Krishna sallii?

Miksi krishna sallii?

Kieroutunutta uskonnollisuutta.

Pohjois-Ugandaa vuosikausia terrorisoinut Herran vastarinta-armeija (LRA) on lamaannuttanut asukkaiden elämän. Värvättävien vähyyden vuoksi sotilaat sieppaavat kylistä lapsia aivopestäkseen heidät tappajiksi Sudanin ja Ugandan sisäisiin sotiin. LRA aloitti kaappaukset jo 16 vuotta sitten, ja vaikka se ei ole ainoa kaappauksiin syyllistynyt, sen toiminnan raakuus on käsittämätöntä ottaen huomioon sen uskonnollisen lähtökohdan.
LRA:n joukkoja johtaa "pyhän hengen ruumiillistumana" itseään pitävä Joseph Kony. Armeijasta valtaosa on väkivalloin koulutettuja lapsisotilaita. Kaapattuja orjuutetaan ja kidutetaan, ja yritetään näin houkutella esiin sisäistä tahtoa tappamiselle. Jotka eivät kestä rasituksia, ne tapetaan. Seuraavassa vaiheessa lapset viedään asekoulutukseen Sudanin puolelle ja sitten sotimaan. Seksuaalinen väkivalta on yleistä leireillä. Tyttöjä kaapataan leirille paitsi sotimaan myös vaimoiksi ja seksiorjiksi sotilaille.

Niko sanoo:
Kony-joukkojen raakalaismaisuus tunnetaan laajalti Pohjois-Ugandassa ja Etelä-Sudanissa. Erään kerran ne mm. keskeyttivät järkyttävällä tavalla hautajaismenot eteläsudanilaisessa kylässä. Ensin joukot pakottivat hautajaisseurueen jäsenet syömään haudattavan ruumiin. Sen jälkeen he ampuivat 60 hautajaisvierasta.
LRA:n maagis-uskonnollinen ja johtaja Joseph Kony on julistanut itsensä profeetaksi. Konyn uskonto on lähinnä outo sekoitus kristinuskoa ja afrikkalaista magiaa. LRA julistaa perustavansa toimintansa Raamatun kymmeneen käskyyn, joskin Kony on lisännyt niihin yhdennentoista, joka kieltää polkupyörällä ajamisen (LRA:n taistelijat ovat silponeet pakarat sadoilta pohjoisugandalaisilta jotka on tavattu polkupyörän selästä). LRA:n lapsisotilaille jaetaan erilaisia taikakaluja joiden kerrotaan suojaavan näitä luodeilta ja Konyn kerrotaan konsultoivan säännöllisesti henkiä saadakseen opastusta.

Miksi Krishna sallii tämmöisen tapahtumisen?
Kyseinen johtaja on harrastanut tämän kultin toimintaa jo yli 15-18v.? Jos maailmassa on joku tasapaino, tai jokin asia joka määrää että paha saa palkkansa, miten se ilmenee?

2

429

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Madhava

      Kenties tuolla juuri menneiden vuosisatojen ja vuosituhansien paha saa palkkaansa?

      Korkeimman ei sinänsä nähdä suoraan kontrolloivan karman kiemuraista kulkua, se on pikemminkin osa aineellisen kosmoksen mekanismia joka rullaa omaa rataansa, ja jossa kaikkien tilit aikanaan tasoittuvat.

      Saadaksemme kontekstin aikavälille, jossa hyvän ja pahan ymmärretään kunkin keräävän palkkansa, pikainen katsaus luomisen ja tuhon ikuiseen kiertoon.

      Maailmankaikkeus ilmenee Vishnun olemuksesta ja vetäytyy tähän takaisin äärimmäisen pitkien aikojen välein; aikaväli mitataan luojajumala Brahman satavuotiaana elämänä. Mutta lasketaan tätä alkaen pienemmistä muuttujista. Yksi sivilisaation neljään jaksoon jakautuva kiertokausi kestää 1.728.000 1.280.000 872.000 436.000 vuotta, eli 4.316.000 vuotta. Brahman päivän sanotaan kestävän tuhat maailmankauden kiertoa, eli 4.316.000.000 (reilut neljä miljardia vuotta). Tämän vuosi 365 päivän mukaan laskettuna kestää 1.575.340.000.000 (noin 1.6 biljoonaa) ihmisvuotta. Tämän elämän kestoksi, ja kosmoksen ilmentymän kokonaisajaksi, tulee siten noin 160 biljoonaa vuotta.

      Aluttomassa ja loputtomassa kosmoksen kierrossa lukemattomat Brahmat ovat eläneet ja kuolleet, aluttomat sielut ovat läpikäyneet lukemattomia syntymiä ja kuolemia eri elämänmuotojen joukossa. Ikimuistoinen karman tilimme kulkee muassamme luomuksesta toiseen.

      Karma on siis varsin paljon monisyisempi ja käsitteenä silmin havaittavaa "paha saa aina palkkansa" aatetta metafyysisempi, ja siten myös suorien syy-seuraus-suhteiden havainnoinnin tuolla puolen oleva käsite.

    • Vaisnava

      ...ja henkilöt, jotka tekevät niin, kuvaillaan Gitan 16. luvussa.

      16.6 Luotuja olentoja on tässä maailmassa kahdenlaisia: jumalaisia ja pirullisia. Jumalaisista onkin jo puhuttu pitkään. Kuulepa siis Minulta pirullisista, Prithaan poika.

      16.7 Pirulliset henkilöt eivät tiedä, mitä kannattaa tehdä ja mitä jättää tekemättä. Heistä ei löydy puhtautta, käytöstapoja eikä totuutta.

