Saipa ja Saipalle jäähalliko

Anonyymi-ap

Lappeenrannassa hieno vedätys menossa Kaupungin päättäjien taholta.Kapunki juoksuttaa ympäri kaupunkia jäähallin sijainnilla. Toimialajohtaja Junnilainen on kymmeniä vuosia ollut Tapparan kannattaja ja on vieläkin.Kannatus on luottamusta ja suihkussa ei lähde pois. Pari vuotta seurannut mitä ihmeellisempiä hallin paikkoja.Vedätystä koko ajan ,ei mitään johdonmukaisuutta. LätkäLentää Oy teki perus virheen kun ei kaupungin edustajaa perustamisvaiheessa ei otettu mukaan. Silloin olisi huomattavasti helpompi Sallisen edesauttaa Saipaa ja olis ollut hallintolain mukaista. Siis tarviiko Saipa Kaupunkia vai Kaupunki Saipaa? Iso hatun nosto ja kunnioitus Aholle ja Raipelle olette luoneet Saipalle paikan EteläKarjalan sydämmissä.

6

353

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Uusi halli tarvitaan keskustaan paraatipaikalle eikä hautausmaan nurkille. Tässä asiassa Yliopisto ja firmat ovat oikeassa. Vaan silti tätä kehitystä jaksaa vastustaa kaikki kehitykselle sokeat jotka tuskin kaupungin etua ajavat.

      • Anonyymi

        Juuri näin. On päivänselvää, että mikäli kaupunkia halutaan kehittää, ainoa oikea vaihtoehto on keskustaan rakennettava monitoimiareena. Pelkän jäähallin rakentaminen minnekään ja varsinkin Kisapuistoon olisi puhdasta verorahojen tuhlausta.


      • Anonyymi00005

        Tuleehan se keskustaan, eikös Lepolan seutu ole keskustaa?


      • Anonyymi00006

        Tarvitaan ja tarvitaan, täällä on helppo huudella ku rahapussissa ei ole ku reikä pohjalla. Etsikää ne maksajat alkakaa hommiin. Verorahoilla ei tarvitse rakentaa enää yhtään tappiota tuottavaa areenaa yksityiselle osakeyhtiölle käyttöön


    • Anonyymi

      Jos liikutetaan yleisöä paljon niin hyvät liikenne yhteydet on tärkein asia. Keskusta on silloin hyvä kun asut keskustassa. Jos joskus tuleva halli vetää 8000 niin kaikki ei kävellen tule

    • Anonyymi00007

      Armilaan ei jäähalli/areena ole järkiratkaisu, sinne on sijoitettava iso tekojää jääpallolle ja luistelun harrastajille. Miksei jopa katettu tekojää.
      Jäähallin paikka on Kisapuisto.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä sun salaisuus on,kun näytät niin nuorelta..

      Vaikka oot jo noin vanha!?
      Ikävä
      109
      1310
    2. MiltäKaivattusi

      Näyttää? !
      Ikävä
      45
      901
    3. Myönnetään, tunnen lämpimiä tunteita kohtaasi

      Vaikutat tosin liian hyvältä ollaksesi totta. Komeita miehiä on maailma pullollaan mutta sinussa on jotain.....
      Ikävä
      50
      726
    4. Perhoseni (miehelle)

      Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r
      Ikävä
      129
      674
    5. Mitä meidän välillämme

      On käynyt näiden vuosien aikana?
      Ikävä
      70
      666
    6. Uskaltaisitko

      Tavata kaivattusi tässä tilanteessa?
      Ikävä
      67
      616
    7. Olen tavattavissa

      tänään klo 17-02 siinä ravintolassa. Tulethan sinäkin?
      Ikävä
      53
      597
    8. Halaus juuri sinulle

      Kaikki järjestyy kyllä. Luota vain. ❤️🫶
      Ikävä
      55
      555
    9. Onko Sofia jälleen jätetty?

      Moni asia viittaisi siihen, että hän on jälleen sinkku.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      93
      473
    10. Mies, näetkö minut myös

      Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?
      Ikävä
      20
      470
    11. Meneekö unohtamis

      Projektisi hyvin??
      Ikävä
      34
      457
    12. Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?

      Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
      Ikävä
      115
      453
    13. Voiko se ikinä toimia

      Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het
      Ikävä
      32
      448
    14. Voin tulla

      Sisustamaan sulle 🤭
      Ikävä
      51
      445
    15. Mitä jos...

      Susta tykätään poikana enemmän, kun tyttönä? Miten asian käsittelet tai otat tiedon vastaan? T nainen gubetellija herät
      Sinkut
      142
      443
    16. Kuka se on

      Kuhmon komein aikamies?
      Kuhmo
      5
      438
    17. Uskallatko paljastaa

      Millä nimellä löydyn puhelimestasi?
      Ikävä
      49
      437
    18. Rekat seisovat dieselin hinnan takia . Ala ei kestä tällaista hintatasoa, sanoo yrittäjä .

      EU:n kallein diesel on kova paikka kuljetusalalle. Ajoja on jätetty ajamatta kannattavuus­ongelmien vuoksi, sanoo alan e
      Kajaani
      83
      434
    19. Et sinä mitään

      Oikeasti halua
      Ikävä
      52
      403
    20. Miksi jätit vastaamatta mies

      Silloin kauan sitten 😔
      Ikävä
      42
      400
    Aihe