Kertokaa Harry Potter unistanne :)

Näkeekö joku muukin unia Harrystä, ja muista hahmoista ? Viimeks näin unen joka liittyi Harryyn perjantain yönä. Kerronpa sen :)

Minä, siskoni ja äitini olimme muuttamassa uuteen taloon maaseudulle. Talo oli tosi vanha, 1800-luvulta. Siellä oli minusta kammottavaa, koska siellä oli poltergeist, ovia meni kiinni itsestään, maljakoita tippui, jne. Vain minä tunnuin pelkäävän.
Meitä esitteli talossa joku vanha nainen, näytti meille missä keittiö, makuuhuoneet ja muut olivat.
Sitten kun aikosin astua yhteen huoneeseen, näin että lattialla oli n. 10*10 cm luukku, ja siellä vilisi pikkuisia PC- peli ihmisiä (GTA:sta) poliiiseja, palomiehiä ja toisia. Jostain syystä ne kaikki halusivat mennä siihen koloo, joten päätin sulkea sen luukun, että ne jäisivät loukkuun :)
Nyt olemmekin ulkona pihalla, siellä on navetta, ja jotain vanhoja varastoja. Olen saanut auton lahjaksi äidiltä, ja harjoittelen sillä pihalla. Auto on tosi pieni, vaaleanpunainen Ford.
Sitten kun ajelen, huomaan yhden koulun opettajista (tosi vanha ämmä) joka haluaa että kerään jotain kasveja hänelle.
Teen työtä käskettyä, ja sitten laitan näkymättömyysviitan päälleni, ettei kukaan näkisi minua. Löydän paikan missä niitä kasveja on (varaston seinustalla, pienessä perunamaassa).
Sitten kuulen kuinka kaksi miestä kävelee minua kohti, he ovat Kalkaros ja Voro. Hekin aikovat kerätä niitä kasveja, jotka kasvavat noin metrin päässä missä minä olen. Menen makaaman multaan perunamaahan, ja kauhukseni huomaan että mullassa on tennispalloja, ne täytyy peittää, muutenhan Kalkaros ja Voro näkevät että niitä on siirretty, ja löytävät minut.
Selviän kuitenkin ehjin nahoin, ilman että he löytävät minut, vien kasvit opelle, ja siihen uni päättyi :)
5415
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Pitää sanoo, että toi oli hämärintä mitä oon ikinä kuullu! *wirn*..

Äänestä

No onhan mulla kaksi outoo.
Ensimmäinen oli joku outo, että mut ja liuta mun luokkalaisia oli saanut kutsun Tylypahkaan, mutta sinne ei mentykkään junalla vaan bussilla :B
Sitten Tylypahkassa oli jotkut jonot lajitteluhatulle kait muistaakseni... Mut valittiin joko Rohkelikkoon tai Luihuiseen ja siihen se uni päätty.

Toinen oli joku outo, että mä puhuin Ronin kanssa jossain pimeällä parkkipaikalla ja menin sen jälkeen johonkin ihmeen vanhaan taloon jossain Helsingissä(?) kait... Se sitten olikin jokin ihmeen taikayläaste xP
No siellä valittiin eri tupiin kirjoittamalla nimensä vieraskirjaan josta ne sitten kuulutettiin jossain salissa jossa oli muutama ruokapöytä. Sali oli kyllä sitten jokin vähän isompi kuin tavallinen makuuhuone jos oikein muista :P
Ja kuvausta niistä tiloista...
Eteisessä kun tullaan ovesta sisään, vasemmalla ja oikealla on portaat ylöspäin. Suoraan edessä on jalustalla vieraskirja, jonka molemmilla puolilla on ovi sinne saliin... Sali kyllä taisi olla isompi mitä muistan...

Äänestä

Mä näen joskus Harry Potter unii.Tos on yks...

