Heippa!
Kyselisin vähän, että miten teillä muilla äitipuolilla on kasvatusasioiden kanssa, erityisesti mua nyt kiinnostaa syömisasiat.
Eli meillä on se tilanne, että miehelläni on 2 suloista tytärtä iältään 9- ja 10-vuotiaat, jotka vierailevat meillä joka toinen viikonloppu säännöllisesti. Yhteistä taivalta meillä on jo takana 3 vuotta, vanhempien erosta on 6 vuotta aikaa.
Alusta asti olen ja olemme suhtautuneet lapsiin niin, että kun he ovat meillä, he ovat meidän lapsiamme ja meillä on voimassa tietyt säännöt ja pidämme niistä myös kiinni. Kaikki muu onkin sujunut hienosti, paitsi toisen tytön syöminen. Toinen tytöistä syö kaiken mitä eteen kannetaan, mutta toinen ei koske kasviksiin ollenkaan, eikä muutenkaan meinaa syödä lautastaan tyhjäksi. Muutenkin hänen pöytätapansa ovat mitä ovat, hän räpii ruokaansa, puhuu ja pyörii ja kun ruoka on jäähtynyt, niin sitten se ei enää maistu.
Olen valitettavasti menettänyt hermoni tämän asian kanssa. Olen itse perheestä, jossa ruokaa ei aina ollut kovin paljon, mutta oma äitini painotti aina terveellisyyttä, kasviksia piti oppia syömään pienestä pitäen jne. Hermot palaa, kun mikään maanittelu, komento tai sopimus ei auta. Olemme esim. suostutelleet tyttöä syömään edes yhden palan porkkanaa muun ruoan lisukkeena, mutta hän saattaa pyöritellä sitä porkkananpalaa lautasellaan ja lopulta saa hirveän itkukohtauksen ja sekin vähä jää syömättä. Nykyään, jo monta vuotta, hän on saanut itse ottaa annoksensa, jos hän ottaa esim. keittoa tyyliin 1 pala porkkanaa ja lihanpala, niin olemme kuitenkin laittaneet hänelle vähän lisää. Ja niitä kasviksia on siis vaadittu edes maistamaan.
Äitinsä on huolissaan anemiasta, pari vuotta sitten tyttö oli tosi kalpea ja heiveröisen näköinen ja verta tuli usein nenästä. No siitä hän on vankistunut, hän syö lihaa ja perunaa/pastaa ihan kohtuullisesti. Mutta ei sitten mitään muuta. Karkkia kyllä menisi, mutta sitä ei meillä saa kuin yhden normaalipussin lauantaisin ruoan jälkeen.
En tiedä tarkasti miten hän syö äitinsä luona, mutta sellainen käsitys minulla on, että sielläkin asiasta väännetään. Karkkia hän ei saa sielläkään, kuin lauantaisin.
Tähän asti periaatteena on ollut, että jälkiruoka jää saamatta, jos syöminen on ollut tosi heikkoa. Mutta nyt minulla alkaa loppua jaksaminen. Miten perustelisin lapselle, että en aio enää patistaa häntä mihinkään, vaan hän saa syödä tai olla syömättä.
Meillä minä olen se vaativampi, isänsä antaisi asian helpommin vaan olla. No, olen kääntymässä samalle kannalle, 10-vuotiasta ei enää jaksaisi käännyttää terveelliselle ruoalle, kun ei hän ole meidän vaikutuspiirissämme kuin muutaman päivän kuukaudessa.
Jokin johdonmukainen selityshän minulla pitäisi lapsille olla, miksi meillä ei enää välitettäisi siitä syövätkö lapset vihanneksia vai eivät. En missään tapauksessa halua, että tyttö ajattelisi minun olevan hänelle vihainen, tai että en välitä hänestä enää. Minä välitän hänestä ja rakastan häntä, mutta en jaksa enää tapella syömisestä!
Kyselisin vähän, että miten teillä muilla äitipuolilla on kasvatusasioiden kanssa, erityisesti mua nyt kiinnostaa syömisasiat.
Eli meillä on se tilanne, että miehelläni on 2 suloista tytärtä iältään 9- ja 10-vuotiaat, jotka vierailevat meillä joka toinen viikonloppu säännöllisesti. Yhteistä taivalta meillä on jo takana 3 vuotta, vanhempien erosta on 6 vuotta aikaa.
Alusta asti olen ja olemme suhtautuneet lapsiin niin, että kun he ovat meillä, he ovat meidän lapsiamme ja meillä on voimassa tietyt säännöt ja pidämme niistä myös kiinni. Kaikki muu onkin sujunut hienosti, paitsi toisen tytön syöminen. Toinen tytöistä syö kaiken mitä eteen kannetaan, mutta toinen ei koske kasviksiin ollenkaan, eikä muutenkaan meinaa syödä lautastaan tyhjäksi. Muutenkin hänen pöytätapansa ovat mitä ovat, hän räpii ruokaansa, puhuu ja pyörii ja kun ruoka on jäähtynyt, niin sitten se ei enää maistu.
Olen valitettavasti menettänyt hermoni tämän asian kanssa. Olen itse perheestä, jossa ruokaa ei aina ollut kovin paljon, mutta oma äitini painotti aina terveellisyyttä, kasviksia piti oppia syömään pienestä pitäen jne. Hermot palaa, kun mikään maanittelu, komento tai sopimus ei auta. Olemme esim. suostutelleet tyttöä syömään edes yhden palan porkkanaa muun ruoan lisukkeena, mutta hän saattaa pyöritellä sitä porkkananpalaa lautasellaan ja lopulta saa hirveän itkukohtauksen ja sekin vähä jää syömättä. Nykyään, jo monta vuotta, hän on saanut itse ottaa annoksensa, jos hän ottaa esim. keittoa tyyliin 1 pala porkkanaa ja lihanpala, niin olemme kuitenkin laittaneet hänelle vähän lisää. Ja niitä kasviksia on siis vaadittu edes maistamaan.
Äitinsä on huolissaan anemiasta, pari vuotta sitten tyttö oli tosi kalpea ja heiveröisen näköinen ja verta tuli usein nenästä. No siitä hän on vankistunut, hän syö lihaa ja perunaa/pastaa ihan kohtuullisesti. Mutta ei sitten mitään muuta. Karkkia kyllä menisi, mutta sitä ei meillä saa kuin yhden normaalipussin lauantaisin ruoan jälkeen.
En tiedä tarkasti miten hän syö äitinsä luona, mutta sellainen käsitys minulla on, että sielläkin asiasta väännetään. Karkkia hän ei saa sielläkään, kuin lauantaisin.
Tähän asti periaatteena on ollut, että jälkiruoka jää saamatta, jos syöminen on ollut tosi heikkoa. Mutta nyt minulla alkaa loppua jaksaminen. Miten perustelisin lapselle, että en aio enää patistaa häntä mihinkään, vaan hän saa syödä tai olla syömättä.
Meillä minä olen se vaativampi, isänsä antaisi asian helpommin vaan olla. No, olen kääntymässä samalle kannalle, 10-vuotiasta ei enää jaksaisi käännyttää terveelliselle ruoalle, kun ei hän ole meidän vaikutuspiirissämme kuin muutaman päivän kuukaudessa.
Jokin johdonmukainen selityshän minulla pitäisi lapsille olla, miksi meillä ei enää välitettäisi siitä syövätkö lapset vihanneksia vai eivät. En missään tapauksessa halua, että tyttö ajattelisi minun olevan hänelle vihainen, tai että en välitä hänestä enää. Minä välitän hänestä ja rakastan häntä, mutta en jaksa enää tapella syömisestä!
Vastaukset 39
Vanhimmat
tyttö kärsii syömishäiriöstä, viekää lääkäriin, niin tajuaa, että ootte tosissanne. Olit äiti tai ei, jottain on sillä likalla vialla. Ruualla reagoi isommatkin!
Lääkäriin ja sassiin!
On tainut tulla ruokailusta kaikille osapuolille hauhun paikka.. Kokeilkaa esimerkiksi ettei ruokailusta tehtäisi minkäänlaista numeroa jos lapsi ei syö porkkanoita ja muita terveellisiä ruokia antakaa olla. Toinen mikä on ollut aika tehokas tapa niin poistaa lapsi pöydästä ja syö vasta seuraavan ruokailun yhteydessä. Kaikki ylimääräiset välipalat ja muut herkut pois keskitytään ruuan syömiseen. Olen sitä mieltä, että lapsi syö ruokaa kun on nälkä.
Olen myös uusioperheellinen ja joutunut taistelemaan näiden asioiden kanssa... Voimia taisteluun :)
ihan noin hysteeriseksi heittäytyisi. Luulen, että tuon sinun diagnoosisi mukaan suurin osa lapsista kärsii jonkinasteisesta syömishäiriöstä.Jokainen jolla lapsia on tietää, ettei aina tuo syöminen suju kuten meillä vanhemmilla.
Minunkin lapsillani on "inhokkiruokansa" ja kumpikin lapseni yrittää vältellä eri ruokia. Olen ihan pienestä pitäen syöttänyt tarkoituksella erilaisia ruokia kotitekoisesta kaalilaatikoista kalakeittoihin (kaali muuten taitaakin olla inhokkilistalla meillä), einesruokiakin meillä on tarjolla (harvemmin kuitenkin).
Olen myös sitä mieltä, että kasviksia pitää oppia syömään. Olen itse korostanut vihannesten ja kasvisten tärkeyttä, siltikin... toinen lapseni ei huolisi millään marjoja eikä hedelmiä, ellen lähes pakota niitä syömään. En ole kuitenkaan häntä lekurille viemässä. Jos meillä on hedelmiä tarjolla useampaa sorttia, saatan antaa pojan valita niistä, periaatteena kunhan syö jotain hedelmää.
Makuaisitihan kehittyy kokoajan. Minä en voinut kuvitellakkaan syöväni sieniä pienenä, mutta kas kummaa, näin aikuisiällä mikään ei voita hyvin tehtyä sieniruokaa. Pinaattikeittopäivä koulussa oli painajainen, mutta aikuisena olen oppinut pidän sitä todella ihanana ruokana.No meiltä jokaiselta varmasti löytyy näitä esimerkkejä.
Kyllä niitä vihanneksi kannattaa vain tarjota ja tosiaankin vaikka pyytää vain maistamaan edes vähän. Voi olla, että maku alkaakin joskus miellyttämään. Kuten juuri tuossa sanoin, niin makuaisit kehittyy. Kärsivällisyyttä ja pitkää pinnaa.
...kuulostaa puhua syömishäiriöstä. Kyse on siis 10-vuotiaasta, joka ei halua edes maistaa vihanneksia ja ronkeloi ruoan kanssa jonki verran muutenkin.
Kyseessä on muuten suloinen ja kaikilla tavoin fiksu tyttö, mutta on jotenkin jumittunut tämän syömisasian kanssa. Ajattelin, että tauko patistamisessa voisi tehdä hyvää. En vain halua antaa itsestäni lapsille tuuliviirin kuvaa, vaan yritän olla johdonmukainen kasvatuksessa ja kaikessa yleensäkin. Siksi mietin, että miten lapset suhtautuvat, jos säännöt nyt muuttuvat ja kaikkea ei enää tarvitsekaan maistaa/syödä.
olevan tosiaankin todellista arkea uusioperheissä!
niin meilläkin. ja juurien tähän ongelmaan luulen johtuvan siitä, että se aika kun emme olleet suhteessa lapsen isän kanssa, niin lapsi oli oppinut siihen, että isän luona saa vain kaikkea hyvää, eikä kunnon ruokaa ole tarjolla ollenkaan! meidän tapauksessa lapsi söi vain hamppareita, kananuggetteja, coca-colaa ja polly suklaakarkkeja!!
minä kun totesin, ettei kenenkään rahapussi ja hermot kestä tällaista, niin johan sota syttyi. lasta ei kuulema voi pakottaa syömään. ja syyksi ilmoitettiin se kun sillä on sellaiset hampaat... tosin niillä hampailla pystyi syömään em. juttuja:)
koko ruoasta tuli jossain vaiheessa elämää suurempi kysymys - jo aamulla heti herättyä alettiin kyseleen mitä syödään... tappelut oli aivan kamalia. ja minä jouduin taisteleen sekä isän että lapsen välissä. ja yleensä poistin isän paikalta! lapsi oli jo 7 vuotias, mutta että osasi olla hankala. nykyisin syödään meillä jo melkein kaikkea. mutta kotonaan kuulema syö jauhelihaperunamuussilaatikkoa...
tämä lapsi ei esim. edelleenkään 11 vuotiaana NIELE TABLETTEJA... äitinsä on kuulema käynyt vaihtamassa antibioottitabletit nestemäiseen "kun en vain suostunut ottamaan tabletteja".
tämä meidänkin tarina on aivan järkky joka suhteessa ja oikeasti en usko uusioperheiden toimivan ikinä. vaikka jossain asioissa edistystä tapahtuukin, niin silti tämä on jatkuvaa vääntöä ja erittäin hermoja kuluttavaa.
