Heinolan viimeinen lähimetsä matalaksi

Anonyymi-ap

Heinolan Niemelänrannalla sijaitsee Heinolan keskusta-alueen viimeinen lähimetsä, kokoa noin 1 hehtaari. Kohta sekin tuhotaan. Pari päivää sitten luki lehdessä, että rakennetaan "maltillisesti" "vain" korkeintaan 7kpl kerrostaloja 100x100 metrin metsäalueelle.

Samanaikaisesti, kun esitetään "tonttipulaa", on useita huonokuntoisia rakennuksia myyty yksityisille tai pidetty muuten tyhjillään. Entinen nuorisotalo ja seminaarin rakennukset ovat hyviä esimerkkejä tästä. Ja nyt myös puretun Niemelänkoulun paikalle mahtuisi useita kerrostaloja hyvällä sijainnilla, mutta jostain syystä sinnekin halutaankin omakotitaloja ja rivitaloja, vaikka samanaikaisesti valitetaan asuntopulaa?

Heinolasta ei tule miellyttävämpi kaupunki sillä, että tyhjät haamurakennukset jätetään pystyyn, ja samalla viimeiset virkistysalueet tuhotaan tai palastellaan.

Eiköhän me varakkaammat muuteta pois, jos Heinola ajaa tämänkin päätöksen läpi? Itse en ainakaan Heinolaan muuttanut sen takia, että saisin 5% Helsingin palveluista, mutta samalla asuisin täysin vastaavassa urbaanissa kerrostalolähiössä, missä 6 kerroksiset kerrostalot peittävät horisontin. Muutin virkistysalueiden ja luonnonrauhan takia, ja olen myös valmis muuttamaan pois. Joko palveluiden perässä isoon kaupunkiin, tai luonnonrauhan perässä pieneen kaupunkiin. Valitettavasti Heinola ei tarjoa tämän päätöksen myötä pian enää kumpaakaan.

97

1897

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Heinolaan muutto oli alun perin älyttömintä mitä olet tehnyt. Parasta vaan totutella täällä asumiseen, sillä et edes saa asuntoasi myytyä kenellekään. Tervetuloa ja pikaista tottumista Big Cityymme!

      • Anonyymi

        👍🏻😁😁

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍🏻😁😁

        47

        👍🏻😁😁

    • Anonyymi

      Ei kukaan rakenna kerrostaloa sinne. Suunnitella voi mitä typerää tahansa, kuten vaikkapa Heikkimäen teollisuusalueen.
      Uusien asuntojen hinta on niin korkea, ettei sellaista kannata Heinolasta ostaa. Siitä ei koskaan saisi omiaan takaisin.
      Heinolaan taidettiin rakentaa edellinen kerrostalo vuonna 2015 ja asuntojen myynti taisi olla tuskien taival..

      • Anonyymi

        Onko virtakadun talossa vielä tilaa? Uusia tornitaloja äkkiä Niemelän rantaan. Sysmästä löytyy perämetsää jossa voi nauttia luonnon antimista.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko virtakadun talossa vielä tilaa? Uusia tornitaloja äkkiä Niemelän rantaan. Sysmästä löytyy perämetsää jossa voi nauttia luonnon antimista.

        Niissä on mukavaa kuunnella moottoritien ympärivuorokautista melua

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onko virtakadun talossa vielä tilaa? Uusia tornitaloja äkkiä Niemelän rantaan. Sysmästä löytyy perämetsää jossa voi nauttia luonnon antimista.

        😂😂😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niissä on mukavaa kuunnella moottoritien ympärivuorokautista melua

        ei paras paikka kyllä

    • Anonyymi

      Metsä on kaadettava, jotta saadaan Parkkosen Sanomiin paperia.

      • Anonyymi

        kaupungin talon remonttiin rahhaa

      • Anonyymi

        Samanaikaisesti, kun esitetään "tonttipulaa", on useita huonokuntoisia rakennuksia myyty yksityisille tai pidetty muuten tyhjillään. Entinen nuorisotalo ja seminaarin rakennukset ovat hyviä esimerkkejä tästä. Ja nyt myös puretun Niemelänkoulun paikalle mahtuisi useita kerrostaloja hyvällä sijainnilla, mutta jostain syystä sinnekin halutaankin omakotitaloja ja rivitaloja, vaikka samanaikaisesti valitetaan asuntopulaa?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kaupungin talon remonttiin rahhaa

        😂😂😂

      • Anonyymi

        Heinolasta ei tule miellyttävämpi kaupunki sillä, että tyhjät haamurakennukset jätetään pystyyn, ja samalla viimeiset virkistysalueet tuhotaan tai palastellaan.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      😡😡😡😡

    • Nyt ollaan kaava vaihessa. Toisaalta, uusi alue ei todellakaan tuhoa luontoa vaan sovitetaan luonnon sisää ja sepä vasta vetovoimaista onkin.

      Mainitsitte palvelut. Mikäli väetömäärä laskee, tarkoittaa se samalla sitä, että palvelutkin laskee.

      Kun ensin on kaava, on siinä vielä matkaa siihen, että joku Heinolaan investoisi. Uskon siis siihen, että huoli lähiluonnon turmelemisesta on turha ja näistä asioista kannattaa rohkeasti käydä keskustelua ihan vaikka livenä.

      • Anonyymi
        juho.salonen kirjoitti:

        Tässä vielä suunitelma. Mielestäni vihreää osuutta on melkoisesti ja asuinalue on varsin mukavanoloinen. Samalla muuttovirta Heinolaan myös varmasti nostaa nykyisten asuntojen arvoa
        https://www.heinola.fi/wp-content/uploads/2025/01/724akm_niemelanranta_oas_231024.pdf

        Kuinka varmasti muuttovirta nostaa hintoja?
        On älytöntä heitellä ilmaan tuollaista, kun mitään muuttovirtaa ei näy missään luotettavissa ennusteissa. Heinolan asuntojen hinnat taas ovat täysin romahtaneet - koska kysyntää ei ole.
        Vastuulliset päättäjät perustavat näkemyksensä tutkittuun faktatietoon, eivät turhiin toiveisiin.

        👍🏻👍🏻👍🏻

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        👍🏻👍🏻👍🏻

        👍👍👍👍👍

      • Anonyymi kirjoitti:

        Kuinka varmasti muuttovirta nostaa hintoja?
        On älytöntä heitellä ilmaan tuollaista, kun mitään muuttovirtaa ei näy missään luotettavissa ennusteissa. Heinolan asuntojen hinnat taas ovat täysin romahtaneet - koska kysyntää ei ole.
        Vastuulliset päättäjät perustavat näkemyksensä tutkittuun faktatietoon, eivät turhiin toiveisiin.

        Anonyymin kanssa en ihan hirveästi viitsi peistä vääntää mutta...
        Meillähän on siis muuttovoittoa kuntien välisessä kilpailussa. => Faktaa.

        Paremmalla markkinoinilla tulemme varmasti saamaan lisää asukkaita, eli kiihdytämme nykyistä suuntaa. Nykyisellään asuntojen arvot ns. pohjalla kuten koko Suomessa.

        Korkotason lasku= Faktaa , tulee lisäämään asuntojen kysyntää.
        Vastaavasti asuinympäristöt, sopivankokoiset lähiöt , esim. Vierumäki jne. ova vetovoimaisia kohteita oikein markkinoituna.

        Tälläisillä ajatuksilla. Eli kysynnän lisääminen nostaa hintoja, kysyntää pitää siis nostaa ja se tapahtuu markkinoimalla oikeillla viesteillä ja vahvistamalla Heinolan brändiä.
        Ei se mitenkään tähtitiedettä ole.
        Vierumäki esim. harrastusmahdollisuuksineen tulee virkistämään Heinolan elinvoimaa.
        https://www.itahame.fi/paikalliset/8408680
        Tämän lisäksi on paljon muita ideoita joilla Heinola voi jatkossa erikoistua.

        Faktaa löytyy myös kuntakortista Heinolan sivuilta.

        Kuntien välinen muuttovoitto ei muuta tilannetta, kun asuntoja tyhjenee koko ajan, koska kaupungin väkiluku laskee joka vuosi. Ylitarjonta taas laskee hintoja ja vaikeuttaa myös asunnon myyntiä, kuten Heinolassa näemme.

        Miten kehittyy Heinolan asukkaiden ikäjakauma ja miten se vaikuttaa esimerkiksi elinvoimaan? Tosiasiahan on esimerkiksi se, että Heinolassa aktiiviväestön määrä on laskenut koko ajan.

        Millaista parempaa markkinointia ajattelit, jos kerran sillä saadaan muuttovoittoa? Voisiko olla niin, että jos asia hoituisi noin helposti, olisi asia jo hoidettu. Voisiko olla myös niin, että ei ole realistista eikä faktatiedon tukemaa, että Heinolaan olisi mahdollista saada merkittävää muuttovoittoa?

        Asuntojen hinnat ovat laskeneet Heinolassa viimeiset 10 vuotta, osin pidempäänkin, eli myös ns. nollakorkojen aikana. Korkojen lasku ei työttömyyden runteleman Heinolan asuntomarkkinoita pelasta.

    • Anonyymi

      100x100 metrin metsikkö on niin pieni, että sitä ei voi leikata yhtään metriä menettämättä alueen virkistystehoa. Sen sijaan pitäisi ottaa työn alle vanhojen huonokuntoisten rakennusten purkaminen ja uudisrakenraminen. Todella paljon työnsarkaa vanhoissa rakennuksissa. Siellä täällä autiotaloja, joille ei voi mukamas tehdä mitään, koska ne on ensin tyhmästi myyty yksityisille. Todella surkeita päättäjiä. Mutta varmasti tulevat vielä katumaan, kun menestyjät vaihtavat maisemaa, samalla kun viimeiset tehtaat menevät globaalin kilpailun myötä konkurssiin. Siinä kohtaa päättäjät miettivät, missä ovat menestyjät, jotka estäisivät Lahteen liittämisen. Mutta menestyjien ei tarvitse asua halppislähiössä. Eikä Heinolassa ole koskaan taetta siitä, milloin seuraava hyvä asuinalue muuttuu halppislähiöksi.

      • Anonyymi

        Kyllä autiotalot omistaa useimmiten joku "yksityinen"

    • Anonyymi

      Vihreää osuutta ?🤔 Aina senkun paranee 😂

    • Anonyymi

      Alueella on frisbeegolfrata, heitelläänkö kerrostalojen pihoilla jatkossa?

    • Anonyymi

      Alue on hyvä turistivetokohde ja virkistysalue. Tarjoaa hyvää liikuntaa lähimaastossa kauniissa maisemissa. Kannattaisi varmaankin säästää alue luonnonmukaisena ja mainostaa heinolaa vihreänä idyllisenä kaupunkina jossa luonto ja liikuntapaikat lähellä . Voisi lisätä kylttejä mitä eri uhanalaisia eläimiä alueella elää. Suunnitellut kerrostalot entiselle Niemelänkoulun tontille, joka on sekin melko lähellä keskustaa.

    • Anonyymi

      🤬🤬🤬🤬

    • Anonyymi

      Juho. Pystytkö auttamaan, että saataisiin se kadonnut Sulkavankosken myllyn rannan betoniponttooni laituri takaisin? Täällä Heinola palstalla on linkki projektin esittelyyn.

    • Anonyymi

      Alueella on frisbeegolfrata

      • Aikanaan , kun rata rakennettiin, on ollut tiedossa, että se on väliaikainen ratkaisu ja alueelle on suunniteltu rakennuksia. Eli ei mikään yllätys. Uskoisin, että radallekkin löytyy vielä tilaa alueelta.

    • Anonyymi

      Mikä hirveä häly ja mekkala näistä suunnitelmista? Eihän mitään pölkkyjä kaadeta ennen kuin sinne joku jotain rakentaa. Ja tuskin on kukaan hetkeen mitään rakentamassa, kun kerrostaloja nousee Heinolaan noin yksi kymmenessä vuodessa. Ja hyvin nekin kerrostalot Heinolaan mahtuu. Risukko ja puustikkoa jää edelleen reilusti jäljelle, vaikka kaikki tontit tulisivatkin rakennetuksi. Kyllä täällä metsää Heinolassa piisaa yllin kyllin joka puolella.

      • Anonyymi

        Juurikin niin. Jos paikkakunnan asukkaat miettisivät ja toimisivat sen mukaan miten voisivat luoda työtä ja työpaikkoja sekä työllistyä niin meno olisi toisenlaista, nythän ongelmia yritetään ratkoa Alkon sekä muiden vastaavien ravitsemusliikkeiden tarjonnalla ja muilla päihteillä sekä epätoivoisesti laittamalla viimeiset roposet uhkapeliin . Kyllä Siperia lopulta opettaa.

    • Anonyymi

      Kyllä kait sitä autolla menee vaikka mihin metsään, mutta jos sattuu olemaan rollaattorin omistava mummeli, niin osaa arvostaa viimeistä metsäpolkua, johon omin avuin pääsee.

      • No ei kai tässä olla ihan viimeistä metsää viemässä ? Toisaalta , siihenhän jää suunniteltujen rakennusten väliin reilusti vihreää osuutta.

      • Anonyymi
        juho.salonen kirjoitti:

        No ei kai tässä olla ihan viimeistä metsää viemässä ? Toisaalta , siihenhän jää suunniteltujen rakennusten väliin reilusti vihreää osuutta.

        Ei sinne mitään rakennuksia tule. Tuonkin alueen kaavoitus perustuu johonkin tosiasioihin perustumattomaan kuvitelmaan siitä, että sinne rakennettaville asunnoille olisi kysyntää. Heinolan asuntojen kysyntä näkyy asuntojen hinnoissa - se on siis täysin olematonta. Olisi taloudellisesti idioottimaista maksaa monikymmenkertainen hinta jostakin uudiskohteesta, jonka senkin arvo romahtaa tulevina vuosina.
        Kannattaa muistella millaisia hintoja pyydettiin viimeisimmän keskustan uudiskohteen asunnoista ja millä tasolla hinnat ovat nyt. Pudotus on valtava.

      • Anonyymi
        juho.salonen kirjoitti:

        No ei kai tässä olla ihan viimeistä metsää viemässä ? Toisaalta , siihenhän jää suunniteltujen rakennusten väliin reilusti vihreää osuutta.

        Jos niemelän rantametsä laitetaan matalaksi, minne mielestäsi keskustan vanhukset voivat vielä mennä nauttimaan luonnosta? Nyt kumpelin lenkki ja siitä jatkuva niemelänrannan metsälenkki ovat tärkeä osa vanhusten hyvinvointia. Ei kapea rantakaistale jonne suora näkymä kerrostaloista ole enää sama juttu. Ennenhän oli lähellä toinenkin metsä, mutta sinne rakennettiin omakotitaloja ja rivitaloja.

      • Anonyymi
        juho.salonen kirjoitti:

        No ei kai tässä olla ihan viimeistä metsää viemässä ? Toisaalta , siihenhän jää suunniteltujen rakennusten väliin reilusti vihreää osuutta.

        Jos niemelän rantametsä laitetaan matalaksi, minne mielestäsi keskustan vanhukset voivat vielä mennä nauttimaan luonnosta? Nyt kumpelin lenkki ja siitä jatkuva niemelänrannan metsälenkki ovat molemmat tärkeä osa vanhusten hyvinvointia. Ei kapea rantakaistale jonne suora näkymä kerrostaloista olisi enää sama juttu. Ennenhän oli lähellä toinenkin metsä, mutta sinne rakennettiin omakotitaloja ja rivitaloja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jos niemelän rantametsä laitetaan matalaksi, minne mielestäsi keskustan vanhukset voivat vielä mennä nauttimaan luonnosta? Nyt kumpelin lenkki ja siitä jatkuva niemelänrannan metsälenkki ovat tärkeä osa vanhusten hyvinvointia. Ei kapea rantakaistale jonne suora näkymä kerrostaloista ole enää sama juttu. Ennenhän oli lähellä toinenkin metsä, mutta sinne rakennettiin omakotitaloja ja rivitaloja.

        Heinolassa kuvitellaan, että tuo paikka on jotenkin vetovoimainen. Ei ole.
        Siihen kuuluu jatkuva moottoritien melu ja vanhemmille ihmisille se on jo syrjässä torin alueen palveluista. Bussiyhteyttä ei ole.
        Nuoremmat ihmiset taas ostavat ihan jostain muualta kuin Heinolasta. Syitä on lukemattomia, kuten työpaikat, palvelutarjonta, yleinen elinvoimaisuus ja asuntojen hintakehitys.

        Uudisrakentaminen on niin kallista, että näille Suomen taantuville entisille teollisuuspaikkakunnille ei ole taloudellisesti kannattavaa rakentaa. Asunnoille ei löydy ostajia, eivätkä maksukykyiset osatajat halua ostaa, koska sijoituksen arvo romahtaa.

        Voiko halvan hintatason muuttaa mahdollisuudeksi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko halvan hintatason muuttaa mahdollisuudeksi?

        Ei voi. Kysyntä ja tarjonta määrittävät hinnan. Heinolassa ei pohjille poltetuista hinnoista huolimatta ole kysyntää. Halpa hinta ei siis houkuttele Heinolaan ketään , vaan toimii pikemminkin varoittavana herätteenä. Halvalla ostamiseen kun liittyy todennäköinen riski siitä, että hintojen lasku jatkuu ja asunnosta ei pääse enää välttämättä eroon.
        Heinolassa asuntojen hinnat ovat painuneet jo sille tasolle, että taloyhtiöt eivät saa rahoitusta peruskorjauksiin. Vakuusarvoa ei siis enää ole. Asunnon ostaminen tällaisesta talosta on suuri virhe.
        Tämä ongelma koskettaa suurta osaa Suomen taantuvista paikkakunnista. Ihmiset haluavat asua palveluiden ja työpaikkojen lähellä, vaikka hinnat ovat korkeammat. Lopulta korkeamman hinnan maksaminen on kuitenkin järkevämpi sijoitus.

        Heinolasta myydään kerrostaloasuntoja noin kymppitonnilla. Eli halvemmalla mitä esimerkiksi taloyhtiön julkisivuremontti maksaisi tuollaisen asunnon osalta. Yhtälö on järjetön ja purkaminen onkin jo korjaamista parempi vaihtoehto. Heinola on täynnä näitä ongelmarakennuksia.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voiko halvan hintatason muuttaa mahdollisuudeksi?

        Narulla ei voi työntää.

    • Anonyymi

      Tosi törkeää taas kerran Heinolan päättäjiltä, eiköhän me jouduta kävelemään kerrostalojen parkkipaikoilla , jos talot rakennetaan. Taloissa 7 kerrosta , 2 autoa joka huushollissa vähintään ja se kertaa asuntojen määrä . Mitäs se sitten tekeekään yhteensä? Montas taloja piti rakentaa. Siinä sitten voidaan sitä vihreää osuutta hämmästellä yhdessä ?

      • Anonyymi

        Heinolan päättäjät voivat päättää kaavoittaa mitä tahansa idioottimaista, mutta ei sinne kukaan rakenna.
        Rakennusliikkeitä ei taantuva Heinola kiinnosta.

    • Anonyymi

      Heinolassa olisi nyt aika hyväksyä tosiasiat. Väkiluku ei tästä nouse vaan laskee. Edes torin reunalle rakennetun talon asunnot eivät tahtoneet käydä kaupaksi. Sitten oli tämä suuruudenhullu Sinitaipaleen kaava. Jotta päästiin myymään pari rantatonttia tuhlattin rahaa järjettömään kaavoitukseen. Heinola on täynnä myymättömiä tontteja joissa olisi ollut kunnallistekniikka vieressä. Eikä unohdeta Heikinmäkeä jossa miljoonat menivät kankkulan kaivoon.

      • Anonyymi

        Ja koko Suomessa tuhlataan varoja kaikenlaiseen humpuukiin, kultturi-ja urheiluhömppä, yritystuet, puoluetuet, sossutuet , ilmastovouhotus jne. Siellä kuvitellaan että velkaa voi aina vaan ottaa lisää eikä mitään tarvitse tehdä.

    • Anonyymi

      Miksi entisen Niemelänkoulun pihalle suunnitellaan omakotitaloja tai rivitaloja? Hyvät laakeat tilat joihin mahtuisi hyvin myös kerrostaloja. Hyvä sijainti.

      • Anonyymi

        Suunnitella voidaan, muttei sinne kukaan rakenna.

      • Anonyymi

        Olisi myös paljon parempi paikka kerrostaloille kuin tuhota rantametsä. Kuka edes haluaisi entisen koulun pihalle omakotitalon? Sitten saadaan ne tarvittavat kerrostalot rakennettua. Ainakaan omakotitaloja ei tarvita enempää, niitä on jo paljon tyhjillään.

        Ei ole olemassa mitään "tarvittavia kerrostaloja". Niemelän tontille tuskin rakennetaan edes omakotitaloja. Heinolassa on kysyntää lähinnä palvelutalopaikoille.

        Katsokaa paljonko vanhat asunnot Heinolassa maksavat. Se kertoo, että kysyntää ei enää ole.

    • Anonyymi

      Vai tuhotaan rantametsä? Rannat ja kaikki oleellinen on tuossa kaavassa hyvin huomioitu. Rantareitti on entisellään. En usko, että kenenkään maailma järkkyisi, vaikka kaikki nuo tontit rakennettaisiin kerrostaloja täyteen. Edelleen on tilaa ja metsää plus rannat säästyy.

      Heinolassa edelleen vahva vastustamisen kulttuuri hengissä. Vastustetaan kaikkea uutta pelkästä vastustamisen ilosta.

      Kuinka monen elämään kuuluu hiippailu ryteikössä, johon kerrostaloja suunnitellaan? Niin, eni minunkaan. Rantareittiä tulee käveltyä viikottain, eikä muutama hökkeli taustalla muuttaisi minun elämääni millään mitalla. Metsää täällä riittää pilvin pimein joka puolella kaupunkialueella. Puut ei meiltä lopu.

      Rakennusmaa on hyvää ja kunnalistekniikka käden ulottuvilla. Ja kaavoituksen läpimeno ei todellakaan tarkoita, että tontille aletaan samalla sekunnilla rakentaa. Nykyinen rakennustahti on noin 1-2 kerrostaloa kymmenessä vuodessa.

      Hienohan se olisi, jos talot rakennettaisiin ja talot saataisiin täyteen. Veikkaan, että 1-2 kerrostaloa tuonne seuraavan 15 vuoden aikana korkeintaan rakennettaisiin.

      Heinolassa kyllä on vapaita rakennuskelpoisia tontteja, jotka olisi rakennettu jos ne olisi olleet hyvällä paikalla. Näistä tonteista pääosin vesistönäkymät, mikä varmasti nostaa mielenkiintoa.

      -Lähimetsän Taikkuli-

      • Anonyymi

        Vähän eri asia ulkoilla alueella nyt kuin silloin, jos ulkoilee lähes kerrostalojen parvekkeiden alla. Ajattelematonta kuvitella, että kyse olisi vain rantareitistä, kun kyse on ennenkaikkea sitä ympäröivästä luonnosta.
        Onneksi sinne ei rakenneta, vaikka kaava tulisikin. Rakentajien silmissä Heinola on menetetty tapaus.

      • Anonyymi

        Oli erittäin mukavaa katsella monimuotoista luontoa viimeksi kun kävin alueella. Ei uskoisi että näin lähellä keskustaa voikin olla noin hienot maisemat. Monennäköistä elinympäristöä, lintua ja kasvia piisasi pienellä alueella. Harva muu kaupunki voi kilpailla. Välinpitämättömille tai luonnosta vieraantuneille lienee tietty ihan sama, vaikka olisi vain muutama puu jätetty tienvartta varjostamassa, mutta normaalit ihmiset kyllä arvostavat monipuolista luontoa osana kaupunkia.

    • Anonyymi

      On se ihme, että pitää tärkeä virkistys ja heittopaikka tuhota. Kyllä päättäjien pitää ymmärtää , että kaikilla ei ole autoa. Kyllä päättäjien pitää arvostaa , myös vanhempaa väkeä

      • Anonyymi

        Keskustelu on ohjautunut täysin väärille poluille. Lähimetsä ei ole lähimetsä meille kirkonkyläläisille. Meitä kirkonkyläläisiä harmittaa eniten se, että Sulkavankosken myllyn rannasta puuttuu sinne hankittu betoniponttoonilaituri. Kuka meitä auttaa, kun emme ole onnistuneet itse selvittämään tätä mysteeriä? Torin kahviringissä ja yhdistyksissä huhupuheiden mukaan jotain tiedetään, mutta silti asia odottaa ratkaisua.

    • Anonyymi

      Kaupungin sivuilta löytyy kaavasuunnitelmat. Ei se nyt niin pahalta vaikuta miltä tätä lukiessa vaikuttaa. Suunnitellut rakennukset vievät vain pienen osan viheralueesta ja kaukana rannasta.

      Tulkaa keskiviikkona WPK talolle. Siellä on suunnitelmien esittely keskiviikkona iltapäivällä. Siellä voi antaa oman mielipiteensä.

      • Anonyymi

        Ei mielipiteet ole ennenkään vaikuttaneet.
        Taantuvassa Heinolassa pitää jatkuvasti kaavoittaa, vaikkei kukaan kaavoja tarvitsekaan. Kaavoitusosastolla täytyy kuitenkin olla töitä, koska muuten voisi herätä ajatus, että se on pääosin tarpeeton.

      • Anonyymi

        Aluehan on kokonaisuudessaan lähellä rantaa, joten eivät suunnitellut rakennukset voi olla kaukana rannasta.
        Tämä kaava osoittaa kuinka paljon Heinolan kaupunki arvostaa nykyisiä asukkaita ja heidän mielipiteitään ja lähiluontoaan.

    • Anonyymi

      Ei ole Heinolalla tulevaisuutta niin pitkään kun kuntapäättäjinä on Juho Salosen tyyppisiä haihattelijota.
      Ei Heinola nouse kukoistukseen asuntoja ja kouluja rakentamalla vaan työpaikkoja tarvitaan. Uudet asunnot ovat niin kalliita Heinolan markkinoille ettei kysyntää ole paikallisista. Kuka pk-seutulainen, tai muista suurista kaupungeista muuttaisi Heinolaan kalliiseen ja ahtaaseen kerrostalo asuntoon? Heinolaan, jos muutetaan, muutetaan siksi, että saadaan väljempää asumista omakotitalossa, tai päästään pienen kaupungin ydinkeskustaan palveluiden viereen ja luonto on kävelymatkan päässä. Kun ei ole työpaikkoja, on sisäänmuuttajat pääosin eläkeläisiä. Niemelänrannan suunnitelmat ei eläkeläisiä houkuttele. Kuten joku infossa sanoi kuva on kuin suoraan Rastilasta Helsingistä, yksi suomen pahamaineisimpia ”ghettoja”. Havainnekuvat valehtelee muutenkin. Kuvissa ei pitäisi olla puita koska ne tulevat vasta monien vuosien päästä rakentamisen myllättyä seudun/tontit. Vieressä pitäisi näkyä rakennustyömaa tai tyhjä raiskattu tontti, koska se tulee olemaan tilanne kymmeniä vuosia.
      Heinolassa on kysyntään vastaavia rakentamattomia tontteja ja purettavia taloja aivan keskustassa. Tehkää niihin edullisia asuntoja niin saatte asukkaita. Rikkaat löytävät kyllä Heinolasta tonttinsa ja rakentavat luksustalonsa siinä määrin kun tarvetta on.
      Epäilen vaan kuka ”rikas” haluaa investoida laskeviin markkinoihin Heinolassa.
      ”Rikas” ei olisi rikas, jos tekisi noin järjettömiä ratkaisuja.
      Päättäjien päät olisi nyt pian kohdistettava ihan eri asioihin ja keskityttävä Heinolan vetovoiman kasvattamiseen (työpaikat, matkailupalvelut, kunnossapidetty kaupunkiympäristö…)

      • Anonyymi

        Juho on mahtava mies mahtavine agendoineen. Ylistys hänen ansiokkaasta työstä kaupunkimme pelastamiseksi.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Juho on mahtava mies mahtavine agendoineen. Ylistys hänen ansiokkaasta työstä kaupunkimme pelastamiseksi.

        Toivottavasti kaava valmistuu ja päästään rakentamaan. Ei muutaman itsekkään henkilön vastustaminen voi pilata suunnitelmia. Kannattaa muuttaa muualle, jos ei sopeudu porukkaan, uhoaminen valituksilla on typerää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti kaava valmistuu ja päästään rakentamaan. Ei muutaman itsekkään henkilön vastustaminen voi pilata suunnitelmia. Kannattaa muuttaa muualle, jos ei sopeudu porukkaan, uhoaminen valituksilla on typerää.

        Ei sinne kukaan rakenna🤣 Heinolan edellisen uuden kerrostalon asuntojen myynti kesti vuosikausia, eikä samaa murheenkryyniä halua kukaan.
        Tommolassa on ennakkomarkkinoitu muutaman vuoden kerrostaloasuntoja. Ei sinnekään kukaan tule lopulta rakentamaan.
        Jos ja kun uusi kerrostalokaksiokin maksaa yli 200.000, niin ei sitä kukaan täysjärkinen ihminen Heinolasta osta, koska sen arvo vain laskee tulevaisuudessa.
        Herätkää nyt jo todellisuuteen! Heinolasta saa kerrostaloasuntoja muutamalla kymppitonnilla ja hinta johtuu siitä, että Heinola on taantuva paikkakunta, jossa työttömyys on koko Päijät-Hämeen korkein.

        Ei haluta muutaman kymppitonnin huusholli

    • Anonyymi

      Koskensaaren voisi kaavoittaa. Olisi jotain hyötyä siitäkin alueesta.

    • Anonyymi

      Heinolan epäonnistuneen elinvoimatoimen epäonnistuneeseen miljoonamokaan, eli Heikkimäen tyhjään yrityspuistoon, voisi kaavoittaa pari pilvenpiirtäjää.

      • Anonyymi

        Parkkoselle konttorikontti Heikkimäen keskelle että pysyy asia mielessä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parkkoselle konttorikontti Heikkimäen keskelle että pysyy asia mielessä.

        Heikkimäkeen voisi toden totta rakentaa myös uuden kaupungintalon ja miksei kirjastonkin. Heikkimäestä voisi muodostua Heinolan hallinnollinen keskus. Kaupunkilaisia sinne ei kaivattaisi, ja joukkoliikennelautakunnassa huolehdittaisiin, ettei bussiyhteyttä järjestetä.

    • Anonyymi

      Olen liito-oravan puolella ja niin taitaa Euroopan Unioni myös olla.

    • Anonyymi

      Meillä on koko kaupungin tuntema asiantuntija kumoamaan kaupungin päätöksiä. Tämä kuuluisa ja vielä kuuluisamman laivurin kaveri ja kenkälaatikkokassan selvittäjä. On varmaan Lapissa lomailemassa. Te jotka eniten asiassa tunnette huolta, niin siitä vain soittamaan paikan päälle ammattimies erilaisessa vastustamisessa ja valittamisessa.

      • Anonyymi

        Jos Heinolan "mahtava upeita kehityshankkeita" vastustavia tahoja oltaisiin kuunneltu, olisi esimerkiksi vuosikymmenen hankemoka, eli Heikkimäen business park, jäänyt tekemättä.
        Kehitys on järkevää, jos se perustuu faktoihin, eikä typeriin kuvitelmiin.

    • Anonyymi

      Kuinka moni on vaivautunut Kaupungin sivuilta kaavakarttoja katsomaan? Tuntuu monella olevan väärä käsitys että rakennukset tulisivat rannan lähelle ja jyräisivät nykyiset ulkoilureitit.

      • Anonyymi

        Niiden mottohan on, että ei minun näkökenttää saa muuttaa!

      • Anonyymi

        Kallio on tärkeä osa aluetta ja nyt se halutaan pilata. Kaikissa laadukkaissa isoissa kaupungeissa on hyvät virkistysalueet, miksei siis heinolassa? Tonttipula on keinotekoisesti luotu myymällä hyviä uusiorakennettavia kiinteistöjä yksityisille tyhjäkäyttöön.

        Ei Heinolass ole ollut tonttipulaa vuosikymmeniin. Kaupungilla olevat tontitkin ovat rakentamatta, koska kukaan ei osta niitä. Kerrostaloja ei haluta rakentaa Heinolaan, koska uudisrakentamisen hinta on korkea, eivätkä kallliit uudet asunnot mene taantumalla paikkakunnalla kaupaksi. Se johtuu siitä, että ostajat eivät halua ostaa, koska hinnat laskevat koko ajan eikä uutta hienoa asuntoa saa välttämättä kaupaksi kuin pilkkahintaan.

        Sinun ikkunan alle ei saa rakentaa vaikka menisi kaupaksi??

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sinun ikkunan alle ei saa rakentaa vaikka menisi kaupaksi??

        Niinkö tuossa kirjoitettiin?

    • Anonyymi

      Rakentamisen äänekkäimpiä vastustajia ovat usein ne, jotka pelkäävät oman näköalansa heikkenevän uusien rakennusten myötä. Tällöin perusteluksi tuodaan esiin luonnonsuojelu, vaikka taustalla voi olla itsekkäitä motiiveja.

      • Anonyymi

        Onko sinulla jokin lähde, johon väitteesi perustat?

      • Anonyymi

        Itse en asu lähistöllä, mutta tykkään silti mennä metsän läpi tai kallion ohi, vähän sellaista hengähdystaukoa kaupungin humusta.

      • Anonyymi

        Aika harvan ikkunanäkymä tästä uusimmasta tarpeettomasta kaavahankkeesta pilalle menee. Kyllä suurin osa taitaa haluta säilyttää alueen luonnon, ulkoilun ja ulkoilunäkymien vuoksi.

        Olipa vitsi! Kyllä suurella osalla vastustajista on oman pesän puolustaminen, luontoarvoja hyväksikäyttäen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olipa vitsi! Kyllä suurella osalla vastustajista on oman pesän puolustaminen, luontoarvoja hyväksikäyttäen.

        Toivottavasti kaikki liitorotat ja sammakot on kuolleet sukupuuttoon niin päästään rakentamaan! Ei niitä kaupungissa tarvita. Menkää kauemmas lenkkeilemään tai muuttakaa pois jos ei kaupunkielämä kelpaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti kaikki liitorotat ja sammakot on kuolleet sukupuuttoon niin päästään rakentamaan! Ei niitä kaupungissa tarvita. Menkää kauemmas lenkkeilemään tai muuttakaa pois jos ei kaupunkielämä kelpaa.

        Heinola ja kaupunkielämä ovat hyvin kaukana toisistaan. Toki joku juntti voi kokea Heinolassa vielä kaupunkielämääkin😅 Oikeasti kaupunkielämää kaipaavat asuvat varmasti vähän elinvoimaisemmissa paikoissa.
        Ps: Niemelänrantaan ei kannata rakentaa. Se lienee rakennusliikkeille hyvin selvää.

    • Anonyymi

      Rakennusliikkeet ovat olleet hyvinkin kiinnostuneita, eli talot tulee, sanoi ihmiset tällä palstalla mitä tahansa.

      • Anonyymi

        No ei todellakaan ole. Ihan samanlaista satua kuin tarve Heikkimäen yrityspuistolle. Mistä näitä hölmöjä oikein löytyy valehtelemaan, että näille tonteille olisi kysyntää?

    • Anonyymi

      Nyt lakki kouraan ja marssimaan sen valitus expertin tykö. Kansanjuhla ja kestitys ei olisi pahitteeksi expertin lepyttämiseksi tätä kohtaan tehdyn ylenkatseen vuoksi. Nöyrtykää ja pyytäkää anteeksi kaupungin puolesta, niin hän tulee tietä vastustajia auttamaan.

      • Anonyymi

        Ei auta mikään valitus vaikka keräätte tuhat nimeä, meitä puolestapuhujia on loput Heinolalaiset. Laittakaa verhoja valmiiksi ikkunoihinne, jos ette halua nähdä rakentamista tai muuttakaa luonnon helmaan muualle.

        Jos ammattivalittaja liittyy porukkaan, se njälkeen homma ainakin hoidetaan maaliin ja uusi kaava hyväksytään. Mies on aiheuttanut Heinolalle suurta tuhoa vuosien aikana ja niiden rahallinen arvo on todella iso!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei auta mikään valitus vaikka keräätte tuhat nimeä, meitä puolestapuhujia on loput Heinolalaiset. Laittakaa verhoja valmiiksi ikkunoihinne, jos ette halua nähdä rakentamista tai muuttakaa luonnon helmaan muualle.

        Ei ole verhoille tarvetta. Herää jo todellisuuteen - ei sinne rakenneta, koska asunnoille ei ole ostajia. Monessa kasvukeskuksessakin on vaikea saada asuntoja kaupaksi, joten asukaskadosta kärsivä Heinola ei todellakaan ole poikkeus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei auta mikään valitus vaikka keräätte tuhat nimeä, meitä puolestapuhujia on loput Heinolalaiset. Laittakaa verhoja valmiiksi ikkunoihinne, jos ette halua nähdä rakentamista tai muuttakaa luonnon helmaan muualle.

        Hyvin sanottu.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hyvin sanottu.

        No ei ollut. Heinolalaista vähä-älyistä uhoamista.

    • Anonyymi

      Varamies Salonen taitaa olla rakentamisen puolella. Jos vaikka saa myytyä pari hiltipyssyä työmaalle.

      • Anonyymi

        Heti löytyy ostajia, jotka ovat tulossa Etelä-Suomesta ja rahaakin löytyy!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heti löytyy ostajia, jotka ovat tulossa Etelä-Suomesta ja rahaakin löytyy!

        Niin Heikkimäkeenkin oli tulossa 🤣

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin Heikkimäkeenkin oli tulossa 🤣

        Kaksi aivan eriasiaa, ei voi mitenkään rinnastaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaksi aivan eriasiaa, ei voi mitenkään rinnastaa!

        Kyllä voi. Kumpikaan ei perustu todelliseen tarpeeseen. Heinolan asuntomarkkinat kyllä näyttävät, kuinka haluttua seutua tämä on 😂
        Ihan jo Lahteenkin verrattuna Heinola on täysin kuollut.
        Jos Niemelänrantaan rakennetaan palvelutalo, voi sinne olla muuttajia. Vapaarahoitteisia kerrostaloja sinne ei rakenneta, koska ennakkovarauksia ei tule olemaan rakennuspäätökseen vaadittavaa määrää. Ilmeisesti alueen puolustajat eivät todella osaa laskea - uusien asuntojen neliöhinta nousee väistämättä niin korkeaksi, ettei sitä kannata taantuvalla paikkakunnalla maksaa, koska ostaja ei koskaan saa ns. omiaan pois hintojen laskun vuoksi. Siksi asunnot jäävät myymättä ja rakentamatta.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Hakalan asunnossa on kuvattu aikuisviihdesivusto Onlyfansin kautta julkaistu pornovideo.

      Keskustan puheenjohtajan Antti Kaikkosen avustaja Jirka Hakala ei jatka tehtävässään. Keskustan puoluelehti Suomenmaa ke
      Helsinki
      33
      2306
    2. Mitä ominaisuutta arvostat eniten hänessä?

      Ihastuksessasi, rakkautesi kohteessa
      Ikävä
      123
      1946
    3. Olen valmis

      Kohtaamaan sinut tänä kesänä, jos sellainen sattuma osuu kohdalleni.
      Ikävä
      77
      1601
    4. Miksi mies kääntyy poispäin

      Ja teeskentelee, ettei näe minua, kun törmäämme vahingossa? 🫣
      Ikävä
      160
      1232
    5. Mitä harrastuksia kaivatullasi on?

      Mitä harrastuksia sinulla? Onko teillä yhteisiä harrastuksia?
      Ikävä
      67
      1217
    6. Kerro kaivatustasi.

      1. Minkälainen koti 2. Ammatti 3. Ulkonäkö 4. Ikä
      Ikävä
      48
      1053
    7. Kysy jotain kaivatultasi

      Laita tunnisteet molemmista
      Ikävä
      61
      1046
    8. Tiedän että käyt täällä

      Eräälle naiselle älä huoli en kerro kellekkään
      Ikävä
      66
      1028
    9. Kannattaako suomalaisen nuoren lähteä Thaimaahan au pairiksi? Mitä olet mieltä?

      Chiang Mai Pohjois-Thaimaassa kutsuu neljä suomalaista au pairia elämänsä seikkailuun. Arki toisella puolella maailmaa t
      Thaimaa
      30
      930
    10. Mitäs jos hyökkään rakastuneesti kimppuusi

      Tuleeko painimatsi vai "painimatsi". Jää nähtäväksi 😂
      Ikävä
      62
      927
    Aihe