sanoi poika puhelimessa. Nuorimies oli vastannut vaimoni dogging ilmoitukseen, kuuntelin vieressä, kun he keskustelivat tapaamisesta. Paikka sovittiin puistoon, lähelle asuntoamme, voisin katsella neljännen kerroksen parvekkeelta kohtaamista livenä ja reaaliaikaisesti.
Tunti aikaa tapaamiseen, vaimo alkoi laittautua hetimiten valmiiksi. Ajelin sievän kiitoradan hänelle. Ja kaikki oli pukeutumista myöden valmista alle puolessa tunnissa.
Menin partsille katselemaan, kun pitkä pleiseri ja korkkareiden kopina siirtyi puiston penkille. Vähän ennen sovittua aikaa henkilöauto ajoi hiljaa ohitse, pojat olivat tuleet ensin tarkastamaan tilanteen. Kymmenen minuutin päästä auto tuli takaisin ja pysähtyi puiston parkkipaikalle.
Vaimon puhelin oli auki pleiserin taskussa, kuten olimme sopineet. Muutama sana vaihdettiin ja sitten vaimoni avasi takin napit ja meni kontalleen penkille nojaten penkin selkänojaan. Pojat virittelivät työkalujaa suojauksella, hyvä niin.
Vuorotellen rivissä työntelivät takaapäin ja kun koko toimitus oli ohitse heittivät kondomit puiston nurmikolle ja menivät autoon. Vaimoni jäi istuskelemaan vielä hetkeksi ja kysyin jäikö hän odottamaan vielä jotakin.
Meitä on sitten neljä
Anonyymi-ap
0
4811
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092260- 103896
- 70889
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22872- 48835
Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha554789- 80697
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76660Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23610- 57561