Antaa mennä kun on alamäki taas
Tammikuun kylmäävät arvonlisäverotiedot on julkaistu. Korotetuista arvonlisäveroista (24>25,5 % ja 10>14 %) huolimatta kuukauden verokertymä (tilitetty vero) lisääntyi vain 48 miljoonaa euroa. Kun huomioidaan 0,7 %:n inflaatio, verokertymä aleni 57 miljoonaa euroa.
Tammikuussa 14 %:n suoritettava vero lisääntyi 203 miljoonaa euroa ja 10 %:n kertymä väheni 139 miljoonaa. Luvut eivät ole tilitettyä veroa, koska niistä puuttuvat apteekeille jne vähennyskelpoiset ostojen arvonlisäverot. Oikeaa lukua ei pysty verohallinnon tiedoista selvittämään. Jotain kertoo se, että myynnistä suoritettava vero tammikuussa oli 6,4 miljardia euroa ja niistä tilitettävää jäi 1,6 miljardia. Tilitettävästä verosta aina jää osa maksamatta konkurssien ja muiden maksuvalmiusongelmien takia.
Lukujen mukaan voi päätellä, ettei uusin veronkorotuskaan onnistunut. Jos ostojen vähennyskelpoinen vero on samaa tasoa kuin kokonaisveroissakin, olisi verokertymä korotetulla 14 %:n verolla lisääntynyt 24 miljoonaa euroa - inflaatio huomioiden 10 miljoonaa euroa. Lisäksi epäonnistumista lisäsi kuukautissuojien ja lasten vaippojen osuus.
Valtiovarainministeriön virkamiehet ja -naiset voisivat hävetä ja ainakin korkeimmasta päästä pitäisi päiden pudota. Kun inflaatiokorjattu kokonaiskertymä aleni se tarkoittaa mm. sitä, että ihmiset kuluttivat aiempaa vähemmän 25,5 %:n tuotteita ja palveluja, jotta voisivat ostaa mm. lääkkeitä. Mutta myös lääkkeitä sekä liikunta- ja hotellipalveluja käytettiin vähemmän. Eli kaikki arvonlisäveron korotukset olisi pitänyt jättää tekemättä.
Jos hallitus tekisi jotain todellista verojen korottamisen sijasta se olisi estänyt 46.000 Suomeen elätettäväksi viime vuonna tulleen maahan pääsyn. Turvaa haki viime vuonna 15.561 (joista ukrainalaisia 12.527), perhesyillä Suomeen sai tulla 18.018 ja opiskelemaan mm. Bangladeshin muslimeja yhteensä 12.192. Mitä huonommin Suomella menee, sitä enemmän tänne tulee vapaamatkustajia. Säälipisteiden kerääjien tulee nähdä, että Suomessa elää reilusti yli 10.000 ukrainalaista asekuntoista ja -ikäistä miestä, joiden tulisi olla kotirintamalla.
14 %:n arvonlisäveroon tulivat mm. seuraavat tuotteet ja palvelut: lääkkeet, kirjat, liikuntapalvelut, kulttuuritapahtumat, henkilökuljetukset (taksi, bussi, lentoliikenne), hotellit. Lisäksi kuukautissuojat ja lasten vaipat siirrettiin 25,5 %:n verosta 14 %:iin, mikä lisäsi tämän verokannan veron määrää.
10 %:n arvonlisäveroon jäivät Yle-vero sekä sanoma- ja aikakauslehdet. Ei hallitus sentään uskaltanut koskea median valtaan Suomessa.
Arvonlisäverotiedot
Anonyymi-ap
1
131
Vastaukset
- Anonyymi
Kentältä kuuluu, tyovoima pula on suurta. Tarvitsemme työntekijoita.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 693884
Miksi juuri vasemmiston puolelta tulee niin paljon luusereita, kelapummeja jne.
Tämä asia ihmetyttää suuresti.473223Kehutaan vaihteeksi Perussuomalaisia
Perussuomalaiset ovat olleet melkoisen lokakampanjoinnin kohteena, vaikka ovat saaneet paljon hyvää aikaiseksi. Nyt on1542979Putin lähti takki auki sotaan....
Luuli, että kolmessa päivässä hoidetaan, nyt on mennyt 3,5 vuotta eikä voitosta tietoakaan. Kaiken lisäksi putin luuli,512888SDP ylivoimainen ykkönen
En ole koskaan viitsinyt käydä äänestämässä, mutta nyt SDP:n etumatka on niin kutkuttava, että pakkohan se on vaivautua.752436Patteriauton ovia ei saatu auki - kuljettaja koki hirvittävän kuoleman!
”Oviongelma johti kuskin kuolemaan kolarissa – tämä ratkaisu saatetaan kieltää kokonaan Sivulliset pyrkivät tempomaan a251944Roiskeläpät takaisin niin alkaa lasit kestämään
"Tuulilaseja hajottava talvi-ilmiö on ehkä ratkennut" Tämän päivän autoissa kun on esimerkiksi vanhempaa autokalustoa s621941Polttomoottoriauto on köyhän merkki
Kun ei ole varaa ostaa sähköautoa, niin joutuu köyhän autoa käyttämään.1471857- 891269
Mitä tarkalleen tunnet
Minkälaisia tunteita sisälläsi liikkuu, kun tiedät, että ajattelen sinua lämmöllä ja jotain syttyy myös sinussa? Haluai681200