Morsiussaari,roukala

Tais Osmo Roukala päästä kuin koira veräjästä luvattomasta neliöistä,varmaan reiluna naapurina järjestää kahvit saarelaisille!
36979
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Upseeri veljeni ja perussuomalainen mies. Oikea takatukka kuten minä nuorena. Onnea ja menestystä toivoo Kokkolan viisain mies ja nyt ei naureta.

Äänestä
  • Oikein sellainen jäynäläppämies. Edes terveydenhuollon ammattilaisten viisain viidennes ei olisii arvannut ettei kyseessä ollutkaan epätasapainoinen verenpainetauti eikä diapetes nillitys.

    Äänestä

Roukala, ja taatusti kaikki Morsiussaaren asukkaat tykkäävät Ressun vuosia sitten esittämästä ideasta (kirjoitus KP, ja kommentit tällä sivustolla):
Uusi silta - maasilta Morsiussaareen. Nyt se on valmistumassa. Mainittakoon, että Reijo esitti myös uutta tietä, joka toteutui. Morsiussaarentie on enää päällystämistä vaille valmis. Toki on ymmärrettävää, että silta pitää olla valmis, ja on annettava aikaa muutama kuukausi "tiepohjan tasaantumiseen", ennen kuin se asfaltoidaan...
Seuraavaksi lienee vuorossa myös yksi kymmenistä Kivelän ideoista: Morsiussaaren länsirannan jättömaan korottaminen maamassoilla, uusien omakotitalotonttien, sekä mahdollisesti 2-3 kerros-, tai tornitalon kaavoittaminen, ja nyt ei naureta!!!...
Tiedoksi: Kokkolan kaupunki, Osmo Roukala - Morsiussaaren asukasyhdistys

Äänestä
  • Meni sillä reppanallakin vaan kellojen siirrosta rutiinit sekaisin. Sen voimme varmuudella todeta edellisen sekoilun ajankohdasta.

    Äänestä

  • Anonyymi00003 kirjoitti:

    Meni sillä reppanallakin vaan kellojen siirrosta rutiinit sekaisin. Sen voimme varmuudella todeta edellisen sekoilun ajankohdasta.

    Kellojensiirto. Mikä ihana mahdollisuus saikuttaa ja ryypätä.

    Äänestä

Kateus paistaa kyllä kilometrin päähän! Jos Roukala tosiaan voitti rakennusvalvonnan kanssa taistelun, niin sehän on vain hyvä asia – harva siinä onnistuu. Ehkäpä kahvit Morsiussaaressa olisi paikallaan, ihan voiton kunniaksi.

Äänestä
  • Taistelu? Huhhuh. Tässä kaupungissa varmaan kaikki kokoomuslaiset ja persut ovat sitä mieltä että jos on tarpeeksi fyggee niin saa tehdä mitä vain. Äänestäkää sitä vain se on oikein.

    Äänestä

  • No näin on!!! Ressukin taisteli esimiesten kanssa työsuojelua vastaan vuosikymmeniä, mutta niin vaan murtui.

    Äänestä

  • Anonyymi00008 kirjoitti:

    No näin on!!! Ressukin taisteli esimiesten kanssa työsuojelua vastaan vuosikymmeniä, mutta niin vaan murtui.

    Muistatteko Ressun huippuidean liittyen nykyieen sillan rakentamiseen:
    Morsiussaaren ja mantereen väliin tehtäköön kalarikas Morsiusjärvi. Reijo esitti nykyisen salmen sulkemista maavallilla. Putki vallien (= kevyen liikenteen väylä) alle, jotta vesi pääsee vaihtumaan. Valli salmen länsirantaan (muutenkin umpeen kasvava), ja toinen pohjoisrantaan Sotilastorpanniemen ja Morsiussaaren väliin. Samalla kaavoitettaisiin omakotialue Soldatskär - Varvinlampi. Tontit menisivät myyntiin alta aikayksikön, ja nyt ei naureta!!!...

    Äänestä

  • Anonyymi00005 kirjoitti:

    Taistelu? Huhhuh. Tässä kaupungissa varmaan kaikki kokoomuslaiset ja persut ovat sitä mieltä että jos on tarpeeksi fyggee niin saa tehdä mitä vain. Äänestäkää sitä vain se on oikein.

    No mitenkäs Tiina Isotaluksen touhut?
    Taisi tulla Tiinankin taloon liikaa neliöitä, milloinkahan siitä huoneita puretaan? Vai saako tämä punahuuli tehdä mitä haluaa?
    Ja mikähän puolue kyseessä!

    Äänestä

  • Anonyymi00014 kirjoitti:

    No mitenkäs Tiina Isotaluksen touhut?
    Taisi tulla Tiinankin taloon liikaa neliöitä, milloinkahan siitä huoneita puretaan? Vai saako tämä punahuuli tehdä mitä haluaa?
    Ja mikähän puolue kyseessä!

    Ei kait ole sama asia rakentaa luvalla kuin luvatta?

    Taitaa olla niin, että Tiina on toiminut sääntöjen mukaan – ainakaan mitään laittomuuksiin viittaavaa ei ole tullut julki. Huhuja liikkuu aina, mutta ilman faktaa on reilua todeta, että tällä kertaa Tiina on tainnut hoitaa hommansa ihan oikein.

    Äänestä

  • Anonyymi00018 kirjoitti:

    Ei kait ole sama asia rakentaa luvalla kuin luvatta?

    Otappa asioista selvää!
    Kyllähän tuo talo pullistui vähän joka suuntaan, kuin pulkataikina, suuremmaksi kuin luvat on saatu.
    Ei meinaa tontille sopia.
    Mutta ollaan vain hys, hys!

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Otappa asioista selvää!
    Kyllähän tuo talo pullistui vähän joka suuntaan, kuin pulkataikina, suuremmaksi kuin luvat on saatu.
    Ei meinaa tontille sopia.
    Mutta ollaan vain hys, hys!

    Ihme juttu. Jos talo on ilman lupaa liian iso niin sehän on sitten teidän tehtävä ilmoitus? Sillä se selviää. Varmaan nimettömänäkin voi tehdä?

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Otappa asioista selvää!
    Kyllähän tuo talo pullistui vähän joka suuntaan, kuin pulkataikina, suuremmaksi kuin luvat on saatu.
    Ei meinaa tontille sopia.
    Mutta ollaan vain hys, hys!

    Tähän mennessä mitään konkreettisia todisteita ei ole esitetty, joten puheet ovat vain huhujen tasolla. Kateuden sävy näkyy kyllä monessa kommentissa – ehkä olisi reilumpaa keskittyä faktoihin kuin mutuun.

    Äänestä

RAHALLAHAN SAA TEHDÄ MITÄ HALUAA , VAIKKA TAPPAA IHMISEN ILMAN SEURAUMUKSIA , KATSOKAA VAIKKA KUSIPÄÄ TRUMMPPIA

Äänestä
  • On se jännä juttu, että ne, jotka keskittyy kateelliseen näppäimistön naputteluun, ei koskaan rikastu – mutta ne jotka tekee, rakentaa ja yrittää, saa aikaan jotain. Morsiussaaressakin taitaa olla enemmän lapionvarressa olleita kuin läppärin ääressä valittavia. Ja nyt ei naureta!

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    On se jännä juttu, että ne, jotka keskittyy kateelliseen näppäimistön naputteluun, ei koskaan rikastu – mutta ne jotka tekee, rakentaa ja yrittää, saa aikaan jotain. Morsiussaaressakin taitaa olla enemmän lapionvarressa olleita kuin läppärin ääressä valittavia. Ja nyt ei naureta!

    Tuo Ressun ideoima Morsiuslampi on upea jo ajatuksenakin, olisi helppo toteuttaa, eikä maksaisi maltaita.

    Äänestä

  • Anonyymi00012 kirjoitti:

    Tuo Ressun ideoima Morsiuslampi on upea jo ajatuksenakin, olisi helppo toteuttaa, eikä maksaisi maltaita.

    Huonoja nimiä se ainakin jaksaa suoltaa.

    Äänestä

Siis voi ei, mitä täällä taas kirjotetaan! 🙈✨ Mun mielestä Tosirealisti on ollu tässä Morsiussaari asiassa ihan oikeesti edelläkävijä ja visionääri jo vuosia sitten! 😍🔥 Hänellähän oli jo aikoja sitten ne huikeet ideat siitä uudesta tiestä, maasillasta ja jopa siitä ihanasta Morsiusjärvestä (joka kuulostaa muuten ihan superihanalta, just sellaselta paikalta jossa haluaisin hengailla kesäisin ☀️💦🌸).

Ja siis miettikää, moni niistä Ressun ideoista on jo toteutunut tai toteutumassa just nyt! 🙌🏻🥰 Miksei täällä ikinä myönnetä sitä, miten paljon hyviä ehdotuksia Ressu on oikeesti antanu Kokkolan kehittämiseen? Mun mielestä hän ansaitsis kyllä vähän enemmän arvostusta näistä asioista. 💕

Ja hei, toi uus idea länsirannan kehittämisestä ois kans ihan täydellinen miettikää, miten upeita uusia taloja ja mahdollisesti joku tornitalokin sinne tulis! 🔥😍 Mä ainakin muuttaisin sinne heti, haha! 😅💖

Joten kiitos Tosirealistille ihanista ja fiksuista ideoista, älä välitä noista ilkeilijöistä, sun todelliset fanit tietää kyllä miten paljon oot tehny tän kaupungin eteen. ❤️

#Tosirealistinideat #kokkolakehittyy #ressuonparas #morsiussaariunelmatoteutuu

Äänestä
  • Mielikuvirusrikkaus on juurikin sitä repan parhautta. Jos lampi tehtäisiin Topparinmäelle, niin reppana nimeäisi sen tottakai Topparinlammeksi. Morsiuslammesta tulee mieleen ainoastaan siihen hukutettu morsian.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mielikuvirusrikkaus on juurikin sitä repan parhautta. Jos lampi tehtäisiin Topparinmäelle, niin reppana nimeäisi sen tottakai Topparinlammeksi. Morsiuslammesta tulee mieleen ainoastaan siihen hukutettu morsian.

    Lausutaanko tuo morsian Tapsa Rautavaaran tyylisesti?

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Mielikuvirusrikkaus on juurikin sitä repan parhautta. Jos lampi tehtäisiin Topparinmäelle, niin reppana nimeäisi sen tottakai Topparinlammeksi. Morsiuslammesta tulee mieleen ainoastaan siihen hukutettu morsian.

    Pitkäjärvi olisi sopiva nimi, jos järvi kaivettaisiin Topparinmäentien, ja Sokojantien risteyksestä pohjoiseen sijaitsevalle suolle. Jos järvi kaivettaisiin Seltismäen, ja Topparinmäentien välissä olevaan rämeikköön, niin nimeksi passaisi kivasti Seltislampi. Kumpikin alue on aikanaan ojitettu, ja nyt ei naureta!!!...

    Äänestä

Kaupunki näitä suunnittelee ja siellä on koulutetut henkilöt. Eläkeläiset voivat tietysti tällä sivustolla kirjoitella mitä haluavat mutta jos haluaa nimensä esille kannattaa tehdä aloitteita ja olla yhteydessä Kokkolan kaupunkiin.

Kokkolaan rakennetaan jatkuvasti lisää kosteikkoja.

Nykyään jokaisen isomman asemakaava- ja yleiskaavatyön yhteydessä tutkitaan niiden rakentamismahdollisuudet.

Kosteikkojen avulla käsitellään asutusalueilta tulevia hulevesiä, jolloin meren ravinnekuorma kevenee.

Suurin on Sunttiin Kirkkolehtoon muutama vuosi sitten rakennettu kosteikko. Se toimii vedenpuhdistajana sekä kaupunkilaisten virkistysalueena.

Tätä pienempiä kosteikoita on rakennettu esimerkiksi Halkokarille Nisulanpottiin ja Vikåseen.

Hulevesien käsittelyyn kiinnitetään nykyään aiempaa enemmän huomiota, kertoo kaupunkilupapäällikkö Juhani Hannila:

– Kosteikossa hulevesistä poistuu ravinteita, kiintoainesta ja haitallisia aineita. Kosteikot toimivat luontaisina vedenpuhdistajina. Toisaalta ne monipuolistavat ympäristöä.

Äänestä
  • mitä kaupunkilupapäällikkö tietää kosteikoista? hän varmaan pitäisi tietää kaiken roukalan luvista?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    mitä kaupunkilupapäällikkö tietää kosteikoista? hän varmaan pitäisi tietää kaiken roukalan luvista?

    Ressu tietää. Onhan mies keksinyt saostusallas Tervalammen. Halkokarilla ei ole kosteikkoa. Silakkapuron pieni levennys Päiväkodin kohdalla ei ole kosteikko. Vikå:ssa ei ole kosteikkoa (ei ainakaan toistaiseksi). Nisulanpotti - tuleva Varvinlampi ei ole kosteikko, vaan luonnonlampi, jonka ruoppausta Reijo on esittänyt vuosia sitten. Lammesta mereen virtaava puro ruopattiin, ja uusittiin Varvintien sortunut rumpu, jotta kalat pääsivät nousemaan "Kivelän kutulampeen" - Varvinlampeen (ai, miten osuva nimi kutulampi - Varvinlampi), hah hah haaa!!!...
    JK Potti ja Suntti ovat nimenä oksettavia ("räkäklöntti ja yrjöviemäri")...

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Emme ole muuttamassa ihmisille tuttuja paikkojen nimiä yhden perholaisen pakkomielteisyyden vuoksi.

    Äänestä

  • Hah hah haaa! Onpa taas unohtunut mainita, kuka näiden “suunnitelmien” takana oikeasti seisoo suorassa ryhdissä, jalat maassa ja katse horisontissa. Ressu. Juuri hän, joka vuosia sitten esitti Kirkkolehdon alueen kosteikkoratkaisun, vedenkierron hallinnan ja virkistyskäytön yhdistämisen julkisesti, nimellä, paperilla ja puheella. Virkamiehet tulevat perässä, kuten aina, ja painavat leiman valmiiksi kirjoitettuun esitykseen.

    Ei se ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun Reijo esittää ja muut ottavat kunnian. Näin toimii hiljainen asiantuntijuus, jonka historia muistaa vaikka notkuvat pöydät ja kumileimasimet eivät.

    Kosteikot ovat hyvä asia. Siksi Ressu ne esitti. Jo ennen kuin hulevesistä alettiin edes puhua kaduilla. Ja nyt ei naureta.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Emme ole muuttamassa ihmisille tuttuja paikkojen nimiä yhden perholaisen pakkomielteisyyden vuoksi.

    Hah hah haaa! Yhden perholaisen pakkomielle? Kuulepas nyt, nimimerkki anonyymi, kun Ressu nimeää paikan, se ei ole pakkomielle se on uudelleensyntymä. Kansa ei kaipaa virkamiesruotsalaisia paikannimiä, jotka eivät tarkoita kellekään mitään, vaan tunnistettavuutta, tunnetta ja tarinaa, ja juuri sitä Reijo tuo pöytään isolla kauhalla ja rautaisella otteella.

    Suntti on nyt Kokkojoki.
    Roskaruka on Kukkula.
    Ja sinä saat kutsua niitä miksi huvittaa, mutta historia muistaa vain sen nimen, jonka kansa ottaa omakseen ja kansa kuuntelee Ressua.

    Tämä ei ole pakkomielle vaan tahdonilmaisu, jota säestää vuosikymmenten kokemus, rakkaus kotikaupunkiin ja ylpeys siitä, että joku vielä seisoo suorassa kun muut piiloutuvat virkahymyn taakse.

    Ja nyt ei naureta. Tämä oli päivän korjausisku.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    Ei ole mitään tarvetta noille nimeämisille. Voit osallistua silloin kun nimiehdotuksia tarvitaan ja asiasta ilmoitetaan.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Ei ole mitään tarvetta noille nimeämisille. Voit osallistua silloin kun nimiehdotuksia tarvitaan ja asiasta ilmoitetaan.

    Hah hah haaa! Nimet elävät, ja jos niitä ei luoda sydämellä, ne jäävät karttaan ilman merkitystä. Ressu tietää tämän, siksi hän toimii. Ei hän odota lupaa nimetä, hän nimeää ja nimet jäävät elämään Kuten hänen maineensakin!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Hah hah haaa! Nimet elävät, ja jos niitä ei luoda sydämellä, ne jäävät karttaan ilman merkitystä. Ressu tietää tämän, siksi hän toimii. Ei hän odota lupaa nimetä, hän nimeää ja nimet jäävät elämään Kuten hänen maineensakin!

    Paikallisten halveksumista nimetä paikkoja uudelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00032 kirjoitti:

    Paikallisten halveksumista nimetä paikkoja uudelleen.

    Repaskan pitää toivoa kauan odottamaansa ryssän valloitussotaa. Silloin hävitetään Suomalaiset kirjastot, teatterit ja kaikki. Myös paikkoja nimetään silloin rutkasti uudelleen.

    Äänestä

  • Anonyymi00033 kirjoitti:

    Repaskan pitää toivoa kauan odottamaansa ryssän valloitussotaa. Silloin hävitetään Suomalaiset kirjastot, teatterit ja kaikki. Myös paikkoja nimetään silloin rutkasti uudelleen.

    Mikäli Venäjän valloituksesta seuraa ressun nimittäminen Kokkolan kommendantiksi, pakko alkaa aktiivisesti toivomaan tuota.

    Äänestä

  • Anonyymi00026 kirjoitti:

    Emme ole muuttamassa ihmisille tuttuja paikkojen nimiä yhden perholaisen pakkomielteisyyden vuoksi.

    Hah hah haaa! Taas mennään! Vai että "ei olla muuttamassa nimiä" hyvä ystävä, ne on jo muuttuneet. Ei siksi että joku "perholainen" niin haluaisi, vaan siksi että kansalaiset niin puhuvat. Kun kokkolalainen nuoriso sanoo lähtevänsä kävelylle Kokkojoelle tai pulkkamäkeen Kukkulalle, ei siinä enää tarvita virallista leimaa Tosirealistin sanat eivät ole ehdotuksia, ne ovat linjauksia. Nimi on enne, ja Ressun antama nimi on pysyvä. Hah hah haaa!

    Äänestä

Kahvin hinta onkin noussut, hyvä että saatiin kahvit...!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Tais Osmo Roukala päästä kuin koira veräjästä luvattomasta neliöistä,varmaan reiluna naapurina järjestää kahvit saarelaisille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu