Köyhien sosiaalipaikassa on pelkkiä taiteilijoita!

Anonyymi-ap

Ilmiö on pandemia, jossa taide on köyhä.
Köyhä koska valtio ei tunne käsitettä kuin taidetyön palkka.
Ei olla mitään mieltä koska ei voida käsittää.
Tietämätön tila painaa valtion budjetin taidekoulutuskeskuksiin.
Miksi pitää taidekouluja?
Ehkä pakonomainen pitäisi kuuluu jonnekin yleiseen ajatteluun, että "opiskella pitäisi vain".
Tässä ei lähdetä vanhaan filosofiaan, jossa vastataan siihen, miksi pitäisi opiskella.
Ollaan vähän joko unohdettu tai ei tiedetty koskaan miksi pitäisi.



Kaupungit perustavat laman aikana joitakin rehellisiä köyhien sosiaalipaikkoja, jossa saa syödä puuroa ja juoda kahvia päivästä toiseen, vuodesta toiseen.


Köyhien keskuksiin otetaan ahkerasti Työvoimatoimiston aktivoimia köyhiä työntekijöitä ilmaistöihin.
Köyhät sitten keittävät lisää puuroa ja kahvia muille köyhille.
Taidekoulut tuottavat lisää köyhiä taiteilijoita, jotka työllistyvät ilmaistöihin köyhiin sosiaalikeskuksiin keittämään puuroa ja kahvia kaikille köyhille.



Menin köyhien sosiaalikeskukseen, koska minulla oli nälkä, syömään puuroa.
Kysyin, että kuinka moni työntekijöistä on taiteilija.
Osoittautui, että kaikki ovat, jos ei oteta lukuun johtotyöntekijöitä.
Kaikki ilmaistöiden työntekijät olivat olleet eri taiteen alojen tekijöitä.
Nyt he kaikki ovat ahkerasti Työvoimatoimiston köyhien sosiaalipaikan orjatyövoima.



Jotkut tosi vanhat taiteilijat köyhässä sosiaalipaikassa, eivät edes kerro toisille, että ovat olleet joskus taitelijoita, koska syövät puuron hiljaisesti.

1

185

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mikä järki on identifioitua ensin taitelijaksi ja sitten itkeä kun ketään ei kiinnosta - etenkään maksaa siitä taiteilusta?

      Toi on täysin verrannollista siihen että tekee konkurssin yrittäjänä, kun asiakkaita ei kiinnosta tuotteet tai palvelut ja inisee sitten että ongelma olisi jonkun muun kun yrittäjän oman tyhmyyden tai palveluiden huonouden.

      Jotenkin vain "taitelija" silti kuvittelee olevansa jotain muuta kuin konkurssiin päätynyt, edes omaa elantoonsa tuottamaton puuhastelija.

      Ylimielisyyksissään vielä kuvittelevat, että heitä kuitenkin pitäisi tukea yhteisillä varoilla jostain syystä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      230
      3272
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      355
      2933
    3. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      14
      1957
    4. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      78
      1836
    5. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      60
      1748
    6. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      59
      1642
    7. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      12
      1483
    8. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1446
    9. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      462
      1360
    10. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      17
      1330
    Aihe