Tukihenkilö

On ollut paljon vastoinkäymisiä viime aikoina ja tarviten tai haluaisin tukihenkilön jolla olisi aikaa ja rahkeita ryhtyä tukemaan ihmisriepua jolla on vaikeuksia eikä oikein tiedä miten tästä eteenpäin
261328
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 26

Vanhimmat

sairaus tai vastaava, niin sairastuneiden omista yhdistyksistä löytyy aina vertaistukea ja tukihenkilö juuri sinua varten.

Sitten on vielä monien eri järjestöjen tukihenkilöitä, joista saa tietoa kunhan ensin selviää mistä kohdallasi on kyse.

Vertaistukea esimerkiksi erotilanteissa, lapsen,puolison vanhempien ja tuttavien kuolintapauksissa saa kyllä kyseisistä järjestöistä.

Melkein millä hyvänsä on nykyään oma järjestönsä josta apua ja keskusteluseuraa sekä todella tärkeätä vertaistukea saa.

Ota selvää missä olisi sinulle sopiva järjestö tai liitto joka voisi auttaa juuri sinua.
En suosittele ongelmistasi kirjoittamista netissä, koska täällä ymmärtämystä on todella vähän tarjolla, ilkeyksiä sitäkin enemmän.

Toivon sinulle jaksamista ja me tukihenkilöt olemme juuri sinua varten kunhan löydät sen oikean paikan missä juuri sinun kaltaisista ongelmista kärsiviä on.

Esimerkiksi mielenterveystoimistoista saa tietoa jos kyse on loppuunpalamisesta tai vastaavasta. Ja he osaavat neuvoa eteenpäin , samaten erikoislääkäreillä on aina tietoa jos kysymmys on sairaudesta.

Ota rohkeasti yhteyttä, ja huomaat ettet ole yksin omien huoliesi kanssa.

Äänestä

On aivan totta, että pitää olla erikoinen tuuri jos tältä palstalta saat tukihenkilön, tosin ei se ole mahdottomuus. Varovaisuus on tarpeen.

Minä löysin talvella täältä "sielunveljen", molemmat olimme rikkinäisiä ihmisiä ja aloimme meileissä tukea toinen toistamme. Olemme nyt tavanneet ja murheet tuntuvat joka päivä pienemmiltä kun voimme jakaa ne toistemme kanssa.

Sanon vieläkin, että oli monen sattuman summa, että löysimme toisemme. Varovainen kannattaa olla, sillä ihmiset ovat raadollisia. Kannattaa kirjoitella tänne samalla nikillä, ei kuitenkaan liian paljoa itsestään, jos jossain on toinen "samanlainen" niin joskus voivat polkunne risteytyä. Ei silti kannata hätäillä eikä pettyä jos niin ei käy.

Marionin vastaus sopii ehkä Sinulle paremmen. Tämä on vain oma kokemukseni.

Äänestä
  • Ei sitä tukihenkilöä löydy muualtakaan. Itse hain vuosia mtt:n kautta, ei onnistunut. Ei yhtään ns. luontaisia ihmissuhteita. Mutta en ollut tarpeeksi sairas saadakseni tukihenkilön.

    Tyypillistä: sitten vasta autetaan, kun on ihan poissa pelistä.

    Äänestä

  • Manta Muhonen kirjoitti:

    Ei sitä tukihenkilöä löydy muualtakaan. Itse hain vuosia mtt:n kautta, ei onnistunut. Ei yhtään ns. luontaisia ihmissuhteita. Mutta en ollut tarpeeksi sairas saadakseni tukihenkilön.

    Tyypillistä: sitten vasta autetaan, kun on ihan poissa pelistä.

    henkilöä joka tulisi auttamaan sinua kotona - vai ymmärsinkö oikein?
    Se henkilö ei ole tukihenkilö, vaan kodinhoitaja tai vastaava joka auttelee sairaita ja vanhuksia, ja hänhän on aina kunnan tai kaupungin palkkalistoilla.
    Heitä ei ole helppo saada, ellei ole sitten jo melkein liikuntakyvytön.

    Mutta tukihenkilöllä tarkoitetaan henkilöä, joka sairastaa samaa sairautta kuin sinäkin, ja hänen tukeaan sanotaan vertaistueksi.
    Vertaistuki on yksi parhaita tukimuotoja joita sairastunut ihminen voi saada.
    Ja melkein jokaisella sairausryhmällä on jo oma tukiverkostonsa.
    Yleensä jo lääkäri tai sairaanhoitaja ohjaa sairastuneen siihen yhdistykseen tai liittoon mihin hän sairautensa perusteella kuuluu.

    Vaikka ei liittyisikään mihinkään yhdistyksiin, niin tukihenkilöt auttavat puhelimitse kyllä parhaansa mukaan. Kukaan muu kuin samaa tautia sairastava ei voi tietää mitä rajoituksia ja kipuja sairastunut joutuu kokemaan niin henkisesti kuin ruumiillisestikin.

    Melkein jokaisella sairausryhmällä on omat kerhonsa joissa voi käydä ja tutustua samaa tautia sairastaviin, ja juuri heistä useimmiten löytää ne parhaat ja ymmärtäväisimmät todelliset ystävät.

    Joten ota yhteyttä siihen liittoon tai yhdistykseen joka hoitaa juuri sinun sairautesi asioita.
    Saat paljon tietoa ja apua.
    Useilla ryhmillä on vielä sopeutumisvalmennuskursseja joissa voi olla muutaman päivän ja opetella tuntemaan muita sairastuneita ympäri suomea.

    Kaikkein tärkeintä vertaistuessa on nimenomaan se, että ketään ei jätetä yksin sairautensa kanssa.
    Mutta se vaatii sairastuneelta omatoimista yhteydenottoa ja jos haluaa kerhoihin mennä, niin se on aina paras tapa tutustua muihin ja saada sitä kullanarvoita vertaistukea.

    Muuten mikä on mtt ?

    Äänestä

  • Marion.T kirjoitti:

    Mtt on mielenterveystoimisto. Mistä sait päähäsi, että olen ollut kodinhoitaja vailla?

    Eikä mulla ole aikaa missään sopeutumisvalmennuksissa ja päiväkerhoissa käydä, työssäkäyvällä ihmisellä. Mutta tukihenkilöön olisi hyvinkin tarvetta. Ikäni mielenterveysongelmista olen kärsinyt ja ammattiautajilla juossut. Mutta en ole kuulemma tarpeeksi sairas saadakseni tukihenkilön, joita on pulaa.

    Koska ei ole ainuttakaan ns. luontaista ihmissuhdetta, niin mielelläni sen tukihenkilön ottaisin.

    kerroit ettet ole minkäänklaista apua saanut, vaikka olet todella sairas, kuvittelin että olet siis liikuntavammainen tai vastaava.

    Tukihenkilön työ on raskasta mutta palkitsevaa. En tiedä mielenterveystoimistojen jutuista, olen erityisliikuntapotilaiden tukihenkilönä.

    Mutta ainakin minun kohdallani, ja meidän sairaudessamme on tukihenkilötoiminta pelannut oikein hyvin.
    Ehkä mielenterveystoimistossa on niin paljon enemmän asiakkaita etteivät he pysty järjestämään kaikkien asioita. Me jokainen tukihenkilö teemme vapaaehtoistyötä ja jokaisen potilaan on itse otettava meihin yhteyttä.

    Ymmärrän turhautuneisuutesi oikein hyvin. Jokainen tarvitsisi sitä ihmistä jolle puhua ja joka auttaa silloin kun on vaikeaa.

    Ei tukihenkilöä noin vain oteta, hän on ihminen joka todellakin tekee työtä täysin ilman palkkaa ja on usein todella raskasta kuunnella toisten hätää.
    Meillä itsellämme on oma tukiverkostomme kun liian kova paikka tulee eteen.
    Itselläni on puhelin auki yötä päivää ja päivystän myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä.

    En tiedä onko mielenterveyspuolella palkallisia tukihenkilöitä - hyvin mahdollista. Jokainen yhdistyshän toimii omalla tavallaan.
    Meillä ei tukihenkilö tarkoita sitä että hän olisi vain yhtä ihmistä varten - puhelin on valtakunnallinen.

