Hommasin aikoinani HD telkkarin. On jo yli 15 vuotta vanha.
Jännitin tuossa, että toimiiko tänään.
Hyvin toimi, ei tarvitse vielä uutta hommata.
Olemme siirtyneen HD aikaan.
Jännitin tuossa, että toimiiko tänään.
Hyvin toimi, ei tarvitse vielä uutta hommata.
Olemme siirtyneen HD aikaan.
Vastaukset 37
Vanhimmat
Kyllähän ne HD -kanavat ovat olleet aina siellä näkösällä valikossa, mitä siis ihmettelet?
Muutin antennitalosta kaapelitaloon.
On ollut hakusessa kaikki.
En ole saanut dvd-laitetta toimimaan.
En tekstityskanavaa. Kaukosäädin ei toimi.
Valitettavasti ei kaikilla.
Se on uuden tvn osto edessä. Tai digisovittimen.
Näkyyhän kolmoskanava vielä syksyyn asti.
Soita neuvontaan.
ota lääkkees
Niin, pitäisi laittaa infoa sähköpostiin komealle huoltomiehelle.
Talossa on myös nettiyhteys.
En tee sillä mitään
Ei ole käytössä mitään vakinaista lääkettä.
Mitä suosittelet ja mihin.
Piti minunkin avata tv. On 8-9 v. vanha. Näkyi kyllä HD ohjelmien nimessä, mutta vähän jännitti. Ei ole tv:heni liitetty mitään piuhoja joten maksukanavat eivät näy. Tavanomaiset tv-kanavat riittävät. Nyt kaikki toimi kuin eilenkin. Hyvä.
Teräväpiirto telkkarin hyödyt erottuvat mikroskoopilla läheltä katsottuna. Dekkarisarjojen näkymättömät johtolangat esim. syyllisen rikospaikalle jättämä yksittäinen hius voi hyvinkin paljastua mikroskoopilla katsomalla. Tietysti älykäs rikollinen voi anastaa parturiliikkeestä hiuksen ja kuljettaa sen rikospaikalle harhautus mielessä.
Ostin aikoinaan LG-teräväpiitrtotvn, 48 tuumaa.
On ollut todella hyvä kuva kokoajan.
On vieläkin.
Mulla kaksi parin vuoden vanhaa televisiota, telkkarit nykyään halpoja jokaisen ostaa uusi kerran kuukaudessa.
Jos sieltä tulisi jotain mielenkiinnosta katsottavaa.
On monta päivää, että en edes avaa telkkaria.
Älypuhelin on kovassa käytössä.
kumpi osa on
äly vain puhe-elin?
Äly vain puhe-elin?
Että mitä tämä kyssäri tarkoittaa?
Katsotko Leskel salkkareita ja kaunareita?
En kumpaakaan
Viimeksi katsoin emmerdalea ja kovan viikon iltaa
mene lääkäriin
Silmälääkärissä en ole ikinä käynyt. Sinnekö pitäisi mennä?
päivitä lääkäris
kolme ylekanavaa poistui ja kansa tärisee
kun putin hyökkää näette uutta ohjelmaa ikkunasta
ilman telkkaria
voitte katsella risteilyohjuksia
Hankittava kiikari ja paljon pop cornia.
Minulla on lisäpalveluna Elisa Viihde. Tallennan kaikki ohjelmst eli elokuvat ja sarjat, joita voin katsoa uudestaan. Ovat 2 vuotta tallenteissa. Satamäärin, ellei tuhatkin katsottavaa ohjelmaa silloin jos telkusta muutoin ei tuu mitään. Suosittelen.
Telkkarin edessä lukee HD, miten Haen HD-kanavat ??? Antenniverkko ja nyt ei näy mitään. Samsung tv ja 10v vanha. Voisiko joku neuvoa, pliiiiis 🫣
Kokeile kanavia 21, 22, 23 jne. ylöspäin. Tuolla yli kakkosten alkavilla kanavilla ne on minulla olleet.
Meidän 10v Samsungissa lukee HD, miksi ei HD-kanavat näy? Voisiko joku auttaa, pliiiìis 🫣
Huomioi, että Full HD- tai HD Ready -television omistaminen ei automaattisesti tarkoita, että televisiosi voi vastaanottaa teräväpiirtolähetyksiä. Kyseiset termit tarkoittavat, että television näytön tarkkuus riittää HD-tasoisen kuvan esittämiseen.
Kokeile, paina menu, sieltä asetukset, jos siellä on DVB-T2 viritysvalikko.
Sitten painat siitä ja laitat kanavahaun päälle. Yleensä siinä sanotaan, että paina OK.
Mutta pitää olla DVB-T2 viritys antenniverkossa.
Mulla esim. tämä vanha televisio näkyy HD, täällä kaupungissa, kun täällä on kaapeli ja koska tässä on kaapeliviritys, ((DVB-C) mutta ei näkynyt maalla HD:ssa.
Kysy digitalta.
En ole avannut telkkariani kuukausiin. Tarvinneeko jonkin digiboksin toimiakseen?
Ikäni lähentelee 90v. Radio on siinä makuuasennon päässä. Se on aina "auki" kuten sen haltijakin.
On kuitenkin parasta aikaa vuodesta. Seuraavan sunnuntain seutuvilla taas hytistään ulkona lähellä + 0 lukemia.
seuraillut ukkeli
Minäkin niin tein. Full HD on mutta viritin ei ole HD, joten roskiin joutaa juhannuksen jälkeen.
Onko lähellä verkkokauppa
https://www.verkkokauppa.com/fi/catalog/digiboksit
Luovuin töllöstä jo vuosia sitten, eikä ole hetkeäkään ollut sitä ikävä.
Televisiosta saa taivaskanavilta halvalla dokumentteja mutta se edellyttää usein
kielitaitoa
samalla kielitaito paranee
Sen sijaan sijoittajalle tv on musta ja on osattava ns. täydellisesti ulkomaalaisen englantia ja talousohjelmat
taivaskanavilla ovat ehdottoman must. Suomen tiedot mm Kuppalehdessä ovat
vahvasti myöhässä
sen sijaan netflixin tai pskasarjojen katselusta ei juuri ole hyötyä se on totta
Ylessä parasta on suomifilmit
tänään tulee Laineen ohjaama taunopalo -filmi jossa pienessä sivuosassa esiintyy
Laineen veli ja huippua edustaa lapsinäyttelijä Pikku-Annika
josta kai isona tuli astrologi?
Miksei mun telkkari ei toimi. On yli 12-vuotta vanha ja nyt sammui 😪
Osta digiboksi
mistä voi ostaa käytettynä