Huolestuttavaa

: Huolestuttava kieliongelma kouluissa: ”Nämä ovat oppilaita, jotka ovat syntyneet Suomessa”
Osa toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista ei ammattikoulun opettajan mukaan osaa suomen kieltä riittävästi.

Ammattikouluissa nähdään nyt toisen ja jopa kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka eivät osaa suomen kieltä opiskelun vaatimalla tavalla, kertoo Helsingin Sanomat.

Ihanaa kuinka nämä Suomen pelastajat ovat niin ihquja...
84567
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 84

Vanhimmat

Mitä ihmettä,,HS lähtenyt maahanmuuttaneista kielteisiä asioita uutisoimaan!
Taidan peruuttaa tilauksesi.

Äänestä

  • Ei kai se ole väärin jos mainitaan että on kielivaikeuksia , jos ihmiset vaan puhaltaisivat yhteen hiileen niin olisivat nopeammin , siis jos saisivat suomalaisia kavereita , vaan kun. Niin kypsiä ei ole suomalaisetkaan lapset että haluaisivat auttaa, vaan meinaavat rumin sanoin että oppikoot itse. Jos eristää tahallaan ryhmiä yhteiskunnassa niin oppiminen on. Hitaampaa.
    Mielestäni on hyvä että tämä asia otetaan tapeetille , kielivaikeudet ovat faktaa.
    Jnäitä lapsia pitäisi neuvoa olemaan mukana urheilussa niitäHän on monta eri lajia, siellä saisivat varmaan ystäviä. Ja oppisivat puhumaan suomen kieltä .

    Äänestä

  • Anonyymi00015 kirjoitti:

    Ei kai se ole väärin jos mainitaan että on kielivaikeuksia , jos ihmiset vaan puhaltaisivat yhteen hiileen niin olisivat nopeammin , siis jos saisivat suomalaisia kavereita , vaan kun. Niin kypsiä ei ole suomalaisetkaan lapset että haluaisivat auttaa, vaan meinaavat rumin sanoin että oppikoot itse. Jos eristää tahallaan ryhmiä yhteiskunnassa niin oppiminen on. Hitaampaa.

    Maahanmuuttajien vanhempien pitää ymmärtää viedä lapsiaan suomalaisten keskuuteen, siellä oppii kielen parhaiten, ei pelkkä kotiopiskelu aina riitä.

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Maahanmuuttajien vanhempien pitää ymmärtää viedä lapsiaan suomalaisten keskuuteen, siellä oppii kielen parhaiten, ei pelkkä kotiopiskelu aina riitä.

    Kyllä.

    Uskotkohan tuota itsekään ?

    Äänestä

  • Anonyymi00064 kirjoitti:

    Maahanmuuttajien vanhempien pitää ymmärtää viedä lapsiaan suomalaisten keskuuteen, siellä oppii kielen parhaiten, ei pelkkä kotiopiskelu aina riitä.

    "pitää ymmärtää .. " kuinka sinisilmäinen voi joku olla ? ...tai siis ... tuo valtaan luikerrelleiden suvakkiämmien propaganda puree yksinkertaisimpiin , väkeen joka ole elävää "muhamettia" nähnyt kuin Peräkylän Sanomien kannessa ...

    Äänestä

Kehitys on näkynyt myös PISA-tuloksissa. Asia nousi julkiseen keskusteluun edellisen kerran viime syksynä. Tuolloin tuore PISA-tutkimus kertoi, että ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajataustaisista oppilaista 61 prosentilla ja toisen sukupolven maahanmuuttajataustaisista 39 prosentilla oli heikko lukutaito vuonna 2022.

Äänestä
  • Tällä palstalla lähes kaikki ovat kantasuomalaisia.
    Kirjoitustaidosta päätellen 8-10 vuotiaita......

    Äänestä

  • Anonyymi00009 kirjoitti:

    Tällä palstalla lähes kaikki ovat kantasuomalaisia.
    Kirjoitustaidosta päätellen 8-10 vuotiaita......

    Kyllä. Lukeminen onnistuu huonosti ja luetun ymmärtäminen ei ollenkaan.

    Äänestä

Noh,,eihän voi kauhalla vaatia jos lusikalla saanut.

Äänestä
  • Se ei riipu kaupoista tai lusikoista mitenkään. Ainoastaan siitä että heillä on jo oma äidin kielensä , ja sitten pitäisi oppia uutta kieltä ,
    Muuten niistä kauhoista ja lusikoista voit itse huomioida ympäristössäsi siis ihan vaan oman maalaisia jotka eivät kerta kaikkiaan opi englantia tai ruotsia edes Joten oaras kun et huutele ilkeitä voi sattua omaan nilkkaan jonain päivänä
    HE

    Äänestä

  • Anonyymi00016 kirjoitti:

    Se ei riipu kaupoista tai lusikoista mitenkään. Ainoastaan siitä että heillä on jo oma äidin kielensä , ja sitten pitäisi oppia uutta kieltä ,
    Muuten niistä kauhoista ja lusikoista voit itse huomioida ympäristössäsi siis ihan vaan oman maalaisia jotka eivät kerta kaikkiaan opi englantia tai ruotsia edes Joten oaras kun et huutele ilkeitä voi sattua omaan nilkkaan jonain päivänä
    HE

    Ruotsiin tai englannin kielisiin maihin muuttaneet suomalaiset puhuvat näitä kieliä erinomaisesti ja pärjäävät kielen puolesta itsenäisesti uusissa yhteiskunnissaan.

    Äänestä

Kieli ongelmasta huolimatta yritykset palkkaa maahanmuuttajia, miksette syytä yrityksiä siksi puolue ei voi sitä estää.
Puhuisitte mielummin opetuksesta, maahanmuuttaja joka haluaa internoitua Suomen oppii lopulta kielemme.
Oppiiko Persu olemaan ilman älämöintiä.

Äänestä
  • Vähitellen myös pertikki oppii suomen kielen.
    Olen huomannut, että hän ei useinkaan ymmärrä sanojen merkitystä.
    Oppia ikä kaikki.

    Äänestä

  • ''...maahanmuuttaja joka haluaa internoitua...''

    Maahanmuuttajat integroituvat, kuka paremmin, kuka huonommin :))

    Äänestä

  • Ei nuorelta ihmiseltä mene kauaa oppia uutta kieltä kun on kavereita jotka puhuvat sitä niin on pian samalla kielitaidolla heidän kanssaan.mutta jos ryhmittyvät koulussa jo kahteen eri ryhmään että suomalaiset omassa ryhmässä ja muunmaalaiset toisessa ryhmässä ja kummatkin puhuu omaa kieltään yksi ryhmä olisi paras jossa on niin suomalsia kun ulkomaalaisiakin

    Äänestä

  • Anonyymi00011 kirjoitti:

    Vähitellen myös pertikki oppii suomen kielen.
    Olen huomannut, että hän ei useinkaan ymmärrä sanojen merkitystä.
    Oppia ikä kaikki.

    Sinä et ymmärrä mitään. Olet normaali persu.

    Äänestä

Pari vuotta sitten oli hesarissa juttu kevään ylioppilaskirjoituksista.

Abien (syntyperäisten) kirjoitustaito oli surkea.
Oli kuvia papereista, teksti oli ihan kuin ekaluokkalaisilla, tavuviivat puuttui:))

Äänestä

  • Et siis ymmärtänyt kommentin, johon vastasit, sisältöä. Todella toivoton tolvana olet ja oletettavasti ihan syntyperäinen, joista anonyymi 11.4. klo 18:14 puhui.

    Äänestä

  • Anonyymi00020 kirjoitti:

    Et siis ymmärtänyt kommentin, johon vastasit, sisältöä. Todella toivoton tolvana olet ja oletettavasti ihan syntyperäinen, joista anonyymi 11.4. klo 18:14 puhui.

    Ymmärsin kyllä mistä oli taas kyse. Tahallista vääristelyä,,puhdasta suvakkien ikiomaa sontaa. Ei abiksi pääse kirjoitustaidoton. Näytä toteen kuten aloittaja on tehnyt.

    Eli se siitä "kommentista" ja se arvosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Et ymmärtänyt edes vähän alusta :))

    Äänestä

  • Anonyymi00025 kirjoitti:

    Et ymmärtänyt edes vähän alusta :))

    Pottukuopan perältä huutelu ei tuota tulosta.

    Äänestä

  • Anonyymi00023 kirjoitti:

    Ymmärsin kyllä mistä oli taas kyse. Tahallista vääristelyä,,puhdasta suvakkien ikiomaa sontaa. Ei abiksi pääse kirjoitustaidoton. Näytä toteen kuten aloittaja on tehnyt.

    Eli se siitä "kommentista" ja se arvosta.

    Aloittajan juttu se vasta "puhdasta sontaa" onkin. Kehity, rasisti.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Aloittajan juttu se vasta "puhdasta sontaa" onkin. Kehity, rasisti.

    Ainakin sinun kehityksesi on pysähtynyt samaan jankutukseen kuin ennenkin,,puuttuu vain ne "upseerien murheet" jankkauksistasi.

    Tyhmä kun olet et tajua eteesi annettua totuutta.
    Vaan tiedossa tuo olikin,,Ido**tti ei älyä edes rautalangasta väännettyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00030 kirjoitti:

    Aloittajan juttu se vasta "puhdasta sontaa" onkin. Kehity, rasisti.

    HS taitaa olla harvinaisella asialla kertoessaan maahantulleiden kehnosta koulumenestyksestä,,ja se taas ei sovi eräiden mielikuviin maahantulleiden uskomattomasta
    ja loistavasta osaamisesta?

    Mielikuvat niin vahvoja että HS-sinänsä täysin asiallinen juttu uskotellaan olevan suorastaan sontaa?

    Mitenkäs se nyt noin....

    Äänestä

  • Anonyymi00044 kirjoitti:

    Moni ei halua katsoa totuutta.

    Äänestä

Vaikea uskoa , koska olen nähnyt itse miten äkkiä lapset oppivat, ja jos he saavat suomalaisen kaverin niin ei men kauaa kun osaa kielen .
Mutta luulen että ongelma on siinä että puhuvat kotonaan omaa ieltänsä , koska vanhemmat eivät osaa tarpeeksi hyvin uutta kieltä .samalla kun ymmärtää senkin, kuka haluaa puhua kotonaan jotain muuta kieltä kun omaansa, ja on niitäkin jotka alkavat ystäväksi vapaa ajallakin näiden uusien suomalaisten kanssa siinä kieli treenaantuu. Ongelma on monista seikoista johtuva . Monet sanoo että pitää puhua kotonakin sitä uutta kieltä , mutta silloin se ei ole mikään koti vaan kielikoulu , se ensimmäinen kieli on usein se voimakkain läpi elämän monella ihmisellä. Mutta jos esim. Tälläinen lapsi aikuistuessaan menee avioon suomalaisen kanssa ja puhuu suomea koko ajan niin siinä 50 iässä huomaa että alkaa unohtamaan äidin kielensä.

Äänestä
  • pskakielen oppimisella pihassa opitulla pääsee pitkälle vaikka läketiteeen tohtoriksi
    tai kelaan

    Äänestä

  • " Tällainen lapsi menee avioon .." satavarmasti oman uskontokuntansa edustajan kanssa , niillä on oikein siinä kuvakirjassaan ohjeet ettei vääräuskoisen kanssa avioon ... silmälumeeksi voi miespuolinen ottaa vääräuskoisen jalkavaimoksi ja kotiorjaksi joka on hylättävissä tai kaupiteltavissa koska vain ..

    Äänestä

Mitä aloittaja horisee? Mikä ihme se on, eiväthän aivan supisuomalaisetkaan ihmiset osaa enää sen enempää lukea kuin kirjoittaakaan.

Äänestä
  • Noh,,yleensä kantasuomalaiset oppivat puhumaan jo ennen kolmea ikävuotta ihan ymmärrettävästi, ja myös lukemaan kuten kirjoittamaan viimeisintä alakoulussa.

