Voihan mämmi, kun mämmi on hyvää, mutta miksi me syömme mämmiä pääsiäisenä ?

Anonyymi-ap

Mämmi on suomalainen perinneruoka, jonka juuret ovat juutalaisten happamattomassa leivässä. Sitä syödään pesah-juhlassa, jossa juhlitaan
juutalaisen kansan vapautumista Egyptin orjuudesta.
Happamaton leipä muistuttaa juhlijoita siitä, ettei Egyptistä lähdettäessä
ollut aikaa kohottaa leipätaikinaa.

Mämmiä on syöty suomalaisten pääsiäispöydissä jo hyvän aikaa, sillä
katoliseen perinteeseen kuuluneena paastonajan ruokana se tunnettiin
Lounais-Suomessa jo 1200-luvulla.
Alun perin mämmi on ollut osa suomen- ja ruotsinkielisen rahvaan
pitkäperjantain ateriaa.

12

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Alkoi tehdä mieli mämmiä kaurakerman kanssa. On se kiva, että meilläkin
      on perinneruokia tai sanoisiko kausiruokia, vaikka joulusta en tykkää,
      rajansa kausiruokienkin määrällä. Mämmi on juuri sopiva kausipiriste.

      • Anonyymi

        Käytän tätä linkin kaurakermaa muun muassa kahvissa, vispipuuron ja kaurapuuron
        kanssa. Sitä sopii lorauttaa mihin vain mihin kerma ja maito käy.
        Se on litran pakkaus, joka kuluu aina loppuun. Kokemukseni mukaan se säilyy
        avattuna viikon, mutta harvoin "säilyy", se tulee käytettyä loppuun sitä ennen.
        Toinen hyvä on Barista kahvikaurakerma. Kauramaito on hyvä juoma maidon
        sijasta. Niissä ei ole eläinrasvoja, jotka nostavat kolesterolia.
        Näitä samoja myydään S-marketeissa tietysti myös ja Lidlissäkin varmaan on.
        https://www.k-ruoka.fi/kauppa/tuote/oatly-ikaffe-kaurajuoma-kahvijuomiin-1l-7394376616037


    • Anonyymi

      Neljäs rasiallinen on menossa kuukauden sisällä.
      Hyvää on hieman sokuria ja luomumaitoa .

    • Anonyymi

      Pitääkin ostaa mämmiä heti seuraavalla kauppakäynillä !
      Mitenköhän olen onnistunut olemaan huomaamatta sen
      jos sitä myynnissä jo on.

    • Anonyymi

      Vegaanikin voi syödä mämmiä kerman kanssa, kun on kaurakermoja
      olemassa, nam !

    • Anonyymi

      Kolestroli pysyy kurissa ilman kaurakermoja muita turhakkeita.

    • Anonyymi

      Mämmin juuret eivät ole juutalaisuudessa ja heidän happamattomassa leivässään, matzassa, miksi aloittaja valehtelee noin räikeästi? Luuletko, etteivät monet suomalaisetkin tunne juutalaisuutta? Ovat kaksi aivan eri ruokalajia. Eivät millään tavoin edes muistuta toisiaan, mämmi ei ole leipä. Mihin tuo valheväite on perustuvinaan

      • Anonyymi

        Itse syön kyllä mämmiä ja olen aina olettanut sen hämäläiseksi, ei ruotsalaiseksi ruokalajiksi.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Itse syön kyllä mämmiä ja olen aina olettanut sen hämäläiseksi, ei ruotsalaiseksi ruokalajiksi.

        Missä sanotaan, että olisi ruotsalainen ruokalaji ?
        Mämmi tunnettiin Lounais-Suomessa paastonajan ruokana jo 1200-luvulla.
        osana suomen- ja ruotsinkielisen rahvaan pitkäperjantain ateriaa.


    • Anonyymi

      Yhden ropposen jo söin ja paljon on vielä edessä. Syön punaisen maidon tai 10 prosenttisen kevytkerman kera. Nam!

    • Anonyymi

      Laitan mämmiin voisulaa kyytipojaksi.

    • Anonyymi

      Juutalaisiksi itseään kutsuvat eivät ole sitä,mitä uskotte.
      Khazareita joiden historia päivitetty kosi se on julma ja ihmis vihamielinen roisto kansa ollut aina.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      151
      11396
    2. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      28
      8092
    3. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      56
      5874
    4. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      162
      4719
    5. Hyvää syntymäpäivää Sanna 40 vee!!!!

      ᕼᗩᑭᑭY ᗷIᖇTᕼᗞᗩY Sister ❣️🥰 🎉🎂✨🍰🥳 🥳🎂🥂 🎉🎊🎁🎈🎂
      Maailman menoa
      14
      4653
    6. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      32
      4331
    7. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      84
      4183
    8. Missä vaiheessa

      Päätit luovuttaa suhteeni?
      Ikävä
      84
      3477
    9. Juuri muiston ne

      Rakastuneet katseesi. Huh
      Ikävä
      80
      3230
    10. Miten paljon

      Olet halunnut mun kanssa?
      Ikävä
      48
      1741
    Aihe