Top 50 videopelit

diabolos

Okei tässä on nyt minun henkilökohtainen pelien top 50:ni. Top 300:kin olisi ollut helppo tehdä, mutta se olisi vienyt liikaa aikaa, eikä kukaan olisi jaksanut lukea sitä (tämän jaksaa kaikki lukea). Pitää huomauttaa että Suosikkeihini kuuluu paljon vanhojakin pelejä, realismi ja grafiikka kun eivät ole minulle kovinkaan tärkeitä. Arvostan peleissä eniten tyyliä, tunnelmaa(ja tätä myötä myös musiikki on tärkeää) ja persoonallisia hahmoja. Pelin-ilon vakuudeksi myös pelattavuuden on tietysti oltava hyvä. Gradius pesee mielestäni vaikkapa Halon mennen tullen. En ole kaikkein uusimpia pelejä pelannut sillä rahan säästämiseksi ostan ne yleensä käytettynä nettihuutokaupoista tai divareista. Ja sitten viellä, jos joku ihmettelee miksei esim. Halo tai Splinter Cell ole päässyt listalleni, syynä on etteivät ne kiinnosta koska niiden tyylit ja tunnelmat eivät minun mielikuvitustani paljoa ruoki.



Okei tässä on sitten henkilökohtainen videopelien top 50:ni, jos jotain kiinnostaa.

1. Final fantasy7. Klassikko. Kaikki jotka ovat tämän pelanneet läpi osaavat arvostaa pelin juonta, hahmoja, musiikkia ja niiden luomaa mahtavaa kokonaisuutta. Valta osa ei kuitenkaan ymmärrä pelin koukkua, eivätkä sitten myöskään pidä siitä. Voin sanoa että tämä on niitä harvoja videopelejä, joiden tuntemisen pitäisi kuulua yleissivistykseen.

2. Final fantasy 8. Hyvä juoni, hyvä musiikki, hyvät hahmot, hyvä pelattavuus ja hyvä grafiikka. Tästä nauttiakseen tarvitsee kylläkin mielikuvitusta, joten peli ei sovellu kaikille.

3. Final fantasy 6. Pelihistorian paras pääpahis, pelihistorian parhaat musiikit pelihistorian paras musiikkikohtaus(klassinen opera house). Hahmoja on monipuolisesti ja tapahtumapaikat juoni ovat huippuluokkaa. Harvassa pelissä on niin paljon klassikko hahmoja, klassikko dialogia ja klassikko kohtauksia kuin tässä.

4. Final fantasy X. Ehdottomasti ps2:n paras peli. Luulen tämän tulevan tämän sukupolven koneiden suurimmaksi klassikoksi, kiitos juonen ja hahmojen mahtavuuden.

5. Kindon Hearts. Disney Final fantasyt= kahden viihde jätin luoma huippupeli, josta pitävät nekin jotka eivät konsoli rpg:eistä muuten pidä.

6. Hitman Contracts. Haastavaa mutta hauskaa. Harvoja toiminta pelejä jotka pääsevät kastiin super hyvät pelit. Lihanjalostamolla pidettävät huumebileet tai natsi motoristi -clubilla tehtävät murhat ovat mielestäni aijempia osia tyylikkäämpiä.

7. Hitman2. Sikhit eivät tästä välttämättä pidä, mutta se ei minua estä. Yksi harvoista peleistä jotka ovat tulleet uniini asti. Kohteena taisi olla ruotsin opettaja XD.

8. Silent Hill. Herkkä mutta samalla jatkuvan ahdistuksen tunteen luoma kauhupeli. Ainoa huono puoli on lyhyys, mutta hintakaan ei nykyään ole kova.

9. Soul Calibur 2. Paras tappelupeli. Miekoilla on hauska hutkia, ja taistelijatkin ovat persoonallisia. Miinusta tulee Cassandra nimisestä hahmosta, sillä hänen siskonsa Sophitia täytti jo lutka kiintiön.

