Aasialaisia halpatyöntekijöitä tulee massoittain hallituksen toimesta. Oletko valmis ?

Anonyymi-ap

Eilen kerrottiin uutisissa, että ulkomaisten työlupien määrä kasvaa ensi vuonna.

67

472

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulla on aasialainen kotiapulainen jo 47 vuotta :)

      Khraap

      • Anonyymi

        Osaa suomalaiset kirosanat :)

        Tsai


      • Anonyymi

        Kyllä tuohon pitäisi saada vastaavanlainen laki kuten heillä on.

        Eli, jos suomalainen palkkaa yhden aasialaisen niin silloin hänen olisi palkattava neljä suomalaista !
        Näin tuon Suomen ammattiliiton olisi pitänyt hoitaa homma kun heille siitä maksetaankin.

        Näin toimivat esim. Thaimaan viranomaiset.

        Et, ensi kesänä Suomen metsissä olisi aika monta suomalaista poimimassa marjoja ja thaimaalaisille jäisi muutama mustikka enää kerättäväksi.


      • Anonyymi

        Koska mulla on vielä vaimo hoitokodissa mulla on vain aasialainen selänpesijä ja lenkkikaveri joka asuu lähinaapurissa. On 48 v nuorempi kuin minä. Opetan hänelle myös suomen kieltä, hyvin heikoille taidoillani, siis vain puhumista, en kielioppia.


    • Anonyymi

      Väestökellosta näkee nyt, mikä on

      TODELLISUUS:
      Espoo 1990: ulkomaalaistaustaisia noin nolla % väestöstä.
      Espoo 2025: ulkomaalaistaustaisia neljäsosa väestöstä.

      MEDIA sönköttää:
      YLE: demografinen muutos ei ole totta.
      HS: Väestönvaihdoksesta puhuminen on terrorismia

      https://twitter.com/vaestokello/status/1894348845091557506

      • Anonyymi

        Espoon kaupunki kertoo....

        Ulkomaalaistaustaisten 20-64-vuotiaiden työllisyysaste 61,2 prosenttia

        Vuoden 2023 lopussa 20-64-vuotiaiden työllisyysaste Espoossa oli 75,6 prosenttia.


      • Anonyymi

        Myös uskonto muuttuu,
        kauan ei saa laulaa Suvivirttä koulussa, maahanmuuttajat osaa ohjata suomalaiset suomalaisia vastaan.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Persut ehdottaa, että maahanmuuttajan on ansaittava 2600 € kk.
      Sitten pitäisi nostaa monen suomalaisenkin palkkaa.

      • Anonyymi

        Aasialaisille maksetaan 1600 € ja loput sossusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aasialaisille maksetaan 1600 € ja loput sossusta.

        Eiköhän se palkka ole koulutuksestakinneiippuvainen mitä parempi koulutus parempi palkka olisihan se väärin jos aloittelija saisi saman palkan kun kouluja käynyt ihminen . Aloittelija kiipeää ajan mittaa palkka tikkailla ylöspäin kykynsä mukaan.
        Mutta jos hallitus kuvittelee että kieltä osaamaton pärjää hoito alalla niin kuvittelee väärin ,hoitajan on osattava puhua ja ymmärtää suomea , muuten on sairaat hukassa .eikö siellä hallituksessa ole ketään lääkäriä joka voisi valittaa osaamisen tärkeyttä .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se palkka ole koulutuksestakinneiippuvainen mitä parempi koulutus parempi palkka olisihan se väärin jos aloittelija saisi saman palkan kun kouluja käynyt ihminen . Aloittelija kiipeää ajan mittaa palkka tikkailla ylöspäin kykynsä mukaan.
        Mutta jos hallitus kuvittelee että kieltä osaamaton pärjää hoito alalla niin kuvittelee väärin ,hoitajan on osattava puhua ja ymmärtää suomea , muuten on sairaat hukassa .eikö siellä hallituksessa ole ketään lääkäriä joka voisi valittaa osaamisen tärkeyttä .

        Hallituksessa on lääkäreitä, kokoomuslaisia ja he ajavat terveydenhuollon
        yksityistämistä ja leikkaavat rahaa julkiselta puolelta, että sieltä
        on pakko sanoa irtisanoa henkilökuntaa, vaikka hoitajista on PULA.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aasialaisille maksetaan 1600 € ja loput sossusta.

        Näin on ja maksetaan sossusta koko loppuelämä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiköhän se palkka ole koulutuksestakinneiippuvainen mitä parempi koulutus parempi palkka olisihan se väärin jos aloittelija saisi saman palkan kun kouluja käynyt ihminen . Aloittelija kiipeää ajan mittaa palkka tikkailla ylöspäin kykynsä mukaan.
        Mutta jos hallitus kuvittelee että kieltä osaamaton pärjää hoito alalla niin kuvittelee väärin ,hoitajan on osattava puhua ja ymmärtää suomea , muuten on sairaat hukassa .eikö siellä hallituksessa ole ketään lääkäriä joka voisi valittaa osaamisen tärkeyttä .

        "Mutta jos hallitus kuvittelee että kieltä osaamaton pärjää hoito alalla niin kuvittelee väärin ,hoitajan on osattava puhua ja ymmärtää suomea"

        Näin on.
        Mutta nyt 2,5 vuotta hoitokodissa elämää katsellee,n kun miestäni käyn katsomassa päivittäin näkee aivan toista.

        Mitä enemmän näkee hoidettavia, varsinkin niitä hoidettavia joilla omaiset käy satunnaisesti tai ei lainkaan , sitä pahempi mieli tulee hoidettavien puolesta.
        Kiireesti pitää syödä, sänkyyn melkein heitetään, ja kiire räpläämään kännykkää.
        Puhutaan koulusta ja kännykästä. Hoitajilta pitäisi kieltää kännykät. Ja pahinta on kun menevät omaan koppiin räpläämään kännyköitä, istuisipa edes yksi tv huoneessa missä vanhukset nukkuu ja valuu istuimiltaan lähes lattialle.


    • Anonyymi

      häirikkö Sitten pitäisi nostaa monen suomalaisenkin palkkaa.

      kehitysmaalainen ei ole huppu osaaja jos palkka on alle 5000
      sen sijaan demarivoi hyvin maata tulonsiirroilla

    • Anonyymi

      pskasakkihäirikkö laumasotkee kun ei tiedämitään huppu osaajista

      • Anonyymi

        "huppu osaajista"

        Huppu osaaja on se joka osaa Huppu päässä sen kuin muut ilman huppua.


    • Anonyymi

      Suomen maahanmuuttoon ei tarvita erikseen maahanmuutto puoluetta, hoito onnistuu kaikkien puolueitten yhteisillä päätösillä niin kuin tähänkin asti.
      Ei Persu pääse käyttämään rasistisuutta päätöksen teossa, vapaa aikana Persu voi olla miten tahansa rasistinen uusnatsin tapaan.

      • Anonyymi

        olen aina olut aatu mielinen ja minut saa haukua sanon vain totuden en muuta
        t. PE Aatu


    • Anonyymi

      Persu pääsee käyttämään rasismiaan pätöksenteossa.
      Ettekö ole lukenut mediaa ? Mm. poliisissa persu käyttää
      rasismiaan ja valtionhallinnossa, jossa on nyt huono
      työilmapiiri persujen takia.

    • Anonyymi

      Suomessa syntyneet matut eivät osaa suomea koulussa

      Ei voi olla niin, että toisen tai jopa kolmannen polven maahanmuuttaja on kielitaidoton. On hyvä huomata, että kielitaidottoman nuoren ongelmat juontuvat kielitaidottomista vanhemmista.

      Maahanmuuttajilta täytyy vaatia SUOMEN kielen oppimista

      • Anonyymi

        Eihän ne kielitaidottomia olekaan ! Älä jauha persup*skaa.


