Voi sinua poloista piruparkaa joka järjestit Jeesuksenvalkoisella farkku-Auriksella melkoisen shown kolmostiellä. Ei se vielä mitään että syöksyt 160 taulussa peräluukkuuni kiinni ja sitten vielä tunget oikealta pientareen kautta väkisin ohi rajua ylinopeutta. Eikä sekään että naarmutit maalipintaani pientareen soraa pöllyttämällä ja meinasit viedä vänkärin peilin mukanasi. Mutta se että teit tämän kaiken alitehoisella Tojon rimpulalla on jotan todella surullista. Nauriksesi parkui lohko punaisena ylikierroksilla cvt-lootan etsiessä epätoivosesti kiihtyvän liikkeen murusia kaiken kaaoksen keskeltä. En tiedä kumpi huusi kovempaa, sinä vai auto, mutta olen sinusta hieman huolissani. Jospa ostaisit oikean Auton joka sopisi aggressiiviseen ajotyyliisi paremmin? Esim. Bemarilla pääset paremmin kiihdyttelemään tiukoissakin paikoissa eikä ajaminen stressaa 160:n vauhdissa juuri ollenkaan. Teslojakin rupeaa saamaan todella edullisesti, eli halpaa voimaa ilman tuskissaan parkuvaa vaparikoneen ulinaa. Tietty Tessulla tulee kaupan päälle oikealle kallistuva poliittinen leima, mutta se ei varmastikaan ole sinulle mikään este voimakastahtoisesta ajotyylistäsi päätellen. Nauti elämästäsi ja osta Auto!
Nauriskorollan surkuhupaisa esitys
Anonyymi-ap
1
86
Vastaukset
- Anonyymi
No menikö nussuttelijalla noin tunteisiin kun kaikkivoipa Toyota meni ohi?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 15311021
- 535269
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html452473- 312169
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131731Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,421594Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311280Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v351206Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo98952Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s6916