10. Castlevania 4. Tämä peli on tehnyt minuun vaikutuksen tunnelmansa, musiikkinsa ja mielikuvituksellisten vihollisiensa ansiosta.

11. Metalgear solid. Tunnelmaa, hyviä hahmoja ja klassisia kohtauksia, niitä tämä peli tarjoaa.

12. SilentHill 2. Ei aivan ensimmäisen osan veroinen. Tunteita tämäkin peli kyllä herättää ja tunnelmakin on mahtava.

13. Metalgear solid 2. Pelin tapahtumat ovat siistejä. Välivideoita on kyllä vähän liikaa.

14. Tekken 4. Parhaita mätkintöjä jossa on mukavan persoonalliset hahmot ja hyvä taistelu mekaniikka.

15. Tekken 3. Muuten samat kuin edellisessä, paitsi että Dr.B:n ainoa esiintyminen on tässä osassa. Harmi sikäli että hän on mielestäni sarjan paras hahmo.

16. Half life. Todella niitä harvoja fps:iä jotka on jaksanut mättää loppuun asti, kiitos hyvän juonen ja siistien tapahtumien.

17. Singstar. Olen hyvä tässä!
the Darkness
Motör head
-Kaikki R&B -kappaleet

18. Final fantasy X-2. Ei vedä vertoja parhaille FF:ille, mutta on loistava muihin nykypeleihin verrattuna.

19. Doom. Tässä on taikaa. On se mukavaa kun pyssy laulaa ja demonit mössähtävät veriseksi mössöksi.

20. Chrono trigger. Vaikka onkin vasta työn alla, on peli silti jo nyt osoittautunut yhdeksi parhaista rpg:istä.

21. Dead or alive 2. Nopeutensa ja sulavuutensa vuoksi mielestäni paras kaksinpeli mätkintä.

22. Resident evil. Vanha mutta tunnelmallinen.

23. Re 3&2. Aikalailla saman tasoisia. Eivät varsinaisesti pelota, mutta tunnelmaa kyllä luovat.

24. Gran turismo 2. En ole nelosta pelannut, joten tämä on listoillani paras auto peli.

25. Max Payne. Harvoin tulee vastaan samanlaisia toimintapelejä, joissa on sekä omalaatuinen tyyli ja hyvä pelattavuus.

26. Fear effect2. Toinen toiminta jossa on hyvä omalaatuinen tyyli. Ainutlaatuinen tunnelma ja päähahmojen dialogi tekevät tästä todella hyvän toiminta pelin.

27. Mafia. Grant theft autoja mielestäni paljon parempi peli tunnelmansa ja tapahtumapaikkojensa takia.

28. Gta Vicecity ja San andreas. Molemmat ovat huippupelejä. Vicecityssä on kylläkin parempaa dialogia ja paremmat tehtävät. Myös 80-luku on mielestäni gängstäilyä mielekkäämpi. San Andreasin juoni on perseestä, mutta kyllä sekin pääsee listoille muutaman unohtumattoman tehtävän takia.

29. WWE Smackdown: Shut your mouth. Tästä pitääkseen täytyy olla lajin ystävä, muuten peli melko varmasti tuntuu liian kököltä. Pidän tästä enemmän kuin Here comes the paynestä, koska tässä osassa on Hulk Hogan.

30. Tony Hawkit. Nämä kaikki ovat hyviä. Mielestäni parhaat urheilupelit.

31. Tenchu2. *Vihollisen taakse ja kurkku auki*

32. Driver ja Driver2. Driver 2:hta en ole vielläkään päässyt läpi. Molemmat osat ansaitsevat päästä listaani aiheensa ja tyylinsä vuoksi.

33. Worms armageddon. Partypelien aatelia. "Hakkoo piälle". Worms 3d:kin oli viellä aivan huippu, mutta tälle listalle ei sekään taida mahtua.

