    Mitä tekee Persut tämän Loisija Purran teot on niin kaameat tietäähän sen kun tyjäntoimittajasta tulee ministeri Kokoomuksen avulla niin kusi ja valys nousee päähän Onneksi tämä Kaaos Hallitus on viimmeinen kerta kun ovat päättämässä Suomen asioista.!

    Tiesihän sen mitä tulee kun Sokoksen kassa bileitä pissiksestä tehdään pääministeri. Kaikki perseellään niiltä jäljiltä.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tämä on jo kolmas kerta kun kokoomukselle on avautunut tuhannen taalan paikka tuhota uhkaava voima smp/ps. Ensimmäinen tilaisuus oli vuoden 1987 eduskuntavaalien jälkeinen aika kun smp lähti kokoomuslaiseen Holkerin hallitukseen. Tämän seurauksena smp ajautui konkurssiin ja tilalle perustettiin Perussuomalaiset. Vuoden 2015 vaalien jälkeen ps lähti taas seikkailemaan hallitukseen, jossa kokoomus melkein onnistui sen tuhoamaan. Tästäkään ei ps vielä oppinut vaan nyt ollaan taas mukana kok. Orpon hallituksessa ja kyyti on kylmää. Kevään kunta- ja aluevaalit antavat esimakua tästä kyydistä mitä on tulossa seuraavissa eduskuntavaaleissa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu