Heikankehä 2025 ?

Aattelin vaan kysyä että minkälaista siellä Huikankehällä eli Saksankujalla on meininki nykyään? 80-luvulla olin siellä usein ja oli paljon mustalaisia ja juoppoja sekä niiden nahisteluja muttei ulkopuolisille vaaraa ollut. 90- ja 00-luvuilla taas oli väkivaltaa ja narkkareita melkoisesti. 10-luvulla sitten oli pakolaisia, talonpurkuja ja yleistä levottomuutta mutta entä nyt? Millaista on nykyään siellä asua ja onko häiriötä/häiriköitä paljon ja jos niin millaisia? Kiinnostaa tietää totuus kun 1 kertoo yhtä ja toinen ihan muuta.
8990
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Huikankurvi olisi nykyään kai parempi nimi kuin -kehä. Kehä hajosi purettujen talojen myötä. Talot 7 ja 9 kun pistettiin maan tasalle niin väki väheni samalla melkoisesti. Oikealle laidalle jäivät vain talot 3 ja 5 sekä vasemmalle laidalle vanhusten asunnot.

Kävin hiukan maisemia vilkaisemassa niin eipä siellä juuri muuta elämää näkynyt kuin muutama koulupäiväänsä lopetteleva nuori Mixun Grillin kupeessa. Muuten näytti ankealta ja hiljaiselta, kuin olisi aika pysähtynyt. Ainakin päiväsaikaan sai vaikutelman että vilkkaimmat ajat ovat kaukana takanapäin. Ei yhtään mustalaisia, poissa ovat legendatkin jo kauan olleet sieltä, ei enää Maisteria , Hivettä tai Mosoa monista muista puhumattakaan. Joku poltteli tupakkaa parvekkeella ja huonosti hoidetulla pysäköintialueella jokunen vanhahko auto parkissa. Silti jotenkin sellainen tunnelma oli että ei siellä kyllä yöaikaan vieläkään tekisi mieli yksikseen pyöriä. Tuntuu ettei kukaan reagoisi jos siellä joku kimppuun kävisi. Alue on hiljentynyt siis paljon mutta nyt jotenkin erillään muusta kaupungista. Ahdistava ajatus olisi siellä asua. Jollain oudolla tavalla "out of control" on tämän ankean nykypäivän Heikankehä tunnelmaltaan.

Lopuksi voi vaan ihmetellä miten huonoa huolta taloistaan Forssa-Asunnot on pitänyt. Ei mitään panostusta viihtyvyyden eteen ja vuokrat ihan sikamaisen korkeat kuitenkin. Keskustasta voi saada viihtyisän asunnon jopa halvemmalla. Netistä on helppo hintoja vertailla ja kyllä luottotiedottomillekin löytyy parempia vaihtoehtoja esim. yksityisiltä kun vaan osaa käyttäytyä ja hoitaa vuokrat kuten pitääkin. Ei kannata alistua Forssa-Asuntojen murjuihin vaan pyrkiä parempaan.

Äänestä
  • Tulkaa meille kaikki. Ajelen mustalla Volvolla alasti usein iltaisin vanhan kunnon Kultajyvän tienoilla. Kaikki käy. Terv. Kaitsu 45vee

    Äänestä

Saako myös varusmiehet tulla kyytiin? Terv. Juha

Äänestä
  • Sisään vaan vaikkei seisoiskaan!
    Vai syötetäänkö nykyään teille jarrua enää ollenkaan?

    Äänestä

  • Anonyymi00004 kirjoitti:

    Sisään vaan vaikkei seisoiskaan!
    Vai syötetäänkö nykyään teille jarrua enää ollenkaan?

    Ei siellä nykyään jarrua syötetä vaan viagraa kun ei enää 2-kymppisilläkään huonon kunnon takia ota eteen muuten.

    Äänestä

Aikanaan oli hyvä paikka sijoittaa kaikki ongelmaiset tuonne asumaan.
Nyt näitä päihde/, huume ym ongelmaisia on ympäri kylää pilaamassa täyspäisten ihmisten elinolot.
Hiljaista on Heikalla nykyään... Rymysakki asuu paremmissa lukaaleissa.
Enpä tuonne muuttaisi....
Maineensa vanki.

1Äänestä

Onko nykyään rauhallista Heikankehällä? Näyttää että siellä nytkin olisi vapaita kämppiä Forssa-asunnoilla tarjolla.
Ja onko kämpät riittävän lämpimiä muutoin kuin touko-elokuussa? Olen kuullut monilta että liian kylmää on monissa asunnoissa Forssassakin syys-talviaikaan. Oli joskus Forssan lehden lyhyissäkin juttua kuinka jossain oli paljonkin alle 20 astetta lämmintä. Se ei riitä varsinkaan jos vähänkin on vetoa mikä usein on kiusana niin silloin pitäisi olla suosituksia enemmän lämpöä tasoittamassa tilannetta. Millaisia kokemuksia teillä on eri puolilta Forssaa asuntojen lämpötiloista ja rauhallisuudesta?

Äänestä

Kehällä olekaan enää kuin kolme talonmörskää jäljellä. Toinen vanhustentaloistakin purettu. Kylmyys ole mikään ongelma, mutta huono ilmanvaihto on. Harvassa on asunnot joissa on oikeanlainen ilmanvaihto. Yleensä ihmiset ovat typeryksiä ja olettavat ilmanvaihdon tarkoittavan vetoisuutta. Veto johtuu nimenomaan huonosta ilmanvaihdosta. Ilmanvaihto ilmanvaihto. Jos ilmanvaihtokanavat ei vedä ja tuloilmanventtiilitkin on tukossa tarkoittaa se epäterveellistä ja tunkkaista huoneistoilmaa silloin.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi-ap kirjoitti:

Aattelin vaan kysyä että minkälaista siellä Huikankehällä eli Saksankujalla on meininki nykyään? 80-luvulla olin siellä usein ja oli paljon mustalaisia ja juoppoja sekä niiden nahisteluja muttei ulkopuolisille vaaraa ollut. 90- ja 00-luvuilla taas oli väkivaltaa ja narkkareita melkoisesti. 10-luvulla sitten oli pakolaisia, talonpurkuja ja yleistä levottomuutta mutta entä nyt? Millaista on nykyään siellä asua ja onko häiriötä/häiriköitä paljon ja jos niin millaisia? Kiinnostaa tietää totuus kun 1 kertoo yhtä ja toinen ihan muuta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu