Kiitos poliisille hyvästä toiminnasta minun auttamisekseni!

Anonyymi-ap

Asun maaseudulla. Eilen katsoin sattumalta ulos olohuoneeni ikkunasta. Läheisellä puoliksi lumen peittämällä niityllä liikkui paksuhko mustavalkoinen kissa! Melko varmasti tunnistin sen lähinaapurustooni kuuluvaksi kiltiksi vanhaksi kollikissaksi, olin nähnyt sen ennenkin. Mutta nythän asiat ovat toisin. Kauhu nousi kurkkuuni, nykyäänhän poliisit jakavat huomautuksia ulkona liikkuvista kissoista, kuten tietysti poliisien korkean ja ihailtavan älykkyyden johdosta on erittäin tärkeää. Soitin tietysti viipymättä Hätäkeskukseen! Sieltä kysyttiin, mikä hätänä oli. Ääni kauhusta täristen kerroin osoitteen ja että naapuruston vanha kolli liikkuu lähiniityllä! Hätäkeskuksessa oltiin kauhuissaan ja luvattiin pikaista apua. Mikä rangaistus tästä tulee, kysyin? Vähintään huomautus jokaiselle, jota edes epäillään kissan omistajaksi, ja joka tapauksessa asia tulee päätymään Korkeimpaan Hallinto-oikeuteen, jossa on jo 345 632 samanlaista valitusta kiireellisesti käsiteltäviksi luokiteltuina. Paikallinen poliisi soitti minulle sitten: Olivat juuri murhapaikalla, nainen oli raiskattu ja murhattu yksityisasunnossa ja paikalla oli useita päihtyneitä rikollisia, mutta he ymmärsivät nopeasti minun tilanteeni vakavuuden ja jättivät ko. asian käsittelyn luonnollisesti myöhempään ajankohtaan, ja lähtivät heti kyseistä peltoa kohti kissaa todentamaan. Matkalla lähiniitylleni oli sattunut vakava auto-onnettomuus, jossa useampia vahingoittuneita, mutta he tietysti sivuuttivat kolariautot ja ajoivat luokseni sireenit vinkuen. Viiden poliisimiehen voimin he tutkivat lähiniittyni, mutta eivät löytäneet kissaa! Tämän jälkeen he siirtyivät tutkimaan naapuritalojani järjestelmällisesti ovi ovelta syyllisiä etsien. Enenpää en asiasta tiedä, mutta odotan Korkeimman Hallinto-oikeuden päätöstä asiassa! Kiitos poliisit, oikeaan aikaan oikeassa paikassa!

1

226

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Liioittelu ja provosointi keräävät miinuspisteitä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Sannan kirja USA:n bestseller!

      "Congratulations to Sanna Marin's HOPE IN ACTION, officially a USA TODAY bestseller!" Kertoo Scribner. Mitäs persut tä
      Maailman menoa
      145
      11282
    2. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      157
      10371
    3. Oikeistolainen luki Med mod att leda : en biografi

      ...ei tykänny Sanna Marinista
      Maailman menoa
      27
      8053
    4. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      197
      6608
    5. Metsäalan rikolliset

      Jokohan alkaa vähitellen kaatua kulissit näillä ihmiskauppaa harjoittavilla firmoilla.
      Sotkamo
      55
      5798
    6. Milloin viimeksi näit kaivattusi?

      Toimisitko nyt toisin kuin siinä tilanteessa teit?
      Ikävä
      92
      5303
    7. Ruotsalaistoimittaja: "Sanna Marinin saunominen saa minut häpeämään"

      Sanna Marinin kirja saa täyslaidallisen ruotsalaislehti Expressenissä perjantaina julkaistussa kolumnissa.....voi itku..
      Maailman menoa
      158
      4493
    8. Suomen kaksikielisyys - täyttä huuhaata

      Eivätkö muuten yksilöt pysty arvioimaan mitä kieliä he tarvitsevat? Ulkomaalaiselle osaajalle riittää Suomessa kielitai
      Maailman menoa
      31
      4296
    9. Työeläkeloisinta 27,5 mrd. per vuosi

      Tuo kaikki on pois palkansaajien ostovoimasta. Ja sitten puupäät ihmettelee miksei Suomen talous kasva. No eihän se kas
      Maailman menoa
      81
      4142
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      140
      3698
    Aihe