Onko lapsen edunmukaista tavata isäänsä silloin harvoin kun isälle sopii? Viime tapaamisesta kuukausi eikä lapsi muistanut isäänsä. Seuraavat vuorokaudet lapsi levoton ja sylinkipeä. Onko tämä oikein vuoden ikäisen lapsen kannalta? Minkälaisia oireita muilla lapsilla on ollut kun tavanneet etävanhenpaansa? Eniten haluisin saada kokemuksia näistä vuoden- kahden ikäisten tapaamisista.
Lapsen etuko?
Lulu
5786
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
kerran viikossa, välillä useamminkin. Ja tuossa vuoden ikäisenä ja vähän ennenkin annoin isukin ulkoiluttaa ja hoitaa lasta päiväsaikaan itsekseenkin. Asuimme lähellä toisiamme, joten tapaamiset oli helppo järjestää, ilman sen suurempia kinaamisia. Isä on pojalle todella tärkeä ja poika isälle, vaikka kaikki ei ole niin kuin saduissa...
...tuollainen tapaaminen. Se ei vie eteenpäin isä-lapsi-suhteen kehitystä. Tiedän kokemuksesta. Itselläni on sama tilanne; isä tapaa 1-vuotiastaan kahdesti kuussa muutaman tunnin ajan. Meillä etävanhemmalla on pitkä matka tulla tapaamaan lastaan.
Kuinka kauan lapsesi ja lapsen isän vierailut kerralla kestävät? Kuinka pitkä matka isällä on tulla tapaamaan lastaan? Tapaako hän lastaan yksin vai oletko sinä mukana?
Tapaamiset saattavat olla lapsen kannalta traumaattisia jos hänet jätetään yksin vieraan ihmisen kanssa. Usein etä-isät kuvittelevat, että lapsi on luonnostaan tuttu kun on heidän biologinen jälkeläisensä. Näin ei suinkaan ole.
Minä yritin omalla ex-miehelleni ehdottaa samaa mitä lastenvalvoja, että olisin itse mukana tapaamisissa kun lapsi on vielä niin pieni. Tämä ei sopinut lapsen isälle. Lapsen isä on muuten kunnollinen, joten en ole hänen tapaamisiaan rajoittamassa vaan toistaiseksi olisin halunnut, että siihen asti kunnes lapsi oppii puhumaan ja ilmaisemaan jotenkin itseään, olisin mukana. Mielestäni mies on ymmärtämätön. Vuoden kuluttua on tilanne jo erilainen.
muodostumassa ja lastenvalvojallekin meno vasta edessä. Tapaamisia on nyt ollut kaksi, toinen n. tunnin mittainen ja toinen muutaman tunnin enemmän. Molemmissa olen itse olut mukana. Tällä hetkellä lapsen isä vailla asuntoa, mutta ilmeisesti on toistaiseksi hakemassa kämppää samasta kaupungista tai viereisestä. Suunnitelmissa on kuulemma muutto kuitenkin n. 70km päähän. Exä ollut väkivaltainen mua kohtaan, joten en uskalla tavata lapsen kanssa häntä kuin julkisilla paikoilla. Miten tämä mahtaa vaikuttaa, kun lastenvalvojalla tapaamisista sovitaan? Lasta kohtaan ei ole väkivaltainen, mutta pelkään, että jättää tämän yksin pidemmäksikin aikaa( hän on tehnyt niin aiempien lastensa kohdalla). Kuinka helposti lastenvalvoja määrää yön yli tapaamisia?
Kun lapsi on pieni, niin lyhyet tapaamiset... No, ovat liian lyhyitä. Mikäli ei ole halua tai mahdollisuutta olla lapsen kanssa vähintään parin viikon välein ainakin 3 päivää, niin kannattaisi etän esim. hakea lapsi aamulla ja viedä yöksi takaisin.
Mahdollisimman usein tietysti, jotta suhde lapsen ja etävanhemman välillä pääsisi muodostumaan. Meidän lapsi oli 2 vuotias kun erottiin. Työn puolesta on alusta saakka ollut mahdollisuus viettää kummankin luona lähes yhtä pitkiä aikoja ja koskaan ei ole ollut ongelmia. Aluksi tietysti lapsi ihmetteli miksi äiti ei asu enään kotona ja isällä ikävöi äitiä sekä äidillä ikävöi isää.
Minulla on 2-vuotias lapsi ja sekä minä että lastensuojeluviranomaiset ovat sitä mieltä, että ei yön yli etävanhemman luona vielä näin pientä lasta kuin mitä 2-vuotias on. Meillä tuli avioero ennen lapsen syntymää ja isä on käynyt lasta tapaamassa kahden-kolmen viikon välein. Hän muutti eron jälkeen aivan toiselle laidalle Suomea. Lapsen etu on se, että hänellä on selkeä koti. 2-vuotias lapsi ei pysty vielä käsittämään sitä miksi hänen pitäisi istua autossa 10 tuntia yhteen suuntaan ja olle erossa äidistään, jonka kanssa on elänyt koko ikänsä. Isä-lapsi-suhde voi kehittyä vasta kun lapsi on n.4-5-vuotias.
Minun mielestäni on todella rankkaa, jos esim. lapseni matkustaisi aamulla isänsä luo, olisi yhden yön yli ja sitten takaisin; 20 tuntia vuorokaudessa ajomatkaa.
Jos välimatkat ovat todella lyhyet, esim. 100 km tai vähemmän niin sitten asia on toinen.