Se ei tipu taivaasta se raha.
Työttömyysturva ansaitaan
35
740
Vastaukset
- Anonyymi
Sitä maksetaan lausunnon perusteella. Työllisyyspalvelut tutkii asian.
- Anonyymi
Matulle tippuu?
- Anonyymi
Lausunto ratkaisee ja maksajalla on oikeus tutkia erikseen.
- Anonyymi
Mieluummin rahat matuille kuin perseileville tupapölvästeille
- Anonyymi
Sitä ei voi ansaita ja TE- toimisto määrittelee tarkkaan ettei edes saa tehdä mitä tahansa vapaaehtoistyötä. Samoin opiskelu työmarkkinatuella pitää ensin hyväksyttää TE- toimistolla.
Se on korvaus työttömyydestä eikä mikään palkka.- Anonyymi
Nimenomaan se että on työtön oikeasti. Sillä se ns ansaitaan.
- Anonyymi
Juu ei ole mikään harrastus jos käy töissä mutta ei tunnusta.
Se on tuottavaa työtä vaikka tulos tehtäisiin pieneksikin.
- Anonyymi
Työttömyyslaha tippuu taivaasta kuin betaalastmiehen lötisevät tönön lattialla, tietysti savossa!
- Anonyymi
Taivas se on outo asia. Voi taivas, huudahdetaan. Taivas varjelkoon, sanotaan myös kun jotakin ikävää on tapahtunut. Voi Kela, minkä teit, olisi nykyajalle sopivampi, sillä Suomessa on erilaisia uskontoja ja myös uskonnottomia kansalaisia joista Kansaneläkelaitos huolehtii. Kelan pääjohtajaksi "taivaalliseen" virkaan on kuitenkin pyrkimässä kaikenlaisia ihmisiä. Voivat ajatella, että meillä olisi täystyöllisyys, jos asiakkaat eivät vain olisi niin laiskoja, uskonnottomia ja kurittomia. Vaan kun täystyöllisyys on utopia, eikä kansalaisten työkyky ja osaaminen riitä edes niihin väheneviin työpaikkoihin.
- Anonyymi
Vain taivas tietää
- Anonyymi
Vain taivas rajana
- Anonyymi
Juu ei tipahda taivaasta. Työntekijä käyttää järjestäytymis oikeuttaan ja järjestäytyy ammattinsa liittoon eli ammattiliittoon. Liitot tarjoavat työttömyysturvaa jonka ovat aikaan saattaneet. Tosin vaatii jonkin aikaa liittoon kuulumista enne kuin on oikeutettu maksatukseen. Tuota turvaa kutsutaan liiton päivärahoiksi ja se on se työttömyys turva jota työntekijät nauttivat ansiotasonsa ja työssä olo aikansa perusteella. Toki tuon turvan voi ostaa ulkoisilta yksityistä kassoista ,kuten Loimaan kassa tai hankkia ytk: hon liittymällä joka on avoin kassa kaikille työntekijöille.
Edellä mainituissa on työttömyysturvan maksatuksen suhteen aikarajat ,jonka jälkeen putoaa perusturvan varaan jonka kautta on tarkoitus taata perustuslailliset oikeudet ,ihmisoikeuksien toteuttamiseksi ja ihmisoikeus on jokaiselle jakamaton oikeus ei vastikkeellinen. Työikäisille tuota perusturvaa turvataan työmarkkinatuella ja asumistuen kaltaisilla tukimuodoilla. - Anonyymi
tulee kuin ek, mtk, omistamisentuet, tulee kuin eri keinottelun tuet !!
Ainoa ongelma on ettei rahat enää riitä,
kun ulkomailta on tuotu liikaa kela-lomalla lepääviä.
Näiden sopeutumis- ja työ-haluttomien kela elättien ylläpito tulee liian kalliiksi. - Anonyymi
Kokoomuslainen siellä hamuaa yritystukia tekemättä paskan vertaa
- Anonyymi
Työttömyyskorvaus maksetaan, jos olet ilmoittautunut työttömäksi ja olet kokopäivätyön hakija. Ei pitäis olla vaikeeta.
- Anonyymi
Se on lähtökohta.
- Anonyymi
Tottakai ellei asiassa ole jotain joka estää maksun.
