Onhan se, kyllä se on!

Anonyymi-ap

Vähiten itseään pitkässääjuoksussa toistava, eniten vaihtuvuutta viikon ja sitä pidemmällä aikajaksoilla tarkastelttuna. Vähiten kyllästyttävin kotimainen radiokanava SEA FM. Kelpaa muutkin soittoon kuin vain varmat isot hitit.

Terveisin mielellään kyseistä kanavaa kuunteleva. Tuossa yllä ne pää syyt.

36

544

    Vastaukset 36

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      En voisi enempää olla samaa mieltä. Olin töissä perjantaina ja maanantaina Sea FM:n kuuluvuusalueen ulkopuolella ja yritin valita vähimmän pahan vaihtoehdon radioon. Kuuntelin NRJ:tä päivän ja meinasi järki mennä. Keskipäivän juontajalla ei käytännössä ollut muuta sanottavaa kuin "minä olen Mika Nousiainen" tai mikä lie. Täysin tyhjänpäiväisiä juontoja, ylipitkiä mainoskatkoja, ja vanhaa musiikkia. Ainoa uusi ulkomainen kappale, joka on julkaistu tämä vuoden puolella oli Alex Warrenin Ordinary. Sitten vielä kehtaavat hokea, että soittavat uutta musiikkia. Aivan järkyttävän huonosti kasattu soittolista. Soittavat paljon myös nykyisin suomalaista poppia joka on melkein iskelmän kuuloista. Kappaleet eivät juuri eroa toisistaan. Musiikkilinja on pääosin vanhempaa musiikkia, joka on julkaistu viime vuosina. En kuuntele enää jatkossa, jos ei ole pakko. Onneksi on radio, joka ajattelee kuuntelijoita. Puhun nyt Sea FM:stä,

      • Anonyymi

        Enenn kanssa soittivat NRJ:llä paljon kotimaista rokkia ja poppia ja iskelmääkin sekä suomeksi / englanniksi esitettyä. Nykyisestä olen perilllä vain sen verran mitä joskus vilkaisen mitä soinut ja voin todeta saman, minkä jo vuosia sitten.

        Nrj:n musalinjaa muutettiin viimeksi rajusti 2014 Minä en syytä tiedä, mutta huonompaan meni eikä kanavaa ollut enää syytä kuunnella. Muutamia vuosia myöhemmin mainosmyyntikin yhdistettiin Bauerille, joten surkea uudistus sai vahviatuksen myös taloudellisesti, mutta onneksi apajille tuli Sea FM paikkaamaan vajetta kanavatarjonnassa.


      • Anonyymi

        Itsensä kanssa on helppo olla samaa mieltä. En usko tarinaasi, koska meri fm on internetin kautta kuunneltavissa vaikka Neitsytsaarilla


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itsensä kanssa on helppo olla samaa mieltä. En usko tarinaasi, koska meri fm on internetin kautta kuunneltavissa vaikka Neitsytsaarilla

        Enpä viitsinyt työpäivän aikana kuluttaa kaikkea akkua puhelimesta. Ei ole uskon asia. Voit kuuntelemalla itse todeta saman. Sea FM pesee ihan mennen tullen.


    • Anonyymi

      Tiedetään. Omaa kanavaa pitää mainostaa täällä, koska Klf tulee ja vie kuulijat! 👍

      • Anonyymi

        Älä kiusaa koko ajan!


      • Anonyymi

        "Tiedetään. Omaa kanavaa pitää mainostaa täällä, koska Klf tulee ja vie kuulijat!"

        Tämä ei varmasti ole Sea FM:n huoli, sillä radiolla on vakiintunut kuuntelijakunta. Kun KLF kuuluu Helsingissä, niin uskoisin ihmisten helposti vaihtavan taajuudelle, sillä musiikkiasemien tarjonta on pääkaupunkiseudulla ala-arvoista. Poikkeaa täysin muiden pääkaupunkien linjasta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tiedetään. Omaa kanavaa pitää mainostaa täällä, koska Klf tulee ja vie kuulijat!"

        Tämä ei varmasti ole Sea FM:n huoli, sillä radiolla on vakiintunut kuuntelijakunta. Kun KLF kuuluu Helsingissä, niin uskoisin ihmisten helposti vaihtavan taajuudelle, sillä musiikkiasemien tarjonta on pääkaupunkiseudulla ala-arvoista. Poikkeaa täysin muiden pääkaupunkien linjasta.

