pärjätäänkö?

olen 24 vuotias nuori naikkonen ja kolmen vuoden kovan vauvakuumeen jälkeen päätimme mieheni kanssa alkaa yrittää (tosiaan yrittää kun takana on pari keskenmenoa). Haluan tulla nuorena äidiksi koska oma äitini on nyt 60 ja teinivuosinani hän ei todellakaan jaksanut panostaa enää kasvatukseeni, sain kasvaa aivan itse ja se teki minusta epävarman ihmisen koska kukaan ei ollu opettamassa asioita.
Tunnen että nyt on oikea aika lapselle, rakastan lapsia ja kokemusta hoitamisesta on paljonkin (kummipoika ja siskon lapset). en käy baareissa tai muutenkaan rilluttelemassa kuin kerran kuussa, en juo, en polta. olen hyvin kotona viihtyvä ihminen. joten elämäämme lapsi ei mitenkään rajoittaisi. päin vastoin..tällähetkellä elämissämme on tyhjä aukko, tarkoituksen puute ja todella tuntuu että nyt on aika.

ainut asia mikä on vähän kallellaan on raha-asiat. itse olen ollut sairaslomalla masenuksen takia kaksi vuotta, joten vaatesuunitelian opiskeluni ovat kesken ja kyseinen oppilaitos missä opiskelin lopetti viime keväänä. Aijon toki jatkaa joskus opiskelujani mutta tuntuu että nyt pitää keskittyä johonkin tärkeempään. masennuksesta olen parantanut ja tiedän että on riski sairastua uudelleen mutta minulla on hyvä tukiverkko nyt ympärilläni ja tarvittaessa pääsen psykologin juttusille heti kuin vain haluan JOS sattuu että jotain masennusta tulisi takaisin.

eli tällähetkellä saan 445e kuntoutusrahaa, josta päätetään syksyllä jatkuuko se kun alotan etäopiskelut kirjallisuuden parissa, joka ei kuulu opintotuen piiriin.
mieheni opiskelee myös, valmistuu vuoden päästä datanomimedionomiksi. hänellä on tiedossa ainakin siivous (myös kotilaitostalouden perustutkinto suoritettuna) työtä, JOS ei tietokoneiden piiristä löydy mitään sillä hetkellä (on tarjottu töitä aikasemmin tietokone alalta useastikkin mutta tutkinto ollut keskeneräinen). saamme 200e asumistukea, 190e opintotukea ja jos tarvitaan otetaan vielä opintolaina.

joten rahallisesti, pärjätäänkö me lapsen kanssa?
olisihan se hienoa jos olisi hyväpalkkaiset työt molemilla ja kaikki valmiina lapsen tulemiseen. mutta minun tuleva ammatti ei välttämättä heti tarjoa töitä kuitenkaan ja muuta tutkintoa ei ole joten hankalaahan se on saada töitä minun.
ja tiedän ettei lapsen kanssa ole helppoa mutta olen valmis siihen, elämäni ei koskaan ole ollut helppoa joten se on kasvattanut pitkän pinnan ja jären päähän.
paljon paljon rakkautta meillä on annettavana, olemme varmasti hyvät vanhemat. itse pyrin ainakin erittäin hyväksi äidiksi koska itelläni sitä ei koskaan ollut.

saan vielä siskoltani vauvanvaatteita sun muuta kun aika tulee :)

kokeneemat voisivat valaista minua tässä raha-asiassa. tiedän että lapseen menee paljon ainakin seuraavat 20 vuotta ;)
9948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Summia sulle ei voi sanoa kuinka paljon 1 lapsi vie kuukaudessa.
En ole seurannut paljonko kaksi lastakin vie, mutta aika paljon ja vallankin silloin, kun ovat päivähoidossa.
Paljon tulee yllätyskuluja mm. sairastelut ja paljon muuta.
Ei ole kiva kitkutella centtejä laskien lapsi kainalossa.
Ohjeeni on kaikille, että jos edes toisella olisi työpaikka.
Nyt voi tulla hyökkäys työttömiltä/opiskelijoilta, että kuinka ovat pärjänneet.
Kyllä kai sitä pärjää, mutta jos jo valmiiksi eletään tukien varassa ennen lasta.
Vielä jos ollaan ottamassa velkaakin, niin...
Iän puolesta 24vuotias on hyvä!
Itse olin esikoisen syntyessä 21 ja kuukauden päästä täytin 22 :)

Oma äitini teki minut 39vuotiaana ja ihan on jaksanut kunnolla kasvattaa.
Aika tiukka kasvatus, mutta ei liian tiukka.

Äänestä
  • Vaikka te ette nyt niin paljoo tienaa, pärjäättekö edes ite sillä summalla. mulla on sellasia kavereita jotka on tehnyt lapsen ja kummallakaan ei ole työpaikkaa saatika kouluja käyny. ihan hyvin ne on pärjänny. tietty kyl niitten vanhemmat autaa niitä jonkin verran. ja jos viel lähet opiskeleen ni voithan sä kysyä sun äitiltä jaksasko se hoitaa teidän vauvelia ni ei mee päiväkotimaksuja. itelläni ei kyl viellä lapsia.

    Äänestä

  • uskoisin ainaki kirjoitti:

    Vaikka te ette nyt niin paljoo tienaa, pärjäättekö edes ite sillä summalla. mulla on sellasia kavereita jotka on tehnyt lapsen ja kummallakaan ei ole työpaikkaa saatika kouluja käyny. ihan hyvin ne on pärjänny. tietty kyl niitten vanhemmat autaa niitä jonkin verran. ja jos viel lähet opiskeleen ni voithan sä kysyä sun äitiltä jaksasko se hoitaa teidän vauvelia ni ei mee päiväkotimaksuja. itelläni ei kyl viellä lapsia.

    Eihän se lapsi ole heti tulossa, että nyt kun alotetaan yrittämään..voihan siinä mennä vuosikin ennen kun onnistuu, mutta toisaalta voi onnistua heti..mutta onhan siinäkin yhdeksän kuukautta, ja mieheni valmistuu ensikeväänä. Joten toivomme ja uskomme että hänellä on töitä AINAKIN siivousalalla valmistumisensa jälkeen. joten toinen on luultavasti töissä silloin.
    minun kirjallisuusetäopiskeluun menee n.vuosi joten toivottavasti olen senkin saannut pois alta siihen mennessä. ja aijon olla kotiäitinä ainakin esikouluun asti. koska minut laitettiin hoitoon heti kun oli mahdollista ja tuntuu että minut kasvatti hoitotädit enemän kuin oma äitini..jota en paljoa nähnyt kun seittemäks vietiin hoitoon ja kuudelta haettiin pois ja pari tuntia ja nukkumaan piti sitten mennä. joten haluan olla oman lapseni kanssa niin paljon kuin on mahdollista. mutta kun hoitoa tarvitsee päiväksi tai pariksi niin mieheni äiti ottaa ilomielin lapsenlapsiaan vastaan, myös siskoni ja ystäväni.

    mutta kiitos vastauksista.
    halusin vain jotain varmuutta vielä tähän päälle :)

    onhan mieheni siskokin 19 vuotias yksinhuoltaja ilman koulutusta tai työpaikkaa ja tuntuu pärjäävän vaikka ottaahan se koville. joten on meidän asemma vähän parempi häneen verrattuna.

    Äänestä

  • onnu kirjoitti:

    ihan hyvältä kuitenkin tuo tilanteenne, kun miehelläsi on kuitenkin mahdollisuutta päästä 2 eri alallekin töihin.
    Älä ota kovin vakavasti tuota ensimmäistä kommenttiani! :)
    Hoitoapu onkin sitten tärkeää, muistatkaa sanoa kiitokset aina hoitajalle niin kuin muistutukseksi, että te arvostatte heidän apuaan :D
    Uskon myös, että olette kypsiä vanhemmiksi, kun olinhan itsekin nuorempi kuin te esikoisen saatuani (joka ei ollut vahinko).

    Tuosta esikouluiästä, niin kodinhoitotukea ei saa yhdestä lapsesta, kuin siihen asti jolloin lapsi täyttää 3vuotta.
    Mutta jos rahallisesti pärjäätte pelkästään miehen tuloilla niin ok.
    Mutta ehkä jos toisen teette, niin voi olla aika hyvä laskea, että saat olla pitkään kotona.
    Esim. meillä esikoinen oli mummujen hoidettavana ensimmäisen 6kk ennnen, kuin meni tarhaan (meni sinne 2v)ja toinen syntyi vajaan 5vuoden ikäerolla ja on nyt 2v 2kk ja saan ainakin näillä näkymin olla ensi kesään kotona kodinhoitotuella (oon ollut nyt viimevuoden huhtikuusta).
    Nyt heinäkuussa esikoinen täyttää 7vuotta (hoitolisää sisaruksesta saa alle kouluikäisesta ja tämä nyt loppuu häneltä n.50€/kk) ja aloittaa ekaluokan ja saan siis olla hänen ekaluokkansa ajan kotona, hienoa minusta ja se otettiin huomioon toista alkaessa yrittämään :)
    Voi olla joidenkin mielestä iso ikäero, mutta kaikki on mennyt kuin suksilla, kun esikoinen osasi vessahommat, syönnit, pukemiset yms. itse eikä ollut kauhean mustis veljestään.
    Nyt 3. koitetaan saada joten voisin olla kotona siis 2009 asti jolloin esikoinen onkin jo tosi iso ja kun töihin palaan takaisin, niin pärjää jo itsekseen koulun jälkeen.
    Mies onneksi tekee keskeytymätöntä 3vuoroa eli töissä minä viikon päivänä vain ja harvoin on viikonloppuja vapaana :(
    Mutta hyvä puoli siinä, että sillä on välillä 6 vapaata putkeen, silloin ei lapset tartte hoitoa (mies hoitaa) ja iltavuoroissa vain pari tuntia tarttee olla silloin hoidossa siis jos jatkan aamuvuoroina omaa työtäni.
    Nyt tuo kelan tuki mulla on jatkossa vain n.300€/kk :(
    Mutta tässä jos nyt on tärpännyt, niin mun ei välttämättä tartte mennä töihin minimi äippärahan pelossa, koska jos LA jos on edellisen laspen välillä alle 3vuotta, niin voi saada saman äippärahan, kuin edellisestä lapsesta.
    Mulla oli tuo edellinen äippäraha parempi kuin palkka koska olin ollut toisessa työpaikassa silloin, kun sen ajan verotus ottettiin huomioon :)

    No niin tulipa tekstiä, kun innostuin kirjoittamaan.
    Sainpahan ainakin jotenkin ajatusta pois tuosta epävarmasta testin tuloksesta, heh heh :D

    Onnea yritykseenne! Samalla myös muillekin yrittelijöille! :D

    Äänestä

  • Äippä-76 kirjoitti:

    kiitos kommenteistasi, rohkaisi ja kannusti :)

    ajattelimmekin tehdä lyhyellä välillä kaksi ensimäistä lasta koska TAAS omiin kokemuksiini perustuen minulla ja vanhimalla sisaruksellani on 16 vuotta ikäeroa, toisella taas 11 vuotta ja veljelläni ja minulla 8 vuotta. olen siis nuorin. ja välit sisaruksiini ei ole niin läheiset ikäeron takia. ja tunsin oloni hyvin yksinäiseksi lapsena kun ei ollu sisaruksia leikkikavereina :)

    olen usein hoitanut siskonlapsia ja kummipoikaani ja tiedän että kiitos on pitkän päivän jälkeen paikallaan :D

    tässä onkin sitten ovulaatio ensiviikolla tiedossa joten alotamme yrittämisen.
    tosin en uskalla odottaa että tärppää vielä moneen kuukauteen :)

    on 8,5vuotta ikäeroa ja minä olen se nuorempi.
    Muistan aina sanoneeni vanhemmillemme että meidän välissä ois pitänyt olla yksi :)
    Meillä alkoi synkkaamaan yksiin sitten vasta, kun olin jotain 17-18vuotias.
    Kun olin pienempi niin systeri hoiti mua paljon.
    Siskon esikoisella ja mun esikoisella on vain 2vuotta ikäeroa ja oikeestaan vasta sitten meni välit niin kuin loksahtamalla paikoilleen, kun meidän esikoinen syntyi :)
    Tietty kun oli samassa elämäntilanteessa molemmat, niin oli jotenkin helpompaa keskustella ja ymmärsi toistakin paremmin.
    Vieläkin kyllä ajattelen, että kun ois se yksi sisko tai veli itsellä, niin ois enemmän ns. "tukipilareita".

