Kimi Känkänen vänkää

Anonyymi-ap

Tänään yleisön osastossa vanhoja asioita, eikä edelleenkään hyväksy demokraattisesti tehtyä päätöstä, olla rakentamatta idioottimaista Sibeliuksenkadun pyörätietä, jota muuten vastustivat lähes kaikki keskustan asukkaat ja yrittäjätkin.

Tämä liikennesunnittelija Känkänen on saanut kuuluisuutta myöskin siitä, miten hän on poistanut kaupunkilaisilta pysäköintialueita mm. Sairiosta ja Hätilästä ja nyt viimeisempänä rautatieasemalta, sellaisilta alueilta, missä pysäköinti on toiminut hyvin vuosikymmeniä. Moni risteysalue on tämän toverin käsissä myöskin suorastaan raiskattu aivan liian kapeiksi, niin että kulkeminen varsinkin suurilla autoilla vaarantaa jo liikennettä. Tästä esimerkkinä mm. Ruununmyllyn koulun risteys, jossa koulun puolelta on kaikki reunakivet kimpoilleet pois, koska linja-autot eivät siellä mahdu kääntymään ja koukkaavat vastaan tulijoiden kaistalta.

Ja nyt tämä vänkääjä pyrkii sitten vielä valtuustoon. Ehdottomasti ei, tällaista ainesta ei pitäisi päästää valtuustoon.

20

480

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Minkälaista ainesta sinne sitten halutaan? Persuista löytyy sitten sitä vähän toisenlaista ainesta.

      • Anonyymi

        No ei ainakaan känkkääjää


    • Anonyymi

      Toisenlaiset toverit.

    • Anonyymi

      Rotupuhtaita kantasuomalaisia koulupudokkaita.

      • Anonyymi

        Purra itsekin myöntää, että perussuomalaiset ovat epäonnistuneet ehdokasasettelussa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Purra itsekin myöntää, että perussuomalaiset ovat epäonnistuneet ehdokasasettelussa

        Pervosuomalaiset.


    • Anonyymi

      Känkänen hän on erittäin aggressiivinen kaveri, eikä sellainen ole oikeassa paikassa valtuustossa

      • Anonyymi

        PersGäry se aggressiivinen olikin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        PersGäry se aggressiivinen olikin.

        Tyypillinen persu.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen persu.

        Mikäli joku joutuu tämän palstan nerojen hampaisiin se tarkoittaa yleensä sitä että kyseistä ihmistä voi aivan hyvin äänestää. Tarkistin puolueenkin ja tutustuin tarkemmin. Puolue kelpaa ja ehdokaskin ok hyvällä kokemuksella.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mikäli joku joutuu tämän palstan nerojen hampaisiin se tarkoittaa yleensä sitä että kyseistä ihmistä voi aivan hyvin äänestää. Tarkistin puolueenkin ja tutustuin tarkemmin. Puolue kelpaa ja ehdokaskin ok hyvällä kokemuksella.

        Rautio ja Känkänen ovat hyviä ehdokkaita. 👍


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rautio ja Känkänen ovat hyviä ehdokkaita. 👍

        Niin että huonolle taloudenpidolle ja huonolle suunnittelulle


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niin että huonolle taloudenpidolle ja huonolle suunnittelulle

        Huono taloudenpito ja huono suunnittelu ovat ihan PersGäryä


    • Anonyymi

      Jos esiintyy kaiken tietävänä niin kun on jo tehnyt töitä alalla niin voisi sanoa että "saavutukset " eivät anna mitään tai osoittavat että parempaa olisi tulossa ei ole tulossa.

      • Anonyymi

        Parkkipaikkojen poistaminen on järkevää. Pööli on sitä varten.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Parkkipaikkojen poistaminen on järkevää. Pööli on sitä varten.

        Meinasitko, että saattoliikenne ajaa pööliin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Meinasitko, että saattoliikenne ajaa pööliin

        Pysähtyminen ei sentään taida olla vielä kielletty? Vai lähteekö taksikuski sun mukaasi yöksi?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Pysähtyminen ei sentään taida olla vielä kielletty? Vai lähteekö taksikuski sun mukaasi yöksi?

        Kyllä ne nykyään usein pyrkivät yökylään ja pyytämättä.


    • Anonyymi

      Känkkärässä on samoja piirteitä kuin kiemungissa, nimittäin raution nuoleskelu ja agressiivisuus

      • Anonyymi

        Hyvä jos näin. Kiemunki oli nimittäin tekijämiehiä. Sais tehdä paluun.


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen markka otettiin käyttöön vuonna 1860

      Suomi käytti vuoteen 1840 asti rahayksikkönään rinnakkain Ruotsin riikintaalareita ja Venäjän ruplaa. Tämän jälkeen oli
      Maailman menoa
      49
      9767
    2. Kaivatullesi viesti ensi vuoteen?

      Kerro meneekö naiselle vai miehelle ja vähintään yksi tunniste, esim. kirjain.
      Ikävä
      108
      5262
    3. "Mä elän vieläkin"

      Ikurin turbiini vetäisi taannoin lainabiisin Topin (RIP också) ja kumppaneiden kanssa. Toivottavasti on yläkerrassa kunn
      Tampere
      59
      4367
    4. Pate Mustajärvi on kuollut

      Ihan pari tuntia sitten. Että sellaista. https://www.is.fi/viihde/art-2000011715177.html
      Maailman menoa
      138
      2937
    5. Yksityinen sektori aiheuttanut Suomen taantuman

      Investointien sijasta nostaneet voitot osinkoina omistajille. Ehdotan korjausliikkeenä yksityisen sektorin sosialisoimi
      Maailman menoa
      143
      2728
    6. Nyt Yle otti silmätikukseen sisäministeri Rantasen

      Aivan erinomaista työtä tehnyt sisäministeri Mari Rantanen on saanut paljon aikaiseksi. Maahanmuuttoon ja maahanmuuttaji
      Maailman menoa
      185
      2594
    7. Miten ikinä kelpaisin sulle

      Sinä saat niiltä muilta naisilta paljon enemmän, mitä minulta... Tai mihin minä olisin valmis. Enkä edes olisi niin tait
      Ikävä
      29
      1963
    8. Milloin näit kaivattusi edellisen kerran?

      Olitteko juttusilla vai sivusta vain? Miten reagoit?
      Ikävä
      20
      1697
    9. Edes vitamiinit eivät taanneet loputonta elämää

      Nimittäin niistä rahaa itselleen taikonut tohtori siirtyi tuonpuoleiseen.
      Maailman menoa
      37
      1569
    10. Liikaa vauhtia

      Nuorukainen 17v. on ajanut 114 km/h 60 km:n alueella Nesteen kohdalla ja onneksi poliisi oli paikalla ja hurjastelu lopp
      Suomussalmi
      21
      1117
    Aihe