        Onhan Sea fm jo Helsingissä!


      • Anonyymi

      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Lähetykset tapahtui silloin yhteistyössä Osuuskunta Koostamon kanssa.
        https://www.mediamonitori.fi/2018/06/26/sea-fm-radio-aloittaa-lahetykset-helsingissa/

        Miten tämmöiselle toimijalle kannattaa myöntää pitkäaikaista lupaa, jos varaa ei ole ottaa lyhytaikaista 50W taajuutta itse?

        Helsingissä ei kannata lähettää minkään radion millään luvalla kuin harrastusmielessä, jos ei ole toimilupaa. Tiedoksi faktoja teillekin. Miksei joku Bauer tai Nelonen lähetä jokaisella paikkakunnalla radiota, joissa ei toimilupaa, jos se on niin fiksua? Juuri niin, ajatuskin on typerä, kun tuo yllä oleva argumentti.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Tiedetään. Omaa kanavaa pitää mainostaa täällä, koska Klf tulee ja vie kuulijat!"

        Tämä ei varmasti ole Sea FM:n huoli, sillä radiolla on vakiintunut kuuntelijakunta. Kun KLF kuuluu Helsingissä, niin uskoisin ihmisten helposti vaihtavan taajuudelle, sillä musiikkiasemien tarjonta on pääkaupunkiseudulla ala-arvoista. Poikkeaa täysin muiden pääkaupunkien linjasta.

        Juuri näin ei ole iso huoli Sea FM:lle.

        KLF ei tulisi kilpailemaan juurikaan samoista kuulijoista. Kannattaa tutustua faktoihin, joka muuta väittää. Toki kaikki kanavat ovat kilpailijoita toisilleen jossain määrin, mutta missä määriin on ratkaiseva.

        KLF:n tarjonta ja vaihtuvuus tulee kerrotun mukaan olemaan suppeampaa kappaleissa, sekä genrevalikoimaltaan, lisäksi painotus on tuoreuden sijaan vahnemmassa musiikissa.

        Epäilen vahvasti, kone/dj musan ystävien, KFL:n mahdollisesta taajuudelle tulosta huolimatta pyhittävän entiseen malliin lauantai illat Sea FM tarjonnan parissa. Toki pientä hetkellistä notkahdusta saattaa alkuun olla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Helsingissä ei kannata lähettää minkään radion millään luvalla kuin harrastusmielessä, jos ei ole toimilupaa. Tiedoksi faktoja teillekin. Miksei joku Bauer tai Nelonen lähetä jokaisella paikkakunnalla radiota, joissa ei toimilupaa, jos se on niin fiksua? Juuri niin, ajatuskin on typerä, kun tuo yllä oleva argumentti.

        "Miksei joku Bauer tai Nelonen lähetä jokaisella paikkakunnalla radiota, joissa ei toimilupaa, jos se on niin fiksua?"

        Tekoälyradiota Bauer lähetti viime vuonna kahteen kertaan.

        Lyhytaikainen lupa on hyvä tapa luoda tunnettuutta kanavalle.

        https://mesenaatti.me/ kolehti pystyyn, jos ei muuten varaa.


      • Anonyymi

        Miten kävi?


    • Anonyymi

      Taasko se sea fm kiimailu alkoi, hetken olikin rauhallisempaa 🧐

      • Anonyymi

        Hyvistä asioista kannattaa puhua. Siksihän tämä ketju on luotu. Kannattaa lukea ketjuja itsekin jotka on omaan mieleen 🫵


      • Anonyymi

        Huutista meri fm kiimailuille🤣


      • Anonyymi

        Mitähän horiset?


    • Anonyymi

      Olen myös selannut kaikki radiot läpi töiden aikana. Ainoastaan Sea FM ei ärsytä. Joku kappale harvoin saattaa vähän häiritä, mutta yleensä ei jää soittoon toivottoman pitkiksi ajoiksi. Hyvä mitä useampi ihminen tietää Sea FM:stä, että vaihtoehtoja todellakin on. Joku on tuossa ylempänä häiriintynyt, kun syystä kehutaan. Annan neuvoksi tutustumaan asioihin eikä vain kirjoittelemaan mitä sattuu.

      • Anonyymi

        Se vaihtoehto on mielestäni pooki


      • Anonyymi

        Minä olen tehnyt töitä töiden aikana.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä olen tehnyt töitä töiden aikana.

        Työt sujuu paremmin, jos radio ei ole häiriötekijä. Suurin osa on.


      • Anonyymi

        Häiriintyä siitä kun joku tekee Radiota eritavalla ja jaksaa panostaa aktiivisesti kanavan musiikkivalintoihin ja välittää kuulijoiden viihtyvyydestä taajudella. Kuitenkin jokaisella on oikeus ärsyyntyä halutessaan siitä kun kaikki radiokanavat eivät olekkaan samalla muotilla luotuja, joissa vain genrerajat ja tietyt artistit ei soi tietyn toimijan tietyllä kanavalla ja toisella soivat vaihtelee.


    • Anonyymi

      Milloin KLF aloittaa? 📻👍

      • Anonyymi

        Ota ja laita viestiä sinne..siitä voi sitten aloittaa oman ketjun.


      • Anonyymi

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisiko 1.6.-31.8. taajuudella 102 MHz?

        Niin oli edellisen kerran 2015.
        https://www.mediamonitori.fi/2014/12/11/tlapaiset-radioluvat-2015/

        102 menee Kesäseura radiolle.


    • Anonyymi

      Pooki on parempi. Ja miksei olisi, sillä Pooki on paras. Sitä meillä kuunnellaan!

      • Anonyymi

        Pooki on sinunlaisten paskanjauhajien kanava. Ei näytä tekevän hyvää aivotoiminnalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pooki on sinunlaisten paskanjauhajien kanava. Ei näytä tekevän hyvää aivotoiminnalle.

        Kannattaa miettiä mitä kommenttisi kertoo sinusta itsestäsi. Ei muuta kuin Pooki päälle, niin kyllä se maailma kirkastuu sinullakin.


    • Anonyymi

      Kyllähän tuo täyttä paskaa on, koska Pookihan se kiistaton ykkönen on.

    • Anonyymi

      Onhan se, kyllä se Pooki paras on! Puotipuksut alkoi hetki sitten. Ei muuta kuin kaikki kanavalle, jos hyvän mielen radio kiinnostaa. Ja miksei kiinnostaisi, koska Pooki on uusi ettan eli ykkönen. Se todellinen aito pylooni 👍

      • Anonyymi

        Juuri näin. Paitsi ei Pooki mikään uusi ykkönen ole. Pooki on ollut ykkönen aina, mutta se on vain parantanut laatuaan kuluneiden vuosien varrella. Pooki on siis kuin hyvä vuosikertaviini. Etenkin Bauer Median aikakaudella Pooki on kehittynyt merkittävästi. Juontosisältöä on enemmän kuin koskaan. Laadusta tinkimättä jo yli 35 vuotta.


    • Anonyymi00035

      Jokainen voi tuon kuuntelemalla ja olemalla perillä mitä muilla on tarjolla todeta. Eniten vaihtuvuutta tarjoaa Sea FM.

    • Anonyymi00036

      Pooki on ykkönen.

    • Anonyymi00037

      Sopii hyvin mm. siivouksen taustamöykäksi. 👍

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      142
      1660
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      154
      1134
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      70
      980
    4. Miksi naiset haluavat itseään vanhemman kumppanin? Vai haluavatko?

      Tuolla toisessa ketjussa tuli esille tämä kysymys ja se on mielestäni hyvä kysymys. Kiitos scrg:lle tämän kysymyksen esi
      Sinkut
      345
      977
    5. 68
      753
    6. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      56
      743
    7. Väleistä

      Minkälaiset välit sinulla on kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      69
      701
    8. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      38
      654
    9. Ernest Lawson rehellisenä vaikeasta TTK-tilanteesta: "Vain harvan ja valitun henkilön tiedossa"

      Tanssii Tähtien Kanssa tulee syksyn iloksi ja tiedossa on suosikkisarjan 19. kausi. Tulevalla kaudella nähdään iso uudi
      Tanssii tähtien kanssa
      7
      621
    10. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      591
    Aihe