Uskon että Mika Myllylä murhattiin.
Myllylä oli hankkinut itselleen revolverin kuolemaansa edeltävänä viikonloppuna sillä seurauksella, että poliisi oli käynyt hakemassa hänet huostaansa. Myllylä oli hankkinut aseen kertomansa mukaan, koska eräs hänen tuttavansa oli uhannut tappaa hänet. Lisäksi Myllylän kerrottiin nukkuneen viime ajat kirves sängyn alla. Kiinni otettaessa hän puhalsi 2,05 promillea. Myllylä vakuutti poliisikuulustelussa ampuneensa rivitalonsa terassin ovelta takapihalle tähtäämättä mitään tai ketään. Hänellä ei kuitenkaan ollut revolverin hallussa pitämiseen oikeuttavaa lupaa. Poliisivankilassa vietetyn yön jälkeen Myllylä ei muistanut, miksi hän oli ampunut revolverillaan.
Mika Myllylä löydettiin kotoaan kuolleena 5. heinäkuuta 2011 kello 11. Poliisi tutki asiaa kuolemansyyn selvittämisenä eikä epäillyt tapaukseen liittyvän rikosta. Ilmoitus asiasta tuli sivulliselta. Myllylä oli asunnossaan yksin, kun hänet löydettiin. Myllylälle tehtiin oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Kuolinsyytutkimuksen valmistumisesta julkisuuteen kertoi Paavo M. Petäjä, jonka mukaan Myllylän kuolinsyy oli tapaturma. Kuolinsyyn huhuttiin aikaisemmin olleen itsemurha, mutta Petäjän mukaan kyseessä ei ollut sairauskohtaus eikä itsemurha vaan tapaturma, johon ei liity rikosta. Tarkempia tietoja tapaturmasta ei ole kerrottu. Myllylä haudattiin hiljaisesti perhepiirissä 22. heinäkuuta 2011 Haapajärven uudelle hautausmaalle.
Myllylä siis hankki revolverin koska pelkäsi jotain tuttuaan niin paljon. Henkirikoksen uhka on ollut silloin iso. Samoin nukkuminen kives tyynyn alla.
Ja samaan aikaa tapahtuu kuolema joka julistetaan tapaturmaksi.
Myllyllä oli myös omilla rikoksillaan ja käytöksillään suututtanut poliisit ja monet muut virkaa tekevät.
Oliko siis tapaturma " tapaturma" ? vai lavastettu tapaturmaksi ?
Mika Myllylän mahdollinen murha
Anonyymi-ap
6
511
Vastaukset 6
- Anonyymi
En usko tuollaisiin sattumiin. Uhataan tappaa ja sattuukin sitten sopivasti saman tien kuolemaan " tapaturmaisesti ".
- Anonyymi
Kuoli tapaturmaisesti mutta ei omankäden kautta.
- Anonyymi
Myllylä näki jo omiaan, pelkäsi varjoansakin.
- Anonyymi
Kuka hyötyi kuolemasta, eukkoko?
- Anonyymi
Mikan kuolemasta hyötyi hän itse ja muut, jotka hänet tunsivat.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mikan kuolemasta hyötyi hän itse ja muut, jotka hänet tunsivat.
Tunsit siis hyvin, hyödyitkö enemmän eläessä vai kuoltuaan?
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Pyhäjärvi syvällä kusessa
Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha1421660- 1541134
Miten voi sinun
tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät70980Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?
Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi345977- 68753
PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE
...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.56743- 69701
- 38654
Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"
Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi7621Missä vaiheessa
Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et33591