    Onnea ensiviikkoon, toivotaan että napsahtaa! :D
    Ei sitä tiedä, saattaa tärpätä ekallakin! ;)

    Äänestä

Sinuna odottaisin vielä sitä lasten tekoa. Olet vielä varsin nuori ja vaikutat myös henkisesti melko nuorelta (en tarkoita tätä mitenkään pahalla vaan ihan neutraalina huomiona), eli sinulla ei pitäisi olla vielä mikään kiire lapsia tekemään. TIetysti näin ulkopuolisena on vaikea sanoa, mutta uskoisin, että sinulle itsellesikin olisi kaikkein parasta ja järkevintä ensin hiukan kouluttautua ja hankkia jonkinlaista työkokemusta.
Yleensäkin tuo lapsen tekeminen jotain oman elämän "tyhjää aukkoa" paikkaamaan, ei ole mikään paras mahdollinen lähtökohta lapsen tekemiselle. Itse uskon, että lapsia tulisi tehdä silloin kun on näille lapsille jotain tarjottavaa, eli hyvä, rakastava ja vakaa koti.

Äänestä
  • hyvä ja rakastava kotii tulee, ajan kanssa myös vakaa. kyse ei ole minun tyhjästä olosta että vauva pitäis tehä että olis jotain tekemistä..ei todellakaan. vaan että nyt elämässä on se aika, kun kummankin nuoruus on juostu, baarit ei enää kiinnosta..että olemme rauhottuneet ja valmiit nyt perustamaan sen perheen. että minä voin panostaa asiaan 100%.
    neutraalina huomiona olen varsin henkisesti hyvin paljon vanhempi kuin useat ikäiseni, joten parista kirjotuksestani sait luultavasti väärän kuvan. ja tietenkin lapsi kasvattaa henkisesti enemän. tiedän vastuun, työn ja lapsen tuoman elämän, tiedän ettei tule olemaan ruusuilla tanssimista. minulla on työkokemusta mm. päiväkodista yli vuoden ajan.
    lapsenteon lähtökohta tässä pisteessä on se että haluan lapsen, koska uskon että minulla on hyvin paljon annettavaa.
    ja on myös se että tulevaisuudessa minulla tulee olemaan vaikeampaa hedelmöittyä gynekologin mukaan.
    olen ajatellut asiaa nyt kolme vuotta, viime keväänä meinaisimme yrittää mutta pitkitimme asiaa sitten vielä vuoden koska olin epävarma tulevaisuudesta. mutta nyt en ole, koska kukaan ei voi tietää mitä huomenna, vuoden tai kolmen vuoden päästä tapahtuu. suunnitelma on, mutta mitä tahansa voi tapahtua.
    voihan sitä olla työ ja omakotitalo ja autot ja kaikki ja silti huomenna menettää kaiken.
    ja olla samassa lähtöpisteessä kuin minä.

    arvostan sitä että sanot että pitäisi harkita koska lapsen parastahan tässä ajatellaan.
    mutta tiedän pystyväni antamaan hyvän rakastavan kodin joka on vakaa sen verran että ongelmista selvitään. ylimääräsiin ei tule varaa olemaan mutta vähemälläkin pärjää. vanhempani auttavat aina kun apua tarvitsen ja varmasti lapsenlastaan ei heitteelle jätä jos tulee yllättäviä rahamenoja.

    olen harkinnut asiaa jo kolme vuotta mutta kiitos kuitenkin viestistäsi :)

    Äänestä

  • Olipas harvinaisen turha kommentti. Itse olen myös 24-vuotias. Suhteemme on vakaalla pohjalla ja olemmekin päättäneet, että jos raskaaksi tulen, lapsi pidetään.

    Omaisuutta meillä ei ole, ei taloja eikä autoja. Ei ollut myöskään omilla vanhemmillani, kun he minut saivat. Eikä minusta tämän huonompi tullut; kahdessa yliopistossa opiskelen ja käyn töissä.

    Tiedoksi vaan, että "rakastava koti" ei tarkoita sisustuslehdestä kopioitua taloa ja volvoa.

    Naiselle paras aika synnyttämiselle on alle 30-vuotiaana. Oli sitten valmistunut viidessä vuodessa tai ei.

    Aloittajalle sen verran, että lapset ovat lahja, minkä olet mielestäni ymmärtänyt varsin hyvin viestisi perusteella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

onnu kirjoitti:

olen 24 vuotias nuori naikkonen ja kolmen vuoden kovan vauvakuumeen jälkeen päätimme mieheni kanssa alkaa yrittää (tosiaan yrittää kun takana on pari keskenmenoa). Haluan tulla nuorena äidiksi koska oma äitini on nyt 60 ja teinivuosinani hän ei todellakaan jaksanut panostaa enää kasvatukseeni, sain kasvaa aivan itse ja se teki minusta epävarman ihmisen koska kukaan ei ollu opettamassa asioita.
Tunnen että nyt on oikea aika lapselle, rakastan lapsia ja kokemusta hoitamisesta on paljonkin (kummipoika ja siskon lapset). en käy baareissa tai muutenkaan rilluttelemassa kuin kerran kuussa, en juo, en polta. olen hyvin kotona viihtyvä ihminen. joten elämäämme lapsi ei mitenkään rajoittaisi. päin vastoin..tällähetkellä elämissämme on tyhjä aukko, tarkoituksen puute ja todella tuntuu että nyt on aika.

ainut asia mikä on vähän kallellaan on raha-asiat. itse olen ollut sairaslomalla masenuksen takia kaksi vuotta, joten vaatesuunitelian opiskeluni ovat kesken ja kyseinen oppilaitos missä opiskelin lopetti viime keväänä. Aijon toki jatkaa joskus opiskelujani mutta tuntuu että nyt pitää keskittyä johonkin tärkeempään. masennuksesta olen parantanut ja tiedän että on riski sairastua uudelleen mutta minulla on hyvä tukiverkko nyt ympärilläni ja tarvittaessa pääsen psykologin juttusille heti kuin vain haluan JOS sattuu että jotain masennusta tulisi takaisin.

eli tällähetkellä saan 445e kuntoutusrahaa, josta päätetään syksyllä jatkuuko se kun alotan etäopiskelut kirjallisuuden parissa, joka ei kuulu opintotuen piiriin.
mieheni opiskelee myös, valmistuu vuoden päästä datanomimedionomiksi. hänellä on tiedossa ainakin siivous (myös kotilaitostalouden perustutkinto suoritettuna) työtä, JOS ei tietokoneiden piiristä löydy mitään sillä hetkellä (on tarjottu töitä aikasemmin tietokone alalta useastikkin mutta tutkinto ollut keskeneräinen). saamme 200e asumistukea, 190e opintotukea ja jos tarvitaan otetaan vielä opintolaina.

joten rahallisesti, pärjätäänkö me lapsen kanssa?
olisihan se hienoa jos olisi hyväpalkkaiset työt molemilla ja kaikki valmiina lapsen tulemiseen. mutta minun tuleva ammatti ei välttämättä heti tarjoa töitä kuitenkaan ja muuta tutkintoa ei ole joten hankalaahan se on saada töitä minun.
ja tiedän ettei lapsen kanssa ole helppoa mutta olen valmis siihen, elämäni ei koskaan ole ollut helppoa joten se on kasvattanut pitkän pinnan ja jären päähän.
paljon paljon rakkautta meillä on annettavana, olemme varmasti hyvät vanhemat. itse pyrin ainakin erittäin hyväksi äidiksi koska itelläni sitä ei koskaan ollut.

saan vielä siskoltani vauvanvaatteita sun muuta kun aika tulee :)

kokeneemat voisivat valaista minua tässä raha-asiassa. tiedän että lapseen menee paljon ainakin seuraavat 20 vuotta ;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu