Kriittisesti arkkitehtuurista

ne ovat arkkitehditkin.
Tottakai jokainen hyvän koulutuksen hankkinut kunnianhimoinen nuori arkkitehti haluaa suunnitella "jotain omaa" ja ajan hengen mukaista.
Meistä muista se on tietysti rumaa ja kalseaa (mutta niinhän on itse aikakin).

Ajatelkaapa jugentia (tai kansallisromantiikkaa, karealismia, art noveauta, modern stylea...)- niitähän ei omana aikakautenaan hyväksytty, eikä arvostettu Suomessa vielä 1980-luvullakaan!
Ja kukapa suomalainen ei nyt kuolaisi "oikean" kansallisromantiikan edessä? Tai aidon 30-luvun funkkiksen?

Antaa ajan kulua, niin arkkitehtuuri kaunistuu katsojan silmässä.

Kaikkihan nykyisin vihaavat Alvar Aaltoa ja hänen seuraajiaan, puhumattakaan sitten näistä Oulun koululaisiata (hih!) ja muista postmoderneista;
vihaamme myös nokialaisia ökyisiä lasitaloja...
Rumiahan ne ovat - mutta kun lapsemme ovat vanhoja, niin heidän kaupunkikuvaansa ne kuuluvat "erottamattomina". Ja jostain kumman syystä niistä löytyyn lopulta se estetiikkakin.

Pahintahan ovat feikit arkkitehdit ja suunnittelijat, jotka antavat yleisen pikkusievän ellosmaun vaikuttaa suunnitteluunsa! Miten nämä romanttiset "ainolat" ja kartanomaiset uusvanhat isot leikkimökit lopultakaan sopivat vieri viereen nurmijärveläiselle savipellolle pienten asfalttiviheriöiden keskelle (joissa on lisäksi se pakollinen vesielementti ja grillikatos)?

Vanha on vanhaa ja kunnioitettavaa, jos sitä ei yritetä muuttaa liikaa nykyajan vaatimuksia vastaavaksi (sähkösauna ja kylpyhuoneen paikka vanhan hirsitalon salin kulmasta lohkaistuna jne.) - ja uusi on uutta ja kaunista, jos se on todella suunnittelijan näkemys todellisuudesta ja heijastus homo economicuksen tarpeista.