- Anonyymi
Eli jos on töissä ei voi saada työttömyysrahaa. Se on kuitenkin ihan selvä asia.
- Anonyymi
siis kokoaikatyössä
- Anonyymi
Taikaseinästä rahaa tekemättä mitään.
- Anonyymi
Se kuuluu niille joilla ei ole mitään. Eiks se ole selvä asia
- Anonyymi
Jos on työtön sen saa. Jos ei ole ei saa. Ei ole taikaseinää olemassakaan.
- Anonyymi
Ei se taivaasta tipu vaan työttömyyskorvaukset on vakuutusrahaa, jota kerrytetään työttömyysvakuutusmaksuina. Myös monet työttömät ovat makseneet isot määrät työttömyysvakuutuspottiin josta se työttömyyskorvaus työttömyyden tilanteessa maksetaan.
Mutta se mikä voi mennä pieleen, on se että jos joudutte tilanteeseen jossa teitä aletaan kohtelemaan lainvastaisesti siten että menetätte oikeuden työttömyyskorvaukseen, silloin kyseessä voi olla viranomaisen toteuttama vakuutuspetos.
Tämä tarkoittaa sitä että teiltä poistetaan teille kuuluva vakuutusrahoista maksettava työttömyyskorvaus ilman lainmukaisia perusteita. Esim. lainvastaisesti toteutettu työvoimapalvelu johtaa siihen, että peruste karenssille on väärä ja lisäksi tahallisesti valheellinen.- Anonyymi
Päläsönkötiehe
- Anonyymi
Miksi ulkomailta tuodut kela-loma lepääjät saa täyden sosiaalituen ?
Ja ei ole työ- tai sopeutumis velvollisuutta edes !!
- - Anonyymi
byrokraatti ei tainut uskoa varastamiseen joka on ammatti
- Anonyymi
byrokratia on naisia varten, jotka jaksavat istua aloillaan
byrokratia ei ole miestä varten, joka viihtyy ulkona
ja ottaa suoraan mitä tarvitsee ilman byrokratiaa - Anonyymi
Yritystukia oikeistolaisille ei myönnetä ilman suhmurointia
- Anonyymi
Jos on työtön työnhakija se ansaitaan olrmslls työtön ja osallistumalla johonkin toimenpiteisiin kuten koulutus esim on
- Anonyymi
Perutusturhamies ansaitsee hehkuvan hiilihangon perseeseensä
- Anonyymi
Peruturva on perutuslakiin kirjattu perusoikeus jolla turvataan ihmisoikeudellisista lähtökohdista oikeus toimeentuloon. Ihmisoikeutta ei tarvitse ansaita se on lähtökohtaisesti jakamaton oikeus.
- Anonyymi
Sinulla onkin omat lakkisi mitä tulkitset humalatilasi mukaan. Vai ilokaasuako käytät?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sinulla onkin omat lakkisi mitä tulkitset humalatilasi mukaan. Vai ilokaasuako käytät?
Koeta pysyä aiheessa ja opettele käytöstavat. Asia selviää sinullekkin kyllä, kun tutustut kirjaan nimeltä Suomen laki .Sieltä se selviää ja lisä selvitytä voit hake kansainvälisetä lainsäädännöstä, joka tukee Perustuslakiimme kirjattuja perusoikeuksia ,kuten subjektiivista oikeutta viimesijaiseen toimeentuloon.
- Anonyymi
Tehtailemalla.. hehehe hakemuksia..
- Anonyymi
Ei tietenkään taivaasta vaan kelasta
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Hallitus pyrkii rajoittamaan kaupan omien halpamerkkien myyntiä
Helsingin Sanomien mukaan hallitus valmistelee lakihanketta, joka suitsii kaupan valtaa ja rajoittaa omien halpamerkkien2303368- 592857
Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava
Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I252483Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa
Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk182471Työvoimatoimisto
Nyt kysyisin miksi pitää käydä työvoimatoimistossa paikanpäällä, kun he eivät muuta tee kuin laittavat koneelle uudet ve741966Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?
Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä841860Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista
Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro191825Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa
Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva401822Mikä aate kaiken pahan takana?
Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.911672Mietin sua liikaa
Mietin nytkin sitä, että millaista se olisi tulla kotiin, kun sinä olisit täällä vastassa. Tai niin päin, että sinä tuli691003