Minä,Harry,Ron ja Hermione oltiin meillä.Oli keskiyö.Me juteltiin huispauksesta kun yhtäkkiä kuului melua.Me mentiin ulos katsomaan mitä oli tapahtunu.Ulkona oli Voldemort ja Matohäntä jotka puhuivat.Yhtäkkiä jaloissamme luikersi käärme.Kiljuimme kurkku suorana.Kaaduimme maahan ja kuulin kuin joku mutisi "avada kedavra".Sitten heräsin.

Äänestä

Mulla on kolme Harry Potter unta....kaikki hirveen lyhyitä.


1. uni
Mun siskoni ja minä oltiin haettu Tylypahkan noitien ja velhojen kouluun, ja päästykki sinne, vaikka oltiin jästejä. Sitten viikko enneku lähettiin Tylikseen, Harry Potter tuli koputtamaan meijän oveen, Päivän profeettan kädessään, tuli kuulemma lehti-ilmotuksen takii. Sit se näytti meille ilmotusta jossa oli meijän kuvat. Siin alla luki: "Jästit päässeet Tylypahkaan". Sit Harry sano et se ihanilee meitä hirveesti ku me päästiin Tylypahkaan.

2.uni
Mä olin Harryn hahmossa. Olin jääny Taikajuoma tunnilla jälki-istuntoon, ja minun piti suorittaa se viikon päästä. Sittenku mitään ilmotusta ei tullu, päätin mennä katsomaan missä Kalkaros olisi. (Uni kertoo 5. kirjasta)Päätin ensimmäisenä mennä kattoo Liemiluokasta. Kun raotin ovea, näin kalkaroksen ja sen uuden pimeyden viomilta suojautumisen opettajan(hän on nainen) pussamassa luokan edessä, kun oppilaita ei kerta ollut. Päätin sitten poistua paikalta, ja ajattelin, että Kalkaros on ehkä unmohtanut jälkkärin. Menin Rohkelikon oleskeluhuoneeseen kertomaan näkemästäni Roille ja Hermionelle. Siihen uni päätty.


3.uni
Tylypahkassa oli disco. Mä lauloin sielä lavalla jotain Nylon Beatia. Sitten vähän väliä laitoin kasetin, ja menin pyytämään jotakuta poikaa tanssiin. Olin kyllä aika paljo vanhempi ku oikeesti, jotain 20-22 vuotta. No joka tapauksessa, mul oli tyylikäs sininen kaapu. Ensimmäisenä tanssitin Oliver Woodia, sitten Gilderoy Lockharttia ja lopuksi Kalkarosta. Ja siihen se...

Äänestä

No tässä mun uni:

Me oltiin menossa hissin näkösellä junalla Unkariin, ja samassa vaunussa oli luokka unkarilaisia poikia ja niden naisopettaja.
Se naisopettaja puhu luokalleen ja samalla meille. siis kun puhun meistä, niin tarkoitan minua, pikkusiskoani Vanessaa, ja ystäväämme Nelliä. Se naisopettaja siis puhuin unkaria koko vaunuosastolle. Me sitten kyllästyttiin olemaan tietämättä yhtään mitään. Ja minä muutenkin olin vähän suutuksissani kun Vanessa ja Nelli vaan puhu keskenään eikä mulla ollu mitään tekemistä. No, sitten mä koputin sitä opettajaa olalle ja sanoin englanniks: Anteeksi, mutta voisitteko te sanoa tuon saman enlanniksi? Se opettaja kai ymmärsi, koska se alko puhumaan jotain ihme siansaksaa joka ei taatusti ollu englantia. Me sit vaan nyökyteltiin ja oltiin ymmärtävinämme. Sitten en unkarilaiset pojat alka puhuu yhtäkkiä suomea, ne sano jotain: joo, niin, Joojoo lopeta nyt jo! Juuh. no tollasta. Sitte me oltiinki jo samantien sielä Unkarissa, joka kyllä muistutti hämmästyttävän paljon Turun saaristoa. Noh, me tultiin semmoseen saunaan jossa oli ovi jonnekki, eikä takaseinää ollenkaan. Ne unkarilaiset oli jossain välissä ehtiny käydä uimassakin, niil oli kaikkilla uimahousut pyyhket ja märät hiukset. Me mentiin siitä saunan ovesta ja hups vain, me oltiin jossain Irvetan tapasessa paikassa jossa vilisi maahisia. Paikassa oli 5 käytävää minne mennä, ja me kaikki kolme lähettiin eri käytäviin. Mä lähin toiseks vasemmalta olevaan käytävvän ja tulin semmoseen paikkaan missä oli 5 maahista tekemässä vaatteita. Ne katto mua varottavasti ku sanoen et mun ei pitäis olla täälä. Jatkoin sitten eteenpäin yhteen pimeään käytävään. Tulin semmoselle aukealle jossa oli Severus Kalkaros, mun suurin ihanne. Se ehdotti et me käytäis velhojen kaksintaistelu, ja kun mä katoin sitä lumoutuneena, menin istten suostumaan. Me oltiin jo kaksintaistelu asennoissa taikasauvat ojossa, ku semmonen pullea jästi meni siitä ohi ja loi pelästyneen katseen Severukseen ja kiirehti askelissaan. Me kummatki katottiin ensin toisiamme, ja sitten sitä jästiä, ja nyt vain minä katsoin Severusta. yhtäkkiä Severus hyökkäs sen jästin kimppuun ja minä kiljuin: EEEEEEEEIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIIH!!!!!!!! Tyrkkäsin Severuksen taikasauvan maahan niin, että se jästi pääsis menee pois. Sitten mä lankesin maahan sen jalkoihin ja aloin anella: Ei, ei, älä tapa sitä, kiltti, älä tapa sitä....
Ja uni loppui.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Padfoot kirjoitti:

Näkeekö joku muukin unia Harrystä, ja muista hahmoista ? Viimeks näin unen joka liittyi Harryyn perjantain yönä. Kerronpa sen :)

Minä, siskoni ja äitini olimme muuttamassa uuteen taloon maaseudulle. Talo oli tosi vanha, 1800-luvulta. Siellä oli minusta kammottavaa, koska siellä oli poltergeist, ovia meni kiinni itsestään, maljakoita tippui, jne. Vain minä tunnuin pelkäävän.
Meitä esitteli talossa joku vanha nainen, näytti meille missä keittiö, makuuhuoneet ja muut olivat.
Sitten kun aikosin astua yhteen huoneeseen, näin että lattialla oli n. 10*10 cm luukku, ja siellä vilisi pikkuisia PC- peli ihmisiä (GTA:sta) poliiiseja, palomiehiä ja toisia. Jostain syystä ne kaikki halusivat mennä siihen koloo, joten päätin sulkea sen luukun, että ne jäisivät loukkuun :)
Nyt olemmekin ulkona pihalla, siellä on navetta, ja jotain vanhoja varastoja. Olen saanut auton lahjaksi äidiltä, ja harjoittelen sillä pihalla. Auto on tosi pieni, vaaleanpunainen Ford.
Sitten kun ajelen, huomaan yhden koulun opettajista (tosi vanha ämmä) joka haluaa että kerään jotain kasveja hänelle.
Teen työtä käskettyä, ja sitten laitan näkymättömyysviitan päälleni, ettei kukaan näkisi minua. Löydän paikan missä niitä kasveja on (varaston seinustalla, pienessä perunamaassa).
Sitten kuulen kuinka kaksi miestä kävelee minua kohti, he ovat Kalkaros ja Voro. Hekin aikovat kerätä niitä kasveja, jotka kasvavat noin metrin päässä missä minä olen. Menen makaaman multaan perunamaahan, ja kauhukseni huomaan että mullassa on tennispalloja, ne täytyy peittää, muutenhan Kalkaros ja Voro näkevät että niitä on siirretty, ja löytävät minut.
Selviän kuitenkin ehjin nahoin, ilman että he löytävät minut, vien kasvit opelle, ja siihen uni päättyi :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu