Hallitus on erikoistunut leikkaamaan ihmisiltä, joilla on muutenkin sairauden, iän tai vamman vuoksi

Anonyymi-ap

erityisiä vaikeuksia suoriutua tavanomaisesta elämästä, esimerkiksi
huonokuntoisilta vanhuksilta ja vammaisilta.

23

128

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jatkuva valitus hallituksesta tällä palstalla on kummallista, etkö suostu vai pysty ymmärtämään et näille on ihan omat palstat? Mikä ihme on niin ylivoimaista?

    • Anonyymi

      Heikoimmassa asemassa olevat puolustuskyvyttömät ihmiset ovat hallituksen "suosikkileikkauskohteita".

    • Anonyymi

      Ei hallitusta kiinnosta tavikset. Taviksilta voi viedä säälimättä kaiken
      ja "vastapainoksi" hallitus lisää rahoitusta itselleen mieluisiin kohteisiin
      kuten esimerkiksi "pörriäisille" eli niiden rikkaille osakkeenomistajille.

    • Anonyymi

      Hallituspuolueet eivät pysty mihinkään positiiviseen. Suomessa on nyt toiseksi
      korkein ALV. EU:ssa Sekään ei tuonut toivottua tulosta. Hallituksen keinot on
      väärät. Talouskasvu & työllisyys ovat ne keinot.

      Hallitus osaa tehdä vain ideologisia leikkauksia ja kyykyttää
      työtätekeviä ihmisiä työelämän heikennyksillä.

      Työtätekeviä pitää a r v o s t a a.
      Ihmisten ylimielinen kyykyttäminen kuuluu orjuusaikaan.
      Orjiakaan ei pidetty minään.
      Hallitus ja EK ovat HERRAKANSAA omasta mielestään,
      mutta ne ajat on ohi.

      • Anonyymi

        Ei työantajapuoli tai sen etujen ajaja enää vuonna 2025 pärjää ylimielisellä
        herra-asenteella. Kun ylimielinen ei anna muille arvoa ei itsekään arvostusta saa.
        Ylimielisin on tietysti Purra. Sen pitää varmuudeksi ilmeilläänkin se osoittaa.
        Itsepähän tyhmyytensä julki tuo.


      • Anonyymi

        Heikkoja ja vähempiosaisia on helpompi kiusata, ne on vaarattomia, siksi helppo kohde pääministerille, joka oli koulukiusaaja kotiseudullaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Heikkoja ja vähempiosaisia on helpompi kiusata, ne on vaarattomia, siksi helppo kohde pääministerille, joka oli koulukiusaaja kotiseudullaan.

        Siitä paistaa ulos pikkumainen koulukiusaajaluonne.
        Se on tullut esiin jo edellisen hallituksen aikana
        ja silloin kun se puukotti Jan Vapaavuorta selkään.


    • Anonyymi

      Kokoo luusi. Lintmaania luittaja onse onnut lopullisesti maaniseenpos tai luunsa

    • Anonyymi

      Varkaus on aina varkautta nimiä mainitsematta. Tosin leikkaus ja eheytyshoitojen jälkeen kukaan ei halua kuulla tarinoitakaan kun kaikki on tuhottu.

    • Anonyymi

      Miksi persut ei kotoudu Suomeen ? Niitten ajatusmaailma on joltain
      muulta planeetalta.

      • Anonyymi

        Oppikaa persut itse ensin "Maassa maan tavalla" !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oppikaa persut itse ensin "Maassa maan tavalla" !

        Oikea ohje persuille !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Oikea ohje persuille !

        Persun päähän ei mene kuin PS-puolueen aivopesu !


    • Anonyymi

      Hallitus on joukko koulukiusaajantasoisia sadisteja.

    • Anonyymi

      Persuhallitus palaa vielä helvetin tulessa.

      • Anonyymi

        Kun putoavat vielä pienemmäksi puolueeksi ilman mitään valtaa.
        Se on tulinen paikka persuille, jotka keikkuvat rattaat kolisten
        alamäkeä. Adjööööö persut ! Hasta la vista, persut !


    • Anonyymi

      Vammaisten riittämäättömistä tuista hallitus leikkaa 20 miljoonaa
      lisää.
      Antako hallitus pörriäisille sen koko potin, jonka se leikkaa eli
      vammaisilta, vanhuksilta ja lapsilta eli noin 170 miljoonaa ?

      HALLITUS ON JO LAHJOITTANUT VERONMAKSAJIEN RAHAA
      LÄHES MILJARDIN YKSITYISILLE TERVEYSJÄTEILLE,
      MITÄ EI VOI YMMÄRTÄÄ. MILLÄ OIKEUDELLA ?

    • Anonyymi

      Invalidit rotkosta alas.
      t. riikka

    • Anonyymi

      Vanhukset perässä.
      t. hallitus

    • Anonyymi

      Vammaisille eutanasiapiikki.
      terveisin ylimieliset

    • Anonyymi

      Matuja pitäisi ottaa lisää jottane voivat yhdistää perheen säde mentoituneet vanhuksensa ja mielitautisetsu kulaisensa suomeen hotoon
      Veronmaksa ja jien laskuun piiki auki

    • Anonyymi
      UUSI

      Persueläkeläisestä se on hienoa, että heikossa asemassa olevilta leikataan.

      • Anonyymi
        UUSI

        Persut onkin ainoat, jotka äänestävät itseään vastaan.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Oletko mokannut?

      Oletko omasta mielestäsi mokannut jotain kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      183
      2304
    2. Oletko ymmärtänyt

      Oletko ymmärtänyt jotain kaivatustasi lähiaikoina tai oletko muuttanut mielipidettäsi kaivatustasi?
      Ikävä
      172
      2040
    3. Sanna Ukkolan kolumni: Rautarouva, joka unohti joukkonsa - Riikka Purran pitäisi katsoa peiliin

      "Historialliset tappiot eivät synny vahingossa. Ne syntyvät, kun johtaja unohtaa, ketä hänen piti palvella, kirjoittaa I
      Perussuomalaiset
      44
      1993
    4. Ottaisitko miten

      Kaivattusi?
      Ikävä
      128
      1680
    5. Ikäero suhteessa

      Huomasin äsken Iltalehden tuoreen artikkelin, jossa kerrottiin, että vain 5% parisuhteista on yli 10v ikäero. Millaisia
      Parisuhde
      66
      1643
    6. Liian paljon hylättyjä ääniä

      Ottakaa avustaja mukaan jos ette osaa äänestää oikein. Moni varmaan sekosi kahden listan ja lipun takia. Oliko tarkoitus
      Maailman menoa
      196
      1529
    7. Tiedän kyllä sen

      Että käyt täällä. En kuvittelisi sellaista asiaa. Tiedän kyllä senkin, että olet ainakin ollut minusta kiinnostunut. Sen
      Ikävä
      77
      1251
    8. Ähtärin vaalitulos ja nyt neuvottelut alkavat

      Keskusta voitti yhden paikan Ähtärissä kun oli hyvin ehdokkaita ( 32) ja kansanedustaja veturina keräämässä ääniä. P
      Ähtäri
      32
      1144
    9. Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin

      Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni
      Haapavesi
      80
      1140
    10. Ärsyttää et olet

      Niin välinpitämätön suhteeni
      Ikävä
      71
      1103
    Aihe