Nyt loppu ne kommarisekoilut ja iänetetään trumpin ja elonin voimalla isämmaallinen Suomi takas! eläkeläistenkin on otettava osaa säästötalkoisiin niin saaraan Suomi nousuun luikauksella!!
Eheydyin suvakista persuksi
6
181
Vastaukset
- Anonyymi
Ikävä kyllä suomen talouden nousuun tarvitaan ulkolaista työvoimaa , silti sitä voi olla suomalainen Ei kai joku vierasmaalainen sinun suomalaisuuteesi kosketa.
Siis olet laittamassa suomea ennalleen meinaatko ehjä 40 lukua ja sitä köyhyyttä mikä silloin oli,
Lapsellista tajestiä yliaikuisten palstalla .myötä häpeää tuntee kun ajattelee että vanha ihminen kehtaa edes tuollaisia möläytellä - Anonyymi
woltin polkijat nostavat polkemalla suomen mousuun perhew elää kelan
laskuun keskustassa asumistukea ja lapsilisiä ja tila-autoa vartten talli - Anonyymi
2015 tulvan kaltaisen saapujamäärän tapahtuman aikaa suhtauduin uteliaana mitä populaa onkaan nyt tullut,,vaan uteliaisuus muuttui aikapian suuttumukseksi esiin tulleiden törkeyksien ynnä suoranaisten rikosten vuoksi.
- Anonyymi
missä voimme tutustua rikostilastoihin ennen ja jälkeen 2015?
- Anonyymi
Minä alan eheytyä epäpoliittiseksi kokonaan.
Kaikkea olen kokeillut. Kommunismista äärioikeistoon.
Usko päättäjiimme mennyt. Tekevät mitä huvittaa, eivät he meidän mielipiteitä kaikessa edes kysy.
Ehkä jätän kuntavaaleissakin äänestämättä. Pressanvaaleissa jätin jo 2. kierroksen kokonaan noteeraamatta. Niin oli epärehellisen oloista se medioidenkin ryöpytys. - Anonyymi
Vai eheydyit ? Lapsiporno sallittava sanoo persuehdokas
Kyllä, luit oikein. Vaaleissa ehdolla oleva persu haluaa sallia lapsipornoa:
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/932da6a3-5e95-4d8e-8418-7be34dbdc68c
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 553680
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.453106Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1512924Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,292730SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.722383Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s581879Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1171728Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai681160- 821121
- 511106