Miten käy Assin lähteekö kuitenkin päivystykset sun muut Tampereelle. Uudet säästöt siis kerrotaan vasta vaalien jälkeen mutta liipasimella varmaan on kun oli muutenkin jo.
Sotesäästöt
Anonyymi-ap
22315
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 22
Vanhimmat
Tuo aika erikoinen tuo SoTe -nimi eli sosiaali ja terveys, kun mitään sosiaalista ei siinä ole. Vai missä on "alueiden" sosiaalinen asuntotuotanto ja hallinto? Ei missään, aivan huuhaata ja hupi-ukko touhua koko SoTe.
Tietenkin osa oikeisto-kokoomuksen fasistista luokka-yhteiskunnan alaluokkaan kohdistamaa holokaustia, eli sosiaali-rasistista kansanmurhaa.
Tiedätte ketä äänestää ensikuun valeissa.
—✌️—
V, niin kuin vasemmisto, vallankumous ja voitto.
Äänestän aina SDP tä sen olen oppinut jo äidinmaidossa. Nyt olen jo yli 80 vuotias. Äänestäkää muutkin heitä. Hyvä tulee.
Itse vaihdoin persuihin noin 10 vuotta sitten kun minua epäilyttää liikaa sdp ja pakolaiset.
Eikä terveyttä.
MIKÄÄN EI OLE VUOSIIN TEIDÄN TAKIA MUUTTUNUT. OLISI AIKA VAIHTAA KAIKKI VANHUKSET TÄHÄN KUNTAAN JOS EI ALA TYYLI MUUTTUA. TYÖLÄISENÄ AION KYLLÄ MUUTTAA MUUALLE. EI TÄÄLLÄ HYVIÄ ASIOITA TAPAHDU. HOITOA EI SAA. KESKUSTAA SAA HÄVETÄ. PAIKAT ON LIKASET KADUT HUONOSSA KUNNOSSA. TODELLA HUONOSTI HOIDETTU KYLÄ.
Ei jää minun verot hämeenlinnaan
Toverit yhtykää! Mulla kanssa SDP ja Filatov!
Persut on huijareita.
Aikamoinen väite. Voisitkos perustella?
Huom. En ole persu.
Ei kompromissit ole valheita.
Vaalilupausten rikkominen ja takin kääntäminen ovat.
Et ymmärrä mutta sehän tiedetäänkin jo. Vaalilupaukset on pakko rikkoa kompromisseissä tajuutko nyt.
Oota nyt, kun tääkin show vedetään läpi. Hauskinta on se, ettei yksikään, no Purra on maininnut, ei muu, noiden poliittisten johtajien, pikkunilkeistä alkaen, palkoista ja palkkioista. Oppositiokin on kun kusi sukassa, kun ovat omilleen järkänneet kunnon hillotolpat. Älkää jumalauta äänestäkö oppositiopuolueita, koska sitten siirtyy puoli Suomea Tampereen piikkiin!
Todennäköistä on että Assi on säästökohde. Jonkun pitäisiosata nyt vetää kotiinpäin mutta kuka se olisi. Ei taida olla ketään.
Luluhan tätä yritti jo aiemmin, joko nyt onnistuisi. Meillä on hyvä hallitusohjelma.
Tiesin jo kun Marin lähti että maa on kuralla eikä sitä pelasta mikään.
Hidasälyisenä huomasit sen vasta tuolloin. Kohti pohjaa on menty jo yli 20 vuotta.
Sanna Marinin ja Krista Kiurun lahja koko Suomelle:
*** Läpirunottu Sote-uudistus, johon kansakunnan rahat eivät sitten riitä ***
Kiitos, SDP !
Olisko kannattanut vähän miettiä , mitä demarit & co päättivät v. 2022-23.
> alaluokkaan kohdistamaa holokaustia
Ei alaluokka ole pienentynyt. Vaan keskiluokkaa on päässyt harventamaan kouluttamattomien mafia. Siellä se viirus- ja saartoholokausti minun mielestäni oli.
Jokin kumma siinä on että keskiluokka saa muut näkemään punaista vaikka se on ainoa luokka johon voi ja kannattaa päästä sekä omilla että muiden avuilla. Ei täällä mitään muuta luokkaa tarvita kuin menestyvä keskiluokka.
Assiin asutetaan filippiiniläinen vierastyövoima.
Tuskinpa tarvitaan Assi on luultavasti säästökohde ja päivystysosoitteemme on jatkossa Acuta TAYS
Ottakaa sdp vassarit ja keskusta. Niin päästään nyt levittämään sitä rahaa taas junteille jotka ei töitä tee vaan naaatiskelee vaan.
Ha ha