Gallup

Hallitushan valmistelee jonkinlaista lakipakettia mikä tekisi musiikin ja elokuvien lataamisesta laitonta tuossa syksyllä.

Haluaisin saada mielipiteitä muutamaan asiaan:
1. Vaikuttaisiko ko. laki sinuun mitenkään?
2. Montako ääni/kuvatallennetta olet jättänyt ostamatta, koska olet ne ladannut?

Itseeni ei laki varmaankaan vaikuttaisi, koska sitä ei kuitenkaan voida tehokkaasti valvoa.

Ja en ole jättänyt ostamatta yhtään tallennetta. Musiikki (jota lähinnä olen lataillut) on mielestäni niin ylihinnoiteltua, että hyvin harvoin sitä olen ostanut. Päinvastoin olen warettamalla löytänyt muutaman hyvän artistin joiden levyt olen sitten ostanut.
121436
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Jos semmonen laki tulee, niin ainakin hankin varakovalevyn, jonne laitan kaikki lataamani mp3-tiedostot ja niitä onkin älytön määrä XXXXX.
Esim. kaikki vuosien 1950-1990 Billboard top 100 biisit (ladattu piratebay:stä).
Varakovalevyn piilotan vaikka kaappiin ja vaikka usb kaapelilla otan yhteyden siihen kovalevyyn.
Jos poliisit koputtaa oveen, niin nopeasti irrotan usb johdon.

Äänestä

1)Latailen harvinaisuuksia, joita ei Suomesta saa, eikä välttämättä edes DVD-formaatissa nettikaupoista. Omistan yli tuhat cd-levyä, saman verran DVD-leffoja ja LP-levyjäkin ehti kertyä useita satoja ennen CD-aikakautta.
Ostan yleensä joka viikko levyjä ja leffoja.
Siinä minun paheeni - en käy rafloissa:-)
En lopeta lataamista vaikka se laitonta olisikin. Mistä sitten saisin niitä leffoja, mitä ei ole missään enää myynnissä!? Saati vanhoja telkkarisarjoja.
2)Minulle on käynyt päinvastoin. Ostan huomattavasti enemmän levyjä nyt, kun saan vaivattomasti esikuunneltua musiikkia lataamalla netistä kokeeksi pari kappaletta. Sen jälkeen katson Vertaa.fi mistä halvimmalla saan, ja tilaan levyn. Kuuntelen maailmanmusiikkia ja erikoisuuksia. Laitan joskus hauksi vain "French" tai "Jiddish" tai "Greek" ja katson mitä tulee. Uskomattomia löytöjä on tullut tehtyä näin.

Äänestä
  • Veikkaisin että hetki tulee katottua taustalla miten laki vaikuttaa.

    Kun/jos mitään ei tapahdu niin paluu takas arkeen ja lataukset käyntiin. Tosin ihan kaikkea tuskin pysäyttää eli kyllä tulee latailtua esim. tv-sarjoja aivan varmasti, koska sitä en pidä mitenkää vääränä toimintana.

    Ehkä on jäänyt 1-2 levyä ostamatta tämän takia, mutta ei niitä muutenkaan olisi tullut ostettua kuin max. 2kpl vuodessa.

    Äänestä

1. Luultavasti jäis latailut vähemmälle.
2. Vuokraamatta olen jättänyt, ostamatta en.

Ruotsin lakiinhan tuo lataamiskielto iski tänään eli 1.7. Voi olla tyhmä kysymyskin, mutta uskaltaako sitä nyt edes ruotsalaisilt hubeilta mitään latailla?

Äänestä
  • Miksi ei uskaltaisi. Sehän on ruotsin laki.

    Äänestä

1. Ei.
2: Ei yhtään, en ole koskaan ostanut muutenkuin lahjaksi.

Äänestä

1. Ei. Miten muuten luulette että saisin katsoa amerikkalaisia tv-sarjoja (kokonaisina)?

2. Ne mitä en ole löytänyt lähimmistä kaupoista olen ladannut.

Äänestä

1.Ei mitenkään
2.Ei yhtään.

Äänestä

1. Vaikuttaisiko ko. laki sinuun mitenkään?

Tuskin. Valvonta mahdotonta ja siirrytään kuitenkin jotain salausta käyttävään jako-ohjelmaan.

2. Montako ääni/kuvatallennetta olet jättänyt ostamatta, koska olet ne ladannut?

Itseasiassa ostan nykyään enemmän kun voi ensin tutustua rauhassa ladattuun tuotteeseen ja sitten haluan kuitenkin alkuperäisen. Etenkin elokuvien kohdalla on näin. Jos kuvitellaan tilanne jossa verkosta lataaminen tulisi mahdottomaksi (lain, tekniikan tms. vuoksi) ostaisin luultavasti vähemmän. Luultavasti viihteen kuluttaminen yleisesti kohdallani vähenisi.

Äänestä

Minulla on ikää jo 40, mutta vastaanpa kuitenkin.
Laki ei tule vaikuttamaan toimintaani mitenkään. Lataan netistä kaikenlaista musiikkia ja leffoja ihan sen takia, että pääsen rauhassa sukeltamaan ennakkoluulottomasti musiikin maailmaan ja elokuvan maailmaan. Ainoa, joka kärsii on kirjasto, josta en siis enää lainaa leffoja enkä musiikkia.
Kun löydän hyvää musiikkia tai hyvän elokuvan, ostan sen.
Tänä aamuna viimeksi katselin lataamaani pätkää. Oli tullut ladattua vahingossa ihan väärä juttu: olin ladannut episodin sarjasta "Dark Angel". Katsottuani episodin päätin tilata molemmat tuotantokaudet suoraan cdonista. Hinta: 40 euroa, eli ei tullut kalliiksi.
Minä olen lisännyt ostoksiani alettuani ladata netistä pätkiä. Jos pidän lataamastani, haluan omistaa sen. Jos en pidä, pikakelaan läpi ja heitän roskikseen.
Minulle ei riitä, että tuote on kiintolevyllä. Tahdon oikean, aidon levyn!

Äänestä
  • Käytän p2p:tä juuri samalla tavalla.
    Eli ware kama toimii demona.

    Kun löydän hyviä levyjä tai dvd:itä käyn ostamassa ne.

    "Tahdon oikean, aidon levyn!"
    Erittäin hyvin sanottu.

    Äänestä

ole muuttunut, en osta koska en löydä haluamaani musiikkia enää mistään. Musiikkia olen lainannut kirjastosta jos on kiinnostanut ja leffat olen vuokrannut(silloin harvoin) videovuokraamoista.
Sen mitä olen ladannut DC :lta, on sen verran vanhaa tuotantoa suomalaisilta artisteilta, ettei sitä kaupoissa ole ja divareista ei sitä löydä. Nettikaupoissakin on tuota discohumppaa tarjolla, mutta valitettavasti ei kuulu minun musiikkimakuuni. Vaikka toisaalta ymmärrän että sehän se on joka myy.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


laittomaksi kirjoitti:

Hallitushan valmistelee jonkinlaista lakipakettia mikä tekisi musiikin ja elokuvien lataamisesta laitonta tuossa syksyllä.

Haluaisin saada mielipiteitä muutamaan asiaan:
1. Vaikuttaisiko ko. laki sinuun mitenkään?
2. Montako ääni/kuvatallennetta olet jättänyt ostamatta, koska olet ne ladannut?

Itseeni ei laki varmaankaan vaikuttaisi, koska sitä ei kuitenkaan voida tehokkaasti valvoa.

Ja en ole jättänyt ostamatta yhtään tallennetta. Musiikki (jota lähinnä olen lataillut) on mielestäni niin ylihinnoiteltua, että hyvin harvoin sitä olen ostanut. Päinvastoin olen warettamalla löytänyt muutaman hyvän artistin joiden levyt olen sitten ostanut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu