Monenlaista käy mielessä, kun on toinen jalka haudassa.
Kun olot on sellaiset, että hätkähtää, nytkö se lähtö tulee.
Kun olot on sellaiset, että hätkähtää, nytkö se lähtö tulee.
Viimeisten aikojen asiat
Anonyymi-ap
77619
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 77
Vanhimmat
Onhan se hätkähdyttävää, kun tajuaa, että nyt se on minun hetkeni... Nyt tästä ihan just lähdetään.
Olen nähnyt monia kuolemia ja pari kertaa pitänyt kädestäkin kiinni.
Mutta siellä on Raja, jonka yli ystävällinenkään saattaja ei pääse. Toisen käsi, kuten oma ruumiskin, jää tälle puolen Rajaa, siitä on sitten matkattava Itse eteenpäin...
Onko tämä totta?
www.Jeesus-on-Herra.com/viimeinen-kutsu/
Itse uskon tuohon, itse tekstin asiasisältöön, se on suoraan Raamatusta.
Tuon tekstin taustalla vaikuttava henkilö, Weijo Lindroos, taas on jonkinlainen lahkojohtaja, eli en välttämättä suosittele hänen tilaisuuksiinsa menemistä ja kuuntelemista.
En itse säikyttelisi ihmisiä varoittelemalla "tämä voi olla viimeinen kutsu!", vaikka jonkun kohdalla saattaisi näin ollakin. Kyllä Jumala antaa kutsumilleen myös aikaa sulatella näitä asioita. Mutta ei näiden asioiden kanssa pidä liikaa jahkaillakaan.
Kun Jeesus kutsuu, miksi ei ottaisi rohkeaa askelta ja vastaisi Hänelle: "Kyllä, minä tulen ja seuraan Sinua, haluan olla kanssasi!"
Tuo sama kirjoituksen sisältämä evankeliumi on kaikilla kristillisillä seurakunnilla ja joissa Raamatun sanaa voi kuulla.
Puolisoni kun kuoli, minä ja tyttäreni tunsimme
joku tuli häntä hakemaan
siinä huoneessa oli outo hiljaisuus ja aivan kuin joku olisi ollu siinä honessa vaikka emme nähneet hakiajaa,
uskon muaki joku tulee hakemaan kun kuolen.
Mìnäkin oletan, että meidät haetaan.
Toinen mummuni kuollessaan näki Jeesuksen. Ne olivat hänen viimeiset sanansa.
Jeesus, tai enkeli... Siirrymme uskossa Hänen kanssaan Paratiisiin.
Olen itse käynyt monta kertaa kuoleman rajalla, tavallaan jo kuollutkin. Jo syntymäni oli vaikea. Mutta sitten kuitenkin saanut jäädä eloon. Leikkauksissa ja niiden jälkeen ovat lääkärit monesti olleet hätää kärsimässä: minut on mm. elvytetty. Tai sitten osastolla on hoitohenkilökuntaa seisonut vakavana sänkyni ympärillä tuijottamassa, kun verenpaineeni vain laski ja laski. Minä selitin: "Minun on ihan hyvä olla, vain hiukan väsyttää..."
Onhan se kuolinhetki jännittävä ja sitten se, kun näemme minne olemme siirtyneet. Vastaako se todellisuus yhtään kuvitelmiamme?
Se, joka on meitä eniten rakastanut tulee meidät hakemaan.
Voi että. Silloin minua saapuu hakemaan kolme karvaista hännänheiluttajaa...! Vuh!
Samoin täällä
Elän omaa loppuelämää,
kunto huononee melkein joka päivä on huonompi kuin edellinen,
nyt on alkanu huippaamaan
ilmeisesti tasapainoelimet korvassa ovat vaurioituneet
kun menetin jokunen aika kuloni kokonaan,
kuulo on palutnu ,utta tasapaino on huono, olen kuin olisin hmalassa vaikka en tippaakaa ole ottanu vettä väkevämpää,
paha olo on olla vanha ihminen,
Voi sentään. Liiku varovaisesti. Voisitko saada tukikahvoja seiniin tai oven pieliin? Nousutukea sänkyyn?
Tasapainoelimen toiminto heikkenee jos on nestehukka, nestetasapaino pitää saattaa kohdalleen ja juoda riittävästi vettä joka päivä. Itselläni auttoi.
Sirokokoinen rollaattori kotona olisi hyvä tuki liikkuessa ja on se ulkonakin hyvä tuki,
vaikkei se huimauksia poista, mutta rauhoittaa vähän mieltä.
