Pelialan kriisistä on ollut mediassa viime aikoina jotain uutisointia ja juttua ja moni melko nimekäskin pelifirma lopettanut. Olenkin ihmetellyt jo vuosikausia, että miksi hyviä pelejä tulee ps5 -konsolille niin harvoin. Tarkoitan tässä nyt lähinnä aikuisillekin sopivia tasokkaita seikkailullisia pelejä. Ei niitä vaan kuulu, vaikka kehittynyt tekoälykin helpottanee pelien tekemistä. Tekoälylle kun kertoo milllainen kenttä halutaan, niin se luo ehdotuksia ja ehkä kykenee myös mallintamaan valitun kentän kolmiulotteiseksi. Ja kun GTA:n tekeminenkin on näköjään niin vaikeaa, niin luulisi muidenkin tekevän samantyylisiä pelejä. Eikä onnistu Half Lifen jatko-osakaan näköjään sitten millään, vaikka lupailtu on jo ainakin vuosikymmenen ajan.
Mistä pelialankriisi mielestäsi pohjimmiltaan johtuu, vai onko mitään kriisiä?
Peli-alan kriisi
2
357
Vastaukset 2
- Anonyymi
Amerzone tulossa huhtikuussa PS5:lle. Toivotaan, että on hyvä, kun Indiana Jones-elokuvakin oli seikkailuna todella heikko esitys. Peliä kuitenkin kehuttu, mutta ei ole julkaistu PS5:lle.
- Anonyymi
Enpä tiedä millainen on mielestäsi hyvä peli, mutta itse pelailen PC:llä. En omista konsolia (tai edes telkkaria). Oletan indie-pelien tarjonnan olevan monipuolisempaa PC-alustalla. Pikkurahalla tehtyjä hieman omaperäisempiä pelejä.
Ison rahan pelissä on helposti myös ison rahan tuotto-odotukset. Ei haluta pettää pelaajia. Ja siksi toistetaan hyvän-rahan turvalliseksi havaittuja kaavoja.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1202452Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???401622Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha6531066- 106993
- 71972
- 98926
- 48885
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk81749Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik33736- 71718