Kertokaa

Niinpä olen useasti miettynyt tuota itsekin. Ennen ihmiset perustivat kansanliikkeitä jotta oikeudet tapahtuu, mutta nykyään kaikki niellään eikä millekkään tehdä mitään. Ainakaan järjestynyttä toimintaa. Ja kaipa se on niin että kaikki ajattelee vain omaa napaa, esim. edustajat suuret johtajat ym.. Mutta jos ajatellaan asiaa pitemmälle niin ei kukaan loppujen lopuksi siitä kostu oletko elänyt elämäsi suurena johtajana koska joskus nekin kuolee. Niin olisiko se paha joskus tehdä hyviä tekoja kaikille? tasavertaisesti?

nössöä ja pelkäävää kansaa joka ei uskalla puuttua mihinkään vakavampaan asiaan kuin koiranpaskakeskusteluun korkeintaan. Jos kadulla joku hakkaa lasta niin suomalainen kulkee ohi ja sulkee silmänsä, ettei vaan hellanlettas joudu itse hakatuksi. Ja minä olen keski-ikää lähentelevä nainen ja puutun joka saamarin epäkohtaan päivittäin. Työmatkoilla junissa, vuorotyötä kun teen, joudun näkemään elämän koko kirjon. Juoppoja, jotka örisee kaikille, narkkeja, jotka voi tehdä ihan mitä vaan, kuten sytyttää junan verhot palamaan tai poistaa junan lattialuukut. Kerran yksi kaksimetrinen juopunut ääliö nahkapuvussa poltteli röökiä vaunussa ja aatteli sitten pistää päivän sataslehden palamaan ja tekikin sen. No siinä vaiheessa tän mamman pinna palo ja pomppasin pystyyn ja kävelin korston luo ja sanoin tyynen rauhallisesti, että kuule ystäväiseni huomaatko että täällä palaa ja minä olen helvetin allerginen savulle joten voitko sammuttaa palon. Ja tämän sanoin ystävällisesti, mutta topakasti. No tämä tulevaisuuden lupaus rupesi oitis sammuttamaan paloa ja pyyteli vielä anteeksi moneenn kertaan.
Joten, ei ne kaikki ole mitään tappajia, joskus kannattaa kerätä rohkeutensa ja puuttua asiaan.
Ja jos lapsi on hädässä niin älkää perkele miettikö vaan auttakaa, sillä kuka heitä auttaa jos ei me aikuiset???????

Ei ole kauan siitä kun saimme lehdistä lukea 13-vuotiaasta tytöstä joka sai insuliinishokin keskellä Helsingin katuja. Tyttö putosi kadulle ja itki hysteerisesti ja oli aivan sekaisin.
Tuliko kukaan auttamaan? EI TULLUT.
Ihmisiä käveli ohi laumoittain, kaikki vain jatkoi matkaansa ilmeisesti olettaen, että tämä nuori tyttö oli pilvessä tai muuten aineissa.
No, arvatkaa kuka tuli apuun???
Kaksi laitapuolen kulkijaa, juoppolallia, jotka rupesi kysymään että mikä hätänä ja tyttö sai sanotukssi, että tarvitsi jotain makeaa. Juopot haki kaupasta arvatenkin viimesillä viinarahoillaan suklaapatukan tytölle ja sen ansiosta tyttö pystyi soittamaan äidilleen, joka riensi apuun.
Sen iltapäivälehden sivuilla saimme lukea järkyttyneen äidin tilitystä ihmisten välinpitämättömyydestä. Äidin joka pelkäsi lapsensa menettämistä ja joka kävi halaamassa näitä juoppo- ukkoja.
MItä tästä opimme? Ainakin itse tiedän sen, että oma henkeni ei ole paskan arvoinen, jos en pysty lähimmäistäni auttamaan silloin kun hän apua tarvitsee.