      • Anonyymi

        Eikö ne ole olleet ensin esikoulussa joten luulisi osaavan, mutta vanhempien velvollisuus on opetella kieli maassa missä asuvat. Niin on muissakin Pohjoismaissa . Ei kai sitä edes pärjää mitenkään jos ei kykene ilmaisemaan itseään puhumalla .kouluu joka iikka joka si osaa suomen kieltä ei se ole mikään luxus olemista asua muissa maissa vastuu on aina ihmisellä itsellään siitäkin että tienaa elantonsa ä netissä on todella kaiken maailman oppimis mahdollisuuksia joita voi iltaisin oppia lausumaan oikein.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö ne ole olleet ensin esikoulussa joten luulisi osaavan, mutta vanhempien velvollisuus on opetella kieli maassa missä asuvat. Niin on muissakin Pohjoismaissa . Ei kai sitä edes pärjää mitenkään jos ei kykene ilmaisemaan itseään puhumalla .kouluu joka iikka joka si osaa suomen kieltä ei se ole mikään luxus olemista asua muissa maissa vastuu on aina ihmisellä itsellään siitäkin että tienaa elantonsa ä netissä on todella kaiken maailman oppimis mahdollisuuksia joita voi iltaisin oppia lausumaan oikein.

        Ei niillä ole tarkoitus pärjätä, kun kaikki annetaan ilmaiseksi koska on paholaisstatuksella. Niitä ei koske samat pykälät.


    • Anonyymi

      Ei ole suomalaiskakaroittenkaan suomenkielentaidoissa kehumista,
      koska ne eivät lue mitään ne eivät opi lukemaan eikä kirjoittamaan.

    • Anonyymi

      Ihmishenkeen liittyvissä ammateisssa pitää olla erikoisen hyvä
      suomenkielentaito. Erehdys voi maksaa ihmisen hengen.
      Persuhallitus ei siitä piittaa.

      • Anonyymi

        Olen kuullut monen sanovan että se sama kuka vanhoille käy vaihtamassa. Vaipat , siis sellainen näkemys jos on vanhuksista niin sellaiset päättäjät paikalta pois . Sillä se ei mitenkään ole niin että se on ihan sama kuka käy vanhusta auttamassa .
        Vanhus on ihminen loppuun asti täynnä tunteita ja odotuksia mitä elämä vielä loppusuoralla voisi antaa. Joten kuka tahansa ei sentään kykene vanhusten hoitoon . Päättäjät saisivat ehkä tehdä työtä jokainen yhden viikon vanhusten hoitopaikassa että saisivat oikean käsityksen miten se työ tehdään. Meidän kaupungissa tuli yksi politiikko viikoksi kokeilemaan sanoi että on henkisesti raskasta , mutta senhän me muut jo tiedettiin .


      • Anonyymi

        Vanhustenhoito on muutakin kuin vaipanvaihtoa.


    • Anonyymi

      Eikö vasemmisto enää suvaitse ulkomaalaisia ihmisiä.
      Rasistista ajattelua.

      • Anonyymi

        Ammattitaidosta on kysymys.


      • Anonyymi

        Persut olivat ulkomaalaisia vastaan. Nyt he vaativat "väestönvaihtoa" !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ammattitaidosta on kysymys.

        Syrjintää ammatin ja kielen perusteella.


    • En epäile mitään vilppiä tarveharkinnassa, joutavaa luulottelua.
      Kielitaito on tärkeää missä vaaditaan.
      Hallitus haluaa irti sano työsuhteita säästöjen takia sellaista aloilta joista ei saisi.

      • Anonyymi

        Hallitus ei mene yritykseen irtisanomaan työntekijöitä!
        Pöljäkö olet?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Hallitus ei mene yritykseen irtisanomaan työntekijöitä!
        Pöljäkö olet?

        Ei tietysti mene yksityisiin, entä julkisen alan ja valtion työsuhteessa olevia, ylestäkin leikataan.


