Vaalien jälkeen

Pidetään palopuheet,muistelo puheet,muisto kirjoitukset.ja rauhotutaan pääsiäisen aikaan,virpojia odotellen.
381191
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 38

Vanhimmat

Ehdokkailla on monenlaista itsensä kehumista ja tarinoitakin.

Äänestä

Vasemmisto (SDP, Kesk, Kok, Vihr) yhteensä 22 ja vain 5 poliittiseen keskustaan sijoittuvaa. Vaalitulokset kertovat tulevasta vasemmiston dystopiasta, myös valtakunnan tasolla.

Äänestä
  • Niin makaa kuin petaa. Älä vingu ja piipitä.

    Äänestä

Vaalit osoitti, ettei puhumalla pärjää, pitäisi osatakin jotain. Ylimielinen suhtautuminen kansalaisten sosiaaliturvaan toi palkan persuille. Kansa olisi kestänyt sen vielä, että ilmoitetaan asiallisesti leikkauksista. Nyt Purran sakset ja leikkuulaudat osuivat omaan nilkkaan. Syy vaalitappiosta löytyi muista, ei omista teoista. ...tanan lammaslauma.

Äänestä
  • PS PUOLUE ei ole saannut mitään aikaan,ainut oli keltainen tiputanssi.🐣🐤🐥,em,puolueen pitäisi ymmärtää itse.lakkautus.ja puolueensa lopetus.ollut liian kallis veronmaksajille.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    PS PUOLUE ei ole saannut mitään aikaan,ainut oli keltainen tiputanssi.🐣🐤🐥,em,puolueen pitäisi ymmärtää itse.lakkautus.ja puolueensa lopetus.ollut liian kallis veronmaksajille.

    Leikkaisivat koulutuksesta vielä enemmän niin et saisi edes tuolla tasolla ilmaistua itseäsi.

  • Anonyymi00007 kirjoitti:

    Leikkaisivat koulutuksesta vielä enemmän niin et saisi edes tuolla tasolla ilmaistua itseäsi.

    Kirjoittajan on pakko olla persu, kun ei itse hallitse oikeinkirjoitusta.

    Äänestä

  • Anonyymi00013 kirjoitti:

    Kirjoittajan on pakko olla persu, kun ei itse hallitse oikeinkirjoitusta.

    Mitä tässä nyt et ymmärtänyt? Lukihäiriöönkin löytyy keinoja kannattaisi tsekata.

    Äänestä

  • Anonyymi00006 kirjoitti:

    PS PUOLUE ei ole saannut mitään aikaan,ainut oli keltainen tiputanssi.🐣🐤🐥,em,puolueen pitäisi ymmärtää itse.lakkautus.ja puolueensa lopetus.ollut liian kallis veronmaksajille.

    Mikä tai mitkä puolueet ovat olleet kalliita veronmaksajille. Taidat tietää vastauksen itsekin. Voin antaa yhden vinkin joka on uniber

    Äänestä

Älä ota enää ja mene nukkumaan!

Äänestä

Nämä oikeinkirjoituksen kyttääjät ovat keuruulla saaneet aikaiseksi keuruun mutasarjaan tippumisen!

Äänestä
  • Keuruu on erisnimi, joka kirjoitetaan isolla kirjaimella.

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Keuruu on erisnimi, joka kirjoitetaan isolla kirjaimella.

    Ei se keuruu sitä parane, kirjoitetaanko se eri muodoissa isolla tai pienellä alkukirjaimella. Tollo!

    Äänestä

  • Anonyymi00017 kirjoitti:

    Ei se keuruu sitä parane, kirjoitetaanko se eri muodoissa isolla tai pienellä alkukirjaimella. Tollo!

    Olenko minä sellaista väittänyt?

    Äänestä

Varmaan Keuruun Perussuomalaiset ovat tehneet montakin virhettä mutta otan tässä vain kaksi esille. PS on kovasti vastustanut tuulivoimaloita vaikka kaupungin ei tarvitse niihin panostaa sentin senttiä ja niistä olisi verohyötyä.. Muutenkin niistä on vain hyötyä sillä sähköä tarvitaan ja jos sitä ei tehdä Keuruulla, niin sitä tehdään sitten muualla. Syrjäseudulle sijoitettuja voimaloita ei edes näe eikä kuule kuin niiden vierestä. Ohi ajavat autot aiheuttavat enemmän ääntä kuin nuo myllyt.

Sitten toinen ilmeinen virhe PS:n porukalle on se, että niillä ei ole mitään esitystä vasemmiston vastapainoksi eli ovat vasemmiston äänettömiä tukijoita. Ellei oile omaa ajatusta ja tavoitetta, niin sitten on istuttava hiljaa salissa ja niinhän PS on tehnytkin. Kun näin ovat toimineet, niin johtopäätös on selvä; PS:n duunarit ovat vassareita ja siksi Keuruu on veloissa korviaan myöten.

Nämä vaan tällä kertaa.

Äänestä
  • Väitätkö ettei näsinneulan kokoisia propelleja näkisi tai kuulisi kuin vain niiden vierestä käsin? Kuinka rajoittuneet aistit sulla on jos saan kysyä? Vähempi haittaa Keuruulle lienee ydinvoimalasta. Mites luonto? Paljonko joutuu metsää kaataa näiden tuulimyllyjen tieltä ja sitten kun jokin harvinainen eliö niihin lentää ja kuolee niin taas itketään. Eihän mennä tähän eihän..

    Äänestä

  • Anonyymi00021 kirjoitti:

    Väitätkö ettei näsinneulan kokoisia propelleja näkisi tai kuulisi kuin vain niiden vierestä käsin? Kuinka rajoittuneet aistit sulla on jos saan kysyä? Vähempi haittaa Keuruulle lienee ydinvoimalasta. Mites luonto? Paljonko joutuu metsää kaataa näiden tuulimyllyjen tieltä ja sitten kun jokin harvinainen eliö niihin lentää ja kuolee niin taas itketään. Eihän mennä tähän eihän..

    Minkälaista ehdotusta olisi tilalle?

    Äänestä

  • Anonyymi00028 kirjoitti:

    Minkälaista ehdotusta olisi tilalle?

    Etkö lukenut tarpeeksi tarkasti? Keuruulle ei myöskään jää tuulimyllyistä muuta kuin näköhaittaa. Keuruulaisten sähkölaskua ne eivät pienennä.

    Äänestä

Vaalit ovat menneet ja historian uusiksi kirjoittaminen, sekä mustien asioiden valkopesu yritys käynnissä. Käräjöintejä ja korvausten maksuja runsaasti näköpiirissä. SK:n lukeminen todella surkuhupaisaa. Varmaa kuitenkin on, et keuruu säilyy romahtaneena kuntana!

Äänestä
  • Pääasia että persut sukeltaa.

    Äänestä

Harmi että vetovoimainen puolue kiellettiin lailla "demokratian vastaisena". Ja typerä kansa nielee lastin kuin lastin.

Äänestä
  • Vetovoimainen 😅😅

    Äänestä

Yli puoluerajojen levinnyt vasemmisto-kommunistien laaja kirjo pitää valtaa Keuruulla!

Äänestä
  • Hienoa, liity mukaan!

    Äänestä

Äänestäminen on turhaa. Maa on myyty 95 globaalille rikollisjärjestölle joka loppujen lopuksi tapattaa kansan ja vaihtaa sen etelän eläimiin.

Äänestä
  • Kyllä meillä on täällä ihan oma yhdistynyt vasemmistolainen rikollisjärjestö!

    Äänestä

  • Anonyymi00031 kirjoitti:

    Kyllä meillä on täällä ihan oma yhdistynyt vasemmistolainen rikollisjärjestö!

    Minähän sanoin, että ajan saatossa persut alkavat nuolla demareiden hukkaviivaa.

    Äänestä

Olisi mukavaa vaihtelua poliitikasta keskusteluun kun joku edes joskus ehdottaisi parempia vaihtoehtoja tai kehitysideoita.

Äänestä

Ehkä samalla opeteltaisiin myöskin kirjoittamaan.

Äänestä

Vallankumous ja orpo ja stubido kaulakiikkuun.

Äänestä
  • Sitten vain mietitään minkä makuinen nukkehallitus Suomeen tulee. Demokratia kaulakiikkuun mielestäsi mokomakin punakaartilainen.

    Äänestä

  • Anonyymi00037 kirjoitti:

    Sitten vain mietitään minkä makuinen nukkehallitus Suomeen tulee. Demokratia kaulakiikkuun mielestäsi mokomakin punakaartilainen.

    En ole punainen. Mutta tajuan ettei demokratia toimi koska kansa on yksi kollektiivinen idiootti. Samaa SDP kokoomus vaihtelua joka kausi samalla kun kansaa tuhotaan sisältä ja ulkoa käsin. Mutta joo jatka vaan äänestämistä ja valittamista tekemättä mitään konkreettista hyötyä :D

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä pointin. Samaa vastakkainasettelua se on amerikoissakin. Suomen puolue kenttä on niin pieni ja kansa äänestää aina samoja isoja puolueita. He taas keräävät puoluerahoja jne. Ei muutosta ihan hetkeen ole luvassa. Mutta vai että vallankumous

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Ymmärrän kyllä pointin. Samaa vastakkainasettelua se on amerikoissakin. Suomen puolue kenttä on niin pieni ja kansa äänestää aina samoja isoja puolueita. He taas keräävät puoluerahoja jne. Ei muutosta ihan hetkeen ole luvassa. Mutta vai että vallankumous

    Ainoa keino saada muutos aikaan. Vaikka onkin lampaalle laitonta ja syntiä. Mut pallit ei kasva eli ei tuu tapahtumaan, siitä ollaan samaa mieltä.

    Äänestä

Amerikka on täysin menetetty tapaus jutkuineen. Ja aina pitää apinoida samat ongelmat Suomeen. Aivan täysi sirkus koko nykymaailma. 88

Äänestä

Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

Pidetään palopuheet,muistelo puheet,muisto kirjoitukset.ja rauhotutaan pääsiäisen aikaan,virpojia odotellen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu