Ninhän siinä kävi että Persut Vajoo vajoamistaan

Hyvä päivä tänään Suomelle ja Suomalaisille.
Keskusta ohitti Persut niinkuin odottaa saattoi.
Seuraavana Vasemmistoliitto ja Vihreät porhaltaa ohi Petturi Persuista.
27359
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Perssuolinkaiset saavat sitä mitä tilaavat.

1Äänestä

Unta olette nähneet. Perussuomalaisten kannatus vahvistuu, politiikassa tehdään oikeita päätöksiä. Muiden puolueiden kansanedustajia siirtyy perussuomalaisten kansanedustajiksi, tarvitaan lisää tuoleja kun ei entiset enää riitä.

Äänestä

Suomella on siis toivoa paremmasta kunhan Persut kyykkää mahdollisimman paljon.

Äänestä

Vanhat luopio Kepulaiset paalaavat takaisin toiseen takinkääntöpuolueeseen.

Äänestä

Kepu laittaa Suomen kuntoon !

Äänestä

Eteenpäin!

Äänestä

Kesk 12 PS 11 Vas 9 Kok 8 SDP 6 Vihr 4 KD 1
Kajaaniin tulossa dramaattinen valtuustopaikkojen uusjako.
Persut tipahtaa demarien taakse viiteen paikkaan. Kokoomus ja vasemmisto nousee kepun tuntumaan. T: Pentti, kostaja

Äänestä

Hyvin on perussuomalaisten puoluejohto osannut asiansa hoitaa!!! Näin siinä käy kun lähdetään herrojen kanssa marjaan eli hallitusyhteistyöhön kokoomuksen kanssa.
Rikkaat ja herrat keräävät dinalot taskuihinsa ja perussuomalaiset pönkkäpuolueena saa turpiinsa!!!

Äänestä
  • Syyttävät aina muita, vaikka johto on ollut täysi fiasko.
    Kaikki mennyt persiilleen on tuomiota ja törkeitä kirjoitteluita valtuuston pj:n taholta asiapapereihin. Vieläkö pittää ihmetellä - miksi persujen tilanne on katastrooppi? Porukkaan on liittynyt uusi valittu persu pj. joka on yhtynyt jo ennestään ryvettyneihin.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Syyttävät aina muita, vaikka johto on ollut täysi fiasko.

    Kyllä Suomen yhteiskunnan kannalta on parasta että nämä Persut tippuu takiaissarjaan on tämä ollut niin epä tasaarvoista politiikkaa kun Suomi aina vaan velkaantuu ja työttömyys ja konkurssien aalto on ollut kovaa ei tämmöinen vetele että Vanhukset ja Sairaat saa kärsiä tämmöisedtä politiikasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Syyttävät aina muita, vaikka johto on ollut täysi fiasko.
    Kaikki mennyt persiilleen on tuomiota ja törkeitä kirjoitteluita valtuuston pj:n taholta asiapapereihin. Vieläkö pittää ihmetellä - miksi persujen tilanne on katastrooppi? Porukkaan on liittynyt uusi valittu persu pj. joka on yhtynyt jo ennestään ryvettyneihin.

    Pahin on Polvisen karkotus Kuhmosta Kajaaniin, jossa äänestäjät kaikkoavat ja jytkytappio on tulossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pahin on Polvisen karkotus Kuhmosta Kajaaniin, jossa äänestäjät kaikkoavat ja jytkytappio on tulossa.

    Juu ja loikkareita, kuten nuorisoketjun Pyy, otettu ehdokaspulan vuoksi takaisin.

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Pahin on Polvisen karkotus Kuhmosta Kajaaniin, jossa äänestäjät kaikkoavat ja jytkytappio on tulossa.

    Höpö juttujas..

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Juu ja loikkareita, kuten nuorisoketjun Pyy, otettu ehdokaspulan vuoksi takaisin.

    Entäpä vanha Pyy?

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Entäpä vanha Pyy?

    Parempi Pyy pivoissa kuin kymmenen oksslla.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Parempi Pyy pivoissa kuin kymmenen oksslla.

    Sinne kelepaa kaikki..kun ei oo valinnan varraa.

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Sinne kelepaa kaikki..kun ei oo valinnan varraa.

    Viime kuntavaaleissa 60 ehdokasta, nyt puolet vähemmän (31). Huhu kertoo, että Polvisen tulo karkotti parhaita muualle.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Viime kuntavaaleissa 60 ehdokasta, nyt puolet vähemmän (31). Huhu kertoo, että Polvisen tulo karkotti parhaita muualle.

    Elä horise...

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Viime kuntavaaleissa 60 ehdokasta, nyt puolet vähemmän (31). Huhu kertoo, että Polvisen tulo karkotti parhaita muualle.

    Horiskolta ei muuta odottaakkaan…avvaappa korkki jo.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Viime kuntavaaleissa 60 ehdokasta, nyt puolet vähemmän (31). Huhu kertoo, että Polvisen tulo karkotti parhaita muualle.

    Ulkopuolisena tarkkailijana totean: romahdus ehdokasmäärissä aiheuttaa romahduksen äänimäärissä ja valituissa.

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Ulkopuolisena tarkkailijana totean: romahdus ehdokasmäärissä aiheuttaa romahduksen äänimäärissä ja valituissa.

    5-6 kaupunginvaltuutettua olisi persuille jo torjuntavoitto.

    Äänestä

  • Anonyymi00019 kirjoitti:

    Elä horise...

    Elä horise tarkoittaa sitä, että Polvisen tulo Kajaaniin ei karkota ketään muualle.

    Äänestä

  • Anonyymi00024 kirjoitti:

    Elä horise tarkoittaa sitä, että Polvisen tulo Kajaaniin ei karkota ketään muualle.

    Noin 30 entistä vaaliehdokasta kieltäytyi ehdokkuudesta narsistiPolvisen takia. Ja se on taivahan tosi.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Noin 30 entistä vaaliehdokasta kieltäytyi ehdokkuudesta narsistiPolvisen takia. Ja se on taivahan tosi.

    Kyllä. Ja suurin osa on kunnollisia aviopuolisoita ja isiä.

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Noin 30 entistä vaaliehdokasta kieltäytyi ehdokkuudesta narsistiPolvisen takia. Ja se on taivahan tosi.

    joku on osannut tehdä osuvan luonneanalyysin. kannatan.

    Äänestä

PERUSSUOMALAISET ON SUURIN DUUNARIPUOLUE!

Äänestä
  • Missä Persu siellä ongelma.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Hyvä päivä tänään Suomelle ja Suomalaisille.
Keskusta ohitti Persut niinkuin odottaa saattoi.
Seuraavana Vasemmistoliitto ja Vihreät porhaltaa ohi Petturi Persuista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu