"Vitsi" vitsi puolanka

Anonyymi-ap

Muualta muuttaneena ihmettelen tätä tilannetta puolangalla. Kaikkihan on toiminut minusta hyvin täällä. Lääkäriin on päässyt todella hyvin ei ole tarvinnut odotella milloin pääsee. En ole poliittisesti kuulunut mihinkään puolueeseen on ollut parempaa tekemistä omasta mielestä. Haukkuminen on tuntunut tosi pahalta. Onko niin paha olla että näin pitää tehdä. Toivoisin että käytös muuttuu. T. Kake

31

2025

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Puolangan pahasta olosta suurin osa tulee parista muualta tänne muuttaneesta perheestä.

      • Anonyymi

        Puolangan paha olo johtuu sisäsiittoisuudesta. Miten on ylipäänsä mahdollista, että useita kuolinpesiä on vuosien varrella haettu käräjäoikeuden päätöksellä konkurssiin. Hölömölölä!


    • Anonyymi

      Eihän ongelma olekaan ollut se, että hommat toimii hyvin. Se on ollut poikkeuksellista maan mittakaavassa, jossa terveydenhoito ei ole hyvällä mallilla. Kunnan johto on ylittänyt oikeutensa ja haalinut omaa hyvää ohi lain kirjaimen.
      Jos jokainen kunta tekisi näin ja ostaisi omilleen parhaat palvelut, maan sote kaatuisi ja rahat siirtyisivät yksityisiin monikansallisiin yrityksiin. Vähitellen kansalaisten rahat loppuisivat kokonaan ja heitteillejättö tekisi rumaa jälkeä. Siksi, kun tehdään kuntalaisille hankintoja, lompsan nyörit on pidettävä hallinnassa. Terveydenhoitoa voi verrata kouluihin, jossa yksityiset yritykset eivät todellakaan voi mellastaa kuntalaisten veroeuroilla.

      • Anonyymi

        Naurattako jos hyvinvoitialue pistää pönkän terkkarin oveen?


      • Anonyymi

        Tyypillinen "taistolainen" lähestymistapa. Kuitenkaan samaa solidaarisuutta ei riitä edes yhteisen tien käyttöön ?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Naurattako jos hyvinvoitialue pistää pönkän terkkarin oveen?

        Ei olisi uutta tässä maassa. Suurin osa hv-alueista on joutunut säästökuurille ja omat lähiterveyspalvelut on siirretty pitkien matkojen päähän. Sata kilometriä päivystykseen on ihan normihommaa. Ei se hyvä ole, ei tietenkään, mutta pienet kunnat joutuvat maksajiksi. Ei naurata.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tyypillinen "taistolainen" lähestymistapa. Kuitenkaan samaa solidaarisuutta ei riitä edes yhteisen tien käyttöön ?

        Vasemmistolainen. Ja ulkokuntainen näkemys, ei kuitenkaan ulkokohtainen. Pienten kuntien yhteistä ja yleistä problematiikkaa.


    • Anonyymi

      No, kun vielä asuin puolangalla pääsin olkapääleikkaukseen reilussa kk Ouluun. Hyvinvointialueella odotin käsileikkausta puoli vuotta. Että näin hyvin ne asiat pian sielläkin on. Onnea vaan rähisijöille, toivottavasti ei ole jo toinen jalka haudassa.

    • Anonyymi

      Oulussa meet päivystykseen niin jonotat 10 tuntia niin pääset sairaanhoitajan pakeille joka määrää lepoa ja buranaa. Sen kyllä olisin osannut tehdä ilman sairaanhoitajaa. Kohta te Puolankalaiset olette täällä Oulussa tässä samaisessa jonossa. Jonotusaika on vaan pitempi kun on enemmän jonottajia.

    • Anonyymi

      Siinä jonottaessani ajattelen sitten lämmöllä paikallisia valittajia jotka pilasivat terveydenhuoltomme.

      • Anonyymi

        Paljon on valittajat hallaa tehneet Puolangalle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon on valittajat hallaa tehneet Puolangalle.

        Keskustapuoluelaiset pilasivat terveydenhuoltomme tulevaisuuden.


      • Anonyymi

        Edelleen tämä asenne on naurettava. Ei kukaan valittaja ole kaiketi käräjäoikeudessa ollut asianosaisena tai päättäjänä. Eikä kukaan pudota pelistä pois hyvää terveydenhoitoa tahallisella kiusanteolla. Jos laki yksiselitteisesti sanoo, ettei sooloilusopimuksia tehdä kuntalaisten piikkiin, luulisi oikeudentajun olevan pässinlihaa jopa kepuloisten hyväveliverkostoissa. Eihän ole saletti, ettei tuomio vielä muuttuisikin ylemmässä oikeusasteessa. Nyt tämä sopimus on ollut suurennuslasin alla toistaiseksi näin, mutta jatkosta ei tiedä itse haamukaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Edelleen tämä asenne on naurettava. Ei kukaan valittaja ole kaiketi käräjäoikeudessa ollut asianosaisena tai päättäjänä. Eikä kukaan pudota pelistä pois hyvää terveydenhoitoa tahallisella kiusanteolla. Jos laki yksiselitteisesti sanoo, ettei sooloilusopimuksia tehdä kuntalaisten piikkiin, luulisi oikeudentajun olevan pässinlihaa jopa kepuloisten hyväveliverkostoissa. Eihän ole saletti, ettei tuomio vielä muuttuisikin ylemmässä oikeusasteessa. Nyt tämä sopimus on ollut suurennuslasin alla toistaiseksi näin, mutta jatkosta ei tiedä itse haamukaan.

        Valitettavasti valittajat ovat pudottaneet pelistä hyvän terveydenhoidon.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Valitettavasti valittajat ovat pudottaneet pelistä hyvän terveydenhoidon.

        Keskustapuolue on tuhonnut Puolangan terveyspalveluiden jatkumon ja niiden optimaalinen jatkumo edellyttää muiden kun keskustaehdokkaiden äänestämistä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Paljon on valittajat hallaa tehneet Puolangalle.

        Mitkä valittajat? Nekö on vaikuttanut, että terveyspalvelut siirtyi kaikkialla hva.lle? Häh?


    • Anonyymi

      Kohta maksetaan palveluiden puuttumisesta sama raha HVA:lle mikä maksettiin yksityiselle toimijalle.
      Ja saatiin hyvät terveyspalvelut.

      Kaksi valittajaa pilaavat kaiken, toinen niistä jopa kirkonkin.

    • Anonyymi

      Eikö Puolangalla ole lisäkseni ainuttakaan tervettä? Herää kysymyksen kun luin läpi tämän aloituksen.
      Olen asunut kymmeniä vuosia, enkä ole tarvinnut paikallisen terveyskeskuksen palveluja. Kenelle niitä järjestetään lähes 8 miljoonan euron vuosikustannuksella? Kepulaisille seniilisedille ja tädeille?

      Tuomio tulee, kuten Kittilässä. Siellä tuomittiin kepuluikerot vankeuteen Korkeimmassa oikeudessa. Virkarikoksiin erikoistuneen syyttäjä Junnikkala -Heikkisen osaamispanoksen johdolla. Samoin käy Langan kepurosvoille. Malttakaa kepuluikerot odotella.

      • Anonyymi

        No niin yksi ääliö taas vauhdissa. Vähän on annettu kun lusikalla on saanut. Eipä voi muuta odottaa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin yksi ääliö taas vauhdissa. Vähän on annettu kun lusikalla on saanut. Eipä voi muuta odottaa.

        Näinhän se on.Tyhmien määrä lisääntyy,kun viisaammat on hiljaa.


      • Anonyymi

        Terve tunnut olevan,nupissa vain heittää. Sille ei ole mitään tehtävissä.


    • Anonyymi

      Tämä sisäsiittoisuuden luoma roskatunkio on melkoinen.

    • Anonyymi

      eihän kyse olkkaan palveluista,vaan onhan täytynyt tapahtua virhe,koska kunta on saanut maksettavakseen 120000 € .

    • Anonyymi

      Suolijärven kepuluikero pyrkii linnaan lypsyrobotiksi. On omalla alallaan.

      • Anonyymi

        Suoliperälle ei olla kaavoittamassa edes tuulivoimaloita. Miksi näin?


    • Anonyymi

      Puolangan suurin ongelma, kuten monen muunkin pikkukunnan, on, että samat tyypit istuu kymmeniä vuosia samoissa rooleissa. Toki suurin syy on äänestäjissä, mutta voisi muumiot itsekin käyttää harkintaa ja miettiä ovatko ne korvaamattomia tai edes ikuisia. Korvaamattomuuden voi testata vaikka siten, että työntää sormen vettä täynnä olevaan lasiin. Jos sen sormen poisvedon jälkeen veteen jää kuoppa kannattaa jatkaa. Muutoin ei.

      • Anonyymi

        Puolangalle on valittu valtuustoon uusia nuoria keskustalaisia, joten tulevaisuuus näyttää loistavalta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangalle on valittu valtuustoon uusia nuoria keskustalaisia, joten tulevaisuuus näyttää loistavalta.

        Ammattivalittajien porukan saama äänimäärä oli kuntavaaleissa 4 ääntä eli se kertoo jo paljon .


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Puolangalle on valittu valtuustoon uusia nuoria keskustalaisia, joten tulevaisuuus näyttää loistavalta.

        Aivan. He kaksi ovat nashi- nuoria. Kepujen aivopesemiä. Poju istui valtuuston kokouksessa Nivalosken (73v) vieressä. Puuttini lakkautti nashi- järjestön jo vuonna 2012. Puolangan kepuilla se toimii vielä. Yhdellä tytöllä ja pojalla.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan. He kaksi ovat nashi- nuoria. Kepujen aivopesemiä. Poju istui valtuuston kokouksessa Nivalosken (73v) vieressä. Puuttini lakkautti nashi- järjestön jo vuonna 2012. Puolangan kepuilla se toimii vielä. Yhdellä tytöllä ja pojalla.

        Ei kannata kovin henkseleitä paukutella hurjan neljän äänen voimalla.


    • Anonyymi

      Jos joku asia ei toimi niin kyllä kepu laittaa asiat kuntoon

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!

      "Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti
      Maailman menoa
      239
      45198
    2. Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella

      Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole
      Maailman menoa
      123
      25976
    3. SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat

      Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude
      Maailman menoa
      323
      15654
    4. Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %

      Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy
      Maailman menoa
      164
      10791
    5. Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat

      Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h
      Maailman menoa
      122
      9707
    6. Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta

      Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump
      Maailman menoa
      36
      9481
    7. Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.

      KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!
      Maailman menoa
      30
      9383
    8. Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.

      IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla
      Maailman menoa
      85
      8468
    9. 242
      6814
    10. Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija

      https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua
      Maailman menoa
      221
      6476
    Aihe