Takaisin peruskouluun, suhteellisuudentajun koulutusjakso

Täällä ufopalstalla on kreationisteja ja niitä jotka uskovat Maan olevan 6000 vuotta sitten luotu planeetta, johon ihminen pläjäytettiin sitten vielä kirsikaksi kakun päälle.

Se ei mennyt ihan noin tieteellisten todisteiden mukaan.

Geologinen ajanlasku on geologiassa ja paleontologiassa käytetty stratigrafiaan perustuva mittausmenetelmä, joka jakaa maapallon historian kansainvälisesti sovittuihin ajanjaksoihin.

Tässä nuo ajanjaksot on esitetty spiraalin muotoisena.
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/7/79/Geological_time_spiral.png
(Kuvaa voi suurentaa klikkaamalla sitä)

Geologiset aikakaudet perustuvat sedimenttikivikerrostumien tutkimukseen, muun muassa muinaisten merien pohjaan kerrostuneiden kuolleiden eliöiden fossiilien analysointiin.

Elämme viimeisimmän jääkauden loppuvaiheita ja tätä kautta kutsutaan kvartäärikauden holoseeniksi. Se alkoi jääkerroksen poistuttua 11700 vuotta sitten.

Viileämpi ajanjakso maapallolla alkoi 5,33 miljoonaa vuotta sitten, jolloin ihmissuvun edeltäjät alkoivat kehittyä.

Tähän hetkeen ja maapallon syntyyn mahtuu väliin valtava määrä erilaisia ja eripituisia kausia, joista tunnetuimpia ja mielenkiintoisimpia kausia on mesotsooinen kausi, jolloin dinosaurukset ja muut liskot hallitsivat maailmaa noin 200 miljoonan vuoden ajan.

Vanhin tunnettu mineraali on 4 400 000 000 vuotta vanha (4,4 miljardia vuotta) ja koko maapallon iäksi arvioidaan 4,6 miljardia vuotta.

Dinosaurukset ovat siis hallinneet tätä planeettaa laskentatavasta riippuen vähintään tuhat kertaa pidempään kuin ihminen. Käytännössä ne hallitsivat tätä planeettaa satatuhatta kertaa pidempään kuin nykyihminen.

Suosittelen katsomaan sivun alalaidassa olevaa taulukkoa siitä, kauanko olemme olleet tällä planeetalla.

Miksikö kerroin tästä ufopalstalla? Siksi että me ihmiset ymmärtäisimme ettemme ole niin merkittävä otus kuin jotkut kuvittelee ja tätä härdelliä ei ole luotu meitä varten ja emme ole olleet täällä aina, vaan vain pienen hetken.

Ihmisen ikä kosmisessa mittakaavassa ei ole edes silmänräpäyksen tuhannesosaa.
https://fi.wikipedia.org/wiki/Geologinen_ajanlasku

Se aika on arvokasta aikaa, jonka täällä vietämme. Ei kannata heittää sitä roskakoriin ja käyttää tätä arvokasta aikaa huonosti.

Buddhalaisuuden ydin on kehon, puheen ja mielen vapaus ja niiden koko potentiaalin herääminen, kehittyminen ja niiden kautta vapaa ja onnellinen elämä. Sana "thai" tarkoittaa vapaata, jos joku ei tiennyt.

3

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • PS: Mesotsooista kautta hallitsivat pedot. Mitä suurempi ja hirmuisempi peto, sitä enemmän valtaa ja sitä vähemmän vihollisia.

      Ei ollut olemassa saarnasliskoja, jotka olisivat sanoneet pedoille soo soo älä tapa, eikä kalpeanaamaiset vegaanit marmattaneet lihansyöjille eivätkä sotkeneet eduskuntataloa.

    • Anonyymi

      Siinä taas lipsahti uskonnon ja uskomuksien puolelle.
      Voi voi sentään taaskin! Missä se järjen hiven piileekään kun ei tunnu pinnalle pääsevän.

      • Pidätkö Maan tieteellistä ja todisteellista syntytarinaa ja tietellisesti todistettua evoluutiota ajanjaksoineen ja kausineen siis uskontona ja uskomuksina?

        Taitaa olla Simonkylän sulttaani asialla ja eksynyt väärälle palstalle, sillä ei maapallolla ole toista noin tyhmää miestä. Simonkylän mies kertoi myös tähtitieteen olevan kiinalaista huuhaata ja uskontoa.

        Heppu on kuin karannut Apinoiden Planeetalta keskuuteemme. Yksi hienoista väitteistään kuului että vain naiset voivat synnyttää sisarpuolia, kun taas miesten tekemät lapset ovat kaikki täyssisaria, vaikka niillä olisi eri äiti.

        Jos haluatte nauraa makeasti, niin käykää tuolla Pattayan keskustelupalstalla lukemassa tarinoitaan. Humalat ja maltaat eivät voisi enempää mennä sekaisin yhdessä miehessä.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      91
      8585
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      97
      8483
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      14
      6583
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      173
      6190
    5. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      58
      5258
    6. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      23
      4295
    7. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      4130
    8. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      38
      4073
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      37
      3859
    10. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      69
      3750
    Aihe