Tavallaan jatkoa lähtemiselle ja jäämiselle.
Onko kuitenkin niin, että jos on jäänyt, tuntuu niin että mikään ei koskaan muutu?
Ja jos palaa takaisin , niin huomaa että kaikki on muuttunut, mutta ei mikään oleellinen?
Onko Suomi muuttunut enemmän viimeisen viidenkymmenen vuoden aikana verrattuna muuhun maailmaan? Vai samassa tahdissa? Vai nopeammin?
"Elämässä ainoa jok aon pysyvää on jatkuva muutos"
"Lisää vain the same the samea."
Kaikki muuttuu, mitkään ei muutu
40
325
Vastaukset
- Anonyymi
Siis mihin jäänyt? Jäänyt laiturille kun juna läksi? Jäänyt lehdellä soittelemään kun mies petti ja jätti? Jäänyt leskeksi kun puoliso lähti tuonpuoleiseen?
Heh!
En ole koskaan jäänyt laiturille kun juna on lähtenyt.
En ole koskaan jäänyt lehdelle soittelemaan, kun mies on jättänyt tai pettänyt.
Leskeksi olen jäänyt, mutta se ei ole ollut mitenkään pelinratkaisija lähtemisissäni tai jäämisissäni.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Heh!
En ole koskaan jäänyt laiturille kun juna on lähtenyt.
En ole koskaan jäänyt lehdelle soittelemaan, kun mies on jättänyt tai pettänyt.
Leskeksi olen jäänyt, mutta se ei ole ollut mitenkään pelinratkaisija lähtemisissäni tai jäämisissäni.Pelinratkaisija? Pelinä pidät siis elämää . Tuskin Amerikan sossuhuolto oli Kolumbiasta tulleiden leskien ja orpojen puolella.Nyt ovat karkotuslistalla.
- Anonyymi
Minä uskon, että Suomi on muuttunut paljonkin viime vuosikymmeninä. Muistan hyvin suomettumisen ajat, sen jälkeisen varovaisen vapautumisen ja Berliinin muurin murtumisen jälkeen vallanneen optimismin.
On Suomi muuttunut. Pelottaa, että se alkaa taas ahdistua.
Mkr.- Anonyymi
Tuossa toisessa ketjussa joku kirjoitti, että Suomi on muuttunut, mutta se tyrmättiin tekstillä:
"¸Olen kyllä aika lailla ajan tasalla miten Suomi on muuttunut eikä siellä ole mitenkään ihan erilaista, mikään ei ole oikeastaan muuttunut siitä kuin lähdin, kaikki muutokset ovat olleet pinnallisia ja seuranneet aikaansa kuten muuallakin maailmassa. Käyn Suomessa joka kesä,; olen tehnyt sitä vuodesta 1987. Suomi on kansainvälistynyt , nuoriso etenkin. Kaikki muutokset eivät ole parempaan päin." Anonyymi kirjoitti:
Tuossa toisessa ketjussa joku kirjoitti, että Suomi on muuttunut, mutta se tyrmättiin tekstillä:
"¸Olen kyllä aika lailla ajan tasalla miten Suomi on muuttunut eikä siellä ole mitenkään ihan erilaista, mikään ei ole oikeastaan muuttunut siitä kuin lähdin, kaikki muutokset ovat olleet pinnallisia ja seuranneet aikaansa kuten muuallakin maailmassa. Käyn Suomessa joka kesä,; olen tehnyt sitä vuodesta 1987. Suomi on kansainvälistynyt , nuoriso etenkin. Kaikki muutokset eivät ole parempaan päin."Ensi vaikutelma ja lyhyellä käynnillä voisi ajatella että muutokset eivät ole olleet mitenkään suuria tai mullistavia. Kaikki riippuu perspektiivistä ja vertailukohteista.
Olen eedelleenkin sitä mieltä, että verrattuna muihin maihin joissa olen asunut, Suomi ei ole muuttunut merkittävästi, muuten kuin ne muutokset mitkä yhteiskunnalline kehitys, globalisaatio ja teknologian huomaava kehotys ovat tuomeet kaikkii maihin. Elikkä, Suomi ei ole muuttunut sen enempää kuin muutkaan maat ; elämä Suomessa kulkee koko lailla samaa rataa kuin ennenkin.
Katselin muuten illala Netflixistä aivan tuliterän suomalaisen trillerikomedian, Pikku Siperia. Tosi hyvä ja hauska tarina.@Mkr,
maailmanpoliittinen tilanne onmuuttunut todella paljon ja Suomikin tempautunut mukaan siihen kieputukseen. Ja vauhti vain kiihtyy. Lintukoto, oravanpesä-Suomea ei enää ole, vai onko sitä koskaan ollutkaan, muualla kuin ihmisten mielikuvituksessa?
Minuakin pelottaa etenkin tuo itärajan takaa kuuluva pörhistely, uhoaminen ja muskelien pullistelu. Nyt vieläkin enemmän, koska lännen suurvalta on ottanut pois suojaavan käteensä Euroopan yltä. Ilmaiset lounaat on loppu; jos haluatte jotain apua niinmaksakaa täysi hinta. Atlantin toisella puolella on Putinin sukulaisielu ja hengenveli joka on sekoittamassa koko maailman asioita ikään kuin hänellä olisi siihen joku oikeus.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
@Mkr,
maailmanpoliittinen tilanne onmuuttunut todella paljon ja Suomikin tempautunut mukaan siihen kieputukseen. Ja vauhti vain kiihtyy. Lintukoto, oravanpesä-Suomea ei enää ole, vai onko sitä koskaan ollutkaan, muualla kuin ihmisten mielikuvituksessa?
Minuakin pelottaa etenkin tuo itärajan takaa kuuluva pörhistely, uhoaminen ja muskelien pullistelu. Nyt vieläkin enemmän, koska lännen suurvalta on ottanut pois suojaavan käteensä Euroopan yltä. Ilmaiset lounaat on loppu; jos haluatte jotain apua niinmaksakaa täysi hinta. Atlantin toisella puolella on Putinin sukulaisielu ja hengenveli joka on sekoittamassa koko maailman asioita ikään kuin hänellä olisi siihen joku oikeus.Ketä yrität matkia?
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
@Mkr,
maailmanpoliittinen tilanne onmuuttunut todella paljon ja Suomikin tempautunut mukaan siihen kieputukseen. Ja vauhti vain kiihtyy. Lintukoto, oravanpesä-Suomea ei enää ole, vai onko sitä koskaan ollutkaan, muualla kuin ihmisten mielikuvituksessa?
Minuakin pelottaa etenkin tuo itärajan takaa kuuluva pörhistely, uhoaminen ja muskelien pullistelu. Nyt vieläkin enemmän, koska lännen suurvalta on ottanut pois suojaavan käteensä Euroopan yltä. Ilmaiset lounaat on loppu; jos haluatte jotain apua niinmaksakaa täysi hinta. Atlantin toisella puolella on Putinin sukulaisielu ja hengenveli joka on sekoittamassa koko maailman asioita ikään kuin hänellä olisi siihen joku oikeus.Suomi on aina pitänyt kiinni puolustusvalmiudestaan. 1300 km eivät lyhene. Sukututkimuksissani aikoinaan tutkin kirkonkirjoja, mm. Ilomantsissa 1700-luvun kuolinsyissä on useinkin merkitty "ryssän tappama".
Vaikka rajalla oli hämminkiä, käytiin kuitenkin kauppaa Pietarissa, ja myöhemmin suomalaisia ammattimiehiä palkattiin Pietarin rakentamiseen niin että Pietarissa oli oma suomalainen seurakuntakin.
Mkr.
Suomalaiset ovat oppineet naapurisovun. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Ensi vaikutelma ja lyhyellä käynnillä voisi ajatella että muutokset eivät ole olleet mitenkään suuria tai mullistavia. Kaikki riippuu perspektiivistä ja vertailukohteista.
Olen eedelleenkin sitä mieltä, että verrattuna muihin maihin joissa olen asunut, Suomi ei ole muuttunut merkittävästi, muuten kuin ne muutokset mitkä yhteiskunnalline kehitys, globalisaatio ja teknologian huomaava kehotys ovat tuomeet kaikkii maihin. Elikkä, Suomi ei ole muuttunut sen enempää kuin muutkaan maat ; elämä Suomessa kulkee koko lailla samaa rataa kuin ennenkin.
Katselin muuten illala Netflixistä aivan tuliterän suomalaisen trillerikomedian, Pikku Siperia. Tosi hyvä ja hauska tarina.Tosi vähän olet missään muissa maissa vieraillut, kun noin lapsellisia juttuja esität.
Suomestakin on tullut digimaa, se on valtava muutos monella alalla. Asutus on diirtynyt suuriin kaupunkeihin. Se on iso muutos , näkyy isoina kerrostalo alueina ja on metrokin. . Ihmisten väri on muuttunut tummemmaksi ja vieraat kulttuurit näkyvät ja kuuluvat kaikkialla. Paloma ei mitään ole huomannut Suomessa käydessään, sama postiauto vie sinne Jämsän korpeen. - Anonyymi
Suomessa on toki muutoksia tapahtunut joitakin , mutta jutut on ihan samalla tasolla kun 60 luvulla . Kumma hierarkia sinänsä
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ketä yrität matkia?
Jo taas heräsi tämäkin, kai sitä nyt ihminen osaa Itsekkin seurata politiikkaa ettei tartte matkia ketään . Älä aliarvioi niin kovasti, se mikä sinulle on vieras asia ei tarkoita että olisi kaikille . Siis jos sinä itse matkit jotain niin kaikki eivät tee niin . Mikä kommentti sinänsä .
- Anonyymi
Kauheaa tärkeilyä noitten lähtemisten kanssa. Paljonhan sitä lähdetään ulkomaille mutta yleensä on varaa ostaa paluulippu.
- Anonyymi
NLiittoon ei tarvinnut paluulippua. Tuomio ja NL. Nis kalaukaus
- Anonyymi
Ploma ""että verrattuna muihin maihin joissa olen asunut, Suomi ei ole muuttunut merkittävästi
Uskoisin, että amerikkalainen Paloma ajatteli, että Suomi on edelleen Itämaa, jota valovuosia edellä oleva vauras Ruotsi joutuu sivistämään vielä vuosia. Samasta syystä Ericsson on Nokiaa mielikuvissa edellä, vaikka N taloudelliset tunnusluvut hakkaavat kevyesti E:n- Anonyymi
Eli ehkä P ei huomannut että koulu on pilattu Ruotsissa? Paluumus talaisten kertomaa: Naapurimaan houkuttelevuutta tuottaa ennen kaikkea pelko jengirikollisuuden lisääntymisestä, mutta myös heikentyneet koulutusmahdollisuudet Ruotsissa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eli ehkä P ei huomannut että koulu on pilattu Ruotsissa? Paluumus talaisten kertomaa: Naapurimaan houkuttelevuutta tuottaa ennen kaikkea pelko jengirikollisuuden lisääntymisestä, mutta myös heikentyneet koulutusmahdollisuudet Ruotsissa
On tullut uusia lakeja koulusysteemiin hiljattain koko ajan yrittävät parantaakoulua. Aitten on niin ettei kaikki paluumuuttajat oikein ole ymmärtäneet koulusysteemiä Ruotsissa . Jos eivät ymmärrä niin ei se ole koulun vika . Silloin on paras muuttaa Suomeen .
Moni asia on muuttunut elämäni aikana. Enimmäkseen parempaan suuntaan.
Nyt elän elämäni parasta aikaa, kunhan terveyttä olisi sen verran että pärjää.
Nykysin en juuri muutoksia huomaa, elän tyytyväisenä omassa pienessä kuplassani enimmäkseen.
Nykyistä elämääni olisin nuorempana pitänyt pitkästyttävänä.
En enää pitkästy, olen löytänyt oman tapani elää 80+ ikäisenä.
Tulen silti hyvin toimeen ihmisten kanssa, tykkään ihmisistä vaikka viihdynkin enemmän yksin. Aika ristiriitaista mutta näin se on.Elämä on muuttunut, paljonkin, sitten meidän nuoruudestamme. Yhteiskunta on muuttunut ja arvomaailmassa tapahtuu aina ideologisia pendulumin keinahduksia sen mukaa mistä milloinkin tuulee. Meidän nuoruutemme pehmeistä arvoista on nyt siirrytty timanttileikkurin koviin ja teräviin arvoihin: köyhyys, heikkous ja rumuus on kaikki hävitettävä yhteiskunnasta ja sentimentaalisuus, sääli, myötätunto ja myötäeläminenovat melkein kirosanoja.
Moraalinen kompassai, omatunto, oikeudentaju mitä ne nyt olivatkaan?
Mutta kaikki tämä tapahtuu oman kuplani ulkopuolella.
Minu ajoskus hämmästyttää Suomessa käydessäni, miten ulkoisista ja pinnallisista muutoksista huolimatta suomalainen ajattelutapa, huumori, kansanluonne, nyt jos sellaista yleensäkäänon olemassa, on pysynyt lähes muuttumattomana.
Bara bada bastu!- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Elämä on muuttunut, paljonkin, sitten meidän nuoruudestamme. Yhteiskunta on muuttunut ja arvomaailmassa tapahtuu aina ideologisia pendulumin keinahduksia sen mukaa mistä milloinkin tuulee. Meidän nuoruutemme pehmeistä arvoista on nyt siirrytty timanttileikkurin koviin ja teräviin arvoihin: köyhyys, heikkous ja rumuus on kaikki hävitettävä yhteiskunnasta ja sentimentaalisuus, sääli, myötätunto ja myötäeläminenovat melkein kirosanoja.

Bara bada bastu!Kun elää Ruotsissa on kiva ajatella että suomalaiset ovat ihania juntteja ja kansanluonteisia joita voi käyttää pelleinä huviohjelmissa ja kaikilla on hauskaa
https://www.discogs.com/master/328190-MA-Numminen-MA-Numminen-På-Svenska - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Elämä on muuttunut, paljonkin, sitten meidän nuoruudestamme. Yhteiskunta on muuttunut ja arvomaailmassa tapahtuu aina ideologisia pendulumin keinahduksia sen mukaa mistä milloinkin tuulee. Meidän nuoruutemme pehmeistä arvoista on nyt siirrytty timanttileikkurin koviin ja teräviin arvoihin: köyhyys, heikkous ja rumuus on kaikki hävitettävä yhteiskunnasta ja sentimentaalisuus, sääli, myötätunto ja myötäeläminenovat melkein kirosanoja.
Moraalinen kompassai, omatunto, oikeudentaju mitä ne nyt olivatkaan?
Mutta kaikki tämä tapahtuu oman kuplani ulkopuolella.
Minu ajoskus hämmästyttää Suomessa käydessäni, miten ulkoisista ja pinnallisista muutoksista huolimatta suomalainen ajattelutapa, huumori, kansanluonne, nyt jos sellaista yleensäkäänon olemassa, on pysynyt lähes muuttumattomana.
Bara bada bastu!Suomalaisuus on sisäänrakennettu ominaisuus. Pitkät välimatkat ovat rakentaneet suomalaisen omatoimiseksi selviytyjäksi, jolle ei näitä taitoja tarvitse opettaa. Asenteet ovat muuttuneet luonteenpiirteiksi. Se ei ole aina pelkästään hyvä asia, sillä emme osaa
puhua vaikeuksistamme, emmekä tunteistamme. Vaikeudet ja murheet pidetään yhä omina asioina, joista on vaikea keskustella edes perheen kesken.
Se ominaisuutemme on säilynyt vuosisadasta toiseen. Sen kertoo Kalevala, Aleksis Kivi ja monet muut
"Tääll yksinäni laulelen, kun ilta tullut on."
:) Mkr. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Elämä on muuttunut, paljonkin, sitten meidän nuoruudestamme. Yhteiskunta on muuttunut ja arvomaailmassa tapahtuu aina ideologisia pendulumin keinahduksia sen mukaa mistä milloinkin tuulee. Meidän nuoruutemme pehmeistä arvoista on nyt siirrytty timanttileikkurin koviin ja teräviin arvoihin: köyhyys, heikkous ja rumuus on kaikki hävitettävä yhteiskunnasta ja sentimentaalisuus, sääli, myötätunto ja myötäeläminenovat melkein kirosanoja.
Moraalinen kompassai, omatunto, oikeudentaju mitä ne nyt olivatkaan?
Mutta kaikki tämä tapahtuu oman kuplani ulkopuolella.
Minu ajoskus hämmästyttää Suomessa käydessäni, miten ulkoisista ja pinnallisista muutoksista huolimatta suomalainen ajattelutapa, huumori, kansanluonne, nyt jos sellaista yleensäkäänon olemassa, on pysynyt lähes muuttumattomana.
Bara bada bastu!Ensin paasaat miten arvot on muuttuneet ja sitten väität että kansanluonne ei ole muuttunut.
Arvot kuuluu oleellisesti hmisen luonteeseen, ovat tärkeä osa sitä.
Sentimentaalisuus on teennäistä ylituntelua, silla ei ole mitään tekemstä sensitiivisyydebn eikä myötätunnon kanssa. - Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Elämä on muuttunut, paljonkin, sitten meidän nuoruudestamme. Yhteiskunta on muuttunut ja arvomaailmassa tapahtuu aina ideologisia pendulumin keinahduksia sen mukaa mistä milloinkin tuulee. Meidän nuoruutemme pehmeistä arvoista on nyt siirrytty timanttileikkurin koviin ja teräviin arvoihin: köyhyys, heikkous ja rumuus on kaikki hävitettävä yhteiskunnasta ja sentimentaalisuus, sääli, myötätunto ja myötäeläminenovat melkein kirosanoja.
Moraalinen kompassai, omatunto, oikeudentaju mitä ne nyt olivatkaan?
Mutta kaikki tämä tapahtuu oman kuplani ulkopuolella.
Minu ajoskus hämmästyttää Suomessa käydessäni, miten ulkoisista ja pinnallisista muutoksista huolimatta suomalainen ajattelutapa, huumori, kansanluonne, nyt jos sellaista yleensäkäänon olemassa, on pysynyt lähes muuttumattomana.
Bara bada bastu!ja onko otantasi tästä suomalaisesta ajattelutavasta suurikin?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisuus on sisäänrakennettu ominaisuus. Pitkät välimatkat ovat rakentaneet suomalaisen omatoimiseksi selviytyjäksi, jolle ei näitä taitoja tarvitse opettaa. Asenteet ovat muuttuneet luonteenpiirteiksi. Se ei ole aina pelkästään hyvä asia, sillä emme osaa
puhua vaikeuksistamme, emmekä tunteistamme. Vaikeudet ja murheet pidetään yhä omina asioina, joista on vaikea keskustella edes perheen kesken.
Se ominaisuutemme on säilynyt vuosisadasta toiseen. Sen kertoo Kalevala, Aleksis Kivi ja monet muut
"Tääll yksinäni laulelen, kun ilta tullut on."
:) Mkr."Vaikeudet ja murheet pidetään yhä omina asioina, joista on vaikea keskustella edes perheen kesken."
Mihin tietosi perustuu nyt vuonna 2025. Tiedäthän, että Aleksis Kivi eli ihan eri aikakautta. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Suomalaisuus on sisäänrakennettu ominaisuus. Pitkät välimatkat ovat rakentaneet suomalaisen omatoimiseksi selviytyjäksi, jolle ei näitä taitoja tarvitse opettaa. Asenteet ovat muuttuneet luonteenpiirteiksi. Se ei ole aina pelkästään hyvä asia, sillä emme osaa
puhua vaikeuksistamme, emmekä tunteistamme. Vaikeudet ja murheet pidetään yhä omina asioina, joista on vaikea keskustella edes perheen kesken.
Se ominaisuutemme on säilynyt vuosisadasta toiseen. Sen kertoo Kalevala, Aleksis Kivi ja monet muut
"Tääll yksinäni laulelen, kun ilta tullut on."
:) Mkr.Koska venäläiset eivät vieneet häntä Siperiaan, ei liene kovin vaarallinen kaveri tuo AKivi
Suomalainen keksi magnetofonin noin 1912 ja sillä oli muutenkin rutosti patentteja vuosisadan vaihteessa tiedonvälityksestä jonka rysät kokivat vaaraksi
ja osa hävitettiin koska suomalisia ei ollut vaan ne olivat rysiä
Painostus rysistä ja punaisten sota jne oli niin kova että muutti Amerikkoihin
Erittäin kuuluisa piireissä mutta te tuskin tunnette? vai? Kuka?
tässäkin on tarina punarysien harjoittamasta tuhosta Suomessa Anonyymi kirjoitti:
Ensin paasaat miten arvot on muuttuneet ja sitten väität että kansanluonne ei ole muuttunut.
Arvot kuuluu oleellisesti hmisen luonteeseen, ovat tärkeä osa sitä.
Sentimentaalisuus on teennäistä ylituntelua, silla ei ole mitään tekemstä sensitiivisyydebn eikä myötätunnon kanssa.Arvot muodostuvat etupäässä ideologian perustalle; esimerkikis arvokonservatiivit ja arvoliberaalit; kansanluonne on aivan eri asia.
Tuo mistä Mkr. kirjoitti on juuri sitä kansanluonteeseen kuuluvaa: olen hyvä esimerkki siitä itse: kävelen jättimäisen lentokentän päästä päähän etsien lentokenttähotellia, noin kolme kertaa, matkalaukkuja perässäni vetäen, enne kuin kysyn keneltäkään. Pateettista. Väännän hampaat irvessä purkin korkkia auki, vaikka mies seisoo vieressä ja tarjoaa apuaan.
Arvomaailmaa heijastavat asenteemme muita ihmisiä kohtaan, hierarkian ja herrojen kunnioitus , kirkko, koti ja isänmaa uber alles, konservatiivisia arvoja; tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja oikeudenmukaisuus liberaaleja arvoja. Muuten erittäin merkillepantavaa että vaikka kristillene kirkkomme saarnaa pehmeitä arvoja, kristillisdemokraattimme puolustavat kovaa arvomaailmaa .
Kansanluonteella ei ole mitään tekemistä arvomaailmankanssa, tai jos on, hyvin vähän.- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
On.
Montako tuhatta vai onko jopa satojatuhansia...miljoona?
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Arvot muodostuvat etupäässä ideologian perustalle; esimerkikis arvokonservatiivit ja arvoliberaalit; kansanluonne on aivan eri asia.
Tuo mistä Mkr. kirjoitti on juuri sitä kansanluonteeseen kuuluvaa: olen hyvä esimerkki siitä itse: kävelen jättimäisen lentokentän päästä päähän etsien lentokenttähotellia, noin kolme kertaa, matkalaukkuja perässäni vetäen, enne kuin kysyn keneltäkään. Pateettista. Väännän hampaat irvessä purkin korkkia auki, vaikka mies seisoo vieressä ja tarjoaa apuaan.
Arvomaailmaa heijastavat asenteemme muita ihmisiä kohtaan, hierarkian ja herrojen kunnioitus , kirkko, koti ja isänmaa uber alles, konservatiivisia arvoja; tasa-arvo, suvaitsevaisuus ja oikeudenmukaisuus liberaaleja arvoja. Muuten erittäin merkillepantavaa että vaikka kristillene kirkkomme saarnaa pehmeitä arvoja, kristillisdemokraattimme puolustavat kovaa arvomaailmaa .
Kansanluonteella ei ole mitään tekemistä arvomaailmankanssa, tai jos on, hyvin vähän.Tyhmyys ja irvihampaisuus on omia piirteitäsi, ei suomalaisten,
- Anonyymi
Paloma.se01 kirjoitti:
Elämä on muuttunut, paljonkin, sitten meidän nuoruudestamme. Yhteiskunta on muuttunut ja arvomaailmassa tapahtuu aina ideologisia pendulumin keinahduksia sen mukaa mistä milloinkin tuulee. Meidän nuoruutemme pehmeistä arvoista on nyt siirrytty timanttileikkurin koviin ja teräviin arvoihin: köyhyys, heikkous ja rumuus on kaikki hävitettävä yhteiskunnasta ja sentimentaalisuus, sääli, myötätunto ja myötäeläminenovat melkein kirosanoja.
Moraalinen kompassai, omatunto, oikeudentaju mitä ne nyt olivatkaan?
Mutta kaikki tämä tapahtuu oman kuplani ulkopuolella.
Minu ajoskus hämmästyttää Suomessa käydessäni, miten ulkoisista ja pinnallisista muutoksista huolimatta suomalainen ajattelutapa, huumori, kansanluonne, nyt jos sellaista yleensäkäänon olemassa, on pysynyt lähes muuttumattomana.
Bara bada bastu!Sinä varmaan kuplassa elätkin, olet siellä Ruotsissa uulkopuolinen ja alempisrvoisena tulokkaana pidetty.
- Anonyymi
Lisään vielä. Nyt on halpaa arvotaloa Ruotsissa tarjolla HERÄTYS Paloma ja muut
Kun vihersiirtymä notkahti, arviolta 3 500 saa lähteä Skellefteåsta ja AKKUTEHTAAN NV pölyn laskeuduttua kaupunki onkuu sessa. Joutuvat myymään asuntojaan, aikanaan NV n nousun aikana kiinteistökauppa kävi ylikierroksilla. Omakotitaloja Skellefteåssa ainakin 100 kaupan. Halvalla epäilemättä.
”Ruotsin modernin ajan suurin konkurssi”
Ruotsin vihreän siirtymän lippulaiva hakeutuu konkurssiin
https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000011092699.html - Anonyymi
Akkutehtaan sijoittumista Ruotsiin , ehdittiin Suomen mediassa kadehtia.
- Anonyymi
ei kun se on lähtöisen siitä, että ruosut usein kadehtivat Suomea sen takia, kun muuttivat Ruotsiin silloin muinoin suurin odotuksin ja surmin,
ja sitten se ei ollutkaan menestystarina eikä kukaan suuremmin muuta enää
Siitä suomalaisten nälvintä kateudesta jne - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
ei kun se on lähtöisen siitä, että ruosut usein kadehtivat Suomea sen takia, kun muuttivat Ruotsiin silloin muinoin suurin odotuksin ja surmin,
ja sitten se ei ollutkaan menestystarina eikä kukaan suuremmin muuta enää
Siitä suomalaisten nälvintä kateudesta jneMitä Suomessa on ollut kadehtimista . Ei oikein tule mitään mieleen , muuta kun kova työttömyys 60 luvulla sehän se sai ihmiset muuttamaan muualle mun kotimaa ei tarjonnut työtä , joten moni lähti jäädäkseen .
Ja monella on onnistunut myös työelämässä . Siis moni on hyvillä palkoilla koska suomalaista työntekijää arvostetaan Ruotsissa.
Puhut suurista odotuksista , en usko että kellään oli sen kummempia odotuksia. Kun mitä olisi ollut jos olisivat asuneet Suomessa .mutta moni on todella pärjännyt hyvin, ottaa osaa yhteiskunnallisiin asioihin , ja ompa monessa paikassa suomiseurojakin erinlaisilla toiminnoilla ja kursseilla .joten kateudesta puhuvat ne jotka itse ovat kateellisia .
Työtä on riittänyt ja koulutusmahdollisuuksia lisä koulutukseen , joka taas antaa tien paremmille palkoille.
- Anonyymi
NYT OSTAMAAN SALU JA VILLO JA ties mitä
i Skellefteå till salu
https://www.bjurfors.se/sv/sok/villor/skelleftea/
muista tinkaus pruta pruta - Anonyymi
Ulk karitkin ajetaan nyt nurkkaan Ruotsista, joten taloa löytyy edullisesti
Lähtö maasta talovelkoineen?
""Alkuvuodesta 2023 Liliana Cano, 36, ja Sergio Irigoyen, 38, muuttivat Skellefteåon poikansa Sergio Canon, 12, kanssa. He tulivat töihin akkutehtaalle, ja jonkin ajan kuluttua he päättivät ostaa talon.
– Muutimme tänne Meksikosta uskoen löytäneemme vakauden ja lupaavan tulevaisuuden Skellefteåsta,"" - Anonyymi
Ei käy ruosuja kateeksi , sellaisessa mamuympäristössä eläminen. Ikärinä takaisin Suomeen haikailua, mutta paluu pelottaa, kymmenien vuosien jälkeen.
Lähisukulaiset kuolleet monilla kuin myös nuoruuden tutut , vaivojensa vankina elelevät.- Anonyymi
Suomessa on kalliit asunnot, vuokrat ja ruoka. Huonolla eläkkeellä ei pärjää.
- Anonyymi
Vaikea ja kallis rasti asunnon osto tai vuokraus Tukholmassa, mitä olen lehdistä lukenut .
Syrjäseudut ja tuppukylät on varmaan eri juttu.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IS - Tapani Kansa kuoli leikkauspöydälle!
Puoliso kertoo Tapani Kansan viimeisistä hetkistä – kuoli leikkauspöydälle – Hänelle tuli kovia kipuja alavatsaan. Yhtä4045553Sofian hieno auto
Seiskassa on juttua Sofian instassa olleesta kalliista ökyautosta. Jutussa kerrotaan Sofian ajavan autoaan, siis : onko2032509- 1621978
- 841575
Hannu Karpo
Kiitos sinulle kun lausuit lopuksi vielä painavaa asiaa terveydenhuollosta. Tästä me kärsimme joka päivä. Kipuja on mutt971357Lapsiporno sallittava sanoo persuehdokas
Kyllä, luit oikein. Vaaleissa ehdolla oleva persu haluaa sallia lapsipornoa: https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/9321731063Se vaan on faktaa että kepun ehdokas Sami Mäkinen poistettiin riparilta isosena
Miksi yritettiin vaieta? Tapauksesta jo ainakin kaksi tai kolme viikkoa. Sami Mäkinen on kuntavaaliehdokas ja tällainen311052- 961000
- 311969
- 82925