34. Crash Bandicoot. Ei paras tasohyppely, mutta pääsee listalleni suurten saavutustensa vuoksi: Eka peli jonka pelasin putkeen läpi. Crash oli aikoinaan myös ihan ykkös pelihahmo. PS2:n eka osa kuitenkin tuhosi kiinnostukseni sarjaan.

35. Time splitters 2. Aivan mahtava kaksinpeli. Yksinpeli on vähän liian tylsä.

36. Judge Dredd vs Death. Co-operation kaksinpeli on aivan omaa luokkaansa. Myös Dreddin armoton asenne lain noudattamista kohtaan tuo pelille lisäpisteitä.

37. Spiderman(ps1). Playstationin parhaita toiminta pelejä. Luin noihin aikoihin myös Marvelin sarjakuvia, joten pelin mättäminen oli armotonta.

38. Fifa 99. Fatboy slimin musiikki ja hyvä pelattavuus teki tästä silloisen lemppari pelini. Nykyiset jalkapallot tuntuvat vähän liian kököiltä.

39. Singstar party. Laulut ovat ekaa osaa hunompia, mutta kyllä tätäkin on hauska pelata.
Kasari kappaleet
Franz Ferdinand (Eiks tuo nimi tule Itävalta-Unkarin murhatusta suurherttuasta)

40. Abe´s exodus. Kun peli ilmestyi se oli pakko ostos, kiitos pelin typerän huumorin ja kiperien puzzlejen.

41. Sly raccoon. Mielestäni paras nyky tasoloikka.

42. C&C Red alert. Yleensä pidän enemmän Civilisationin kaltaisista strategiapeleistä, mutta tämän aihe on liian kutkuttava jotta sen voisi jättää väliin. Pelaan tietysti NL:n skenaariota, ja krimishiä Ukrainalla. Ehdoton huippu peli.

43. Rachet and Clank. En ole uusimpia osia pelannut, mutta ainakin tämä oli tyyliltään ja tuntumaltaan todella hyvä.

44. Diehard trilogy. Päätöntä tappamista. Eka pelaamani playstationin k:18 peli. Fergus koodi teki tästä klassikon.

45. Air Compat. Jaa tämä on aika vanha ja yksinkertainen. Lentosimut olisivat todella hauskoja jos niitä jostain löytäisi täältä päin Suomea. Pitänee tyytyä tähän ja IL Sturmovicin demoon.

46. Ylikliseinen juoni ja hauskat hahmot saavat nauramaan. Siksi niin korkea sija.

47. Virtual Fighter4. Tämän pelattavuus sopeutuu parhaiten yksinpeliin. Tämä olisikin paras yksinpeli mätkintä, mutta mielikuvittomuus ja pelimuotojen yksitoikkoisuus laskevat tämän arvoa.

48. Super streetfighter. Taisi olla eka tappelupelini. vieläkin jaksaa mättää, kiitos hyvien hahmojen ja hyvän taistelusysteemin.

49. Duck hunt. Ei pärjää esim. Point plankeille, mutta klassikko arvo nostaa sen melko ylös.

50. Bishi bashi special. Kaksinpelinä lajityyppinsä paras. yksinpeliä ei jaksa kukaan tahkota

6

876

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • onpi

      tuo sinun pelimaku täyttä paskaa!

    • juupajuu

      sul on tainnu olla tylsää?

      • diabolos

        On vähän


      • ilmiantaja
        diabolos kirjoitti:

        On vähän

        huomaa hyvin et oot netist imuttanu ja pelaat laittomasti


    • Anonyymi

      Hyviä pelejä👍🏻

    • Anonyymi

      Ykkösenä pitäs kyl olla Rocket League🔛🔝☝️🤨

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      60
      2007
    2. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      166
      1688
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1408
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      241
      1367
    5. Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.

      Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda
      Maailman menoa
      232
      1313
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      339
      1179
    7. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      128
      1155
    8. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      80
      1135
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      317
      1085
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      342
      1082
    Aihe