    Kerhot ovat enemmänkin sitä tutustumista ja henkilökohtaista vertaistukea varten, ja sieltä yleensä löytää ystävän.
    Vaikka sinulla tuntuu olevan kireä aikataulu - yritä löytää se oikea ystävä kerhojen kautta.
    Kerhot kokoontuvat useimmiten iltaisin, joten työssäkäyvilläkin on mahdollisuus osallistua.
    Mutta kuten sanoin en tunne mielenterveyspuolen toimintaa ollenkaan - ehkä siellä on sitten erilainen systeemi.

    Toivon sinulle kuitenkin jaksamista sairautesi kanssa - katkeruus ei vie ketään eteenpäin- yritä löytää se ilo elämääsi pienistä asioista.
    Toivon että saat oman ystävän joka kuuntelee sinua ja helpottaa oloasi.

    Äänestä

  • Jos tosiaan olet löytänyt "sielunveljen" näiltä palstoilta, niin en voi kuin onnitella!

    On kai kuitenkin aika harvinaista, että se todella tapahtuu. - Kun katsoo sitä mesoamista, jossa yhteen sanaan tarrataan kiini ja aletaan riidellä aivan tyhjästä, niin en todellakaan haluaisi tavata yhtäkään tästä vakioporukasta.

    Minulla on rekisteröity nimimerkki, mutta en enää ole halukas käyttämään sitä, koska koko keskustelu loppuu siihen paikkaan, jos vastaan jollekulle. Olen ilmeisesti liian tylsä. - Sitävastoin, jos käytään muuta nimeä, niin keskustelu jatkuu ja saan vastauksia.

    Täällä on yksi taikasana: "Ajomies". Se nimimerkki on ilkeä ja kostonhimoinen, mutta siitä metka, että jos sen joku mainitsee, niin kaikki muut alkavat riidellä keskenään, vaikkei se "Ajomies" osallistuisi lainkaan keskusteluun. (Huom. Minä en ole se nimimerkki, enkä pidä hänen tyylistään. Minä ole se tylsä nimimerkki, joka tyrehdyttää kaiken keskustelun.)

    Äänestä

  • En uskaltaisi kirjoitti:

    Jos tosiaan olet löytänyt "sielunveljen" näiltä palstoilta, niin en voi kuin onnitella!

    On kai kuitenkin aika harvinaista, että se todella tapahtuu. - Kun katsoo sitä mesoamista, jossa yhteen sanaan tarrataan kiini ja aletaan riidellä aivan tyhjästä, niin en todellakaan haluaisi tavata yhtäkään tästä vakioporukasta.

    Minulla on rekisteröity nimimerkki, mutta en enää ole halukas käyttämään sitä, koska koko keskustelu loppuu siihen paikkaan, jos vastaan jollekulle. Olen ilmeisesti liian tylsä. - Sitävastoin, jos käytään muuta nimeä, niin keskustelu jatkuu ja saan vastauksia.

    Täällä on yksi taikasana: "Ajomies". Se nimimerkki on ilkeä ja kostonhimoinen, mutta siitä metka, että jos sen joku mainitsee, niin kaikki muut alkavat riidellä keskenään, vaikkei se "Ajomies" osallistuisi lainkaan keskusteluun. (Huom. Minä en ole se nimimerkki, enkä pidä hänen tyylistään. Minä ole se tylsä nimimerkki, joka tyrehdyttää kaiken keskustelun.)

    Pikkusen tarkennusta vielä. Minä olen äärimmäisen varoainen ja epäluuloinen nainen. Miehellä oli kyllä vakinikki ja hän eräässä ketjussa pyysi minua kirjoittamaan henk.kohtaiseen meiliin kun juttumme olivat liian "kaksinaisia" ja pelkäsimme liikaa henkilökohtaisuutta.

    Sattumien summa, jota tänäänkin olemme ihmetelleet monta kertaa. Minä tunnistin hänen aitouden ja hän minun aitouteni ja herkkyyteni. Alussa toki kirjoittelimme meileissa varovasti; nykyään kaikkia ja samoin puhelimessa.

    Edelleen sanon, olkaa tarkkoina, mieli avoinna äläkää uskoko vain kauniita sanoja. Totuus tulee ilmeiseksi tavalla tai toisella, meillä ihanasti.

    En halua ihannoida omaa ja hänen onneaan vaan kehotan etsimään sydänystävää myös livestä (minä en voinut kun työkamut olivat naituja miehiä) ja vaikkapa treffipalstoilta, on muitankin kuin Suomi24.fi. Silti, en ikinä lakkaa korostamasta; olkaa rehellisiä aina, mutta älkää nopeasti kertoko liikaa itsestänne, tutustumiseen ja luottamukseen menee aina aikaa. Yksinäisten kannattaa yrittää silti ja aina.

    Äänestä

  • "lottovoittaja" kirjoitti:

    henkilökohtaisesti??
    sain tuosta sen käsityksen että te vain meilailette ja kirjoittelette toisillenne.

    Jos näin on niin ole todella varovainen, muista että valokuvaa voi maniopuloida miten tahansa ja kauniit sanat voivat olla valetta.

    Pidän peukkuja pystyssä että suhteenne olisi aitoa rakkautta.

    Olemme tavanneet jo useastikin, sekä hänen että minun kotonani eli hän ei voisi kaikkia mahd. kumppaneitten kamoja piilottaa.

    Eka kerralla olin vainoharhainen ja etsin "merkkejä" toisesta. Asia selvis minusta 100% kun soitinkin lankapuhelimen ja päiväsaikaan ja vain hänen vastaajan viesti oli siellä. Nyt kun tapaamme kummampin kotona niin pikkusen hävettää kun en enempää luottanut, siis hänen takiaan.

    Hän on hyväksynyt oikkuiluni kuitenkin ja elämä, onnellinen jatkuu..

    Vastaan toki jos on lisää kysyttävää, sillä minusta tämä on aina harvinainen "juttu" keskustelupalstalla.

    Meillä on muuten välimatkaa n. 200 kilsaa ja olin hänen luonaan viime viikon ja hän tulee viikon päästä.

    Minä uskon tavanneeni elämäni Rakkausen ja hän myöskin. Kuitenkin on tämä palsta, jolla "tapasim me" ja siksi joskus kirjoitan (hän ei) ja mielelläni jaan kokemuksiani ja varoituksiani. Minä en onneksi ikinä joutunut "onnen onkijan koukkuun", tiedän surullisiakin tapauksia.

    (Ps. Tältä palstalta kutsumme 4 henkilöä mahdollisiin häihimme ensi kesänä).

    Mukavaa eloa/iloa/sitä pikkusta surua sekaan...

    ihana tarina, onneksi olkoon!!!

    Tunnuit niin järkevältä, tuollaisesta rakkaudesta ja onnestasi huolimatta...., olipa tosi mukavaa luettavaa..
    Onnea teille vielä kerran!

    Onnittelen sinua ihan vilpittömästi.
    Uskoisin että tuollainen on kuitenkin aika harvinaista näillä palstoilla :))

    Tuo voi antaa toivoa niillekin jotka epätoivoisesti yrittävät sitä oikea etsiä.

    ONNEA TEILLE MOLEMMILLE JA ONNELLISTA TULEVAISUUTTA YHDESSÄ !!!!!!!!!!!

    Äänestä

  • "lottovoittaja" kirjoitti:

    Olemme tavanneet jo useastikin, sekä hänen että minun kotonani eli hän ei voisi kaikkia mahd. kumppaneitten kamoja piilottaa.

    Eka kerralla olin vainoharhainen ja etsin "merkkejä" toisesta. Asia selvis minusta 100% kun soitinkin lankapuhelimen ja päiväsaikaan ja vain hänen vastaajan viesti oli siellä. Nyt kun tapaamme kummampin kotona niin pikkusen hävettää kun en enempää luottanut, siis hänen takiaan.

    Hän on hyväksynyt oikkuiluni kuitenkin ja elämä, onnellinen jatkuu..

    Vastaan toki jos on lisää kysyttävää, sillä minusta tämä on aina harvinainen "juttu" keskustelupalstalla.

    Meillä on muuten välimatkaa n. 200 kilsaa ja olin hänen luonaan viime viikon ja hän tulee viikon päästä.

    Minä uskon tavanneeni elämäni Rakkausen ja hän myöskin. Kuitenkin on tämä palsta, jolla "tapasim me" ja siksi joskus kirjoitan (hän ei) ja mielelläni jaan kokemuksiani ja varoituksiani. Minä en onneksi ikinä joutunut "onnen onkijan koukkuun", tiedän surullisiakin tapauksia.

    (Ps. Tältä palstalta kutsumme 4 henkilöä mahdollisiin häihimme ensi kesänä).

    Mukavaa eloa/iloa/sitä pikkusta surua sekaan...

    ja hienoa, että noin käy. Siis ajatelkaa, kun ihmiset on tutustuneet toisiinsa tavallisessa pikku risteyskolarissa...tai kaupan ruuhkassa..aika makee juttu siis. No kiva kuulla positiivisia tarinoita täällä.
    Tiedän yhden pariskunnan, joka näissä ympyröissä tapasi toisensa ja eiköhän he pikkuhiljalleen saman katon alle muuta.

    Äänestä

  • "lottovoittaja" kirjoitti:

    Olemme tavanneet jo useastikin, sekä hänen että minun kotonani eli hän ei voisi kaikkia mahd. kumppaneitten kamoja piilottaa.

    Eka kerralla olin vainoharhainen ja etsin "merkkejä" toisesta. Asia selvis minusta 100% kun soitinkin lankapuhelimen ja päiväsaikaan ja vain hänen vastaajan viesti oli siellä. Nyt kun tapaamme kummampin kotona niin pikkusen hävettää kun en enempää luottanut, siis hänen takiaan.

    Hän on hyväksynyt oikkuiluni kuitenkin ja elämä, onnellinen jatkuu..

    Vastaan toki jos on lisää kysyttävää, sillä minusta tämä on aina harvinainen "juttu" keskustelupalstalla.

    Meillä on muuten välimatkaa n. 200 kilsaa ja olin hänen luonaan viime viikon ja hän tulee viikon päästä.

    Minä uskon tavanneeni elämäni Rakkausen ja hän myöskin. Kuitenkin on tämä palsta, jolla "tapasim me" ja siksi joskus kirjoitan (hän ei) ja mielelläni jaan kokemuksiani ja varoituksiani. Minä en onneksi ikinä joutunut "onnen onkijan koukkuun", tiedän surullisiakin tapauksia.

    (Ps. Tältä palstalta kutsumme 4 henkilöä mahdollisiin häihimme ensi kesänä).

    Mukavaa eloa/iloa/sitä pikkusta surua sekaan...

    Isot kiitokseni onnentoivotuksistanne!

    Kun kerroin stoorimme niin olin varma, että vain ilkeitä kommentteja saan. Ei tullut.

    Vielä on kivoja ihmisiä, jotka aidosti onnittelevat ilman kateuden tai ilkeyden häivääkään.

    Kiitos vielä kerran teille.

    Äänestä

  • "lottovoittaja" kirjoitti:

    Isot kiitokseni onnentoivotuksistanne!

    Kun kerroin stoorimme niin olin varma, että vain ilkeitä kommentteja saan. Ei tullut.

    Vielä on kivoja ihmisiä, jotka aidosti onnittelevat ilman kateuden tai ilkeyden häivääkään.

    Kiitos vielä kerran teille.

    minun puolestani on sellainen, että miksi ihmeessä olisin kateellinen toisen onnistumisesta...Eihän se ole minulta mitenkään pois, että joku kirjoittaa omasta onnestaan ja onnellisuudesta yleensä. Se on todella hieno juttu kokonaisuudessaan ja sitä kannattaa puolustaa sitkeästi ja sitä varten pitää tehdä paaaaaaaaaaaaaaaaljon töitä koko ajan...Siinä se onni kulkee sitten rinnallasi koko ajan. Asiat vain tuntuvat onnistuvan itsestään. Se on se hieno tunne.

    Äänestä

  • Jermu kirjoitti:

    pitäisi olla kateellinen toisen onnesta - mutta ehkä sellaset ihmiset voivat olla, jotka itse ovat onnettomia - enpä tiedä, mutta olen ainakin ihan vilpittömästi aina onnellinen jos jollekin hyvin käy.

    Eikä mitään saa jos ei uskalla yrittää :DDD

    Tuosta jutusta tuli ihan hyvä mieli lopuksi päivää - on kiva kun huomaa, että näillä palstoilla on ihan kivoja ja aitoja ihmisiä :)))))

    Äänestä

  • Marion.T kirjoitti:

    kerroit ettet ole minkäänklaista apua saanut, vaikka olet todella sairas, kuvittelin että olet siis liikuntavammainen tai vastaava.

    Tukihenkilön työ on raskasta mutta palkitsevaa. En tiedä mielenterveystoimistojen jutuista, olen erityisliikuntapotilaiden tukihenkilönä.

    Mutta ainakin minun kohdallani, ja meidän sairaudessamme on tukihenkilötoiminta pelannut oikein hyvin.
    Ehkä mielenterveystoimistossa on niin paljon enemmän asiakkaita etteivät he pysty järjestämään kaikkien asioita. Me jokainen tukihenkilö teemme vapaaehtoistyötä ja jokaisen potilaan on itse otettava meihin yhteyttä.

    Ymmärrän turhautuneisuutesi oikein hyvin. Jokainen tarvitsisi sitä ihmistä jolle puhua ja joka auttaa silloin kun on vaikeaa.

    Ei tukihenkilöä noin vain oteta, hän on ihminen joka todellakin tekee työtä täysin ilman palkkaa ja on usein todella raskasta kuunnella toisten hätää.
    Meillä itsellämme on oma tukiverkostomme kun liian kova paikka tulee eteen.
    Itselläni on puhelin auki yötä päivää ja päivystän myös viikonloppuisin ja juhlapyhinä.

    En tiedä onko mielenterveyspuolella palkallisia tukihenkilöitä - hyvin mahdollista. Jokainen yhdistyshän toimii omalla tavallaan.
    Meillä ei tukihenkilö tarkoita sitä että hän olisi vain yhtä ihmistä varten - puhelin on valtakunnallinen.

    Kerhot ovat enemmänkin sitä tutustumista ja henkilökohtaista vertaistukea varten, ja sieltä yleensä löytää ystävän.
    Vaikka sinulla tuntuu olevan kireä aikataulu - yritä löytää se oikea ystävä kerhojen kautta.
    Kerhot kokoontuvat useimmiten iltaisin, joten työssäkäyvilläkin on mahdollisuus osallistua.
    Mutta kuten sanoin en tunne mielenterveyspuolen toimintaa ollenkaan - ehkä siellä on sitten erilainen systeemi.

    Toivon sinulle kuitenkin jaksamista sairautesi kanssa - katkeruus ei vie ketään eteenpäin- yritä löytää se ilo elämääsi pienistä asioista.
    Toivon että saat oman ystävän joka kuuntelee sinua ja helpottaa oloasi.

    Kyllä ne kerhot kokontuvat nimenmaan päiväsaikaan, niissä kuulemma käy porukkaa, joka on mielenterveydellisistä syistä eläkkeellä.

    On hurskastelua sanoa, että älä ole katkera, minusta katkeruuden voi tunnistaa ja tunnistaa. Ehkäpä minulla on tavallista enempi syitäkin olla katkera. Mutta ei asiat hymistelemällä muutu eikä sillä, että ne lakaistaan maton alle.

    Äläkä viitsi selittää asioita kuin pikkulapselle: monikymmenvuotiset mielenterveysongelmat eivät tee ihmisestä idioottia käsityskyvytöntä ihmistä.

    täysin väärin minun kirjoitukseni.

    On totta etten tunne mielenterveysongelmia, mutta sairastaa ihminen sitten mitä sairautta hyvänsä, hän tarvitsee enemmän tai vähemmän tukea.

    Sinun on myös turha syyttää minua sinun ali-arvioimisestasi, koska niin en ole koskaan tehnyt.
    Missä kohtaa sinusta tuntui siltä että sinua ali-arvioin.

    Katson että on turha jatkaa keskustelua, koska tiedän että se ei johda mihinkään.

    Hyvää jatkoa sinulle.

    Äänestä

  • Pirre* kirjoitti:

    ihana tarina, onneksi olkoon!!!

    Tunnuit niin järkevältä, tuollaisesta rakkaudesta ja onnestasi huolimatta...., olipa tosi mukavaa luettavaa..
    Onnea teille vielä kerran!

    Jaksaa, te naiset Suomenmaan!! Hellppoahan näin on kirjoitella, teeppäs se elämässäsi!!!?
    Voi Hyvin

    Äänestä

muoriskalle privaatisti. S-postiosoite galleriasivulla.

Äänestä

Tiedän, aavistan "Kirsikka vähyytesi", kuitenkin muista, se "vähyys" on sinun voimavarasi. Itse olen vapaaehtoistyössä tukemassa huumeitten ja alkoholin helvetissä taistelevia nuuria, että myös vanhempia. Ainakin haluan jakaa heidän pahoin vointisa, olla rinnalla kulkija.
vöi hyvin.

Äänestä
  • Miten tuet alkoholi- tai huumehelvetissä elävää nuorta?
    Kannatko sille aineita tai kaljaa?
    Meidän maa on täynnään erilaista "ymmärtäjää", jotka toiminnallaan vaan jatkavat sitä helvettiä.

    Äänestä

  • sesse kirjoitti:

    Miten tuet alkoholi- tai huumehelvetissä elävää nuorta?

    Olinko ehkä kirjoittanut vääron, Sesse? Minä tuen rehellistä ja raittiin tuntuista elämää. En halua, enkä kykenä olemeen "puhdas viaton henkilö". kitenkin haluan,ehkäpä jo jaksankin olla herkkä ja hellä rinnallakulkija. Em minä, et sinäkään saa puhumalla ketään raittiiksi, eu edes oma tahto. Voi hyvin, sinä Sesse ystäväi!

    Äänestä

  • sesse kirjoitti:

    Miten tuet alkoholi- tai huumehelvetissä elävää nuorta?
    Kannatko sille aineita tai kaljaa?
    Meidän maa on täynnään erilaista "ymmärtäjää", jotka toiminnallaan vaan jatkavat sitä helvettiä.

    Lukiessani juuri kirjoittamaani, huomioin, minulle oli tullut runsaasti kirjoitusvirheitä, suo anteeksi. Tuleva päivä on huomista toivekkaampi. Kohti Parempaa Huomista, vai mitä, Sesse?

    Äänestä

Anteeksi, että sorruin kirjoittelemaan tyhmiä vastauksia jollekin toiselle.

Tukihenkilöitä kyllä löytyy. En tunne taustaasi, mutta Väestöliitto ja Kirkon Perheasiain neuvontakeskus ovat paikkoja, joista voi etsiä.

Hyvin monilla järjestöillä on tukihenkilöryhmiä. Pitää vain antaa itselleen lupa hakea apua.

Täältä etsiminen on liian uskaliasta ja saattaa johtaa ojasta allikkoon.

Äänestä

Kirjoitin kirsikka nikillä vuosia 65 , ja jonkin aikaa 60 - 70 palstoille. Jätin keväällä -05 kirsikka nikin unholaan ja nyt joissakin yhteyksissä selvyyden vuoksi käytän nikkiä kirsikka ek. Selvyyden vuoksi toin asian esille tällä palstalla.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Kirsikka kirjoitti:

On ollut paljon vastoinkäymisiä viime aikoina ja tarviten tai haluaisin tukihenkilön jolla olisi aikaa ja rahkeita ryhtyä tukemaan ihmisriepua jolla on vaikeuksia eikä oikein tiedä miten tästä eteenpäin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu