Kohta Lahden kaupunki pääsee törsäämään kunnolla.
Vastaukset 8
- Anonyymi
Lahti on jo törsännyt satoja miljoonia alueen valmisteluun ja velkaakin 300milj.€ kyseisestä tominnasta....
Alueen suuret jättikalliot on soraksi jauhettu ja oikein kunnolla sekä tieverkostot valmisteltu! Valtava työsuoritus joka oli lähes kaatua keinotekoisen keksityn veron syystä eikä kellään lopulta kivaan!- Anonyymi
Vihreää siirtymää!ainahan noist rakentamista valittaa oltiin missä päin suomee tahansa!mitä tähän tulee niin hyvä hyvä et rakentuu Lahteen ettei mihinkään kehä3 :n sisäpuolelle niinkuin yleensä
- Anonyymi
Ei koskaan Lahteen. Tonttihomma lähti lapasesta. Tuotteet ollut bpoikotissa jo pitkään.
- Anonyymi
Joo, ei tule. Lahden päättäjät vaan kusettovat ja keräsivät pisteitä ennen vaaleja. Fazer on jo aikoja sitten sanonut etteivät tule.
- Anonyymi
Fazer ilmoitti kolme vuotta sitten rakentavansa Lahteen makeistehtaan. Sittemmin yhtiö muutti suunnitelmiaan ja kertoi kaavailevansa vain suklaatuotteiden valmituksen siirtämistä Vantaalta Lahteen, mutta säilyttävänsä sokerimakeisvalmistuksen Lappeenrannassa.
Yhtiö kertoo, että tavoitteena on tehdä investointipäätös ennen kesäkuun loppua.- Anonyymi
Ketä kiinnostaa...
- Anonyymi
Fazer tuo Lahteen typerän makeistehtaansa. Täytyyhän Suomalaisilla makeisia olla. Tämä on meidän kaikkein tärkeimpiä prioriteetteja. Ettei ainakaan karkit maastamme lopu. Vielä ei ole tarvittavan riittävästi diabetes levinnyt perussairautena Suomessa. Myös ylipainossa on parantamisen varaa, täytyyhän edes USA voittaa ylipainossa. Sitä paitsi Mehiläinen, Terveystalo, ym. yhtiöt tarvitsevat reippaasti nykyistä enemmän rahaa Suomelta.
- Anonyymi
Lahessakin lihavuus lisääntyy näkyvästi katuluvassa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu591581- 261214
- 851068
- 42887
- 65826
- 92804
Humalassa autolla ajo.
Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.15779Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19725Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.131725- 116691
Suloinen ja herkkä
Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.31625- 4622
Jäljitelmä Birginit
Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �146621- 43601
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t76583Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45580- 19566
- 46548
Hyvää yötä hurmuri
Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä25541Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke17487