      16.8 He sanovat, että maailma on epätodellinen, vailla Tukijaa ja Valtiasta, ja ettei se ole syntynyt mistään muusta syystä kuin himosta.

      16.9 Näistä näkemyksistä kiinni pitävät, itsensä ja älynsä kadottaneet sielut astuvat esiin tuomaan maailmaan tuskaa ja onnettomuutta ja tuhoamaan sen.

      16.10 Täynnä tyydyttämättömiä himoja, ylpeyttä, tekopyhyyttä ja pöyhkeyttä he muodostavat mielipiteensä väliaikaisten tekijöiden perusteella ja noudattavat epäpuhtaita tapoja.

      16.11 Heidän ahdistuksensa on mittaamaton kuolemaan saakka; himojen tyydytys on heidän korkein lohtunsa, ja siten he varmistavat...

      16.12 ...solmiutumisensa satojen toiveiden verkkoon. He ovat antaneet periksi himolle ja vihalle. He haluavat himoilleen tyydytystä ja hankkivat sen vuoksi varallisuutta laittomin keinoin.

      16.13 "Tämän minä olen onnistunut saamaan tänään, tuon toiveeni tulen toteuttamaan huomenna. Tämä ja tämäkin on minun, ja rikkauteni tulee yhä lisääntymään.

      16.14 Sen vihollisen minä olen tappanut ja aion tappaa myöskin muut. Minä olen Herra, minä olen nauttija, minä olen täydellinen, voimakas ja onnellinen.

      16.15 Minä olen rikas ja ylhäistä sukua - kuka muu on minun veroiseni? Uhraudun, aion antaa lahjoja ja iloita..." Näin tietämättömyys on harhauttanut heidät.

      16.16 Lukuisten huolten hämmentäminä, harhojen verkon ympäröiminä ja himojen tyydyttämiseen kiintyneinä he vajoavat alas epäpuhtaaseen helvettiin.

      16.17 Itseensä tyytyväisinä, röyhkeinä, rikkautensa ja pöyhkeytensä kyllästäminä ja harhauttamina he uhraavat nimellisiä uhreja pelkästä ylpeydestä, ohjeista piittaamatta.

      16.18 He ottavat tukea voimastaan, ylpeydestään, himostaan, vihastaan ja katoavaisesta olemuksestaan, johon he samaistuvat. Kateuttaan he pilkkaavat Minua, joka asun heidän ja muiden ruumiissa.

      16.19 Minä sinkoan nämä ihmiskunnan alhaisimmat, pahansuovat vihanpitäjät yhä uudelleen ja uudelleen syntymän ja kuoleman kiertokulkuun, pirullisiin kohtuihin.

      16.20 Hölmöt päätyvät syntymä toisensa perään pirullisiin kohtuihin, eivätkä he varmasti saavuta Minua, Kuntin poika. Siten he ovat matkalla huonoimpaan määränpäähän.

      16.21 Kyseiseen helvettiin vie kolme porttia, jotka rappioittavat sielun: himo, viha sekä ahneus. Nämä kolme on siksi hylättävä.

      Tämä nyt ei tietenkään ole vastaus kysymykseen, vaan varoitus, jonka avulla voimme itse välttää tulemasta sellaisiksi kuin vaikkapa Joseph Kony.

      Krishna ei ota ketään väkisin, vaan itse hankittu karma hallitsee jokaisen elämää, kunnes sielu todella tajuaa, ettei oman elämän ohjasten pitelyllä minnekään pääse, ja antaa ne Krishnalle. Vain kaikkein onnekkaimmat lurjukset saavat turpaansa joltakin Vishnun inkarnaatiolta ja oppivat nopeammin.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.

      Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.
      Terveys
      307
      6952
    2. Viiimeinen viesti

      Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill
      Suhteet
      65
      2079
    3. Mikä olisi sinun ja kaivattusi

      Tarinan kertovan elokuvan nimi?
      Ikävä
      175
      1807
    4. epäonnen perjantain rikos yritys

      onpa epäselvä kuva, tuolla laadullako keskustaa tarkkaillaan lego hahmotkin selvempiä
      Kajaani
      15
      1307
    5. Onko kaivattusi täysin vietävissä ja

      vedätettävissä?
      Ikävä
      112
      1257
    6. Suomessa ei ole järkeä tarjota terveyspalveluita joka kolkassa

      - Suomen väestötiheys 1.1.2022 oli 18,3 asukasta maaneliökilometriä kohden. - Uudenmaan maakunnassa asuu keskimäärin 18
      Maailman menoa
      169
      1190
    7. Yllätyspaukku! Vappu Pimiä rikkoi vaikean rajapyykin yllättävässä bisneksessä: "Nyt hymyilyttää...!"

      Wau, onnea, Vappu Pimiä, upea suoritus! PS. Pimiä tänään televisiossa, ohjelmatietojen mukaan hän on Puoli seiskassa vie
      Suomalaiset julkkikset
      7
      1166
    8. RÖTÖSHERRAT KIIKKIIN PUOLANGALLA.

      Puolankalaisilla tehtävä ryhmäkanne itsensä yleintäneistä rötöstelijöista, sekä maksattaa kunnan maksama tyhmän koplan j
      Puolanka
      54
      1086
    9. Kirjoitin sinulle koska

      tunnen sinua kohtaan niin paljon. Sydäntäni särkee, kun kätken ihastumisen, kaipauksen, sinua kohtaan tuntemani lämmön j
      Ikävä
      41
      1041
    10. Martina pääsee upeisiin häihin

      Miltäs se tuntuu kateellisista. Anni Uusivirta on Martinan kavereita.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      288
      982
    Aihe