Oletko tehnyt Eplyn Manoveria, se on auttanut kumppanillani ja minulla ,kun on muutaman kerran tullut pahat huimaukset. Ei ole vaikea tehdä. Ks netistä, googlaa.
Kövelysauvatkin käy.
Nivelten tai nivelen takia käytän . Jos yällä menee wc on tarpeen aiankin etten kompuroi kun hätä joskus kova.
Kunto on huonontunut ja välillä,tule,epelon hetki koska sydän lääkkeet ei toimi enää kunnialla tai ovat väärät. Hengenahdistusta on koska en ole vuosiin liikkunut paljon koska vaivoja. Elämäni aika stressaavaa ollut kauan.
Kun sitä ei halua mennä terv keskus ja sinenememosta pelkoa mietin kohdellaan ja saanko todella oikeata apua. Kaikenlaista on kuulut. En ole vuosiin käynyt lääkärillä..
Usein, ja myös tietämättämme, hauta sisältää kaksi sydäntä samassa arkussa.”
Kun rakas läheisemme kuolee, osa meistä kuolee hänen mukanaan.
Kyllä. Rakkaus on vahva tunne, johon voi sisältyä myös syvä suru.
Ikääntyessä voi tulla pelkoja, kuten sairastumisen pelko, kuoleman pelko,
rakkaan menettämisen pelko, ikääntymisen pelkokin ja yksin jäämisen pelko… Periaatteessa ihmiset pelkäävät kärsimystä fyysistä tai psyykkistä.
Kun on kuollut ei pelkää enää. Elämän nopea ohimeno melkein
järkyttää joskus. Että tässä tämä sitten oli. Yht'äkkiä olen tullut tieni päähän !
Niinpä. Yhtäkkiä tämän tajuaa. Ja sitten muistaa läheistensä kuolemia, kuinka kaikki heidän kohdallaan tapahtui. Itsellä voi lähtö tulla samoin.
Niin se vaan on käyny minullekki,
loppu lähestyy huimaa vauhtia,
harmittaaki,
tahtois vielä niin paljon
mutta voimat uupuu
vain haaveitteni lintu liitää liihottaa kauas kaus
Viimeisten aikojen ajatukset ovat aika surullisia.
Tuntenut joitain henkisesti herkkiä sieluja ja heidän kauttaan saanut itselleni vahvan tunneaistimuksen, vaikka tämä elämä vanhenevana viimein päättyy, se on ainoastaan tämän kehon, ruumiin kuolema.
MIETELMÄ : olen tämän kirj. eri ketsuun, aikasemmin,
Terveenä ihminen usein haluaisi kuolla,
mutta
kun sairastuu pelkää kuolemaa,
tämä on tosi,
terveenä kun ihminen on saanu paljon vastoinkäymisiä
moni haluaisi vain kuolla,
sitten kun on tosi kyseessä ja sairastuu
tulee kuoleman pelko
Sekin on totta, mutta minä haluaisin kuolla mieluummin huomaamattani yöllä
nukkuessa jos se olisi mahdollista. Minulla ei ole mitään virkaa.
Olen yksinäinen, sydämeni pakahtuu surun tuskaan menettämieni rakkaitten
vuoksi. Viimeisenä jäin pöllöilemään ilman mitään elämän tarkoitusta.
Joudan mennä vaikka ensi yönä. Kun on kuollut ei tiedä että on kuollut.
Ei tarvitse kärsiä eikä surussa enää elää.
Kaikki on vain ajantappoa enää, tyhjää elämää, aika saisi tappaa minut yöllä
Älä vielä kuole , ole minun kaverina,
muuten minulla on yhtä yksinäinen olo,
minulla on nuo samat tunteet kuin sinulla,
joka päivä mietin miten saisi kuolla kupsahtaa vai pois,
voimat on tipotiessään,
en jaksa enään noita alle seitenkympisistä lapsianikaa,
ne kyllä saavat jo pärjätä ilman minua,
eipä noilla aikaa olekkaan minulle,
joskus soittavat kuulumisia olenko vielä elossa,
sinusta on minulle vielä kaveriksi
meillä samat murheet,
mutta nyt kun sinä vielä olet elossa
et saa kuolla koska minä tarvitsen sinua tähän yksinäisyyteni,
kuollaan sitten kun jumala muistaa kutsua meidät pois,
siihen asti kirjotellaan kulumisia näille palstoille,
hyvää yötä,
huomenna on parempi päivä
näin uskon.
Hei ja hyvää huomenta sinulle !
Samoin minäkin tarvisten sinua !
Vielä olen remmissä mukana.
Vedetään "yhtä köyttä"
niin kauan olemme olemassa !
Palaillaan päivemmällä.
Olen hidas lähtemään käyntiin aamuisin :)
Jatkan tästä vähän edellistä kirjoitustani.
Minulla on "siivousmittari" nenässäni.
Kun nenää alkaa kutittaa ja se alkaa mennä tukkoon
on aika häätää pölyjä.
Ei kovin usein, koska olen "vähätöinen" (laiska)
Tempaisinkin sen verran itsestäni irti, että sain pölyjä pyyhittyä ja
muutaman peiton pudisteltua.
Iltapäivällä on imuroinnin vuoro - tai jonakin toisena päivänä,
inspiraatio lopahtavat aika pian. . .
Ennen teki kaiken yhteen syssyyn, kun jaksoi.
Taidan lähteä hetkeksi pihalle,
kun aurinko paistaa eikä vielä ole niin kylmä.
Loppuviikon aikana kuulemma alkaa kylmä kausi.
Kestääköhän se vappuun asti ?
Toivon, ettei tule lunta lisää.
Toisaalta säät eivät ole ollenkaan päällimmäinen asia mielessäni,
vaan elämästä poistumiseen liittyvät asiat.
Se tuntuu olevan niin lähellä.
Minäki hoen itselle joka päivä
" kuolis pois "
loppuelämä on kovin vikeaa ja raskasta, kipuja kokoajan jossaki, ei kivutonta päivää ole,
eikä edes kunnon kipulääkeitä ole ainakaan minulla,
likkö niitä olemassakaan,
aurinko paistaa kumpa jaksaisi pukeutua ja lähteä hieman ulos,
eilen yritin mennä uloilemaan, mutta en uskaltanukkaa nousta autosta,
kun lähistöllä näytti olevan huumejengiä,
ulkoilu jäi autossa istumiseen,
aivan hirveetä kun vanhasta ihmisestä tulee jopa ihmisarka,
jos näkee jotain epäilyttävää ei uskalla edes ulkoilla,
pitäs muuttaa mualle, kapunki ei ole ulkoilun kannalata olllenkaan mkava paikka asua,
pitäs päästä jonnekki raikkaseen turvalliseen maisemaan,
ehkä maalle tai jonnekki kaupungin liepeille joka on lähellä lontoa ja vesistöä,
Riippuu siitä, missä päin kaupunkia asuu. Kaupungissakin voi valita reuna-alueita ja esim. Helsingissä on muutoinkin monenlaisia, isoja puistoja.
Mistä tiedät että oli huumejengiä ?
Nyt on asiat aika hyvällä mallilla lähipiirissä että voi jo laskea irti.
Monet kuolevat nukkuessaan hiljaa eivät vain enää herää. Sellainen kuolema minusta tuntuu hyvältä.
Tove Jansson sanoi ystävälleen kun tämä kysyi pelkääkö hän kuolemaa Tove sanoi
"Olen utelias"
Mitä sinä lasket irti, koiranko vai mitä ?
sori tyhmä kysmys .
mä aattelen,
kun minä kuolen on vain pimeää,
en tunne yhtää mitään,
nukun vain syvää unta, enkä edes unta nää.
Irti tästä elämästä voi hyvillä mielin lähteä
Sitten kun se aika on.
Onhan ollut aika kun meitä ketään ei vielä edes ollut olemassa Joten siihen tilaan takaisin .
Uskoiko hän tuonpuoleisen olemassaoloon .... ?
Minä olen hieman sillä kannalla että me synnymne Uudelleen toisena ihmisenä.
Toivon että lähtöni on kun lampun sammuttais ,ettei tartte laitokselle kitumaan !
Gubbe 76
Itsekin haluaisin kuolla kotonani. Tässä, omassa sängyssäni, rauhallisesti.
Eiköhän omaiseni, viimeistään viikon, parin kuluttua arvaa... 🌼
Toiveeseesi yhtyy moni. Kun sais kotiinsa kupsahtaa mahdollisimman kivuttomasti.
Vähän pelottaa, jos vielä saisi jonkun vakavan taudin ja joutuiis sairaalassa
makaamaan viimeiset aikansa muumiona.
Alhainen verenpaine saattaa myös usein olla se syy, kun huimaa.
Kaksi kertaa päivässä on hyvä mitata.
Minä en ole mitannut verenpainettani moneen vuoteen se tuntuu jotenkin väärältä koko ajan mittailla kerran kuukaudessa kun on kohtu kunto , se riittää.
Näin on ja sitä on vaikea nostaa millään. Ehkä suola vähän nostaa ? En tiedä.
Minulla on "liian" alhainen verenpaine. Se on ongelma, en saisi esim. suolaa
syödä juuri ollenkaan.
Liian vähäinen nesteen saanti alentaa verenpainetta, koska elimistö tavallaan kuivuu, eli kudoksista loppuu neste joka on kovin tärkeä koko elämälle.
Iltasanomien terveyssivulta kopioin tuohon alle todisteeksi sille mitä kirjoitin;
IS.Terveyssivu.
-" Iäkkäillä nestevajaus voi syntyä myös nopeasti. Se voi johtaa muun muassa verenpaineen laskuun ja kaatumisiin. Myös jotkut lääkkeet lisäävät nesteen tarvetta.-"
Verenpaineen mittaaminen on minusta vastenmielistä ollut aina,
se on aina aihettanu kipua käsivarteen kun puristus kiristyy,
en ikinä kotona mittaa verenpainetta muutoin kuin jos olen menossa lääkäriin ja on määrätty 4 vuorokausen miitakset aamuisin ja iltaisin nkkumaan mennessä, mutta se on aina kärsimys minulle, en mittaisi jos ei olisi pakko.
Älä laita sitä mittarin hihnaa niin kireälle. Se saa olla hiukan löysässä,
kun sen paikoilleen laittaa niin se ei kiristä liikaa loppuvaiheessa.
Mittaan joka toinen aamu ja ilta verenpaineen ja merkkaan vihkoon lukemat.
Pikku juttu.
Jossain vaiheessa tulee joka tapauksessa ongelma siitä ja lääkäri kysyy sitä
kuitenkin. Olenpahan sitten seurannut sen kehittymistä.
Verenpaineeni heittelee aika paljon ja varsinkin syke, on pakko mitata, että tietää
ottaa Propralia tarvittaessa.
Elämän viimeiset metrit ovat menossa.
Ajatukseni harhailevat sinne tänne.
En ole enää järjestelmällinen.
Muistini on heikentynyt.
Olen tullut hajamieliseksi.
Joskus sisimmässäni erehdyn tuntemaan itseni vielä nuoreksi,
mutta peiliin katsominen palauttaa minut äkkiä todellisuuteen.
Hiljaisin tapahtumaköyhin päivin elän viimeisiä metrejä
toivoen, etten laitokseen joutuisi.
Koskaan ei tiedä, vaikka seuraavana hetkenä katkeasi suoni päästä.
Niin sitä joskus "unohtaa" ikänsä.
Nykyhetkikin koostuu monista asioista,
myös menneistä.
Tomas Transtömer kirjoittaa pienessä muistelmakirjassaan:
"Kannan itsessäni aikaisempia kasvoja
kuten puu kantaa vuosirenkaitaan.
'Minäni' on niiden summa.
Peili näkee vain viimeisimmät kasvoni,
minulla on tunne kaikista aikaisemmista."
Minulla eillen oli tosi huono päivä,
koko päivän tein kuolemaa,
tänään on ollu paljon parempi pivä
kävin jopa pikkusen ulkoilemassa,
se oli minulle suuuuuuri asia,
ulkona oli erittäin kylmä tuuli
en voinu olla kauaa,
mutta hyvä se on vähänki ulkoilua,
Erittäin kylmää on. Auringon lämmittäessä poskea, se hiukan piristää ja haluaa nähdä vielä tulevan kesän. Vanhemmat ihmiset sanovat jääneensä tänne maailman navaksi, itse en ole ihan napavaiheessa, mutta tuntuu tyhjältä, eikä mitään suurta/intohimoista tule kohdallani
enään tapahtumaan. Aurinkoni laskee, vaikka sen nousua äsken katseltiin.
Hei, minullakin on ollut viime aikoina
näitä "kuolema tulee"- päiviä.
Hiukan hätkähtää "Nytkö se tulee !",
mutta sitten ajattelee tulkoon nyt jos on tullakseen.
Sittenpähän se on ohi eikä tiedä
maallisista tuskista ja murheista enää mitään.
Minulla ei ole mitään menetettävää.
Parhaan ajan olen elänyt jo kauan sitten.
Loppu olisi tätä samaa kitumista,
jossa ei ole mieltä. Yksinänsä pöllöilee.
Ei kukaan kaipaa.
Niiiiiin,
elämän aurikoki on laskusuunnassa ainaki minun omalla kohdallani,
tänään oli
ihana ja edottomasti hyvä
kun olotila tänään oli parempi kuin eilen,
Ei se vielä, kunhan katsot eteesi kävellessäsi, ettet astu banaaninkuorelle.
Silloin se on menoa.
kyllä se loppu on lähellä, häämöttää jo,
tänäänki kun heräsin
ensimmäisenä ajatus
miksi helekustissa mä vielä olen elossa,
miksi kaikki muut saa kuolla ja minun pitää elää vaan tylsänä idioottina
ja kärsiä tätä vanhan ihmisen kivuliasta tylsää turhaa elämää,
eihän meitä vanhuksia enään kukaan eses USKALLA alkaa hoitamaan,
piikki vaan perseeseen kaikille näin tylsille ihmisille kuin minä olen
ja nukkumaan ikuista unta,
se olisi vanhalle kipujen runtelemalle TYLSÄLLE vanhuuden höperölle
suuri armon teko,
olisin valmis jättämään maailman nuorempien kaheleitten temmellyskentäski me vanhat kahelit emme enään jaksa ,
-- väliin hymyilyttää nämä niin viisaat pireät ikinuoret vanhukset
politikot , tanssijat ja muut nerot ja heidän neuvonsa
muille vanhuksille,
kuinka he ovatkaan posittivisia kaiken suhteen, höh,
noooh jos tuo on totta niin se on totta vain heidän kohdallaan, vahvasti sitä mieltä
me kaikki yli kadeksankymppiset olemme elämään jo väsyneet
oikeesti tahdomme pois kitumasta ja muitten vaivoina olemisesta ,
meitä vanhuksia oikeesti jo pelätään varsinki hoitohenkilökunta,
vanhushoiva työ on todella psyykkisesti ja fyysisesti raskasta työtä,
ei ihme jos hoitohenkilökuntaa ei millä tahdo alalle saada,
siksipä olisi eutanasia laki voimaan ratkaisu vanhushoivaan.
Jotkut saavat hyvät geenit.
He hehkuttavat vireää elämäänsä.
Tasan ei käy onnen lahjat.
Kun jää yksin huonokuntoisena
elämästä katoaa sisältö, merkitys ja tarkoitus
eikä voimat riitä enää uusien sisältöjen etsimiseen.
Ihan sama onko olemassa vai ei.
Parempi, kun ei olisi.
Nukuin hyvin viime yön. Heräsin melko aikaisin, joten torkuin vielä jonkin verran.
Vanhuus on vaarallinen tauti,
kaikki pelkää vanhuksia ja niitten sekoiluja,
ei ihme jos ei hoitohenkilökuntaa saada alalle,
Makoilen, katson tallenteistani elokuvaa "Leon" (Jean Reno on suosikkejani 💞), juon simaa, syön tippaleipää.
Viimeiset ajat on menossa.
Ennen jaksoi vielä jotain yrittää,
ainakin mielessään suunnitteli joskus jotain.
Nyt ei jaksaisi aamulla nousta
ja paras hetki on illalla,
kun saa sammuttaa lampun ja vetää peiton pään yli.
Viimeisinä aikoina elämä tuntuu olevan alakuloista kasvavan haurauden
mukana. Sydämen toiminta heikkenee ja kaikki muu. Ei mitään ole voitettavissa
enää. Se on menoa.
Aikaperspektiivini on lyhyt enää. Aamulla saatan ajatella mitä söisin
lounaaksi ja illalla mitä söisin aamiaiseksi - jos olen hengissä.
Siinä välillä ajattelen jotain muutakin, mutta en mitään kauaskantoisia
asioita.
Nuorena saattoi joskus ajatella, että "sitten kun olen vanha",
nyt vanhana ajattelee "silloin kun olin nuori",
kun ei ole tulevaisuutta enää mitä kannattaisi suunnitella.
Kunhan päivän kerrallaan menee eteenpäin.
Jotain hankintojakaan ei tee enää, koska tulee tulokseen,
ettei kannata, mikään ei ole enää välttämätöntä, voi elää ilmankin
sen minkä elää.
Aika kummallista ajatella sitä, että tässä istun tänään tietokoneen ääressä ja ihan milloin vain makaan kylmänä ruumishuoneella. Tiedä vaikka huomenna jo.
Pelottaako ajatus ketään millään lailla, että kaikki loppuu ? Jokaisen on
kuoltava. Kun se hetki voi tulla koska vain se tuntuu jollain lailla
käsittämättömältä ja aika kauhealtakin, että nyt se hetki on käsillä,
joka tuntui joskus niin kaukaiselta.
Toivon, ettei kenenkään tarvitsisi pelätä kuolemaa. Sen hetken tuntemattomuus voi tietysti tuntua pelottavaltakin, mutta jos uskoo kuoleman jälkeiseen elämään, ei tarvitse pelätä. Kehottaisin ystävällisesti vierailemaan seuraavilla nettisivuilla, joita voi nimestään huolimatta kuunnella kaikkina vuodenaikoina: www.kesaseuraradio.fi ja www.nettiseurat.info.
Tiedän kuolema ei ole pelottava, se on vain tajun menetys, ja kaikki on loppu,
mutta
aina mietin miltä tuntuu kuolleena ruumiina köllötellä kreatoriossa, kun kuumat liekit poltaa kehon tuhkaksi,
aina lohdutan itsenäni, eipä sitten enään koskaan palele,
ja muutun vain tuhkaksi, jonka pannaan purkkiin ja se purkki upotetaan puolisoni purkin viereen,
vaikka toisaaltaa olisi oikein helpottava ajatus jos tuhka purkista hajotettaisiin joko mereen tai jokeen virran vietäväksi, siinä tuntisin itseni vapaaksi, tuhkani katselis ei maisemia meren aaltojen loiskiessa rantaan tai jokun kallion kylkeen, ja nauttis kun ihmiset ui meressä ja mun tuhka hyväilee niitä, höh,
kalat tietenki nielisivät myös tuhkaani,
mutta se on paras ajatus kun mun tuhkanai matkustelis aaltojen loiskeessa pikin meriä vaikka kaukomaille,
aurinko paistaa, nyt ulos ja nauttimaan kevään kauneudesta.
Missä on todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä ?
Niin minäkin haluaisin tuhkani meren aaltojen vietäväksi ja se on viimeinen
tahtoni.
Ei se kuolema, mutta sitä edeltävä aika. Jos on pitkä ja vaikea kuolema
tai kuolemaan johtava tuskallinen sairaus. Se pelottaa. Silloin haluaisi
kuolinapua, että saisi kuolla nopeasti.
Harva kuolee tosta vaan, muutamassa sekunnissa.
Tämä lopun aika on sellaista, ettei mitään viitsi enää suunnitella
päivää pitemmälle.
Niin se on, joka päivä on vähemmän mieleinen,
kuin ennen terveenä,
treveenä jaksoi suunilella ja toteuttaa suunitelmansa, nyt ei jaksa ja kauhulla tuomitsee itsensä kun pitäisi tehdä sitä sun tätä mutt ei jaksa,
miksi joittenki pitää elää vanhaksi vaikka EI haluaisi,
minäki kadehtin kaikkia kuoleta, kun he ovat pääseet jo maaillisista vaivoistaan ja huolistaan täysin lepoon,
minäki tahtoisin sinne heidän joukkoonsa ja pian,
Siitä voi olla tyytyväinen, että voi asua vielä kotona ja pienet
askareensa pystyy jotenkuten tekemään, mutta en pääse juuri enää liikkeelle
enkä jaksa oikein kiinnostua mistään. Ei kuulosta järin kiinnostavalta,
mutta tätä se vanhuksen ankea todellisuus on.
Elämää se vain on.
Kävin asioilla
ajelin autolla,
olin niiiiiiiiiin väsyny etten meinannu jaksaa edes autolla enään kotiin ajaa,
kyllä voi sanoa
lopunaikaa minäki elän, ihme kun vielä olen hengissä,
luultavasti en kuitenkaan enään kauaaakaan,
Samaa olen ihmetellyt monta vuotta joka aamu: Vielä hengissä ?
kyllä se välillä jokaisella on väsynyttä aikaa koettava
joskus unen puute
joskus yleinen heikkous.
itse raudan puutetta korjaan
ja muutaman päivän jälkeen tuntuu
hiukan paremmalta.
mutta nukkumista pitää miettiä
onko minulla rauhallinen olo
ja olenko murehtinut koko päivän
murheet pitää unohtaa sängyssä.
iloisia asioita muistelen
Raudanpuutteen korjaaminen vie kuukausia.
Eletään viimeistä reinkarnaariota 3D. Seuraava on 5D askensio.
Kun haluaa siirtyä tässä kehossa.