      • Pertikki kirjoitti:

        Ei tietysti mene yksityisiin, entä julkisen alan ja valtion työsuhteessa olevia, ylestäkin leikataan.

        Hallitus toivoo että yksityinen lisäisi roimasti työllistämistä, Satonen tuskailee kun tavoitteet karanneet.
        Valtion virastojen henkilökuntaa on karsittu, on karsittu palveluja, hoitoalalta on vähennetty henkilökuntaa hoitopisteiden vähetessä.
        Hoitoalan työmäärä ei vähene, päin vastoin.


    • Anonyymi

      Huom. Työntekijöitä. Ei siivellä eläjiä. Varsinkin jos ovat naisia niin suomalaiset tykkää.

      • Tuskin yritykset palkkaa siivellä eläjiä, varsinkaan etsimällä näitä ulkomailta.


    • Anonyymi

      Valikoivaa matuilua.

    • Anonyymi

      En ole valmis. Ovat vieneet työpaikkani jo vuosia sitten.

    • Anonyymi

      Vihaan Suomen hallitusta. Antakaa töitä. Päästäkää töihin.

      • Anonyymi

        Sinulleko pitäisi hallituksen etsiä töitä?
        Tuoda eteen niin kuin Manulle illallinen.
        Itse et jaksa vaivautua.


    • Anonyymi

      Kaikki Aasialaiset ovat yleisesti hyvä kaikkialla mihin muuttavat siirtolaisiksi, eivät ole niinkuin moni maahanmuuttaja!
      Onhan Aasiakin ihan erinlainen matkailla kuin miten
      olisi matkailla maahanmuuttajien maissa?!

    • Anonyymi

      Afrikkalaiset on kysyttyä työvoimaa 1700-luvulta lähtien, työpaikka oli elin ikäinen.

      • Anonyymi

        Tuohan oli aivan eri asia,,silloin eimaksettupalkkaa.
        Orjatyövoima olisi hyvä ajatus kyllä nykyisinkin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan oli aivan eri asia,,silloin eimaksettupalkkaa.
        Orjatyövoima olisi hyvä ajatus kyllä nykyisinkin.

        Tuohon voisi sanoa että nämä työkokeilut yms. jutut ovat sitä orjatyön teettämistä.
        Palkatonta työtä puolen vuoden pätkissä!

        Ja9€ LISÄÄ kelatukien,,vau!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuohan oli aivan eri asia,,silloin eimaksettupalkkaa.
        Orjatyövoima olisi hyvä ajatus kyllä nykyisinkin.

        Palkka oli vissiin tuloksen mukaan. Parisataa vuotta ovat koittaneet kotouttaa niitä yhteiskuntaan aika laihoin tuloksin.


    • Anonyymi

      Trump laittoi Usan etelärajan tiukkaan valvontaan, ei tule enää latinoita ja muita rajan yli.
      Kovat otteet toimii, on nyt todistettu.

      Kyllä sisäministerimme Rantanen tietää matulukon.

      • Anonyymi

        Se on hienoa ratkaisu.

        Jenkkilässä on n.13 miljoonaa laitonta siirtolaista.
        Maan talous on hyvin riippuvainen laittomista jotka tekevät paskahommat pienellä palkalla.
        Näin on ollut kymmeniä vuosia.....


      • Anonyymi

        Estääkö Rantanen työperäisen maahanmuuton, ei kuulu hänelle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Estääkö Rantanen työperäisen maahanmuuton, ei kuulu hänelle.

        Rantasen vastuualue on pakolaiset.


    • Anonyymi

      Ilman somaleja, afgaaneja ja kurdeja, Suomi romahtaisi.

      • Anonyymi

      • Anonyymi kirjoitti:

        Onneksi jotkut käyvät työssä ja maksavat veroja sekä meille eläkekeet.....

        https://yle.fi/a/74-20022925

        Ilman tulevaisuuden maahanmuuttoa ei olisi tarpeeksi eläkkeen maksajia.


