Mallun tanssitusta 2

Jatkuu edellisestä

Kun Pekka oli edellisenä päivänä saanut Mallun rinnat paljaaksi, Mallu oli jo johdattanut häntä makuuhuoneeseen. Pekka oli riisunut Mallun housut ja todennut, että pillu oli jo aivan märkä ja turpea. Pekka oli vain yksinkertaisesti työntynyt Mallun sisään yhdellä tiukalla työnöllä. Mallun pillu oli Pekan mukaan todella tiukka rako. Oli tuntunut lähes siltä, että pillu oli lypsänyt Pekan kalun tyhjäksi. JO muutaman työnnön jälkeen Pekka oli tuntenut, että lasti lähtee aivan villisti liikkeelle. Hän kiskaisi kalunsa ulos pillusta ja suihkutti spermat Mallun rinnoille ja vatsalle. Sen jälkeen hän laskeutui ja ehti nuolla turpee pillua vain muutaman lipaisun, ennen kuin sai Mallun laukeamaan huutaen.
He olivat käyneet yhdessä suihkussa ja Mallu oli keittänyt lupaamansa iltakahvit. Pekka kertoi, että oli tuntunut hyvin luontevalta olla keittiössä alasti ja katsella Mallun ihanaa nakua vartaloa. He olivat suukotelleet ja hipeltäneet toisiaan ihanasti. Pekka oli lopulta vienyt Mallun takaisin vuoteelle ja tehnyt tutkimusmatkaa hänen vartalollaan. Rinnat olivat pehmeät, mutta kiinteät. Nännit nauttivat huomiosta. Pekka oli myös levitellyt irstaasti Mallun pillua ja Mallu oli pitänyt siitä. ”Ihanaa, kun katselet niin härskisti mun pillua, se on kiihottavaa.” Klitoris oli ollut helppo ottaa huulten väliin ja imeskellä kuin pientä penistä. Se sai Mallun aivan kuumaksi ja kiimaiseksi. Pekka oli kaikkiaan ottanut Mallun kolmesti ensimmäisenä iltana ja antanut Mallulle ainakin neljä orkkua. Mallu oli sanonut, ettei ollut koskaan saanut niin hyvää seksiä kenenkään kanssa.
Tänään Pekka oli mennyt Mallulle jo kymmenen maissa aamulla. He olivat käyneet yhdessä brunssilla. Pekka kertoi, että oli ollut todella vaikea pitää käsiä kurissa ravintolassa. Oli hän vähän hiponut nänniä, pikkuisen puristellut reittä pöydän suojissa. Pekan tarjottua brunssin, he olivat jälleen menneet Mallulle. Pekka oli saanut Mallun innostumaan kuvattavana olemisesta ja niinpä Pekan puhelin oli täynnä kuvia Mallun tisseistä ja pillusta ja panovideoita. Katselin niitä silmät kiimasta sumeana ja tunsin, kuinka oma pilluni pulppusi mehua enemmän kuin koskaan ennen.
Isuin Pekan vieressä sohvalla katsomassa kaikkia kiihottavia kuvia hänen puhelimestaan uudestaan ja uudestaan. Kysyin, olivatko he tänään puhuneet mitään minusta. Pekka kertoi, että Mallu oli tänään kysynyt, mitä Pekka aikoi kertoa minulle vai aikoiko kertoa mitään. Pekka oli kertonut, että minä tiedän, että Pekka oli ja on Mallun luona. Mallu oli ollut kovin hämmästynyt ja hämmentynyt asiasta ja ihmetellyt, ettenkö ole vihainen. Pekka oli sitten kertonut, että olemme etsineet Pekalle tyttöystävää, koska se kiihotti minua ja halusin Pekan olevan toisen naisen kanssa. Pekka oli myös kertonut, että mikäli Mallu vain suostuisi, olisin halukas katselemaan heidän rakasteluaan. Mallu oli sanonut, että hänen pitää miettiä asiaa vähän enemmän, koska nyt Pekan kanssa kahdestaan oli ollut niin upeaa ja kiihkeää. Mallusta tuntui oudolta ajatus vaimosta istumassa vuoteen reunalla tai huoneessa ja katsomassa kuinka häntä pannaan. Pekka oli luvannut, että Mallu sai miettiä aivan rauhassa asiaa eikä siihen olisi mitään pakkoa. Pekka tunnusti minulle, että Mallun kanssa paneminen oli ollut niin paljon upeampaa kuin hän oli edes uskaltanut uneksia, ettei hän todellakaan halunnut painostaa Mallua mihinkään. Pekka halusi päästä hänen kanssaan sänkyyn vielä monta kertaa. Sen kuuleminen oli yhtä aikaa ihanaa ja kamalaa. Kiemurtelin märissä pöksyissäni.
Pyysin Pekkaa panemaan minua. Tunnustin olevani aivan kuumana. Pekka sanoi, ettei hän juuri nyt pystynyt. Mallu oli vienyt häneltä kaikki menut. ”Levitä itsesi ja runkkaa ja kerro kuinka paljon sua kiihottaa, että olen pannut Mallua.” Tunsin itseni vähän nöyryytetyksi, kun riisuin märät housuni ja ryhdyin hieromaan pilluani. Hieroessani Pekka kiusoitteli minua:” Kerro kuinka paljon toivot näkeväsi luonnossa, kun panen Mallua. Kerro, mikä kiihottaa sua eniten.” Uikutin ja kerroin, että haluan nähdä Pekan tositoimissa Mallun kanssa. Haluan nähdä heidän suutelevan kiihkeästi ja hyväilevän toisiaan. Haluan nähdä, kuinka Pekan kova kalu uppoaa yhdellä työnnöllä Mallun kiimaiseen pilluun. Uikutin ja olin aivan lähellä jo saamista, kun Pekka työntyi lähes väkivaltaisesti yllättäen sisääni. Hän pumppasi minua lähes raivoisasti, hieroin samalla klitoristani ja uikutin nautinnosta, joka kasvoi sisälläni laine laineelta isommaksi ja valtasi minut kokonaan. Pekka sai lähes saman aikaisesti orkun kanssani. Hän veti minut syliinsä ja totesi, ettei sitä mies voi mitään, jos noin kiimainen pillu on tarjolla. Suukottelimme ja menimme nukkumaan molemmat hyvin tyydytettyinä.

0

2477

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Miksi et halua kaivattusi

        kanssa suhteeseen? Onko jokin syy vaikka rakastat häntä?
        Ikävä
        145
        1404
      2. 74
        1254
      3. Carunan hinnat

        Yks proffa vauuttaa, ettei Caruna voi noin vain nostaa hintoja koska suomen laki kieltää, toinen proffa sanoo että Carun
        Maailman menoa
        105
        1016
      4. Mikä sun kaivatussa on se miksi ihastuit

        ja ikävöit? Eli se jokin asia, mikä aiheutti tunteen, että tuossa on sitä jotain? Meinasitko tehdä asialle jotain vai ka
        Ikävä
        50
        945
      5. Koetko vielä et

        Olen elämäsi rakkaus?
        Ikävä
        78
        832
      6. Joko uskallat.

        Huomenna nähdään.
        Ikävä
        45
        811
      7. Kunnan päätie ja sen lähialueet

        Arvon hyrynsalmelaiset. Tätä palstaa on näin Ukkohallan mökkiläisena ihan viihteellistä lukea. Milloin teitä ahdistaa la
        Hyrynsalmi
        40
        808
      8. Olen tumma ja tulinen

        Ja vielä suora - en ollut sinua varten. n to m
        Ikävä
        115
        678
      9. Oletko tullut siihen

        Tulokseen ettet saa minua
        Ikävä
        67
        673
      10. Mitä kysyisit

        Mihin haluaisit vastauksen häneltä eli mitä kysyisit?
        Ikävä
        77
        663
      Aihe