Karismaattisin ihminen jonka olet tavannut?
Karismaattisuus on usein mainittu esiintyvien taiteilijoiden arvosteluissa. Kaija K on monien mielestä sellainen.
Entis´ aikaan karismaattisuus liitettiin hengellisiin johtajiin, heidän taitoonsa vaikuttaa ihmisiin. Papit ja Paavit, jotka olivat aikansa johtavia mielipiteen muokkaajia, osasivat olla vakuuttavia asiassaan.
Jo pieni hetki yhdessä vahvan, vaikuttavan, ja asiastaan innostuneen ihmisen yhteydessä tekee lähtemättömän vaikutuksen jonka muistaa ja arvostaa. Sellainen ihminen ei suhtaudu muihin ihmisiin välinpitämättömästi.
Olen useita kertoja tavannut ja keskustellut syöpään sairastuneen, monien ihaileman laulajan, muistakin taidoistaan tunnetun. Koskaan , missään tilaisuudessa hän ei ole kuuluisuudestaan kiinnostunut, enemmänkin kiinnostunut meistä muista.
Kenet sinä haluat muistaa ja muidenkin muistavan?
Hänet olen tavannut
24
271
Vastaukset
- Anonyymi
Kekkonen
- Anonyymi
Monia mukavia ihmisiä on mieleen jäänyt, tiedä sitten karismasta.
Kaija K. on läski, jolla ei ole karismaa ja esiintyvän taiteilijan
olisi fiksua pitää itsensä esiintymiskunnossa, ettei olisi kuin tankki.- Anonyymi
Onko ulkonäkö tärkeintä ihmisessä?
Moni ruma ihminen on saanut kuolemansa jälkeen jopa muistomerkin, ja kuva koristaa monia julkaisuja.
Karismaattisuus, kiinnostavuus, on Kaija Koon valtti. Jopa nuoriso rakastaa hänen laulujaan ja pitää hänestä, jotkut jopa ihailevat, lihavuudesta huolimatta.
Onko laiha, luurankoa muistuttava nainen sinun ihanteesi?
Sellaisia monista kauniistakin naisista on vanhana nähty., laihtuu ja kuihtuu,
lihavuus ei ole rumuutta ja kaikki kauneushan on kokonaisuudessa, ei kehossa. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Onko ulkonäkö tärkeintä ihmisessä?
Moni ruma ihminen on saanut kuolemansa jälkeen jopa muistomerkin, ja kuva koristaa monia julkaisuja.
Karismaattisuus, kiinnostavuus, on Kaija Koon valtti. Jopa nuoriso rakastaa hänen laulujaan ja pitää hänestä, jotkut jopa ihailevat, lihavuudesta huolimatta.
Onko laiha, luurankoa muistuttava nainen sinun ihanteesi?
Sellaisia monista kauniistakin naisista on vanhana nähty., laihtuu ja kuihtuu,
lihavuus ei ole rumuutta ja kaikki kauneushan on kokonaisuudessa, ei kehossa.EI LÖYDY KAIJA KOOSSA:Karismaattisuus, kiinnostavuus.
SE ON JUNTTIEN SUOSIKKI, joka on antanut itsensä lihoa muodottamaksi.
Naurettavan näköinen Madonna vaatteissaan-
- Anonyymi
Joo, mutta jotain rajaa pitäisi naisilla olla.
- Anonyymi
Naisilla siis. Itseensä tyytyväiset naiset ja kaikki miehet ovat oikeutettuja arvostelemaan naisten ulkonäköä.
Eiköhän se ole ihan perustuslaissa tai ainakin Raamatussa.
- Anonyymi
Karismaattisin henkilö, tai ainakin 1 heistä, joita olen tavannut
on Laulaja, Hevosmies, Kari Vepsä.
Lännenratsastaja, ja perheenisä.
Hän on keikalla Inarissa keskiviikkona.
Torstain Kolari Ylläskaltio.
Lumisteet uhkaavat tienoota, joten en varannut majoitusta, jää kesäkeikoille seuraavat kohtaamiset.
Hevosmessuilla huhtikuussa Tampereella.
Mies joka ei teeskentele, tekee keikan kesken kotimatkaa, jos sattuu mukava porukka koolle. Olen aina viihtynyt seurassa jossa hän on pääosassa.
Kiitos Kari ja hyvää vointia.
Iloa ja lämpöä lomallenne, - Anonyymi
Jeesus Kristus ja Hänen Pyhä Henkensä. ✨️
- Anonyymi
No sillä tavalla!
Kukaan ei sua väittelyssä voita! - Anonyymi
Et kai tarkoita, että olet tavannut,
uskon, että Voit kunnioittaa ja pitää karismaattisena,
mutta -...kenet olet tavannut.. on kysymys. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Et kai tarkoita, että olet tavannut,
uskon, että Voit kunnioittaa ja pitää karismaattisena,
mutta -...kenet olet tavannut.. on kysymys.Kyseessä hengellinen, nk. "Kristuksen sisäinen tunteminen".
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä hengellinen, nk. "Kristuksen sisäinen tunteminen".
Sellainen ei loukkaa ketään , eikä loukkaannu, jos häntä loukataan. Ja miksi loukattaisiinkaan.
Heitä ja heidänlaisiaan palstalla kaivataan. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen ei loukkaa ketään , eikä loukkaannu, jos häntä loukataan. Ja miksi loukattaisiinkaan.
Heitä ja heidänlaisiaan palstalla kaivataan.Olen tavannut karismaattisen miehen.
Tauno Palon. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sellainen ei loukkaa ketään , eikä loukkaannu, jos häntä loukataan. Ja miksi loukattaisiinkaan.
Heitä ja heidänlaisiaan palstalla kaivataan.No, kyllä kristitylläkin voi olla särkynyt tunne-elämä. Armostahan tässä elellään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyseessä hengellinen, nk. "Kristuksen sisäinen tunteminen".
Minullakin on vahva luottamus Isään Jumalaan, mutta en osaa tuntea asiaa ihan konkreettisena tapaamisena, kunnioitan jokaisen uskoa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minullakin on vahva luottamus Isään Jumalaan, mutta en osaa tuntea asiaa ihan konkreettisena tapaamisena, kunnioitan jokaisen uskoa.
No, itse koen joskus sisäisesti "kuin joku olisi lähelläni". Se on hieman pelottavaakin, sillai kunnioittavalla tavalla.
Koen silloin myös syntisyyteni ja tulee hiukan epämukavakin olo, kuin Aatamilla ja Eevalla: halu kätkeytyä puun taa.
Olen kyllä lukenut paljon Lutherin hartauskirja Mannaa ja siinä hän sanoo, että juuri syntimme tuntevina emme saa paeta Jumalaa, vaan nimenomaan tulla Hänen luokseen, sillä juuri sitä vartenhan Jeesus tuli maailmaan!
En ole tavannut, mutta minuun on vaikuttanut Patrick Swayze.
Hän oli tanssija näyttelijä, naimisissa suomalaissyntyisen Lisa Niemen kanssa.
En kyllästy katsomaan netistä hänen tanssimistaan.
Hän kuoli päälle viisikymppisenä haimasyöpään.- Anonyymi
Kyllä se ihmiset kuulkaa oli Paavo Väyrynen. Siitä on ainakin 15 vuotta. Hänellä on taito puhua ja paljon tietoa. Toinen oli Jari Sarasvuo, piti juhlapuheen, on sillä tyypillä vangitseva tapa puhua. Siitäkin on todella pitkä aika.
- Anonyymi
Olen tavannut molemmat, molempien vaimotkin.
Myös Juha Sipilän ja Urho Kaleva Kekkosen, mutta eniten on koskettanut juuri Kari Vepsä.
-70 luvun Kansallisteatterin näyttelijä kaarti, unohtumattomia ihmisiä, mutta se tuntuu nyt olevan *se aika ja ne ihmiset* ei kukaan erityisesti. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen tavannut molemmat, molempien vaimotkin.
Myös Juha Sipilän ja Urho Kaleva Kekkosen, mutta eniten on koskettanut juuri Kari Vepsä.
-70 luvun Kansallisteatterin näyttelijä kaarti, unohtumattomia ihmisiä, mutta se tuntuu nyt olevan *se aika ja ne ihmiset* ei kukaan erityisesti.Kommentoin omaa kommenttiani, klo. 18:00:10
Tarkoitan tapaamisella oikein tapaamista, tilaisuutta tai tapahtumaa, jossa olen ollut tavannut ja keskustellut nimeämieni henkilöiden kanssa, en vain jotain ohimenevää näkemistä.
Telkkarista tänään tullut ohjelma Taiteilijakoti Lallukasta, toi mieleen ajan, kun sukulaiseni asui Lallukan naapuritalossa ja kävin heidän luonaan usein. Hesperiankadulla ja puistikossa Lallukassa asuvia "Taiteilijota " liikkui yksin ja pareittain, mutta heitä en erityisesti koskaan "tavannut", vaan näin ohimennen.
Merkittävä lahjoittaja oli Liikemies Lallukka .
Missä on nyky ajan Lallukat, ei heitä ole. Heidän rikkautensa ei ole jaettavissa, eikä näkyvää toimintaa edes avustuksina.
- Anonyymi
Olen kätellyt Jussi Halla-ahoa.
Partiolaisten marssilla 1960-luvun alulla näyttänyt kunniaa Kekkoselle. - Anonyymi
Jaa olen tavannut suomalaisen legendan Tapsa Rautavaaran.
Saattoi olla,melkeinpä viimeisiä keikkojaan,,esiintyi Kajaanilaisen autoliikkeen avajaisissa.
Hyvin kitara soi vaikka arvelen että oli nauttinut jo siinä vaiheessa nestemäisiä nautintoaineita.- Anonyymi
Täytynee hieman selittää, kitaran soittoa itsekin harrastaneena tuli Rautavaaran kanssa juttua virittämisestä koska hän korvakuulolta soitintansa siinä viritteli ja juttuahan siinä tuli puolin ja toisin. Ei tuntunut häntä haittaavan. Mukavan tuntuinen sälli.
- Anonyymi
Jaa-a.
Karisma vähän omituinen käsite. Pikkasen sama, kuin idoli. Mutta mun mielestä siihen liittyy myös auktoriteetti.
Poppamiehillä ehkä sellaista, puhutaanhan karismaattisista saarnamiehistä. Mutta tollaseen poppariin sana ei mun mielestä oikein sovi. Lavasäteilyä voi olla ja päällepäin rakennettuja imagoita. Mutta hankala ajatella jollain muusikolla olevan auktoriteettia.
Tavannut juu paljon ihmisiä, fanittanutkin monia. Mutta ei niistä kukaan mun mielestä ole varsinaisesti ollut karismaattinen.
Oikeestaan pari tuli mieleen. Ei julkisuuden henkilöitä, mutta jotenkin mun mielestä niihin määritelmä sopis.
Eka oli oppikoulun äidinkielen ja historian maikka. Hieno mimmi, jota arvosti, jolla oli auktoriteettia ja jotenkin siitä tuli mieleen aatelisihminen.
Toka ehkä yllättäen yks kessu inttiajoilta. Vaikka se oli vaan kessu, se oli upseeri ja herrasmies. Synnynnäinen auktoriteetin hallinta ja kapiaiseksi vaikutti hyvin sivistyneeltä.
Kumpikaan ei ollut mitenkään julkisuuden henkilöitä, ei erityisen korjea-arvoisiakaan. Tuskin kumpikaan erityisen musikaalinen, tai uskovainen. Mutta noi tuli mieleen kun mietin karismaattisia ihmisiä.
=DW=
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä4005503Sofian hieno auto
Seiskassa on juttua Sofian instassa olleesta kalliista ökyautosta. Jutussa kerrotaan Sofian ajavan autoaan, siis : onko2032489- 1621968
- 841575
Hannu Karpo
Kiitos sinulle kun lausuit lopuksi vielä painavaa asiaa terveydenhuollosta. Tästä me kärsimme joka päivä. Kipuja on mutt961354Lapsiporno sallittava sanoo persuehdokas
Kyllä, luit oikein. Vaaleissa ehdolla oleva persu haluaa sallia lapsipornoa: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9321731063Se vaan on faktaa että kepun ehdokas Sami Mäkinen poistettiin riparilta isosena
Miksi yritettiin vaieta? Tapauksesta jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa. Sami Mäkinen on kuntavaaliehdokas ja tällainen311052- 961000
- 308959
- 82925