Viitasaarella asuu ja vaikuttaa fiksua porukkaa. Samoin Kannonkoskella,Saarijärvellä jne...entä Äänekoskella?
Viitasaaren kaupunginhallituksella ei ole isommin huomautettavaa Kannonkosken puolelle suunnitellusta Vuorijärvien tuulivoimahankkeesta, jonne on suunnittelussa enintään 35 tuulivoimalaa.
Kaupunginhallitus katsoo Kannonkosken kunnalle maanantai-illan kokouksessa antamassaan osayleiskaavan ehdotusvaiheen lausunnossa tuulivoiman olevan ilmastotavoitteiden kannalta merkityksellistä.
Lausunnon mukaan hankkeen työllisyysvaikutuksia voi ulottua myös viitasaarelaisiin yrittäjiin ja palveluihin. Toisaalta hankkeella olisi toteutuessaan vaikutuksia myös Viitasaaren kaupungin puolella oleviin asukkaisiin.
Runsaan 5 900 hehtaarin hankealue rajautuu Viitasaareen, Äänekoskeen ja Saarijärveen. Abo Energy Suomi Oy:n hankkeen tuulivoimaloiden kokonaiskorkeus olisi 300 metriä ja yksikköteho 5–10 megawattia.
Viitasaaren lausunto toteaa, että ehdotusvaiheen kaavaselostuksen mukaan melu- ja välkevaikutukset asukkaisiin ovat vähäisiä.
Kuinka Äänekoskella kuulemma melu- ja välkevaikutukset ovat valtavia,kun samaanaikaan muualla ne ovat vähäisiä?
Tuulivoimaa tulee lähelle.
4
386
Vastaukset 4
- Anonyymi
Hieno homma! Joutuvatkin tuottamaan sähköä. Meillä sen homman hoitaa sellutehdas, eli ei tarvita tuulivoimaa.
- Anonyymi
Tehdas ei tuota teille sähköä
- Anonyymi
Miksi Suomi on kehitysmaa? Meillä tuotetaan sähköä Eurooppaan, rakennetaan datakeskuksia, eli energiasyöppöjä. Koska suomalaiset tajuavat, että jatkojalostus on ratkaisu vaurastumiseen. Ei jatkuva bulkin myyminen. Herätkää!!
- Anonyymi
Tuulimyllymies traktorivaltuutettu kiiskinen vaalikoneessa: https://www.is.fi/politiikka/art-2000011070516.html
"Kuntaani ei pidä rakentaa tuulivoimaa, sillä se rasittaa luontoa ja tuhoaa mökkimaiseman." -> Täysin samaa mieltä. Näin sitä äänestäjää huijataan.
Jumalaut ukko hyväksyi itse myllyMatin myllyjen etenemisen. On tässä ukko *aatana. Kiero kuin korkkiruuvi.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 751220
Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔821137Kuhmolainen opettaja tuomittu vainoamisesta
https://yle.fi/a/74-20248184 ”Kuusikymppinen kuhmolaisnainen piinasi naapureitaan lähes kahdeksan vuoden ajan. Nainen241095Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t129965Elämäni biisi -paljastus: Tänä lauantaina 26.9. nämä julkkikset istahtavat sinisille sohville!
Katsotko Elämäni biisiä? Elämäni biisi on monen suomalaisen suosikki. Vieraslista lauantaina 26.9. tarjoilee vieraita m6918- 60854
Mihin Asiakirjat ovat voineet kunnasta kadota???
LUE kuinka verorahoja haaskattiin Yle: Ähtärin pandalaskelmat salattiin ja hukattiin - Satakunnan Kansa https://share.73724Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok132682Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast50652Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.80632- 48547
Miten sinä voit?
Kysytkö kukaan sitä sinulta? Olen huomannut, että jos kohtaa empaattisen ihmisen ja hän kysyy noin, saattaa padot murtua90540- 25512
- 36495
Suomen 4. seksikkäin mies Miika Nousiaisen tilalle - Pitääkö olla huolissaan palaa tv:seen
Suosittu keskusteluohjelma tekee paluun. Tällä kertaa panelistina ei jatka enää Miika Nousiainen, vaan hänen tilalleen t11490- 110485
- 43477
Moottoripyöräonnettomuus
Mopomiitissä tapahtunut onnettomuus ja uutisointi. Ajoradan ylityksen vaarallisuudesta ei mitään uutisointia. Ei myöskää40448- 19446
- 33405