Ensinnäkin miksi puutut toisten lasten asioihin????? Ei kuulu sulle pätkääkään! Ongelmaa ei ole, sinä itse ne aiheutat tollasella kuvottavalla käytöksellä toisten lasta kotaan!
Toivottavsti lapsen oma isä huomaa miten terrorisoit hänen lastaan niin ohjaa sinut oikealle tielle!
Luulenpa että huonot käytöstavat hän on oppinut sinun kakruiltasi! Vai onko ne rääväsuinakin enekeleitä?? Onhan ne omat aina, mutta toisten lapsista löytyy vikoja enemmän kuin lapsella on ikää!!!
Toistan, älä puutu toisten lasten elämään!
johda mihinkään että sätit ihmisiä täällä..
"Ensinnäkin miksi puutut toisten lasten asioihin????? Ei kuulu sulle pätkääkään! Ongelmaa ei ole, sinä itse ne aiheutat tollasella kuvottavalla käytöksellä toisten lasta kotaan! "
Et mua sylettää tuollainen kirjoittelu... Onkohan sinulla mahdollisesti omakohtaista kokemusta tuolaisesta asiasta??
Mun mielestä jokaisella on velvollisuus aikuisena katsoa lasten perään ja ohjata oikeaan olipa kysessä oma tai vieras lapsi...
Vierailla ihmisillä ei ole OIKEUTTA kohdella toisten lapsia huonosti ja haukkua heidän tekemisiään! Jos lapsi ei halua syödä sun pöperöitäs niin ei hänen tarvi!
Sulla ei ole oikeutta puuttua toisten lasten asioihin, koska hänellä on OMA ÄITI ja ISÄ!
Huonot käytöstavat johtuvat huonosta seurasta! Ei kotoonta!
Heti kun lasten vanhemmat eroaa, AINA on laspen ja äidin vika että he ievät ymmärrä mitään! Miksi? Jos sä et puuttuisi toisten elämään, asiat olisivat hyvin!
Huonot käytöstavat johtuvat kyllä huonosta kotikasvatuksesta. Ilmeisesti kasvatat itse kakarasi niin, ettei ketään koskaan tarvitse totella ja saavat tehdä niinkuin lystäävät. Sieltähän niitä pikkuhirviöitä sitten maailmalle singahtaa. Kyllä meillä ainakin naapurinkin penskat saavat luvan käyttäytyä kun ovat kylässä. "Maassa maan tavalla"!!!
Kyllä aikuisilla on oikeus puuttua lasten asioihin omassa kotonaan. Ja muiden aikuistenkin.
Mitäs itse sanoisit jos teille tulee joku kylään, eikä sinun tarjottavasi kelpaakaan, vaan vieras kinuaa jotain muuta kastettavaa? Näytätkö iloista naamaa ja kipaiset kioskilta hakemaan mitä vieras tahtoo??
Kyllä se on niin, että sitä otetaan mitä tarjotaan.
Alkuperäiselle:
jos ei kasvikset kelpaa, laita jääkaappiin ja tarjoa iltapalaksi. Jos vielä jää yli niin onpahan aamupala pienin lisukkein jo valmiina aamuksi. ;)
vierailevat MINUN KODISSANI, niin ne myös ovat sen talon tavoilla. kenenkään lapset eivät kyllä pompota minun kodissani!
...omia lapsia:) Mulla on vain nämä kaksi isänsä lasta, jotka ovat mullekin rakkaimmat maailmassa. Ja se miksi puutun, on se, että lapset ovat ja asuvat meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla pitempiäkin aikoja. Meillä siis todella ASUU näitä pikkuihmisiä, ei mielestäni voi puhua vierailuista, kun he ovat meidän(kin) perheemme jäseniä. Ja silloin kasvatus kuuluu meillekin.
Toiveissa kyllä on, että meillä on yhteisiäkin lapsia vielä. Ja silloin käytös- ja kasvatussäännöt ovat varmasti samat. Koska kaikkia lapsia rakastetaan yhtä paljon.
...muuten 99% isän pöperöitä. En minä oikein edes osaa kokata, mutta haluaisin, että lapset oppisivat syömään kaikkea, eikä lepsuiltaisi esim. kasvisten syönnissä. Ei se minun mielestäni huonoa kohtelua ole.
Lapsien äiti on mielestäni tosi hyvä kasvattaja, mutta tässä syömisasiassa hänkin on vähän voimaton. Ja edelleenkin tuntuu, että minäkin nostan kädet pystyyn ja lopetan niistä vihanneksista puhumisen kokonaan...
Yksi lapsi on jo maailmalla, töissä ja elämä hyvin, kun ei ole ollut tuollaisia sekopäitä hänen elämässään. Eikä ole näiden nuorimmaistenkaan eikä tule.
Lapseni ovat minun, eikä ne kaipaa ongelma-aikuisia lähelleen. Siitä olen ylpeä, että olen loistavasti onnistunut äitinä!!!
Riippuu täysin aikuisesta, kuka saa puuttua.
Kyllä minä kysyn aina lapsivierailtamme, mitä he haluavat, meiltä kyllä tarjottavaa löytyy aina juhliin vähän joka sorttia. Ja jos joku ei tykkää jostakin, sitä ei ole pakko syödä. En itsekkään syö sellaista mistä en pidä, ei lapsenkaan tarvi.
Juhlat onkin eri juttu. Mutta jos lasten kaverit jostain syystä arkisin syövät meillä niin kyllä on kelvattava sama ruoka kuin isäntäväellekin. Ei tämä nyt helkkarissa mikään ravintola ole!
Jonkinsortin ongelmainen olet kyllä ainakin sinä itse...
Juu, eiköhän sitä juhliin laitetakin vähän useampaa sorttia..
Meillä myös on välillä tupa täynnä muitakin kuin omia(5) lapsia. Jos alkaisi jokaiselta kyselemään, että mikähän tänään kelpaisi niin keittiössä taitaisi päivät kulua.
Olinpa juuri nimekkään lastenpsykologin luennolla viikonlopun ja hän sanoi, että nykyään lapselta vaaditaan liikaa aikuisten vastuuta. Tarkoittaen näitä arkisia asioita kuten esim. "Mitä tänään syödään?" päivästä toiseen. Jämpti vanhempi voi joskus kysyä, mutta pääsääntöisesti aikuinen huolehtii ateriasuunnittelusta. Voisi olla aika yksipuolistakin jos lapset saisivat päättää aina.
Useamman lapsen perheessä joutuisi tuolla äskeisen kirjoittajan politiikalla tekemään niin monta ruokalajia kuin on lapsiakin. ;)
Pidä vain huoli, että lapset syövät terveellisesti.
Outoja vastauksia tuli tähänkin ketjuun joiltain, ilmeisesti ne(tai se yksi?) on niitä äitejä jotka pumppaavat lapsensa täyteen sipsejä, keksiä ja limsaa. Helppoa, ei tarvitse tehdä ruokaa kun kellään ei ole nälkä. Terveellistä? No tuskinpa.
Tietysti joitain exiä voi ottaa pattiin kun isän uudella vaimolla on enemmän järkeä ruuanlaitossa. Onhan se hirveää jos joku muu huolehtii paremmin omista lapsista, eihän sellaista kehdata hevin myöntää.
Sua käy vain kateeks, että joku on onnistunut elämässään. Sitä onnistuu, kun tekee oikeat valinnat.
Vai että ihan psykologi sanoi niin ja näin! Kuule ne puhuu miten kirjoissa lukee, eikä useimmallakaan varmaan ole lapsista kokemusta! Taitavat olla niin uraantuneita, että perhe on jäänyt perustamatta, joten kyllä se on yleensäkin niin että käytäntö opettaa eikä kirjat! Niiden tarinat perustuvat olettamuksiin ja tilastoihin, mutta ei todelliseen elämään! Katsos teoriassa kaikki on mahdollista, mutta ei käytännössä, ja koskee vähän joka asiaa!
Ei tuo uhoaminen kyllä oikein vakuuta.
Ja teillä hypitään lasten pillin mukaan, vai?
Vastailen mieluummin sulle kun taidat olla ihan hyvä kasvattaja. ;)
Kyllä tällä psykologilla on oikea perhe, lapsiakin jopa!
Muutaman lapsen äitinä ei ole minun ainakaan vielä tarvinnut kirjoista oppia ottaa, toisten kokeneempien vinkkejä aina mielelläni kuuntelen. Se onkin sitten eri juttu toteutanko niitä käytännössä. Itselläni vasta ammattikoulussa vanhin, joten ei ole vielä pitkä ollut minun "äiti-urani", eihän sitä tiedä vaikka joutuisin vielä kirjoihinkin tukeutumaan.
Hauskaa heinäkuuta kuitenkin kaikille!
Ei pelkästään juhliin!
Meillä ei laiteta sellaisia ruokia joista lapset eivät tykkää! Miksi pitäisi. Kun tiedän mistä he eivät tykkää en koskaan teee sitä ruokaa. Laitan sitä mikä varmasti maistuu.
On ääliömäistä pakottaa syömään ja tehdä ruokailusta ongelma koska voi sivuuttakin sen.
Aikuinen haluaa vain hallita tilannetta ja tehdä asioista useimmiten vaikeata.
Minusta on tärkeätä että lapsi syö. En koskaan voisi sanoa lapselleni että "jos et syö ole syömättä!" Teen ennemmin vaikka jokapäivä lapsen mieliruokia, kun antaisin olla nälässä tai pakottaa syömään sellaista mistä ei pidä.
Sä olet kans saanut huonon kotikasvatuksen, kun haukut toisia ämmeleiksi! Siisti kielesi ennenkuin alat toisille aukoo päätäs huonosta kotikasvatuksesta!
Taisit itsekin olla se pikku hirviö, kun noin kovasti uhoot ja tiedät mukamas!!!
Niin, maassa maan tavalla, emmehän olekkaan avaruudessa!
Ei meillä ole juurikaan ollut ongelmia syömisien suhteen, olenko jossain sanonut niin? Nikkini on ollut sama koko ketjun ajan.
Kuten sanottu meillä on viisi(5) lasta. Yllätys, yllätys!! He ovat yksilöitä. Yksi meilläkin tykkää hernekeitosta, muut eivät. Toinen niistä lihapullista, muut eivät. Perunamuusista pitävät kaikki.
Millä nyt jaottelen lapset? Saako esim. esikoinen päättää mitä kaikki syö(ja muiden on pakko "tykätä"..)? Vai oletko todella sitä mieltä, että minun täytyisi tehdä joka ilta 5n ruokalajin päivällinen?
Ehei, kyllä se olen minä joka päätän. Kotona vuosikausia olleena, viimeksi 6v takaperin saanut kotihoidontukea, myös rahapussi mielessä teen ruokaostokset.
Silti olen opettanut lapsille, että on vain kahdenlaista ruokaa: hyvää ja vähemmän hyvää. Aina ei voi saada omaa mieliruokaa, mutta joka päivä on kuitenkin syötävä. Kyllä meillä ainakin lapset syövät lähes kaikkia ruokia nurisematta. Kyllä on hienoa esim. jossain juhlissa kun naapuripöydässä saattaa kuulua vinkuminen "tää on pahaa, en syö!" ja omat lapset ainakin maistaa, eikä nolaa juhlien emäntää haukkumalla ruokaa.
Itse arvostan sitä, että syödään monipuolisesti. Sekä myös, että aterioilla syödään myös vihanneksia ja kasviksia, jotka eivät aina ole lasten suurinta herkkua. Muut saavat tehdä kuinka parhaaksi näkevät.
Eikös ne ollutkin mielipiteitä, joita täällä kyseltiin? ;)
Juuri noin lapsia pitää opettaa. Kyllä sen koulussa näkee, kun mikään ei maistu, siinä sitten karkilla kohotellaan veren sokeria, ovat varmaan hyvin oppivaisia seitsemän tunnin jälkeen.
Tekisivät edes nämä "mieliruoka"vanhemmat eväät niille mukaan.
Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa...
Siksi pitäisi, että lapset oppivat syömään KAIKENLAISIA ruokia. Tuolla tavalla juuri kasvatetaan niitä "minä-haluan" -kakaroita jotka vaativat että kaikki tehdään heidän mielensä mukaan. Kyllä meillä ainakin kaikkea ruokaa täytyy edes maistaa, jos ei tykkää niin sitten ei tykkää ja se siitä. Sitä kokeillaan sitten joskus myöhemmin uudelleen ehkä toisessa muodossa.
Mielestäni on todella suuri karhunpalvelus lapsille tarjota heille joka päivä pelkkiä lempiruokia. Ei sitä aikuisena kyläillessä voi enää kitistä emännälle "mä inhoon tätä, en syö". Tai jos käyttäytyy tuolla tavalla, niin on kyllä kasvatus mennyt todella pieleen!
Minun ei koskaan tarvinnut lapsena syödä kotona ruokaa josta en pitänyt! Eikä minulle sanottu koskaan että ole syömättä! Eikä se ole minusta tehnyt nirsoa ja kauheeta kakaraa. Jos vanhemmat tekivät itselleen maksalaatikkoa, oli minulle jotain muuta. En myöskään edelleen tee itse niitä ruokia joista en pidä.
Nyt olen kahden tytön ja kahden pojan äiti, joista yksi lapsi on jo omassa taloudessaan.
Tiedän kokemuksesta mistä puhun. Ei heistä ole tullut nirsoja, vaan osaavat sanoa ja valita ne ruuat mistä pitää. Jos käymme ravintolassa syömässä, he valitsevat mitä haluavat.
Jos syömme kylässä, he ottavat sen verran sellaista ruokaa joista ei pidä, että pystyvät sen syömään!
Joten, kun ruuasta ei tee ongelmaa, siihen osaa suhtautua muulla tavalla kuin olla syömättä tai yökkäilemällä! Mutta jos pakotat lasta syömään, saat olla aivan varma, että siitä tulee ongelma.
Sama asia on lasten nukkumaanmenon kanssa. Jos aikuiset tekee siitä vaikeeta, se on aina vaikeeta.
NO hyvä sentään että hän viitsii laittaa sitä pöperöä toisten lapsille.
Hänellä on täysi oikeus puuttua lasten asioihin, lasten ollessa hänen kotonaan.
On heillä tainnut yksi sekopää elämässään olla, tiedät varmaan ketä tarkoitan. Hyvä, että ovat siitä huolimatta pärjänneet elämässään, vaikka äipällä vähän viiraakin.
Ja taitaa olla ikuisuuspohjainen. Muistan itseni lapsena ikuisuus sitten ronklaamassa ruuasta. Niin vain kasvoin vaikka en syönytkään kaikkea silloin. Äiti osti Ramavit- liuosta, etten aivan kuihtunut vitamiinien puutokseen. Minä en syönyt. Ja piste. Kerran elämässäni olen saanut selkääni (isältä), kun häneltä paloi hihat nirsoiluuni. Tilanne vain paheni siitä selkäsaunasta.
Vuosia kului. Tuli teini-ikä, aikuisuus ja kas kummaa maistuu melkein kaikki ruuat. Ja ne, mitkä todella kuvottivat pienenä ovat suurta herkkua nyt: kurkku, tomaatti, porkkana, sienet jne.
Minä ehdotan sinulle, että sovit äiteen kanssa vitamiinilisästä ja pistätte ipanan maistamaan kaikkea, mutta muuten syököön ruokapöydässä, mitä haluaa. Sitten ei välipaloja korvaamaan väliin jätettyä ateriaa, jos seuraava menisi paremmin alas.
Kivan lohdullinen viesti, kiitos! Kyllähän minäkin uskon ja näen, että vielä on pitkä matka tytöllä kehityksessä edessä. Sitä vaan usein jää tuijottamaan tätä hetkeä, eikä näe metsää puilta.
Koetan nyt itse jarrutella pientä vihannes-valistajaa sisälläni, eiköhän se meidän ruokapöytä tästä vähän rauhoitu. Muuten meillä meneekin hyvin, joten minähän vaadin jo muutenkin liikaa:)
Hyvää kesänjatkoa ronkeleiden äideille ja äitipuolille!!!
että laitat vaikka tomaatteja ,raastettua kaalia, kurkkua ,paprikaa ja muuta ihan raakana pöytään. Minun lapset inhosi myös keitettyä porkkanaa, mutta raakana söivät.Siis vaikka porkkana raastetta, maustettuna appelsiinillä? Kamalaa istua pöydässä ja on pakko syödä jotain mistä melkein yrjö tulee. (itse olin tosi pieniruokainen lapsena) Saatoin istua tuntejakin ruuan ääressä kun piti syödä eikä ennen saanut poistua. En kyllä syönyt mitään välipalojakaan.
Joskus voi olla niin että maut inhottaa. Koita ottaa selvää mikä maistuis? Ja sit vielä joidenkin ruokien koostumus tuntuu lapsista inhoittavilta suussa. (siis vaikka limaisilta tms.) Kyllä sitä keksii vaihtoehtoja. Otappa joskus tyttö mukaan kauppaan ja pyydä etsimään sellaisia vihanneksia mistä tykkää, siis ots osalliseksi ruuanlaittoon. Kyllä se siitä. Hyvää kesää.
Sinä sitten sanoitkin kaiken oleellisen ja huomionarvoisen.
Viime aikoina seitsemän erilaisen maun mukaan kun olen aterioita kompromissioinut, olen päätynyt siihen, että viimeisin vinkkisi on ensimmäinen ja tärkein:
OTA OSALLISEKSI RUUANLAITTOON!
Siinä ohessa voi sitten vaivihkaa ujuttaa joukkoon kaikkea hyvää ja kivaa ja terveellistä...
Taistelu ja "pakko" eivät edistä mitään mihinkään - yhdessä tekeminen ja kokeileminen ovat lapselle ominaista käyttäytymistä ja se kannattaa hyödyntää myös ruoka-asioissa.
Toimii myös ennakkoluuloisiin aikuisiin naisiin - olen huomannut :)
Ei taida lasten ruokavalioon olla mitään "standardiratkaisua". Aikoinaan piti penskana syödä kaikki mitä lautaselle laitettiin, eikä siitä voinut keskustella. Ei sekään hyvä ratkaisu ollut. Mutta ei kai mikään perhe voi elää yhden ihmisen säännöillä tyyliin jokaiselle omat safkat. Jos kyse on omasta halusta ns. valikoida - se pitää hyväksyä. Esimerkiksi teinarin tai miksei nuoremmanin kieltäytyminen muusta kuin kasviksista on hänen oma ratkaisunsa, jota pitää kunnioittaa. Eli mahdollisuuksien mukaan vihannesvaihtoehtoa ym. kehiin. Tietenkin voi edellyttää sitä, että kasvissyöjä itse laittaa osan ruuista - miksei itsekin tällöin syö niitä! Eivät ne ainakaan tappavia ole ja joskus todella hyviä!
Tällainen "peruskitinä", jossa mikään ei maistu, voi ehkä olla oire jostain muusta. Kannattaisiko isän ja äidin - miksei äitipuolenkin - keskustella asiasta yhdessä ja sitten yrittää lapselta selvittää mistä kenkä oikein puristaa?
Lautasen tyhjäksi syömistä ei ehkä kannata murehtia - se taitaa olla aika historiallinen tapa nykyään (vaikka itselläni se aikoinaan oli täyspakko).
Tsemppiä - ja koeta välttää pinnan palamista!
Meillä ei kukaan tahdo oikein syödä kasviksia, vaikka niitä kuinka tarjoan. Välistä piilotin muusiinkin porkkanoita, kun ne sai soseeksi, mutta muusiinsyöntikin meinasi jäädä.
Toisaalta ymmärrän sen, enhän itsekkään syönyt vihanneksia, vasta aikuisena opin pitämään niistä ja kukkakaali on nykyään suurinta herkkua. Hedelmiä en syö juuri koskaan ja ihan terve ja hoikka ihminen olen.
Meillä on myös systeemi, että maistetaan ja aina olen vihanneksia ja salaatteja pyrkinyt tarjoamaan. Harmittaa vain, että osan saa aina sitten heittää menemään. Keskimmäistä ei saa syömään lihaa, muutakuin jauhelihan muodossa. Jos on esim. palapaistia niin yhtä lihapalaa jauhetaan kuin purkkaa, vaikka kuinka mureaa olisi. Kuulemma oksettaa, jos pitää niellä...
Sitä en koskaan ole ymmärtänyt että lautanen tyhjäksi tai pöydästä ei nousta. Mielestäni ylipainoisuus vaan lisääntyy tätä ohjetta käyttäen. Tulee aikuisenakin syötyä sitten liikaa, vaikka nälkä on jo tyydytetty (ei ole kylläisyyden tunnetta)ja kilot sen kuin lisääntyy.
Me olemme yksilöitä ja ravinnon tarve on myös yksilöllistä. Kun joku tarvitee vain yhden perunan polttoaineeksi tarvii joku toinen siihen kolme..ja jos se perunan tarvitsija pakotetaan siihen 3 perunaan on varmasti 10 v. päästä kiloja 10 ylimääräistä...ei kovin tervettä