lainattu turun sanomista
Kirjoitan tämän artikkelin tyttäreni puolesta ja tuohtuneena asiasta, josta toivon palautetta muilta samaan tilanteeseen joutuneilta, jos heitä yleensä voi ollakaan, niin pöyristyttävä tämä asia on!
Asuntoyhtiö Schalininkadulla Turussa on antanut häätövaroituksen tyttärelleni lapsen toistuvista itku- ja huutokohtauksista ja äidin hermostuneista huudoista. Tilanne on kärjistynyt viime viikkoina, kun noin 2-vuotias pikkupoika saa raivokohtauksia, joiden syynä on uhmaikä ja päiväkodin alkaminen, joka on uutta lapselle.
Kohtaukset kestävät noin tunnista kahteen tuntiin ja ajoittuvat aamuun, päiväsaikaan tai yöhön. Yksinhuoltajaäiti on voimaton näille huutokohtauksille. Hänen hermonsa ovat olleet tiukoilla ja hän on myös huutanut lapselle, mutta se on ymmärrettävää, koska kenenkään hermot eivät jatkuvaa huutoa kestä. Lapselle hän ei ole koskaan tehnyt mitään.
Pahin, mitä voi sattua tapahtui viime viikolla, kun joku naapureista oli soittanut keskellä yötä poliisit paikalle, kun lapsi taas itki. Poliisit totesivat kaiken olevan kunnossa ja ihmettelivät, kun heidät oli paikalle yleensä kutsuttu. Äiti ei ollut huutanut lapselle lainkaan. Hän oli ollut voimaton lapsen itkusta.
Tyttären oma psyyke on koetuksella, kun piti tällainen nöyryytys vielä kokea. Eikö naapuri voi todellakaan tulla henkilökohtaisesti asiasta ilmoittamaan, ilman poliisien paikalle kutsumista, jos lapsen huuto häiritsee?
Äiti ei pidä juhlia asunnossaan, ei käytä alkoholia ja viettää hyvin säännöllistä elämää. Isännöitsijä ei ole tullut tarkistamaan, mikä tilanne on. Asiaa ei ole mitenkään tutkittu, on annettu vain häätöilmoitus ja kerrottu, että useat asukkaat ovat valittaneet lapsen ja äidin huudoista.
Isännöitsijän mukaan äiti on huutanut lapselle uhkauksia ja muuta, mikä ei pidä paikkaansa. Kirjallisia todisteita naapureilta ei pyynnöstä huolimatta ole saatu. Ainoastaan yksi henkilö, joka muutenkin tuntuu olevan hermostunut kaikista äänistä, on äidille valittanut.
Inhimillisyys on tässä tapauksessa kaukana, yksinhuoltajatyttäreni on joutunut hoitamaan aivan yksin poikaansa ja ollut kovilla, nyt annetaan häätövaroitus. Onko tämä ratkaisu lapsen itkuille ja huudoille?! Uskomatonta!
Sosiaaliviranomaiset ja muut instanssit, joihin olemme olleet yhteydessä ovat ihmetelleet yhtiön menettelyä. He ovat myös olleet tarkistamassa, tyttäreni pyynnöstä, että kaikki on kotona ok.
Talosta on vuoden mittaan häädetty muutama asukas juopottelun ja häiriön takia, tähän kastiin tätä ei voida rinnastaa. Huuto ja itku ovat inhimillisiä ja kaikki, jotka sitä kuulevat voivat tulla kysymään mikä on hätänä. Tätä tyttärenikin on toivonut, mutta oikeus voittakoon tässä asiassa.
Huolestunut, kauhistunut isoäiti
Julkaistu 29.6.2005 4:00:08

Vastaukset 4
Vanhimmat
niin itsensä tähden kannattaa muuttaa pois.
Miksi äiti ei hae apua voimattomuuteensa?
Mieti jos kaksivuotias pieni lapsi huutaa jatkuvasti ja lapsen äiti huutaa siinä myös niin onhan se selvä että lapsella ei ole hyvä olla.
Miksi äiti huutaa lapselle?
Purkaa omaa väsymistään ja turhautumistaan?
Jos äiti huutaa lapsi ahdistuu entistä enemmän.
Apua äidille ja pikaisesti.
Kaksivuotiaan uhmaikä on kyllä mielestäni kukkua,ei sen ikäisellä voi olla niin kova uhmaikä että tuntikausia huutaa.
