Oli aamu. Katri käveli kouluun päin. Hän avasi koulun oven ja astui sisään. Edellisen päivän tapahtumat oli vielä tuoreessa muistissa. Vähän pelokkain askelin hän käveli koulun käytävillä ja etsi kaverinsa. Edellisestä päivästä hän ei kertoisi kenellekkään.
Pari tylsää oppituntia oli kulunut ja oli ruokatunnin aika. Katri ja hänen kaverinsa menivät syömään. Kun he olivat syöneet, Katri lähti käymään vessassa...
Matkalla sinne hän joutui kulkemaan talonmiehen huoneen ohi. Juuri kun Katri katsoi oveen päin, ovi aukesi ja Katri näki Mikon ovella. Mikolla oli videokamera kädessään ja hän viittoi Katria luokseen.
Katrin oli pakko mennä.
Kun Katri tuli huoneeseen, hän huomasi että Mikko ei ollut yksin. Katri näki Mikon lisäksi huoneessa tytön. Miljan. Milja oli yksi koulun suosituimmista. Hän oli isorintainen, kaunis brunette, josta muut vaan haaveili.
-Katri, tässä on Milja. Mikko sanoi.
Katrin mielestä Mikon äänessä oli jotain pahaa enteilevää.
-Teillä tulee olemaan kivaa tänään. Ja minulla myös. Riisukaa vaatteenne.
Katri ajatteli että parempi totella. Samalla hän mietti, että milläköhän Mikko oli onnistunut Miljaa kiristämään. Milja riisui kyllä ilman vastaväitteitä, eikä näyttänyt ollenkaan vastahakoiselta.
Kun kummatkin tytöt oli alasti, Katri huomasi Mikon laittavan videokameran päälle. Milja lähestyi Katria tummat silmät leiskuen.
Katri rupesi tajuamaan mistä oli kyse.
Milja tuli ihan Katrin lähelle ja suuteli hellästi Katrin huulia ja sitten rintoja. Hän meni hieman Katrin taakse ja hyväili Katrin rintoja. Pian hän siirsi käsiään alemmas. Toinen käsi oli edessä ja toinen takana. Edessä olevalla kädellä Milja hieroi Katrin pillua ja pikkuhiljaa takana olevan käden kaksi sormea työntyi Katrin pilluun.
Milja nuoli takaapäin Katrin korvaa ja liikutti edestakaisin sormiaan Katrin pillussa. Katri kiihottui. Katri oli ihan kosteana sormettamisesta, kun Milja lopetti. Katri huomasi että Mikolla seisoi.
Mikko meni alasti sängylle ja käski Katrin päälleen. Katrin piti ottaa poskeen Mikolta. Katri rupesi nuolemaan taas ja hyväilemään kyrpää. Samalla Mikko rupesi nuolemaan Katrin pillua. Se tuntui ihanalta ja taas Katri oli märkä. Katri jatkoi suihinottoa ja Mikko rupesi sormettamaan Katria. Katri oli häpeissään siitä, että hän kiihottui tässä tilanteessa...
Mikolle riitti suihinotto ja Katri puki päälleen. Miljalla oli jo vaatteet päällä ja hän jäi vielä huoneeseen, kun Katri lähti.
Tunnin jälkeen osa 2
8
13024
Vastaukset
- Janye
Lisää, mahtavaa =)
- Joku vaan
LISÄÄ! Ehdottomasti! En jaksa odottaa.
- fool_on_the_hill
En tajua, kuinka joku voi kirjoittaa noin töksähtäen. Kielioppi hukassa, et ole kirjoittaja, anteeksi vaan.
- jeta
Ja muutenkin pelkkiä kliseitä täynnä koko teksti. Vähän omaperäisyyttä, pyydän.
- ..edellisen.
jeta kirjoitti:
Ja muutenkin pelkkiä kliseitä täynnä koko teksti. Vähän omaperäisyyttä, pyydän.
teksti ei kulje. tökkii, eikä ollenkaan omaperäisyyttä.
Olen samaa mieltä, että kirjoitat töksähtäen, mutta tarinan idea ja aihe olivat hyvä.Vähän pidempää pätkää kerralla, kiitos! =)
- miltzu
taa oli hyva kirjoita lisaa tallasii
- minä <3
Kirjotaäkkiä jatkoa....jos ei ole ideoita ni tässä muutama :)
-mitä Mikko tekee videonauhalle/nauhoille ;D
-Näkeekö joku, mitä tapahtuu
-alkaako talonmiehen luonna käynnistä tulla Katrille "tapa"?
Siinä oli jotaa :D mLisää vaan tulemaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1291837
Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.781717Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie561323- 691141
Tiedätkö autereen?
Se on vähän niinkuin sinä. Eräänä päivänä se hehkuttaa eteerisenä, laiskan hauen tavoin. Toisena se iskee kuin nälkäinen8839- 2795
- 45777
Oli kyl kunnon reissu
Jopa oli bileet hotellissa! Kunnon menot ja Kuhmon rytkyt liikenteessä. Onneksi ei ollu tuulipukua päällä! 😂👍🏻10749- 41735
- 45717