Laatuhuonekalu ei enää hyvä , takuuaikana

Anonyymi-ap

Ostimme kotimaisen sohvan Askosta. Kuvittelimme ostavamme kestävän , laadukkaan kotimaisen sohvan. Valitsimme siihen Lauritzonin kalliimman luokan kankaan, kaikki tyynyt ympäriverhhoilulla ja vielä likaa hylkivän käsittelyn.
Olimmeko onnellisia; juu, alle kaksi vuotta ( takuu 2 vuotta)
kahden vuoden aikan olimme kaksi kesää lähes kotonaan mökillä ja silloin olimme kotona, vain "kevyt rouva" istui sovalla, joka oli divaanisohva.
Kun nippanappa alle takuuajan vaahtomuovit alkoivat löystyä ja takapuoleen painoi ikävästi jouset rupesin ottamaa yhteyttä Askoon. Olinhan saanut sohvan mukana kirjeen ( monistetun) henkilöltä joka sohvamme teki. Onnitteli meitä ja itseään, kun olimme valinndeet ja saaneet niin hyvän sohvan. Toki allekirjoitus oli niin sutaisu ettei siitä mitään selvää saanut.

Lopputulema oli, että Asko ilmoitti, sohva käyttäytyi juuri niinkuin pitikin , tämän ilmoittivat ihan kirjallisesti. eli eivät vain MUISTANEET KERTOA OSTOHETKELLÄ, ETTÄ TÄMÄ SOHVA KESTÄÄ MAKSIMI 2 VUOTTA.
Olisin saanut samalla rahalla Ikeasta 2 tai jopa kolme sohvaa, vaikka jokainen niistä olisi ketänyt tuon 2 vuotta ( pehmusteiden osalta) olisi minulle ollut 4-tai 6 vuotta hyvä sohva.

Ei enää kotimaista laatuhuonekalua Lahdesta.

1

758

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Meilläpäin myymälä suljettu.
      Loppu häämöttää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Selvästi näyttää siltä, että SDP:n kannattajat hyväksyy kiusaamisen

      ja seksuaalisen ahdistelun, kun puolueen kannatus pysyy korkealla. Mitä tämä kertoo demari-äänestäjien moraalista?
      Maailman menoa
      72
      2709
    2. Kyllä nämä nyky autonakut ja autotki on heikloja

      Vuoden vanha akku, eikä inahdakaan.... Pistin vara-akun just lataukseen ja lähen sillä antamaan apuvirtaa Jos ei toimi,
      Ikävä
      25
      2458
    3. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

      Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
      Suomalaiset julkkikset
      42
      2141
    4. Muistan vuosikymmenten takaa

      Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
      Ikävä
      13
      1996
    5. Montako mitalia Suomi saa talviolympialaisista?

      Nyt heittäkää veikkaus Suomen mitalisaldosta ja mistä lajeista metallilätkät tulevat. Oma veikkaukseni on 6 mitalia. -
      Maailman menoa
      108
      1482
    6. Voiko kaivattu olla liian vanha?

      Tai muuten huonokuntoinen...
      Ikävä
      167
      1343
    7. Missä näit viimeksi kaivattusi?

      Menikö kohtaaminen hyvin vai ujousko esti lähestymästä?
      Ikävä
      51
      1011
    8. Kokemuksia Rehux Oy yrityksestä työpaikkana?

      Jonkin aikaa seurannut kyseistä firmaa sivusta, näyttäisi, että tälläkin hetkellä olisi peräti 3 eri roolia tai paikkaa
      Työpaikat
      28
      964
    9. IS: Riitta Väisänen kärsii ikävästä vaivasta - Vaipparalli ja 40 antibioottikuuria takana...

      71-vuotias Riitta Väisänen on kertonut tuoreista terveysongelmistaan. Väisänen on kertonut julkisuudessa jo aiemmin vaih
      Terveys
      16
      778
    10. Jos mies oikeasti haluaa sinut

      Hän ei ota riskiä että menettäisi sinut. Ei pienintäkään. Mies ei jätä vastaamatta viesteihin eikä pidä sinua epätietois
      Ikävä
      99
      771
    Aihe