    Toisin näyttää olevan maahantulleiden kanssa, ei tuo asia ole vitsailua vaan täyttä totta.
    Kehnot geenit?
    ÄO puute?

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Noh,,yleensä kantasuomalaiset oppivat puhumaan jo ennen kolmea ikävuotta ihan ymmärrettävästi, ja myös lukemaan kuten kirjoittamaan viimeisintä alakoulussa.

    Toisin näyttää olevan maahantulleiden kanssa, ei tuo asia ole vitsailua vaan täyttä totta.
    Kehnot geenit?
    ÄO puute?

    Tällä palstalla on hyvin usein kirjoitus- ja lukutaidottomia.
    Hyvin usein kommentoidaan vaikka ei ymmärretä asiasta yhtään mitään.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Noh,,yleensä kantasuomalaiset oppivat puhumaan jo ennen kolmea ikävuotta ihan ymmärrettävästi, ja myös lukemaan kuten kirjoittamaan viimeisintä alakoulussa.

    Toisin näyttää olevan maahantulleiden kanssa, ei tuo asia ole vitsailua vaan täyttä totta.
    Kehnot geenit?
    ÄO puute?

    "Kehnot geenit" ja "ÄO puute" näyttää olevan sinulla. Tutki tarkemmin ja kehity.

    Äänestä

  • Anonyymi00029 kirjoitti:

    "Kehnot geenit" ja "ÄO puute" näyttää olevan sinulla. Tutki tarkemmin ja kehity.

    Oot sitten oppinut uuden sanan - mutta yritä vaan itse kehittyä.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Noh,,yleensä kantasuomalaiset oppivat puhumaan jo ennen kolmea ikävuotta ihan ymmärrettävästi, ja myös lukemaan kuten kirjoittamaan viimeisintä alakoulussa.

    Toisin näyttää olevan maahantulleiden kanssa, ei tuo asia ole vitsailua vaan täyttä totta.
    Kehnot geenit?
    ÄO puute?

    Minun lapset puhuivat kolmevuotiaana kahta kieltä ja nyt viittä kieltä, ovat yliopistossa. Muutettiin keski-Euroopasta Suomeen. ÄO lienee kunnossa.

    Äänestä

  • Anonyymi00038 kirjoitti:

    Oot sitten oppinut uuden sanan - mutta yritä vaan itse kehittyä.

    Laistesi jutuissa ei ole mitään uutta. Vanhaa, vatkattua ja kulahtanutta ajattelua edustat.

    Äänestä

  • Anonyymi00022 kirjoitti:

    Noh,,yleensä kantasuomalaiset oppivat puhumaan jo ennen kolmea ikävuotta ihan ymmärrettävästi, ja myös lukemaan kuten kirjoittamaan viimeisintä alakoulussa.

    Toisin näyttää olevan maahantulleiden kanssa, ei tuo asia ole vitsailua vaan täyttä totta.
    Kehnot geenit?
    ÄO puute?

    Serkus- ja sisarusavioliitot .. eli vanhaan tapaan sanottuna sukurutsaus on enemmän sääntö kuin poikkeus tuon alkukantaisen uskonnon edustajien piirissä .. ja vuosituhantisen käytännön tulokset näkyvät ...

    Äänestä

No onko sinusta jotenkin hyvä asia ironisesti kirjoittaa ihmisistä, koska et ymmärrä tilannetta, etkä tule koskaan ymmärtämäänkään miten ihminen joutuu muuttamaan pois kotimaastaan ja aloittaa uuden elämän, ja suomi poika se ironiseeraa näitä ihmisiä. Sehän on selvä että puhuvat kotonaan oman maansa kieltä, ja Jos ei ole suomalaisia kavereita edes niin ei pääse kunnolla vauhtiin kielen kanssa. . Ei suomalainenkaan mikää tähti ole kun asuu ulkomailla, vuosi kymmenenkin jälkeen tarvitsee tulkkia kun. Hoitelee asioitaan ja ääntäminen päin peetä . Joten siksi , älä viitsi tuossa sävyssä puhua nuorista ihmisistä . Kyllä he oppivat aikanaan kielen kunnollisesti mutta jos ei löydy omasta kielestä vastaavaa sanaa niin miten silloin voi ymmärtää kaiken .
Joten puhut suome pelastajista , ovat ahkeria työssään kun vaan saavat töitä , ei ole selkäkipujen vuoksi oltava kotona ,

