Lapset sijaisperheessä jossa on molemmat vanhemmat. Vaikuttaako asia huostaanotonpurkua päätettäessä jotenkin. Minä asun yksin pienen lapseni kanssa, ilman parisuhdetta. Meitä yksinasuvia äitejä taitaa olla useampikin.
Äidin koti
mom-67
4847
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
ja siitä syystä huostaanottokin tapahtui sairastuessani, kun ei ollut tukihenkilöä omassa kodissa. Itse asiassa koko huostaanottoa ei olisi tarvittu, jos olisi ollut toinen jakamassa vastuuta. Mutta lapsia ei voi jättää itse itsestään ja toisistaan huolehtimaan.
Mitä tulee kotiuttamiseen niin varmasti olisi parempi, jos olisi kaksi aikuista jakamassa vastuuta, mutta ei niitä suhteita ja isejä niin vain löydy. Se on melkoinen seula, minkä läpi mies joutuisi käymään: ensin minä itse vikoineni, sitten lasten hyväksyntä, koirakin pitäisi hyväksyä ja hännänhuippuna sossuntädit. Vaatii aika paljon sanoisin. Eli näillä näkymin yksin yritetään;)
suuttukaa vaan kun tulin tällekin palstalle, mutta käyhän se häirikköpersoonakin jatkuvasti sijaisvanhemmissa...
niin, jos kerran pärjäät nyt uuden pienoisen kanssa yksin ja tilanne on kohdallasi OK. niin mikset pärjäisi kahdenkin kanssa?
jos vanhempi sijoituksessa oleva on myös OK ilman sellaisia lisähuolta aiheuttavia käytöshäiriöitä kuin huumeet, alkoholi ja epäsosiaalinen käytös.
jja jos välisi sijaisperheeseenkin ovat OK, niin hehän voisivat kotiutuksen jälkeen jatkaa tukiperheenäsi, jollin heidän suhteensa lapseesi voisi jatkua viikonloppulomien merkeissä silloin tällöin ja sinä saisit vähän omaa aikaa jaksaaksesi kahden kanssa.
kehitelkää teille sopiva yhteistyö kuvio. luovuutta kuulemma tarvitaan ja kaivvataan nyky yhteiskunnassa.
ja todellakin. hyväksytäänhän yksineläjiä sijaisvanhemmiksi, miksei siis siis kotiutujiksikin.
Lue kommenttini: mikä ihme teitä vaivaa? Taistele ja käyttäydy hyvin, pidä yhteyttä lapseesi. Asiasi järjestyvät ja aika parantaa haavat. Olen itse kolmen nuoren aikuisen äiti ja kaikkea muuta kuin tyypillinen. Murkkuikäisteni kanssa meillä asui tai oleskeli useita tyttöjä, joilla oli sukset ristissä omaan kotiin. Kuten minulla ja miehelläni aikoinaan. Avoin koti on koti myös lasten kavereille.
milläänlailla.