*Hänen hermonsa ovat olleet tiukoilla ja hän on myös huutanut lapselle, mutta se on ymmärrettävää, koska kenenkään hermot eivät jatkuvaa huutoa kestä.*
Miten luulet että lapsi kestää sen että äiti huutaa?
Miksi et ole apuna tyttärellesi?
Kyllä sellainen perhe on naapureillekkin rasittavaa missä jatkuvasti joku huutaa kurkku suorana,elämisen rauha on oltava jokaisella,myös niillä naapureilla.
Kaksi tuntia jatkuva kaksivuotiaan kova huuto kyllä laittaisi minutkin soittamaan lastenhuoltoon ja miettimään missä on vika.
Onko lapsen äiti teiniäiti?
En ota tähän tapaukseen sen enempää kantaa mutta vastaanpa edelliselle kirjoittajalle että sitä apua ei välttämättä aina saa. Minulla oli 1v7kk ikäinen poika kun vauva syntyi. Vauva oli sitten koliikkitapaus ja itki keskimäärin 10 tuntia vuorokaudessa. Neuvolassa terveydenhoitaja tokaisi että 'vauvat itkee'. Menin psyk. terveydenhoitajalle joka lähetti minut akuuttitapauksena kahden ammatti-ihmisen puheille. Määräsivät lääkkeitä ja suosittelivat terapiaa kunhan vauva on vähän kasvanut siitä. Yritin selittää selvällä suomenkielellä että tarvitsen unta tai edes lepoa.
Kaupunki tarjosi eioota, en saanut minkäänlaista kodinhoito saati lastenhoitoapua. Kertaakaan. Itse piti maksaa MLL:n lastenhoitaja. Yksinhuoltajana minulla ei ollut varaa palkata MLL:n hoitajaa tarvittavan usein.
Se siitä avusta.
Ja kyllä, huusin esikoiselle liiankin usein.
lapsivastainen talo ja porukat. Toiseksi, miksi et sinä mummo auta tai pappa? Minulle oli itselleni kuin taivaanlahja mummut ja papat, jotka joskus ottivat lapset hoiviinsa, että sain nukkua. Tai missä ovat lapsen kummit?
Jos lapsesi on yh-äiti, eikö hän voisi muuttaa sinun luoksesi vähäksi aikaa, jotta tilanne tasaantuu ja samalla voisit auttaa 2v:n hoidossa?
Yhteiskunta ym. instanssit apuun sitten, kun ei ole enää isovanhempia...
Luettuani minulle tuli ajatus, että lapsella olisi jotain muuta vaivaa kuin uhmaikä. Muutokset tietenkin vaikuttavat pieneen ihmiseen, mutta jos päivärytmi on aina sama ja turvallinen.. mietityttää... Fysiikan lait luulisi saavan uhmakkaankin nukahtamaan.
Itse olin aikamoisessa pyörityksessä vuosia sitten, kun 2v. neiti heräsi aika pian nukahdettuaan ja huusi kuin syötävä ja oli tuskainen. Mikään ei auttanut. Ei syli ei kipulääke. Pissa- ja veri-näytteitä ja korvia tutkittiin, lääkäri passitti minut neuvolaan saamaan ravitsemusohjeita, koska epäili huudon taustalla olevan ummetuksen. (Tyttö puhui kakasta). Arvauskeskuksen päivystys tuli tutuksi koska kävimme siellä lähes joka yö. Minusta tehtiin äiti, joka vouhottaa turhasta vaikka lapsi oli selvästi kivulias. Mitään ei kuitenkaan löytynyt. Itse olin jo ihan loppu, lapsi oli väsymyksestä voimaton, vaikka muuten hän oli päivisin melko normaali.
Erään pitkän yön jälkeen salama iski.. minulla välähti! Vanhan terveyskasvatuksen opettajani sanat muistuivat mieleeni: Kihomadot aloittavat vaelluksen n tunti nukahtamisen jälkeen ja voivat aiheuttaa tuskaisaa kutinaa. Siispä kiireenvilkaa etsimään taskulamppua......
Se oli siinä, 1 pilleri jokaiselle perheenjäsenelle, kahden viikon päästä toinen pilleri. Vaiva oli ohi. Kävin valistamassa tohtoria ja kylläpä retale nakkelikin niskojaan ;D
Tämä oli vain yksi tarina, joka onneksi päättyi onnellisesti ja naapuriinkin oli matkaa sen verran, että kukaan ei häiriintynyt.
Ehkä kirjoituksen äiti pitäisi ohjattu uniklinikalle? Käsittääkseni yo-sairaaloissa on paikkoja univaikeuksista kärsiville lapsille.