      • Anonyymi

        Et viitsinyt opetella edes suomea..????


    • Anonyymi

      Ilman somaleja, afgaaneja ja kurdeja, Suomi nousisi taas.

      We shall Make Finland great avain.

    • Anonyymi

      Miksi eivät maahanmuuttaja insinöörit aloita
      Suomeen avaruusohjelmaa satelliittien laukaisuun?
      On Lappikin valmiina alueena!
      Joukosta löytyisi varmaan koelentäjiäkin?!

    • Anonyymi

      Persujen haave väestönvaihdosta toteutuu.

    • Anonyymi

      Myttä myssä inssinöörit?
      Vai valehtelivatko tyhmille Suomalaisille?
      Nyt sitten tyhmät Suomalaiset maksavat rikoksista
      itseään kohtaan, nuo tyhmät Suomalaiset
      Sauna-Masokistit!

      • Anonyymi

        Toista on Persu insinöörit.


    • Anonyymi

      Samaa skeidaa persut kokooms keskusta sdp ym

    • Anonyymi

      Kapitalistin riistopolitiikka toimii, saadaan palkat aleen ja työntekijät nöyriksi ja pelokkaiksi.
      Kielipuoli työntekijät Aasiasta ja Afrikasta syrjäyttävät suomalaiset, kustaan suoraan omiin pöksyihin.

    • Anonyymi

      Hei! Aasialaiset ovat itse asiassa yleisesti ottaen
      ihan hyviä siirtolaisia!
      Aasia on myös matkailulle hyvä alue!
      Suomen valtaosa maahanmuuttajista maista joissa
      ei yleisesti voi hyvin matkailla ja jolla on niin paljon ongelmia toinen toistensa kanssa, että!
      Jostain kuulin mutta en ole varma onko totta että
      Marco Polo olisi joskus sanonut että ei välitä kuinka paljon tulee lisää matkaa kunhan ei tarvitse
      Lähi-Idän kautta mennä?!
      Polo on matkaillut monia vuosia sitten ja kuulostaa siltä
      että on ollut jo ongelmia silloinkin!
      Sieltä ne suurin osa Suomen "Siirtolaisia" Tulee ja Afrikasta koska Suomeen ei yksinkertaisesti haluta paljoa muualta!

    • Anonyymi

      Tuttavan miehellä jo kolmasosa hoitokodissa ulkomaalaisia. Suurin osa heistä loistavia iloisia ja miellyttäviä, ainakin ensimmäisen vuoden , mutta monenko vuoden työhistorian tekevät kun 40v tulevat ja ovat sairauslomilla hartia ja selkävaivoista. Sekä univaikeuksista kun on vuorotyö.

      Pian tarvitsevat kenties itse paikan hoitokodista.

    • Siivoojissa tai vastaavissa voi olla ali palkattuja, labrassa käyn siellä pari aasialaista tyttöä hoitaa hommaa varmaan normi palkalla.
      Tiedän perheellinen afrikkalaisen töissä energia firmassa ollu ainakin kymmenen vuotta.
      Suomessa kuusisataa tuhatta ulkomaalaista ja lisää tulee, lain mukaan on heidän ansaittava elantonsa, muuta en tiedä.
      Päättäjät ja viranomaiset heidän vastuu kuinka tämä hoituu.

    • Anonyymi

      Jo purjelaivojen aikakaudella oli yleisessä tiedossa arabien olevan ihmisistä julmimpia.

    • Anonyymi

      Tuntuu jo pahalta Suomessa maahanmuuttajien koostumus, ei ole kaikenlaisia erinlaisia kullttuureja,
      on vain enimmikseen yhdenlaista joka eniten vastenmielistä.
      Moniin vuosiin en ole pitänyt Suomea enään kunnon maana.

    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      183
      2304
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      172
      2040
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      44
      1983
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      128
      1680
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      66
      1632
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      196
      1529
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1251
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      32
      1144
    9. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      80
      1140
    10. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1093
    Aihe