Piturissa oli juttu että pitkään Erkontien varrella toiminut Veikon Kone lopettanee toiminnan ellei jatkajaa löydy. Aiemmin tunnettiin nimellä Urheilu ja Kone eli
" Urkka".
Siinä on " Urkan rappusilla silloin 80-luvulla monet kerrat tullut istuttua. Ja muistuu nuoruudesta mieleen kun ostettiin pari polkupyörääkin kyseisestä liikkeestä. Taisi olla International - merkkiä oleva 10-vaihteinen käyräsarvinen pyörä joka minulle sieltä ostettiin. Lisäksi ostettiin sellainen vaihteeton naistenpyörä. Myös pari käytettyä väritelevisiota meille on sieltä ostettu.
Mitä kaikkea teidän talouteen on kyseisestä liikkeestä hankittu?
Veikon Kone lopettanee?
15
739
Vastaukset
- Anonyymi
Eikö missään muussa lehdessä ollut?
- Anonyymi
Risto jää eläkkeelle. 30 vuotta alalla on pitkä aika.
- Anonyymi
Ei 30 vuotta mikään työura ole, siitä puuttuun noin 20 vuotta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei 30 vuotta mikään työura ole, siitä puuttuun noin 20 vuotta.
Sanoo työtön alkoholisti. Tsemppiä jatkoon!
- Anonyymi
Isä Henttonen oli jämpti Mies, sellainen vanhan kansan kauppamies kun Urhon Hilskakin.
- Anonyymi
Vaimolle ostin hieromasauvan. Kallis, mutta tuntuu tykkäävän.
- Anonyymi
Hilskan kauppaa on ikävä.
- Anonyymi
Mitä sitte? Palvelu ku kummelin kassalla.
- Anonyymi00011
Miten ei muka mun juttua ole täällä? 2 poistettua näkyy olevan että onko ne minun sitten olleet? Häh?
No, mutta ihan p*skaa palvelua ja joka kerta ja kaikilta myyjiltä. Eivät suostuneet palvella, joku yritti väkisin ja TOSI kauan pakottaa muo ostamaan jotain risaa p*skaa, vaikken osta edes käytettyä... ikinä. Sellaiset on kirppiksiä varten enkä käy kirppiksillä.- Anonyymi00012
...En mä välttämättä tänne edes kirjoittanut? Kuulostaa epäuskottavalta silti. No, hieromaviestin jälkeen on ollut 1 poistettu eli kun se on ollut täällä alimpana. Ei näyttänyt siltä että siellä olisi ollut mun se poistettu. Enkä jaksanut kamalan pitkälle selvittää eteenpäinkään että voisko toi toinen poistettu olla mun.
Onneksi tällä eri ole väliä, kun en kamalan tarkasti jaksanut selvittää. On vain jotenkin tosi outoa ettei täällä ole multa yhtään viestiä. - Anonyymi00014
Varmaankin huomasivat että tämä asiakas on KÖYHÄ, sille ei kannata yrittää myydä uutta. Ehkä luulivat NARKKARIKSI.
- Anonyymi00015
Anonyymi00014 kirjoitti:
Varmaankin huomasivat että tämä asiakas on KÖYHÄ, sille ei kannata yrittää myydä uutta. Ehkä luulivat NARKKARIKSI.
En ymmärrä logiikkaasi, mutta ilmeisesti vitsailit.
Kuten se huoltomies Myllylässä, niin ei nää tunnu kukaan kuulleen luonnonsuojelusta. Ja... jos ne luulee näyttävänsä itse hyvältä, niin... vetää aika sanattomaksi, jos TOI on se sun maksimi, jonka eteen olet nähnyt vaivaa. - Anonyymi00016
Anonyymi00015 kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaasi, mutta ilmeisesti vitsailit.
Kuten se huoltomies Myllylässä, niin ei nää tunnu kukaan kuulleen luonnonsuojelusta. Ja... jos ne luulee näyttävänsä itse hyvältä, niin... vetää aika sanattomaksi, jos TOI on se sun maksimi, jonka eteen olet nähnyt vaivaa.Hallitset verbaalisen vinoilun. Ei kiva.
- Anonyymi00017
Anonyymi00015 kirjoitti:
En ymmärrä logiikkaasi, mutta ilmeisesti vitsailit.
Kuten se huoltomies Myllylässä, niin ei nää tunnu kukaan kuulleen luonnonsuojelusta. Ja... jos ne luulee näyttävänsä itse hyvältä, niin... vetää aika sanattomaksi, jos TOI on se sun maksimi, jonka eteen olet nähnyt vaivaa.Tuohan on juuri sitä luonnonsuojelua parhaimmillaan. Kaikki suuret kuluttajaelektroniikkaa myyvät ketjut myyvät nykyään esim. käytettyjä tietokoneita. Gigantissa ja Powerissakin on pitkät pöydät käytettyjä koneita. Luonto kiittää kun kymmenettuhennet koneet pääsevät leasing sopparin jälkeen vielä käyttöön.
- Anonyymi00018
Anonyymi00017 kirjoitti:
Tuohan on juuri sitä luonnonsuojelua parhaimmillaan. Kaikki suuret kuluttajaelektroniikkaa myyvät ketjut myyvät nykyään esim. käytettyjä tietokoneita. Gigantissa ja Powerissakin on pitkät pöydät käytettyjä koneita. Luonto kiittää kun kymmenettuhennet koneet pääsevät leasing sopparin jälkeen vielä käyttöön.
Jotkut ostaa aina huonoa ja saahan sitä ottaa. Toiset myös jatkuvasti tuottaa sitä huonoa.
Minä ostan vain hyvän ja pidän sitä loppuun asti. Käytettyjä en ala ostamaan.
No, jotka ei käytä tuotteita loppuun, niin on parempikin että ostavat vain käytettyä eli ne jotka siellä jatkuvasti vaihtelevat elektroniikkaa, vaatteita ja huonekaluja ihan vain huvikseen, vaikkei tuotteissa ole edes mitään vikaa; niin on parempi että TÄLLAISET ihmiset sitten vain myyvät siellä toinen toisilleen, jottei YKSITTÄISEN tuotteen käyttöikä jää lyhyeksi.
Minun ei ole mikään pakko ostaa p*skaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala
Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka1052633Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin
Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww1021755- 671525
EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!
Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje161242Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä
Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi221048- 81973
Miehet trikoissaan
On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe45949- 91924
Ratikka Turkuun
Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta120921Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta338836