Äänestä
  • Puhe, luku, kirjoitus taidototonta ei kukaan palkkaa.
    Kolmansista maista tulleiden motiivi ei ole työnteosta vaan helpossa elämässä,,jonka niin moni heistä on jo saavuttanut.

    Siksi katson voivani sarkastisesti ilmaista mielipiteeni.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Puhe, luku, kirjoitus taidototonta ei kukaan palkkaa.
    Kolmansista maista tulleiden motiivi ei ole työnteosta vaan helpossa elämässä,,jonka niin moni heistä on jo saavuttanut.

    Siksi katson voivani sarkastisesti ilmaista mielipiteeni.

    Ahkerat maahanmuuttajat kuitenkin osallistuvat työllään KELAPERSUJENKIN
    tukien maksuun.

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ahkerat maahanmuuttajat kuitenkin osallistuvat työllään KELAPERSUJENKIN
    tukien maksuun.

    Suurin osa on kuitenkin kuluttamassa tukirahoja eikä suinkaan työelämässä,,tai jos onkin on
    sellaisessa jossa toimitaan matujen asialla,,esimerkiksi tulkkina.

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Puhe, luku, kirjoitus taidototonta ei kukaan palkkaa.
    Kolmansista maista tulleiden motiivi ei ole työnteosta vaan helpossa elämässä,,jonka niin moni heistä on jo saavuttanut.

    Siksi katson voivani sarkastisesti ilmaista mielipiteeni.

    Ja mistä hlvt:n hevosta sinä heidän motiivinsa tiedät? Olet tietty niiin 'fiksu(kin)', että pääset heidän päänsä sisään.

    Äänestä

  • Anonyymi00053 kirjoitti:

    Ja mistä hlvt:n hevosta sinä heidän motiivinsa tiedät? Olet tietty niiin 'fiksu(kin)', että pääset heidän päänsä sisään.

    Totta se on, USAssa kysyttiin paikallisilta somaleilta aikoinaan, miksi Suomessa somalien työttömyys on niin suurta, selkeä vastaus oli; jos saa rahan tekemättä työtä, niin...

    Äänestä

  • Anonyymi00055 kirjoitti:

    Totta se on, USAssa kysyttiin paikallisilta somaleilta aikoinaan, miksi Suomessa somalien työttömyys on niin suurta, selkeä vastaus oli; jos saa rahan tekemättä työtä, niin...

    No mutta niiinhän sanovat suomalaisetkin loisijat. Ei mitään eroa.

    Äänestä

  • Anonyymi00057 kirjoitti:

    No mutta niiinhän sanovat suomalaisetkin loisijat. Ei mitään eroa.

    Niin, mutta miksi me haalimme lisää, kun omiakin on?

    Äänestä

  • Anonyymi00039 kirjoitti:

    Puhe, luku, kirjoitus taidototonta ei kukaan palkkaa.
    Kolmansista maista tulleiden motiivi ei ole työnteosta vaan helpossa elämässä,,jonka niin moni heistä on jo saavuttanut.

    Siksi katson voivani sarkastisesti ilmaista mielipiteeni.

    Myös asunnon vuokraus kannattaa tehdä siten, että siihen liittää kirjallisen kokeen ja kuulon ymmärtämisen.

    Äänestä

  • " Joutuu muuttamaan ... pois kotimaastaan , jossa voikin sitten lomailla kuukausia kerrallaan , tänne myöhemmin tulleen perheen elellessä KELAn piikkiin ? Jotenkin tuntuu ettei tuota ole kovinkaan vaikea ymmärtää , hyväksyminen taas ihmetyttää ..

    Äänestä

  • Anonyymi00041 kirjoitti:

    Ahkerat maahanmuuttajat kuitenkin osallistuvat työllään KELAPERSUJENKIN
    tukien maksuun.

    ??? Montako sellaista mahdat tuntea ?

    Äänestä

Koulun taso laskee, mitä enemmän mamuja on EU:n ulkopuolelta.

Äänestä
  • Mitä enemmän persuja koulussa sen enemmän taso laskee.

    Äänestä

  • Anonyymi00042 kirjoitti:

    Mitä enemmän persuja koulussa sen enemmän taso laskee.

    Ahaa, ne tummat onkin persuja....!

    Äänestä

RASISTIT JAKSAVAT OLLA "HUOLESTUNEITA" OPPILAISTA.

Vain 2 % persuista pitää lukemista sivistykseen kuuluvana.

Äänestä
  • Ei sulla asiaa ole koskaan?

    Äänestä

Musko munii 6000 munaa USAn munapulaan
Elon Musk lays off 6,000 in March and now US faces massive influx of invasive species

Impulsiivisilla ideoilla on joskus seurauksia. Se, mikä alkoi oletettuna hallinnon tehokkuuden vallankumouksena, on laukaissut ennennäkemättömän kriisin Yhdysvaltain ruokaturvassa. Maatalousministeriön

Äänestä
  • Säätiedotus ennustaa.

    Äänestä

Matuilla ei yksinkertaisesti kieli käänny suussa suomenkieleen, ainoastaan kurkkuääntelyyn ja murinaan.

Äänestä
  • Mitä sanomista mistään tai kenestäkään, kun oma mielesi ja aivokiemurasi eivät käänny mihinkään muuhun ajatukseen kuin kommenttisi aihe.

    Äänestä

Opettaja kertoo et luokassa on menossa hulabaloo, oppilaat tekevät kaikkea muuta kuin opisklevat.

Äänestä

Persu olisi varmaan hyvä opettaja kielitaidottomille oppilaille.

Äänestä
  • Ainakin paljon parempi kuin sinä, olet asennevammainen jankuttaja.

    Äänestä

Se on punikki ja maskottien kummitäti.

Äänestä
  • Kaikkien ei pidä harhautua.

    Äänestä

Kotoutuminen, eli hienosti integraatio ei ole onnistunut missään missä tulijoita on otettu, päästetty liian paljon maahan.

Äänestä

Sinun tekstistäsi näkee jokainen millainen on sinun asenteesi asiaan , ironialla maustettuna.
Jos lapsi saa äidinkielensä opetusta myös niin silloin on helpompi opppia vieras kieli, koska sanoille on vastike.
Niin että monella ulkomaalaisella työpaikka ja tekevät tunnollisesti työtään maksavat veroja että kotona istuja saa elantonsa myöskin..
Joten kieli on monelle suomalaisellekin ongelma kun on ovat puhuneet murretta niin kuvittelevat puhuvansa suomen kieltä,.
Tunsin yhden suomalaisen joka aina sanoi jos joku puhui oikeaa suomen kieltä että sellainen ihminen luulee olevansa muka hienompaa jotenkin, koska hän kuvitteli että hän puhuu suomen kieltä .
Pienestä Metsäkylän kasvatista kaikki oli muka olevinaan
” luulee olevansa hienoa”. Koska hän ei itse osannut muuta kun murteensa joka oli todella vanhanaikaista siis sanoja mitä ei edes nuoremmat saman murteen puhujat edes aina ymmärtäneet edes .
Joten kieli ongelmia on aina ollut , esim nämä jotka puhuvat pakkoruotsista halveksivat sitä siksi kun eivät vaan itse pysty sitä oppimaan eikä heidän lapsensakkaan opi .
Niin että,kaikkiin asioihin o; omat syynsä ja seuraukset

1Äänestä

Harvoin kuulee täydellistä kirjakieltä puhuttavan , edes ylen toimittajien, osa on jo valmiiksi puhevikaisia. Puhekieli on elävää suomenkieltä.

