Suomalaisen kurkun vienti ulkomaille on lisääntynyt: se jopa tuplaantui vuonna 2024.
Suomalainen kurkku on oikea herkku, ja sitä halutaan nyt myös naapurimaissa, joissa kurkkua viljellään vähemmän kuin meillä
Ruokavientiä lisättävä
15
185
Vastaukset
- Anonyymi
pientähän tuon kurkun vienti vielä on.
mutta kurkun kasvatuksen osaaja löytyy Suomesta:
"Närpiöläisellä Oy Johan Prinsén Ab:lla saavutettiin viime vuonna yksi kaikkien aikojen suurimmista kurkun neliösadoista. Kurkkua tuotettiin yrityksessä viime vuonna yhteensä ennätykselliset 244 kiloa neliömetriä kohti. Yhden hehtaarin pinta-alalla tämä siis tarkoittaisi 2,4 miljoonaa kiloa kurkkua, joka on yhteensä noin 8 miljoonaa kurkkua.
Luku on aivan omaa luokkaansa verrattuna muun maailman kurkkutuotantoon.
Määrät ovat huimia verrattuna esimerkiksi Espanjan kurkkutuotantoon, joka on vain noin 10 kiloa neliömetriä kohden. Yhdeltä neliöltä saadaan Suomessa siis yli 10 kertaa enemmän kurkkua kuin Espanjassa, Prinsénin kaltaisissa yrityksissä jopa 25-kertainen määrä. "
olisipa vaan muutkin maataloustukianostavat yhtä nohevia.. - Anonyymi
Kurkun vientimäärä oli yhteensä 4,7 miljoonaa kiloa.
Suomesta euroopan kurkku-aitta!- Anonyymi
Kilohinta 0,23€ eli n 1m€... eli murto- osa tuon määrän tuottamiseksi jaetuista tuista
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kilohinta 0,23€ eli n 1m€... eli murto- osa tuon määrän tuottamiseksi jaetuista tuista
Loistava tulos. Suomen halitus on erittäin tyytyväinen!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kilohinta 0,23€ eli n 1m€... eli murto- osa tuon määrän tuottamiseksi jaetuista tuista
siinhä näet paljonko tuottaja saa. Luulitko että kaupan hinta on sama kuin viljelijän saama hinta??
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
siinhä näet paljonko tuottaja saa. Luulitko että kaupan hinta on sama kuin viljelijän saama hinta??
kysymys kuuluukin kannattaako moista tukea?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
kysymys kuuluukin kannattaako moista tukea?
Kysymys kuuluu haluatko syödä?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kysymys kuuluu haluatko syödä?
Eihän ruoan raaka-aineet sillä lopu jos kannattamattomia, vähätuottoisia maatiloja ei tuettaisiverovaroin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän ruoan raaka-aineet sillä lopu jos kannattamattomia, vähätuottoisia maatiloja ei tuettaisiverovaroin.
Jaa että syöt ruoan raaka-aineita?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Eihän ruoan raaka-aineet sillä lopu jos kannattamattomia, vähätuottoisia maatiloja ei tuettaisiverovaroin.
Luin hesarista että jauhelihahyllyissä on tilaa. Mistähän se mahtaa johtua?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa että syöt ruoan raaka-aineita?
Kuinka yksinkertaiseksi voikaan muuttua kun sukupolvesta toiseen perheen heikoin aines lisääntyy?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka yksinkertaiseksi voikaan muuttua kun sukupolvesta toiseen perheen heikoin aines lisääntyy?
Etkö pidä kurkuista?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka yksinkertaiseksi voikaan muuttua kun sukupolvesta toiseen perheen heikoin aines lisääntyy?
Niin mutta vastaa silti vaikka haluat näköjään kertoa itsestäsi... Pinnistä.....
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuinka yksinkertaiseksi voikaan muuttua kun sukupolvesta toiseen perheen heikoin aines lisääntyy?
Olet saanut ammattiapua? On hienoa että tunnistat tilanteesi. Kaikilla ei riitä siihen rohkeus. Nyt vaan pää ylös ja ryhdikkäänä esim ulkoilemaan. Kukaan ei huomaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet saanut ammattiapua? On hienoa että tunnistat tilanteesi. Kaikilla ei riitä siihen rohkeus. Nyt vaan pää ylös ja ryhdikkäänä esim ulkoilemaan. Kukaan ei huomaa.
MOT
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Ikävöin sinua kokoyön!
En halua odottaa, että voisin näyttää sinulle kuinka paljon rakastan sinua. Toivon, että uskot, että olen varsin hullun503334Kova karman laki
Karman lain kautta pahantekijä tehdessään pahaa toteuttaa koston ja rangaistuksen sille jolle pahaa on tehty. Tämä tarko5492060Päivieni piristys, missä olet?
Toit iloa ja valoa mun elämään ☀️ Nyt mennyt kohta viikko ettei ole nähty. Kaipaan nähdä sua silti ja pelkään vaikka tei171950Näen jatkuvasti Sompasaunalla alastomia miehiä ja naisia
jotka menevät siihen viereiseen rantaan myös uimaan alasti. Sompasaunat on siis Mustikkamaalla Helsingissä, ja kuljen si821927- 201578
Jos sinä olisit pyrkimässä elämääni takaisin
Arvelisin sen johtuvan siitä, että olisit taas polttanut jonkun sillan takanasi. Ei taida löytyä enää kyliltä naista, jo431508- 281386
Millainen kaivattusi luonne on?
Millaisia luonteenpiirteitä arvostat kaivatussa? Oletteko samanlaisia luonteeltanne?901349Helena ja Mikko Koivun ero jatkuu edelleen ja loppua ei näy.
Voi eikä, miksi menee noin vaikeaksi avioero ja sopua ei tää ex- pari vaan saa.1281297UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista LPR:ssa
Ilta-Sanomissa oli uutinen. Metsäyhtiö UPM suunnittelee paperintuotannon lopettamista Kaukaan-tehtaalla Lappeenrannassa1141205