Äänestä

Heikompaa ja tuhmempaa mamuainesta on siilautunut Suomeen männä vuosina, leväperäisen maahanmuuton ansiosta. Tiukempi kampa olisi siilannut epäkelpoa ja vähälahjasta pois.

Äänestä
  • Niin on käynyt, hieman joka maassa.

    Äänestä

Fennomaanisuus ja kansallissosialismi nujerretaan valkoisista nuorista maahanmuutolla ja uusmarxilaisella täti-energialla!

Äänestä
  • Hölmö kommentti.

    Äänestä

  • Dorka!

    Äänestä

  • Leninistitkin.

    Äänestä

Lukuongelmat eivät koskeneet maahantulijoita, vaan kantasuomalaisia. Näitten sivujen kirjoituksista / kommenteista voi hyvin nähdä, että sekä lukeminen että kirjoittaminen on alakoululaisten tasolla. Jos edes sitäkään.

Äänestä
  • Vääristelet asiaa, oikeammin kirjoitat täyttä potaskaa.
    Nimenomaan ulkkareitten kersat ovat vajaakielisiä, sönkkäävät sekasta sanastoa.

    Äänestä

  • Anonyymi00080 kirjoitti:

    Vääristelet asiaa, oikeammin kirjoitat täyttä potaskaa.
    Nimenomaan ulkkareitten kersat ovat vajaakielisiä, sönkkäävät sekasta sanastoa.

    "Ulkkareitten kersat" eivät satavarmasti kommentoi näillä saiteilla. Ja kyse oli tämän maan kansalaisista, jotka eivät jaksa ja viitsi lukea eivätkä ymmärrä lukemaansa. Joten eivät osaa kirjoittaakaan. Jotta itse jauhat pashkaa suut ja silmät täyteen.

    Äänestä

Kukaan poliitikko ei myönnä tuota ääneen. Kaikkia syyllistetään kouluongelmista. On niin väärin.

Äänestä

Kotoutuminen--------> pieleen?

Äänestä

Kotimaa
Kouluissa muhii iso kriisi – Nyt puhuvat opettajat: ”Tilannehan räjähtää käsiin”
Opettajat kokevat, että maahanmuuttajataustaiset oppilaat eristäytyvät omiin ryhmiinsä

”Tämä tilannehan aivan räjähtää käsiin, mutta poliittinen ilmapiiri on semmoinen, ettei kehdata nostaa kissaa pöydälle, kun ruvetaan pilkkaamaan ja kysymään, että oletteko jotain perussuomalaisia.”

”[M]onet maahanmuuttajataustaiset eivät halua olla suomalaisia, sillä suomalaisuus nähdään negatiivisena asiana. Tämä vaikuttaa myös kielen oppimiseen.”

”[T]ilannetta heikentää se, että lasten vanhemmille kustannetaan kaupungin puolesta tulkkauspalvelu, kun he asioivat koulun kanssa.”

Telegram, Jodel, Ylilauta ym. on täynnä videoita joissa mamut hakkaavat ja nöyryyttävät suomalaisia lapsia

Äänestä
  • Suomalaisten rasismi on demarin mielestä se ongelma

    Äänestä

Heikkotasoista mamua tulvinut maahan ilman tiukkaa seulontaa.

Äänestä
  • Tulvii yli äyräitten.

    Äänestä

  • Anonyymi00088 kirjoitti:

    Tulvii yli äyräitten.

    Nyt on ihan okei.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi-ap kirjoitti:

: Huolestuttava kieliongelma kouluissa: ”Nämä ovat oppilaita, jotka ovat syntyneet Suomessa”
Osa toisen ja kolmannen polven maahanmuuttajista ei ammattikoulun opettajan mukaan osaa suomen kieltä riittävästi.

Ammattikouluissa nähdään nyt toisen ja jopa kolmannen polven maahanmuuttajia, jotka eivät osaa suomen kieltä opiskelun vaatimalla tavalla, kertoo Helsingin Sanomat.

Ihanaa kuinka nämä Suomen pelastajat ovat niin ihquja...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu